G: Olettamuksia odotusajasta, synnytyksestä ja imetyksestä, jotka eivät SINUN kohdallasi pitäneet paikkaansa?

Että imetys onnistuu juuri niin että tissi suuhun ja maitoa vaan tulee, siksi ihmettelin aina että miksi joku ei imetäkkään tai imettää esim osittainimetyksellä.
Ei se ihan niin helppoa ole juuri kellään.
Ja luulin ettei sektio satu, mutta totesinkin alatiesynnytyksen olevan lastenleikkiä siihen verrattuna.

Mulla on menny just noin. Mut ei siltikään täysin ongelmitta...jotai satunnaisia raivareita saa, mut ei kauhean pahoja onneksi.
Synnärillä halusivat syöttöpunnituksia, musta se oli niin turhaa ku tiesin että se vähäkin maito tytölle riitti, ja pianhan se sit nousi kunnolla.

 

Närästää ja olo loppu raskaus on kauheeta!
Ei närästäny ollenkaan. Tykkäsin olla raskaana ja jopa lopussa ya-kontrollissa rv.41+1 toivon et lähettävät vielä kotiin. Vielä hetki masun kanssa. Esikoinen synty rv.41+3. Raivostutti monen kommentit "Eikä oo rasittavaa oottaa... Ja olla noin pitkällä..." No ei ollu

Nännit menee verille...
Ei menny... Alussa teki kyllä kipeetä...

Synnytyksen jälkeen kaikki äidit ohjelmissa istu ja imetti vauvaa...
Eipä onnistunu. Epparin takia en istunu kunnolla ja kivuitta 1½kuukauteen Imetin lähinnä makuultaan...

 

Minäkin luulin, että imetys onnistuisi, kun vain laittaa utareen suuhun. Ei kestänyt sydän katsella pienen hätää, kun ei mitään tullutkaan.

 

Ajattelin että ponnistusvaiheessa vain ponnistetaan ja vauva tulee sitten...
No ei menny näin. Ponnistusvaihe kesti 49min, sydänäänet laski ja imukupilla piti avittaa lapsi ulos.
Kauhee pakokauhu ku neljä ihmistä auttaa vauvaa ulos, kaks jalkopäässä ja kaks painaa mahan päältä... Vauva synty sinisenä ja oli hiljaa... Kukaan ei tämmösestä varottanu


Toisekseen yllätyksenä tuli se miten nuivia ihmisiä synnärillä voi olla töissä. Sentään lapsen saaminen on iloinen asia. Mut kätilö oli täys persläpi ja sitä ihmistä en todellakaan toiseen synnytykseen halua

 

1. Imetys vie kilot mennessään

* Ei vienyt grammaakaan. Söin kuin hevonen ja nälkä oli koko ajan.

2. Sektiosta toipuu hitaasti

* Siitä toipui muutamassa päivässä ja oli erittäin hyvä kokemus.

3. Raskaus on raskasta ja kamalaa aikaa

* Ei!! Ihanaa, helppoa, nautinnollista. Ei suonikohjuja, kipuja, suppareita, vaivoja tai mitään muutakaan kremppaa. Lopussa toksemia, mutta se oli niin lyhyt aika ettei se pilannut mitään raskausajasta

4. Rintakumi pilaa imetyksen ja siitä ei pääse eroon

* Harhaa. Ilman rintakumia imetys ei olisi ollenkaan ja siitä todellakin pääsi eroon. Sen avulla sain imetyskelpoiset nännit!

Edellytyksenä siihen et imetys vie kilot, ni on se et syö normisti.Kuluttaa enemmän ku syö, eikä toise päi.

 

Raskaudesta kuvittelin että massun kanssa on raskasta ja hankalaa. Ekassa ei ollut yhtään, mutta tokassa on kyllä jkv liitoskipuja ja ryhävalasfiilistä jo mukana.

Olin vakuuttunut että menis yliaikaiseksi, kun äitillä aikanaan meni ja on ekoilla näemmä melko yleistä. Esikoinen syntyi 40+1.

Luulin että epiduraali on ihan ehdoton kivunpoistaja: mulla hävisi ponnistustarve, ja kun kivut palasivat kahta kauheempina lääkkeen haihduttua, niin lisääkään ei voinut enää ottaa.

Luulin että episitomia sattuu - ei tuntunut missään, eikä ompelukaan. Luulin että paranee hitaasti ja kipeä kauan, mutta en edes ehtinyt ajatella koko asiaa ja istuin jo parin päivän päästä kuin ei mitään.

