Tässäkö tämä nyt sitten oli, avioliitto? Mielipiteitä kaipaan... ja jos ohjekirjaa löytyy niin olen valmis maksamaan :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kertokaa!!!!!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kertokaa!!!!!

Vieras
Pidemmän aikaa mennyt huonosti. Oikeastaan sellaista molemminpuolista kyräilyä ja turhanpäivästä kettuilua.

Sitten taas hyviäkin kausia jolloin olemme viihtyneet toistemme seurassa, tehty kahdestaan pieniä matkoja ja kaikki ollut suurinpiirtein ok.

Tässä eräs päivä sitten avasin hanat. Olin niin lopen kyllästynyt puhumattomuuteen ja tällaiseen muumioelämään. Halusin tietää missä mennään..

Mies sitten kertoi (piti vähän patistaa puhumaan, alku meni huutaen mutta sitten jo sujui)
että hälle on ihan sama onko tässä avioliitossa vai ei, hän ei nyt JAKSA alkaa setvimään mitään ... sitten hetken päästä että no jos ero tulee niin HÄN JÄÄ tähän taloon lasten kanssa... sitten taas hetken päästä ilmoitti että HÄN sitten hakee yksinhuoltajuutta.

Mä olin ihan että MITÄ? Minun epäsäännöllinen työ ( 3-vuorotyö) kuulemma haittaa perhe-elämää ja lasten rutiineja. Hän pystyis tarjoomaan enemmän. Ja en kuulemma ole lasten kanssa tarpeeksi. Olen kaiken vapaa-ajan lasten kanssa. Hoidan lisäksi kodin ja 80% aina minä teen ruoan.

Samaan syssyyn narisee ja huutaa siitä että hän on aina lasten kanssa kotona (ei pidä paikkaansa) ja minä oon mieluummin kavereitten kanssa kuin hänen ( 2 x tänä vuonna oon ollut kavereitten kanssa iltaa istumassa) että voisin kuulemma muuttaa kavereitten luo. Ei ilmeisesti halua että mulla on edes joskus kivaa ja saa heittää aivot narikkaan...
Sanoin että minusta on tärkeää se, että on toisen puolesta onnellinen. Jos mulla on hauskaa niin sen pitäs olla miehenkin puolelta ok. Mutta ei, tuo vaan narisee...

Mies saa mennä viihteelle ja on mennytkin.

Minä haluaisin vielä yrittää mutta miehelle siis on IHAN SAMA. Toisaalta nyt raivostuttaa tuo syyttely lasten kanssa olemisesta niin paljon, että ...

En tiedä. Nyt on tilanne se, että koska mies on AINA lasten kanssa niin lähtee pe-su jonnekin (ei ole kertonut minne) rentoutumaan. Sattumoisin minulla olisi ollut lauantaina eräät pirskeet mutta ne jää nyt väliin. Maanantaina vaadin jotain vastausta tilanteeseen.

Sanoin että mä en suostu olemaan joku "ihan sama"

Vikaa on minussakin. Olen tyyliltäni vähän erakkomainen ja tästäkin mies minua syytteli, kun ennen niin menevä ihminen on muuttunut koti-ihmiseksi.. ei kyläillä ja touhuta samalla tavalla. Tämä on totta sillä koen työn, lapset ja kaikki muut hommat aika uuvuttaviksi yhdistelmiksi. En silti nyhjää kotona aina, käymme kahdestaankin jossain ja kylässä. Sanoin että monestiko oot kutsunu ihmisiä MEILLE. Eipä juuri näy..

Taustalla mulla kuopuksen syntymän jälkeen raskauden jälkeinen masennus joka oli tosi vaikea pala molemmille. Huolta tuottaa myös erilaiset asiat (lapset, sukulaiset)

Olemmeko vain väsyneitä toisiimme ja tähän elämään vai onko tämä eron paikka?
 
vaikeista ajoista pääsee yli jos niin haluaa, meille kävi niin..jos taas halua ei ole kummallakin, vaikuttaa aika huonolta varsinkin jos toinen ei suostu puhumaan asiasta.
 
