G: Olettamuksia odotusajasta, synnytyksestä ja imetyksestä, jotka eivät SINUN kohdallasi pitäneet paikkaansa?

ff
Että imetys onnistuu juuri niin että tissi suuhun ja maitoa vaan tulee, siksi ihmettelin aina että miksi joku ei imetäkkään tai imettää esim osittainimetyksellä. :D
Ei se ihan niin helppoa ole juuri kellään. :D:D
Ja luulin ettei sektio satu, mutta totesinkin alatiesynnytyksen olevan lastenleikkiä siihen verrattuna.
 
Raskausaikana on ummetusta ja kertyy kiloja. ...joo. Ekan aikana toki olikin, tokan ei todellakaan. Ruokavalio, liikunta jne. auttaa tosi paljon raskausaikanakin.

Synnytyksen jälkeen ei voi istua jne. Olin niitä onnekkaita, jotka ei ole synnytyksessä revenneet tms. eli ei taisteluvammoja.

Imetys: yöimetys on tärkeetä ja maidontuloa ei voi ylläpitää pumppaamalla. Paitsi että ekaa en imettänyt öisin pari viikkoisen jälkeen, alkuun pumppasi öisin, lopulta jätin senkin pois ja pumppasin jo illalla valmiiksi. Muutenkin tissi-imetys jäi vauvan refluksin vuoksi, kun vauva oli 2 kk ja hyvin riitti maitoa siihen asti, että oli 9 kk ihan vain pumppaamalla. =)

Nuo ei ole siis mun kohdalla pitäneet paikkaansa.
 
Minulla on aina ollut sellainen mielikuva että kaikki raskaana olevat on valtavan kokoisia. Siis että maha menee edellä ja siihen mahan päälle saa suurin piirtein latoa kirjoja. Omalla kohdalla muksu upposi kylkiluiden väliin, pientä "pömpötystä" lukuun ottamatta raskautta ei edes huomannut. (kaverin mies kehaisi kuinka olen laihtunut..laskettuun aikaan oli 4 viikkoa...) En ole mitenkään äärettömän ylipainoinen, ennemminkin peruspohjalaanen, eli persevä ja rintava. Ja muksu oli ihan normi kokoinen.
 
TK
Luulin, että kun esikoisen imettäminen oli helppoa kun mikä niin kakkosellakin sujuu heti kuin rasvattu. Eipäs sujunutkaan vaan vaati työtä ja kärsivällisyyttä ja lopulta sujui ja 1v asti imetin. Mutta tuo oli iso yllätys mulle.
 
Tuntuu että viimeistään rv 37 ollaan jo ihan kypsiä raskauteen ja toivotaan vauvan syntyvän mahdollisimman pian, no mä olin ihan hyvillä mielin vielä rv 40, en toivonut vauvan syntyvän vielä. Olin ajatellut, että rv 40+3 olisi hyvä, mutta syntyin pari päivää ennen käynnistettynä.
 
xps
Olin varma, että ilokaasua tarjotaan synnytyksessä. Olen nyt synnyttänyt kolme lasta enkä ole saanut vetää henkostakaan. Toisessa synnytyksessä sitä lupailtiin, mutta ei kuitenkaan annettu ja kahdessa muussa ei edes tarjottu. No, selvisin synnytyksistä kyllä ilmankin, mutta olin vaan luullut, että ilokaasu kuuluu itsestään selvyytenä synnytykseen.
 
1. Imetys vie kilot mennessään

* Ei vienyt grammaakaan. Söin kuin hevonen ja nälkä oli koko ajan.

2. Sektiosta toipuu hitaasti

* Siitä toipui muutamassa päivässä ja oli erittäin hyvä kokemus.

3. Raskaus on raskasta ja kamalaa aikaa

* Ei!! Ihanaa, helppoa, nautinnollista. Ei suonikohjuja, kipuja, suppareita, vaivoja tai mitään muutakaan kremppaa. Lopussa toksemia, mutta se oli niin lyhyt aika ettei se pilannut mitään raskausajasta

4. Rintakumi pilaa imetyksen ja siitä ei pääse eroon

* Harhaa. Ilman rintakumia imetys ei olisi ollenkaan ja siitä todellakin pääsi eroon. Sen avulla sain imetyskelpoiset nännit! ;)
 
Raskaudesta ei nyt muistu mitään mieleen.