Pelkäsin että imetys ei lähde helpolla käyntiin, mutta vauva osasikin homman kuin luonnostaan.

Nyt rv 37+4 olen varma ettei mikään mene kuten viimeksi.

 

-Raskausaika on todella tukalaa,kiloja tulee vähintään 30 ja inhoat itseäsi. (ei todellakaan,vaivoja minulla ei ollut yhden ainutta ja nautin joka päivästä)

-Synnytys on niin hirveää että siihen kuolee (synnytin luomuna ja voin kertoa vain pelkkää hyvää synnyttämisestä)

-Hoikalta naiselta ei tule riittävästi maitoa (imetin vuoden eikä lapseni koskaan saanut korviketta)

Ja näitä olisi vaikka kuinka ja paljon.Eniten ehkä tökkää että yksi ainut ihminen näitä näkemyksiään esittelee koska hän on asiat kokenut tietyllä tavalla,eipä ole ymmärtänyt että ihmiset on erilaisia ;D

 

Raskausarpia ei tule, jos paino nousee tasaisesti ja muistaa rasvata ihoa.
- Niin väärin! Mahassa on niin komiat raidat että moni tiikerikin ois kateellinen.

Raskauskilot lähtee tosi hitaasti & imetys pudottaa painoa vasta puoli vuotta jatkuttuaan.
- Onneksi kävi niin päin, että suurin osa kiloista jäi sairaalaan. 7 viikkoa synnytyksestä olin jo alle lähtöpainon.

Alateitse syntyneellä vauvalla on pitkulainen pää.
- Eikä ollu, se oli kauniin pyöreä! (Tosin jos kattois nyt niitä sairaalassa otettuja valokuvia, niin tämä mielikuva saattaisi vähän kärsiä.)

Raskaus on naisen elämän hohdokkainta aikaa!
- Toki, jos tykkää lihoa, kärsiä selkävaivoista, liitoskivuista, suonenvedosta, supistuksista ja ties mistä muusta normaalielämää rajoittavasta vaivasta.

Epiduraalin laittaminen sattuu, samoin episiotomia ja tikkaaminen.
- Ne oli varmaan ainoat asiat, jotka ei tuntunu missään.

Sitten vielä tämmönen oma harhaluulo:
Kaikki väittää, että kivut lakkaa heti, kun vauvan saa syliinsä - ei VOI pitää paikkaansa!
-Uskomatonta mutta totta, kyllä ne tuskat vaan siihen loppu.

 

Imetys oli helppoa kuin mikä, vaikka joka puolella toitotettiin ettei se onnistu millään. Korviketta ei tarvinnut antaa kertaakaan. Myös raskaaksitulo onnistui ensiyrittämällä. Ei tarvittu ovulaation mittauksia tai muuta nykyajan muotijuttuja.

Synnytyksestä taas en toipunut koskaan ennalleni, eikä kyse ole ulkonäöstä vaan ruumiintoiminnoista. Ja liikuntaa en todellakaan pysty normaalisti harrastamaan vieläkään, liitokset löystyivät sen verran. Kroppa "prakaa" nykyään paljon helpommin.

Synnyttäeen naisen kroppa ei enää koskaan tule toimimaan niinkuin synnyttämättömän. Näin siitä huolimatta, että mm. hoitajat sairaalassa ja äitiysneuvolan "täti" näin odotusaikana ja synnytyksen jälkeen mainostivat.

Lapsi täyttää kohta neljä.

 

Epiduraalin laitto sattuu - ei tuntunu kyllä missään, en huomannut mitään kun se laitettiin

Nuorella äidillä on vähemmän raskausvaivoja - ekassa raskaudessa näin oli, juoksin lenkkiä vielä 40+0, mut tää toka raskaus... en edes jaksa enää valittaa. Kaikki päin mäntyä.

Raskausarpia tulee, varsinkin jos omalla äidillä on - eipä ole kummassakaan raskaudessa tullu yhtään arpea (tietty tätä toista nyt on jäljellä vielä 12 viikkoa...)

Ekat viikot vauvan kanssa on ihania - itkin ekan kuukauden aikana joka päivä ja olin täysin maassa. Inhosin ekoja viikkoja...ja kauhulla niitä odotan taas.

 

En mäkään tuntenut koko epiduraalin laittoa kauhulla odotin.