Onko teillä minkä ikäiset lapset? Onko siinä (lastenhoidon helpottumisessa) odotettavissa muutosta lähiakoina? Ainakin vaikutatte väsyneiltä. Lähtisin ensisijassa tuossa yrittämään sitä, että molemmat saavat levätä (lapset hoitoon tai jotain), eikä niinkään yliväsyneenä puhumista. Se voi vain pahentaa asioita.
 
Onko teillä minkä ikäiset lapset? Onko siinä (lastenhoidon helpottumisessa) odotettavissa muutosta lähiakoina? Ainakin vaikutatte väsyneiltä. Lähtisin ensisijassa tuossa yrittämään sitä, että molemmat saavat levätä (lapset hoitoon tai jotain), eikä niinkään yliväsyneenä puhumista. Se voi vain pahentaa asioita.

Nuorin on 7-vuotias eli ei mitään pikkulapsia enää. Sen suhteen on helpottanut ja elämä lasten kanssa muutenkin on aika iisiä.
 
[QUOTE="aapee";23741965]Nyt on vaan sellainen tunne, että mies odottaa mun lyövän naulan arkkuun jotta pääsee sitten sanomaan kaikille että "akka jätti".[/QUOTE]

Öööö....mitähän väliä tuolla on?
 
[QUOTE="tööt";23741978]Öööö....mitähän väliä tuolla on?[/QUOTE]

Ei mitään väliä olekaan. Ärsyttää vaan, että kun itse on selkeemmin tästä pois haluamassa (?) niin ei ole selkärankaa itse sanoa sen loppuvan nyt.

Odottaa vaan että toinen tekee päätöksen... en tiedä, voin olla väärässäkin.
 
Minusta ei kuulosta eron, mutta kylläkin "ryhdistäytymisen" paikalle.

"Toinen toistenne rakastamisessa ja kunnioittamisessa" kilpailtaa keskenänne on Raamatun neuvo ja annettu ihan muussa yhteydessä kuin avioliiton kohdalla. Itse sitä kuitenkin käyttänyt monessa hääpuheessa sun muussa, koska siinä mielestäni kiteytyy se resepti toimivalle liitolle.

Joskus 100 v sitten parisuhde saattoi pysyä kasassa hoitamattakin (epäilen ettei silloinkaan hyvänä vaan hyvät suhteet olivat silloinkin ne hoidetut) . Nykyään ei enää pysy. Ulkopuolisia impulsseja; mahdollisuuksia, houkutuksia yms on niin paljon että avioliiton osapuolten pitää valita toisensa yhä uudelleen ja uudelleen.

Aikaa kahdenkeskiselle yhdessäololle? Moni kokee että voi hankkia lapsenvahdin kampaamoajaksi mutta ei siihen että viettää aikaa kaksin kumppanin kanssa. Minusta se outoa. Pääkarvojen järjestys puolisoa tärkeämpi?

Pieniä ilahduttavia eleitä? On se sitten toisen lempiruoka, lehtiartikkeli, uudet sukat, musiikkikappale, aamukahvikupin viereen esille laitettu lehti, kukkanen jne. Ihan sama oikeastaan mitä, kunhan se jotain mitä antaa kumppanilleen ilahduttamistarkoituksessa ja vastapalvelusta odottamatta.

Yhteinen nauru? Seikkailu? Hupsutus? Ehkä jopa yhteinen projektikin. Taloa rakentavista osa päätyy eroon kun on niin rankkaa. yhteistä puutarhaa rakentavista harvemmin. Ja valokuvakirjan tähänastisesta yhteisestä taipaleesta voi luullakseni tehdä suhteellisen vaaratta.

Pelaako seksi? Tähän kohtaan en anna neuvoja ja ideoita, kun joku kumminkin vetää moisista herneet. Mummeleillahan ei tunnetusti seksielämää ole. ;)

Kaikki nuo ovat valintoja. Tietoista satsausta liittoon, rakkaudenosoituksia ei vain puolisoa kohtaan vaan myös itseä ja lapsia. Vanhempien toimiva liitto kun on yksi isoimmista lahjoista minkä voi lapsilleen antaa.

Tulipas saarna! :O
 
[QUOTE="aapee";23741988]Ei mitään väliä olekaan. Ärsyttää vaan, että kun itse on selkeemmin tästä pois haluamassa (?) niin ei ole selkärankaa itse sanoa sen loppuvan nyt.