Synnytyksestä: sektiossa on mielettömät jäkikivut ja toipuminen tosi hidasta, pitkät sairaalassaoloajat jne. Kolme kivutonta sektioa takana, ekalla kertaa 3 yötä sairaalassa, seuraavilla 2. Toipuminen nopeaa, parhaimmillaan 6h vauvan syntymän jälkeen pääsin suihkuun ja sitten pystyinkin jo liikkumaan ihan "normaalisti" ja hoitamaan vauvaa jne.

Imetyksestä: en nyt muista mitä kaikkea olin kuullut, mutta jälkeenpäin olen yllättynytkin miten helposti ja sujuvasti kaikki on mennyt vaikka ekalla kertaa alku olikin takkuinen (sektion lisäksi vammainen vauva joka ei jaksanut imeä jne).
 
hm
Aamupahoinvointi päättyy jossain ekan raskauskolmanneksen jälkeen.

A) ei ollut aamupahoinvointia, vaan ympärivrk, yölläkin piti oksentaa
b) pahoinvointi ei loppunut koskaan, oksensin rv 3+4-40+2
 
Miä
Luulin että kaikille tulee järjetön vatsa ja pitää vaappua hankalan näköisesti, äitiyspolilla jotkut tekivät penkille istumisestakin varsinaisen ohjelmanumeron :D Yllätyin kun miulla oli todella pieni maha eikä se häirinnyt liikkumista eikä mitään muutakaan =)
 
uyh
Kuvittelin (kuulemieni juttujen perusteella), että synnyttäminen on ihan kamalaa ja suurin piirtein kaikki asiat menevät siinä yleensä pieleen. Ja että ensisynnyttäjällä synnytys kestää aina vähintään sen 12-14h.

Minä olen synnyttänyt kolme lastamme ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä. Synnytykset toki sattuivat kovasti, mutta ei se mulla (otan siis kantaa vain itseni puolesta!) ylitsepääsemätöntä ollut edes kolmannen kohdalla, joka syntyi avotarjonnassa. Synnytykset ovat mulla kaiken kaikkiaan kestäneet noin 3h, eli ovat olleet nopeita, mutta samalla myös hyvin rajuja.
 
"kahden äiti"
Vatsaan tulee raskausarpia, jos ei rasvaa kunnolla. - Ei ole tullut kummastakaan raskaudesta arven arpea, vaikka en tehnyt mitään niitä estääkseni.

Supistukset tuntuvat lievempinä, jos makaa kyljellään eikä selällään. - Mulla juuri toisinpäin ja kaikki käyrät otettiin kyljellään, kun niin on muka mukavampi olla. Tuskaa se oli.

Liikkuminen auttaa synnytyksessä. - Ei todellakaan, tuli vaan entistä karmeampi olo.

Supistukset alkavat 12 tunnin sisällä vesien menosta. - No, voi siinä mennä useampi vuorokausikin.

Ennen LA:ta ei kannata synnytystä kauheasti vielä odotella. - Meillä molemmat ovat syntyneet ennen LA:ta.

Seuraavat syntyvät esikoista aikaisemmilla raskausviikoilla. - Meillä esikoinen syntyi rv38+3 ja kuopus rv39+5.

Maito nousee vasta synnytystä seuraavina päivinä. - Voi se nousta hetikin.

Jos vauva tärisee, sillä on nälkä ja sille kuuluu antaa lisämaitoa. - Olin uudelleensynnyttäjä ja tiesin oman maitoni riittävän. Jätin lapsivuodeosaston hoitajien kommentit omaan arvoonsa siis, onneksi. Lopputuloksena 2vrk ikäisenä syntymäpainonsa rintamaidolla ylittänyt vauva ja neurologiset tutkimukset ennen kotiutusta.
 
"kahden äiti"
Imetyksestä menee rinnanpäät verille. - Ei todellakaan kaikilla. Hoitajan pyytämättä tuoma lansinoh-purkki jäi siis koskemattomana pöydälle ja siivooja katsoi piitkään, kun en sitä mukaani ottanut. Miksi olisin, kun en tarvinnut...

Tutin käyttö pilaa imetyksen. - Jos maitoa tulee liikaa, kannattaa nimenomaan vauvan imemisen tarvetta tyydyttää tutilla, että maidon tuotanto ei kiihdy liikaa.
 