 

Odotusajat on mulla ollut aika helppoja, olin varma että saan kärsiä kovasta pahoinvoinnista, närästyksestä ja kaiken maailman kivuista.
Toki jotain pientä oli mutta kuitenkin, tykkäsin olla raskaana ja nautin hyvästä olosta.

Synnytyksetkin sujuivat hyvin, ei siis tuntikausien tuskissa kärvistelyä.

Imetystä en liiemmin ajatellut odotusaikana, ehkä jännitin että tuleeko maitoa tai vaivaako rintatulehdukset joista moni varoitteli.
No, maitoa on molempien kohdalla tullut enemmän kuin tarpeeksi ja imetyskin sujui siis tosi kivasti.

Niin ja imetys todellakin vei multa kaikki raskauskilot reilussa 3 vkossa, ei jäänyt löllöjä tai röllöjä.

Että oikeastaan pelkästään positiivisia yllätyksiä ollut mulle nuo kaikki!

 

[QUOTE="vieras";23732142]Edellytyksenä siihen et imetys vie kilot, ni on se et syö normisti.Kuluttaa enemmän ku syö, eikä toise päi.[/QUOTE]

No näinpä. Siksipä tuo laudahdus ei mun kohdalla pitänyt paikkaansa, koska mä itse turmelin sen mahdollisuuden syömällä koko ajan sen mukaan mitä mieli teki. Jotkut taas sanoo, et sillon saa syödä niin paljon kuin pystyy ja kilot vaan karisee.
Toivottavasti nyt toisella kertaa osaan hillitä itseäni.

 

1. raskaus lihottaa ja tuervottaa kymmeniä kiloja, mulle tuli vain 5kiloa, jotka kaikki ja vähän ekstraakin jäi synnärille.

2. vauvat itkee ja valvottaa yöt läpeensä, meillä molemmat nukkuneet tosi hyvin alusta asti, ekana kuukautena heräsivät 1-2kertaa syömään.

3. äidit ovat aina ekana vuonna toooosi väsyneitä, en ollut, energiaa piisasi riittämiin ja ylikin.

 

mutta

a) seuraavat raskaudet eivät mene yhtä pitkälle kuin eka jaa, eka 40+0, toka 41+0 ja kolmas 41+3
b)imetys vie kilot, jos liikkuu ja syö terveellisesti ja paskat
c) raskaana nainen hehkuu joo minä vitutuksesta, vaikka toivottuja olivat kaikki ja olin onnellnen, niin kaikki vitutti
d) säännöllisiä ja kipeitä suppareita kun tulee vauva syntyy joo kuuden viikon kuluttua ekoista, ei niitä nyt koko ajan tullut, mutta päivittäin useampia

 

Kuvittelin että imetys onnistuu ja luonnistuu kaikilta: Ei minulla.
Kuvittelin että raskausaika olisi helppoa ja ihanaa aikaa: Ei minulla. Juoksin sairaaloissa supistusten ja tulehdusten takia ja makasin vuodelevossa osastolla kaksi viikkoa.
Kuvittelin että synnytyksessä ponnistamisen ja kaiken "vaan osaa!": No en osannut. En tunnistanut kertaakaan ponnistuksen tarvetta. Vauva syntyi imukupilla.
Kuvittelin että kivut lakkaa kun vauva nostetaan rinnalle: Ehei, tikkien laitto oli pahempaa kuin ponnistaminen.
Kuvittelin että vauva saa olla äidin kanssa huoneessa vierihoidossa ja että kaikilla se menee yhtä ehlposti: Ehei, meillä poika oli aluksi happikaapissa ja seuraavana päivänä joutui sinivalohoitoon viideksi päiväksi. Makasin siis yksin huoneessa monta päivää ja itkin ikävää.
Kuvittelin ettei meille voi syntyä erityislasta, taikka kehitysvammaista lasta. Muille niin tapahtuu, ei meille, ei minulle: Vauvalla todettiin kehitysvamma ensimmäisen elinviikon jälkeen.
Kuvittelin että vauvan kanssa valvotaan, vauva huutaa ja itkee paljon: Ei meillä. Meillä nukuttiin kokonaisia öitä 1kk jälkeen. Piti herätellä välillä syömään. Ensimmäisiä itkuja kotona kuultiin parin kuukauden vanhana.

 

Mulla ei ollu kauheesti mielikuvia. En tienny yhtään mitään.