Odottaa vaan että toinen tekee päätöksen... en tiedä, voin olla väärässäkin.[/QUOTE]

En jotenkin usko, että nämä tämän vakavuustason asiat olisivat ihmisellä sellaisia, että yhtenä päivänä oltaisiin täysin 100% "on" suhteessa, ja sitten jonakin aamuna heräisi, ja toteaisi, että se onkin muuttunut 0%:ksi. Vaikka miehellä suhteenne näköjään tökkiikin, ei hän varmaankaan ole itsekään asiasta varma ja vaan ilkeyttään odottelisi, että toinen päättää.

Siis toki jos mies on kovin vastahakoinen, niin voit tehdä omat johtopäätöksesi, mutta siihen, että mies vaan kiusallaan odottelisi sinun päätöstäsi, en usko.
 
Olisiko sulla mahkuja vaihtaa päivätyöhön? Voihan olla että vuorotyö vaan ei sovi teidän perheelle, vaikka se sulle ja miehelle on ehkä aikanaan sopinut.

:hug:
 
varmaan halusi vaan loukata tai saada keskustelu loppumaan sanomalla ihan sama. yritä keskustella uudelleen viikonlopun jälkeen kun mies on saanut olla. ehkä sitten on järkevämpää sanottavaa.
 
Minusta ei kuulosta eron, mutta kylläkin "ryhdistäytymisen" paikalle.

"Toinen toistenne rakastamisessa ja kunnioittamisessa" kilpailtaa keskenänne on Raamatun neuvo ja annettu ihan muussa yhteydessä kuin avioliiton kohdalla. Itse sitä kuitenkin käyttänyt monessa hääpuheessa sun muussa, koska siinä mielestäni kiteytyy se resepti toimivalle liitolle.

Joskus 100 v sitten parisuhde saattoi pysyä kasassa hoitamattakin (epäilen ettei silloinkaan hyvänä vaan hyvät suhteet olivat silloinkin ne hoidetut) . Nykyään ei enää pysy. Ulkopuolisia impulsseja; mahdollisuuksia, houkutuksia yms on niin paljon että avioliiton osapuolten pitää valita toisensa yhä uudelleen ja uudelleen.

Aikaa kahdenkeskiselle yhdessäololle? Moni kokee että voi hankkia lapsenvahdin kampaamoajaksi mutta ei siihen että viettää aikaa kaksin kumppanin kanssa. Minusta se outoa. Pääkarvojen järjestys puolisoa tärkeämpi?

Pieniä ilahduttavia eleitä? On se sitten toisen lempiruoka, lehtiartikkeli, uudet sukat, musiikkikappale, aamukahvikupin viereen esille laitettu lehti, kukkanen jne. Ihan sama oikeastaan mitä, kunhan se jotain mitä antaa kumppanilleen ilahduttamistarkoituksessa ja vastapalvelusta odottamatta.

Yhteinen nauru? Seikkailu? Hupsutus? Ehkä jopa yhteinen projektikin. Taloa rakentavista osa päätyy eroon kun on niin rankkaa. yhteistä puutarhaa rakentavista harvemmin. Ja valokuvakirjan tähänastisesta yhteisestä taipaleesta voi luullakseni tehdä suhteellisen vaaratta.

Pelaako seksi? Tähän kohtaan en anna neuvoja ja ideoita, kun joku kumminkin vetää moisista herneet. Mummeleillahan ei tunnetusti seksielämää ole. ;)

Kaikki nuo ovat valintoja. Tietoista satsausta liittoon, rakkaudenosoituksia ei vain puolisoa kohtaan vaan myös itseä ja lapsia. Vanhempien toimiva liitto kun on yksi isoimmista lahjoista minkä voi lapsilleen antaa.

Tulipas saarna! :O

Kiitos "saarnasta" :)
Miten tuollaista lähteä yrittämään, tekemään kun toinen on "ihan sama".
Toisaalta mä oon niin syvällä tässä suossa ja jokseenkin vihainen (!!) tilanteeseen että onko minusta ottamaan ensimmäistä askelta. Tässä on nahistu niin kauan että hyvä ele tuntuisi häviämisen myöntämiseltä.. en tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan.