Jos on hyvässä kunnossa ennen raskautta, raskausaika menee leikiten ja liikkuminen onnistuu laskettuun päivään asti ja siitä yli. Ja paskat onnistu.

Aamupahoinvointi loppuu keskiraskauteen mennessä. Eikä lopu, eikä rajoitu aamuun.

Kaikki odottajat nauttivat olostaan ja mahoistaan. No eivät todellakaan nauti, päinvastoin.


Synnytyksestä toipuminen vie aikaa, äiti ei voi istua kahteen viikkoon ja raihnainen ja väsynyt. Olin niitä onnekkaita, jotka istuivat heti ja jaksoivat jopa meikata :D

Esikoisen synnytys kestää pitkään. Ai 3h20min?
Toinen raskaus ei mene yhtä pitkälle kuin ensimmäinen. Meneepäs :kieh:

No ummetuksesta en sentään ole kärsinyt kummallakaan kerralla.
 
"Kolmen äiti"
Että synnytyksestä kestää tosi pitkään toipua, ulkonäkö ja vartalo kokee muutoksia, tulee arpia ja alapää ei ole ikinä entisensä eikä vauvan/lasten synnyttyä pysty enää elämään normaaliin tapaan. Ulkoisia jälkiä ei jäänyt yhdestäkään, kolmannella kertaa vasta jouduin toipumaan lantion osalta ja sekin on kuulemma harvinaisempi vaiva.
 
Muutama pitää vielä lisätä..

* Närästää.. Ei ole närästänyt kummallakaan kertaa yhtä ainutta kertaa

* Alussa on pahoinvointia ja lopussa ruoka-annokset pienenee kun mahaan ei vaan yksinkertaisesti mahdu paljon.. No pahoinvointiakaan ei ole kummastakaan ollut lainkaan ja loppuun asti pystyin ainakin ekalla kertaa syömään vaikka 8 lajin illallisen! Ja nyt näyttää (rv27) ikävä kyllä samalta, että ruoka vaan maistuu ja maistuu.. Ja mahtuu ja mahtuu..
 
"Tinde"
Mä luulin, että maitoa alkaa tulla parissa päivässä... no ei: mulla kesti maidonnousu viikon!

Luulin, että äidinmaito on sopivinta kaikille lapsille. no ei: lapseni huusi hulluna maidostani (myöhemmin paljastui liuta allergioita) ja korvike sopi hyvin.
 
"Anne"
[QUOTE="kahden äiti";23730606]Vatsaan tulee raskausarpia, jos ei rasvaa kunnolla. - Ei ole tullut kummastakaan raskaudesta arven arpea, vaikka en tehnyt mitään niitä estääkseni.
[/QUOTE]

Muuten hyvä mutta niitä arpia tulee jos on tullakseen vaikka rasvaisi hullunaan yöt ja päivät.

Juttujen perusteella luulin että lasta saa kantaa tarhaikään asti jos vauvana paljon sylittää. :D
No ei se ihan niin mennyt :D
Ihmettelin aina äitejä jotka olivat hyvässä kunnossa, hoikkia yms, mutta eihän se nyt niin vaikea juttu ollutkaan :D
 
Oletin että oma synnytys sujuu normaalisti. Tietysti tiesin ettei ne aina mene, mutta niin... No, nenille sain. Mutta lopputulos hyvä ja se on tärkeintä. :)

Raskausaikana oletin, että se ois paljo raskaampaa ja kömpelömpää lopussa. Esim että pyörällä ei vois ajaa viimesillä viikoilla. Tai että kävelis ankkakävelyä.

Aina varotellaan nännien rikkoutumisesta tai vähintään kipeytymisestä. Ei oo näkyny, joskus vähän nipistää kun vauva ehkä ottaa vähän väärää imuotetta, mutta se menee ohi nopeasti.
 
"Raskaus on onnellista aikaa." Paskat. Turvotti, itketti, närästi, vitutti. Vaatteet ei mahtuneet päälle. Perse levisi. Piti rahjustaa eteenpäin.

Viimeisinä viikkoina ei pystynyt muuta tekemään kun makaamaan. Ja tietty oli helvetinmoiset helteet. Ja mulla päällä vaan joku kaljasaavin peitto. Eikä olotilaa parantanut yhtään kaverin lausahdus: "Ei vittu sä oot iso!!!!"

Ei enää.
 

Yhteistyössä