No luulin kyllä televisiota katsoneena, että raskauden huomaa siitä, että aamulla oksettaa. No mua ei kyllä oksettanu kertaakaan.

Luulin myös, että synnytyksen jälkeen ei voi istua kuukausiin. No istuin jo seuraavana päivänä.

 

Että voi harrastaa liikuntaa ja tehdä töitä normaalisti rakkauden loppumetreille saakka.

 

Kuvittelin että imetys onnistuu ja luonnistuu kaikilta: Ei minulla.
Kuvittelin että raskausaika olisi helppoa ja ihanaa aikaa: Ei minulla. Juoksin sairaaloissa supistusten ja tulehdusten takia ja makasin vuodelevossa osastolla kaksi viikkoa.
Kuvittelin että synnytyksessä ponnistamisen ja kaiken "vaan osaa!": No en osannut. En tunnistanut kertaakaan ponnistuksen tarvetta. Vauva syntyi imukupilla.
Kuvittelin että kivut lakkaa kun vauva nostetaan rinnalle: Ehei, tikkien laitto oli pahempaa kuin ponnistaminen.
Kuvittelin että vauva saa olla äidin kanssa huoneessa vierihoidossa ja että kaikilla se menee yhtä ehlposti: Ehei, meillä poika oli aluksi happikaapissa ja seuraavana päivänä joutui sinivalohoitoon viideksi päiväksi. Makasin siis yksin huoneessa monta päivää ja itkin ikävää.
Kuvittelin ettei meille voi syntyä erityislasta, taikka kehitysvammaista lasta. Muille niin tapahtuu, ei meille, ei minulle: Vauvalla todettiin kehitysvamma ensimmäisen elinviikon jälkeen.
Kuvittelin että vauvan kanssa valvotaan, vauva huutaa ja itkee paljon: Ei meillä. Meillä nukuttiin kokonaisia öitä 1kk jälkeen. Piti herätellä välillä syömään. Ensimmäisiä itkuja kotona kuultiin parin kuukauden vanhana.

Tää on just niinku mun näppikseltäni.... Paitsi kehitysvammaisuutta vauvalla ei todettu vaan perinnöllinen sairaus johon lääkitys aloitettiin jo 2kk iässä. Sinivalohoidossa vauva oli 3päivää, happikaapissa kaksi.

 

2. vauvat itkee ja valvottaa yöt läpeensä, meillä molemmat nukkuneet tosi hyvin alusta asti, ekana kuukautena heräsivät 1-2kertaa syömään.

3. äidit ovat aina ekana vuonna toooosi väsyneitä, en ollut, energiaa piisasi riittämiin ja ylikin.

Osui ja uppos! Juuri näin kävi täälläkin!

 

Olettamukset lapsen sukupuolesta mahan muodon mukaan, kertyneistä kiloista, karvoituksesta, närästyksestä tms, mitä ikinä naapuruston rouvat kassajonoissa ennustivat menivät kokolailla pieleen.

Olettamukseni, että niin kipeä en ole, että neulakammoisena suostuisin epiduraaliin

Oletus, että perheen toinen lapsi on kasvatuksensa ja huoltonsa puolesta esikoisen toisinto.

 

Luulin, että lyhyt synnytys on aina helpotus ja sen kokeneet ovat onnekkaita kun heillä kaikki on nopeasti ohi. Ja, että toinen synnytys on jo helpompi... pah.

- Kuopuksen synnytys oli kolmen tunnin kivulias helvetti alusta loppuun, tuhat kertaa terävemmät piiitkät poltot ilman taukoa, verrattuna esikoisen synnytykseen. Esikoisen synnytys kesti viisi kertaa kauemmin ja ainakin minulla pitkä synnytys tarkoitti hivenen leppoisampaa avautumisvaihetta Ja minä raukka kun luulin että toinen olisi helpompi.

 

1. Imetys vie kilot mennessään

* Ei vienyt grammaakaan. Söin kuin hevonen ja nälkä oli koko ajan.

Joo-o...:snotty:

 

Että vaara olisi ohi rv13. Ei ollut. Vauva kuoli rv 39.

Että tulisi kauhea tarve ponnistaa, ei tullut. Kätilön piti sanoa milloin työnnän ja silti mietin teenkö oikein.

 

että jos eka lapsi on iso on seuraava vielä isompi.... ei se sit mennykään niin.. eka oli 4200g ja toinen olikin vaan 3300g.

mulla myös eka 4,5kg, toinen 3,9 ja kolmas 3,5kg