Minusta on tuntunut pidemmän aikaa, ettei minua hyväksytä sellaisena kuin olen.
Ja samalla myönnän etten hyväksy miestäni sellaisena kuin hän on. Monet piirteet ärsyttää ja kierre on niin syvä, ettei siitä voi edes olla mainitsematta... :(

MITEN, konkreettisesti, TÄSTÄ VOI NOUSTA?

Jokatapauksessa mies lähtee nyt pois viikonlopuksi. En ole varma kiinnostaako minua edes se, mihin se menee ja mitä tekee.. ainakaan vielä ei edes ole tehnyt mieli kysyä.

Samalla tavalla kuin mies ehkä odottaa mun "tuomiota", mä odotan sen tuomiota ... ollakko vaiko ei?
 
[QUOTE="vieras";23742041]Olisiko sulla mahkuja vaihtaa päivätyöhön? Voihan olla että vuorotyö vaan ei sovi teidän perheelle, vaikka se sulle ja miehelle on ehkä aikanaan sopinut.

:hug:[/QUOTE]

Ei ainakaan tässä työpaikassa.
Ja toisekseen, nautin 3-vuorotyöstä enkä viihtyisi 8-16 työpaikassa.
Onko tällä mitään merkitystä, että mistä minä nautin mitä minä haluan?
 
Se tuosta kertomuksestasi paistoi läpi, että mies luulee hyvin pärjäävänsä (yksin) lasten kanssa. Voi olla, että mies ei ole nähnyt sinun panostasi arjen hoidossa tai jostain syystä vähättelee sitä. Kuitenkin vaikuttaa, ettei mies arvosta sua, kun jyrää sut noin vain yli. Minä veikkaan, et noi yksinhuoltajuus-hakemukset on vaan pelottelua tai sit mies ei tajua mihin on ryhtymässä. Elä vaan nyt tyhmyyksissäs suostu mihinkään miehen ehdotuksiin! Suosittelen lastenvalvojalla käyntiä.
 
Se tuosta kertomuksestasi paistoi läpi, että mies luulee hyvin pärjäävänsä (yksin) lasten kanssa. Voi olla, että mies ei ole nähnyt sinun panostasi arjen hoidossa tai jostain syystä vähättelee sitä. Kuitenkin vaikuttaa, ettei mies arvosta sua, kun jyrää sut noin vain yli. Minä veikkaan, et noi yksinhuoltajuus-hakemukset on vaan pelottelua tai sit mies ei tajua mihin on ryhtymässä. Elä vaan nyt tyhmyyksissäs suostu mihinkään miehen ehdotuksiin! Suosittelen lastenvalvojalla käyntiä.

En tietenkään suostu yksinhuoltajuuteen, jos tilanne niin pitkälle menee.
En tiedä mistä tuollainen lause ylipäätään tuli, onko mies miettinyt ja nähnyt kavereilleen käyvän niin, ettei isä näe lapsiaan enää kuin pari kertaa kuukaudessa ja pelkää sellaista?

Itse en voisi miehelle koskaan tehdä noin. Hän on hyvä isä.
 
[QUOTE="aapee";23742069]Kiitos "saarnasta" :)
Miten tuollaista lähteä yrittämään, tekemään kun toinen on "ihan sama".
Toisaalta mä oon niin syvällä tässä suossa ja jokseenkin vihainen (!!) tilanteeseen että onko minusta ottamaan ensimmäistä askelta. Tässä on nahistu niin kauan että hyvä ele tuntuisi häviämisen myöntämiseltä.. en tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan.

Minusta on tuntunut pidemmän aikaa, ettei minua hyväksytä sellaisena kuin olen.
Ja samalla myönnän etten hyväksy miestäni sellaisena kuin hän on. Monet piirteet ärsyttää ja kierre on niin syvä, ettei siitä voi edes olla mainitsematta... :(

MITEN, konkreettisesti, TÄSTÄ VOI NOUSTA?

Jokatapauksessa mies lähtee nyt pois viikonlopuksi. En ole varma kiinnostaako minua edes se, mihin se menee ja mitä tekee.. ainakaan vielä ei edes ole tehnyt mieli kysyä.

Samalla tavalla kuin mies ehkä odottaa mun "tuomiota", mä odotan sen tuomiota ... ollakko vaiko ei?[/QUOTE]

Kiitos kun et vetänyt hernettä nenään ärsyttävästä kirjoitustyylistäni. Ihan omista palstastariippumattomista syistäni minulla vähän huono aamu ja siksi en jaksanut kaivaa itsestäni fiksumpaa puhetapaa, vaikka itsekin pidän saarnatyyliä maailman huonoimpana kommunikointitapana.

Ymmärrän hyvin ettet pysty ottamaan ensimmäistä askelta niin kauan kuin olet vihainen. Ja kaiken todennäköisyyden mukaan miehesi tuntee jotakuinkin samoin. Kukaan ei halua "hävitä".
Siinä tilanteessa viiikonlopun mittainen ero voi olla avuksikin. Ehtii rauhoittumaan...
Toisaalta viikonloppuun on vielä aikaa ja kovin toivoisi, että se rauhoittuminen tapahtuisi jo ennen sitä.

Minä en näe kertomassasi syytä erota. Ongelmanne eivät ole sellaisia joiden yli ei voisi päästä. Sen sijaan tulee olo, että olette pidempään unohtaneet toisenne ja itsennne suhteessa (jotain mitä tapahtuu kovin helposti arjessa) ja vaatii paljon itsensäkoulimista ennen kuin saa homman jälleen pelittämään.

Voimia teille siihen työhön.
:)
 
Kiitos kun et vetänyt hernettä nenään ärsyttävästä kirjoitustyylistäni. Ihan omista palstastariippumattomista syistäni minulla vähän huono aamu ja siksi en jaksanut kaivaa itsestäni fiksumpaa puhetapaa, vaikka itsekin pidän saarnatyyliä maailman huonoimpana kommunikointitapana.

Ymmärrän hyvin ettet pysty ottamaan ensimmäistä askelta niin kauan kuin olet vihainen. Ja kaiken todennäköisyyden mukaan miehesi tuntee jotakuinkin samoin. Kukaan ei halua "hävitä".
Siinä tilanteessa viiikonlopun mittainen ero voi olla avuksikin. Ehtii rauhoittumaan...
Toisaalta viikonloppuun on vielä aikaa ja kovin toivoisi, että se rauhoittuminen tapahtuisi jo ennen sitä.

Minä en näe kertomassasi syytä erota. Ongelmanne eivät ole sellaisia joiden yli ei voisi päästä. Sen sijaan tulee olo, että olette pidempään unohtaneet toisenne ja itsennne suhteessa (jotain mitä tapahtuu kovin helposti arjessa) ja vaatii paljon itsensäkoulimista ennen kuin saa homman jälleen pelittämään.

Voimia teille siihen työhön.
:)

Kiitos.

Tässä mennään, viikonloppua odotellen. Itsekin odotan sitä, saan olla lasten kanssa yksin.
Jotenkin vaan odotan ja toivon sellaista "ahaa" - elämystä. Että tietäisi ja olisi varma... sellaista tää elämä tuskin koskaan on, olen huomannut. Olisi helppoa jos olisi.
 
Ei minustakaan tuo kuulosta eron paikalta, vaan siltä, että molemmat tarvitsevat jonkinäköisen herätyksen, tilanteen nollauksen, oivalluksia ja asioiden ja elämän uudelleenjärjestelyä. Tunteet palaavat siinä vähitellen. Peiliin katsomisesta on aina hyvä aloittaa.
 
Olen samaa mieltä Mummeliisan kanssa: minusta kertomasi perusteella ei ole syytä erota. Kuulostaa siltä että pitkä puhumattomuus ja hautautuneet tunteet pääsivät nyt purkautumaan, enkä usko että miehesi tarkoittaa läheskään kaikkea mitä sanoo. Te olette nyt molemmat loukkaantuneita, ja minusta olisi parasta antaa pölyn laskeutua hieman ja tilanteen rauhoittua.

Tuo "ihan sama" ja sitten uhkailut yksinhuoltajuuden hakemisesta kuulostavat siltä että miehesi on tavallaan "selkä seinää vasten" laitettuna sanonut sen enempää ajattelematta ensimmäiset loukkaavat asiat jotka tulivat hänen mieleensä. En usko että hänelle on oikeasti ihan sama. Kuulostaa siltä että hän ei ole kovin hyvä erittelemään tunteitaan sanallisesti.

Suosittelen pariterapiaa - minulla on itselläni siitä hyviä kokemuksia.
 
[QUOTE="aapee";23742069]Kiitos "saarnasta" :)
Miten tuollaista lähteä yrittämään, tekemään kun toinen on "ihan sama".
Toisaalta mä oon niin syvällä tässä suossa ja jokseenkin vihainen (!!) tilanteeseen että onko minusta ottamaan ensimmäistä askelta. Tässä on nahistu niin kauan että hyvä ele tuntuisi häviämisen myöntämiseltä.. en tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan.

Minusta on tuntunut pidemmän aikaa, ettei minua hyväksytä sellaisena kuin olen.
Ja samalla myönnän etten hyväksy miestäni sellaisena kuin hän on. Monet piirteet ärsyttää ja kierre on niin syvä, ettei siitä voi edes olla mainitsematta... :(

MITEN, konkreettisesti, TÄSTÄ VOI NOUSTA?

Jokatapauksessa mies lähtee nyt pois viikonlopuksi. En ole varma kiinnostaako minua edes se, mihin se menee ja mitä tekee.. ainakaan vielä ei edes ole tehnyt mieli kysyä.

Samalla tavalla kuin mies ehkä odottaa mun "tuomiota", mä odotan sen tuomiota ... ollakko vaiko ei?[/QUOTE]

Konkreettisesti menette avioparileirille missä on koko viikonloppu tarkoitettu siihen että kuuntelette toisianne ja tulette kuulluiksi. Perusperiaate tosin siinä hommassa on se että molemmat haluaa vielä yrittää että avioliitosta tulisi jotain.
 
[QUOTE="vieras";23742280]Ei minustakaan tuo kuulosta eron paikalta, vaan siltä, että molemmat tarvitsevat jonkinäköisen herätyksen, tilanteen nollauksen, oivalluksia ja asioiden ja elämän uudelleenjärjestelyä. Tunteet palaavat siinä vähitellen. Peiliin katsomisesta on aina hyvä aloittaa.[/QUOTE]

Peesi tälle! Ja jos on "ihan sama" niin eiköhän tuo liene parempi sillon pysyä suhteessa =) välillä on sellaisia "erämaakausia" ja se on ihan luonnollista. Aluksi hyväksy tilanne, eihän tuolta voi olla matka enää kuin ylöspäin ja valoon päin.

Ristiriitaista tuo on, että valittaa sun olevan menossa ja liian vähän lasten kanssa ja sekoittavan rutiineja, ja toisaalta että ette käy riittävästi kylässä! Kyllähän se vuorotyö rassaa perhe-elämää, mutta siihenkin voi sopeutua jos haluaa. Toista ei voi muuttaa mutta itseään voi, eli aloita nyt ihan ensin itsestäsi. Mieluummin kuin nyt saarnaat ja paapatat, niin voisi olla ihan hyvä pitää suuta supummalla ja keskittyä arjen rutiineihin.
 
Kiitos teille...
Alkaa ihan itkettämään.. kun itsestä tuntuu niin vaikealle ja te kuitenkin näette tässä vielä jotain jonka vuoksi kannattaa yrittää!!!

Toivon todella, että ensi viikolla olen jo vähän "viisaampi" tämän suhteen. Viikonloppu menee sovitulla tavalla, mies tarvitsee jotain irtiottoa ihan selkeesti. Toivottavasti tuolloin on myös tilaa ajatella hänellä.

Parisuhdeleiri kuulostaa mielenkiintoiselle. En halua enkä aio vielä miehelle puhua edes sellaisesta. Mitäs jos hän tuleekin siihen lopputulokseen että avioliittomme on ohi?
Haluaisin nyt antaa hänen miettiä itse, ilman että millään tavalla hänen ajatuksiaan ohjaan.. niinkuin riitatilanteissa usein käy koska hän on vähäpuheisempi kuin minä eikä tuo samalla tavalla tunteitaan esille. En itsekään ole siinä kovin hyvä.
 

Yhteistyössä