hitto että hävettää taas ilmoitella pojan synttäri toiveita..

Sä olet ap USKOMATTOMAN lapsellinen ja röyhkeä. Häpeä!

 

Mä olisin pöyristynyt jos mun 4 veellä ei muita toiveita olisi...

 

Mun on vaikea kuvitella, että 4v lapsi ei ilhatuisi mistään muusta kuin avauksessa luettelemistasi kalliista lahjoista.

joo, mulla on sitten perkeleen omituinen lapsi, suorastaan vituilleen kasvanut samoin kun ahne äitinsä
en mie enää jaksa selittää samoja asioita uudelleen ja uudelleen
kyllähän mä voisin toivoa vaikka 10 värityskirjaa ja kaiken maailman muovikrääsää pojalle, ajatuksena että kyllähän se niistä ilostuu.. mutta kun niitä ei tule käytettyä, kun niitä ei tarvita, eli hukkaan heitettyä rahaa
ihan samalla tavalla on täysin hukkaanheitettyjä luonnonvaroja noi happy mealin lelut, niitä pyörii nurkissa ja laatikoissa mutta niillä ei leikitä, sitten ne lentää roskiin kun tarvitaan tilaa niille millä oikeasti leikitään.
mutta tämähän on vain kiittämättömien ja huonotapaisten materialistien ajatelutapa
jatkan siis pilalle hemmottelua ja pettymyksiä sietämättömän, huonotapaisen ja ahneen lapsen kasvatusta ja kiroan sitä sitten kun se 15v toivoo ferraria ja 20v helikopteria, koska siihen tämä väistämättä nyt on suistumassa :headwall:
ihan niinkuin mullekaan ei kelpaa kuin kulta ja timantit, merkkivaatteet ja upouudet urheiluautot

 

Eli listalta kuitenkin on saatava, muuten SULLA on ongelma?

miksi ihmeessä pitäisi ostaa jotain muuta kun lapsi on selkeästi toiveen esittänyt :O
tätä logiikkaa en sitten ymmärrä, en mitenkään

 

miksi ihmeessä pitäisi ostaa jotain muuta kun lapsi on selkeästi toiveen esittänyt :O
tätä logiikkaa en sitten ymmärrä, en mitenkään

Niitä legoja on muitakin kuin noita helvetin kalliita isoja settejä. Miksi ei voi vain yleisesti toivoa legoja?

 

miksi ihmeessä pitäisi ostaa jotain muuta kun lapsi on selkeästi toiveen esittänyt :O
tätä logiikkaa en sitten ymmärrä, en mitenkään

Oleellisin syy on mielestäni se, että toiveet rahoittaa joku muu kuin lapsen vanhemmat. Kun joku muu ostaa, ei minusta vaan voi tehdä kovin kalliita toivomuksia. Ja se on vanhempien asia selittää, että tämän toivominen on sopimatonta. Mutta jos teillä on niin tapana tehdä ja se on kaikille osapuolille ok, niin miksi tässä sitten keskustellaan ja MIKSI hävettää, kuten otsikossa sanoit.

 

miksi ihmeessä pitäisi ostaa jotain muuta kun lapsi on selkeästi toiveen esittänyt :O
tätä logiikkaa en sitten ymmärrä, en mitenkään

Se, ettei lapsi osaa toivoa jotain (eihän hän tiedä mitä kaikkea on edes tarjolla!), ei tarkoita etteikö hän vois tykätä mistään muusta kuin mitä on osannut sanoa. Tuntuu vaan, että äiti tässä on se, kelle ei muut kelpaa..

 

miksi ihmeessä pitäisi ostaa jotain muuta kun lapsi on selkeästi toiveen esittänyt :O
tätä logiikkaa en sitten ymmärrä, en mitenkään

Sksi että on törkeää pyytää muita ostamaan noin kalliita lahjoja. Oletko sä hieman yksinkertainen?
Kyllä mä ostan omilleni kalliita juttuja, mutta olisin todella hämmästynyt jos multa pyydettäis noin kalliita lahjoja. Edes kummilapset ei pyydä noin kalliita.

 

Monta kertaa sinä olet TAAS hävennyt neljän vuoden aikana?

 

miksi ihmeessä pitäisi ostaa jotain muuta kun lapsi on selkeästi toiveen esittänyt :O
tätä logiikkaa en sitten ymmärrä, en mitenkään

Siksi että ne on helvetin kalliita, daiju! En ostaisi edes sukulaislapselleni noin kallista lahjaa ja jos tuollainen lista tulisi nauraisin paskaisesti perheen ahneudelle ja röyhkeydelle.

 

Ap toisaalta ymmärrän sun pointin ja tietty lapsi saa toivoa mitä haluaa. Mutta vanhempien tehtävänä on opettaa että elämässä ei aina saa mitä haluaa ja toiveet ovat toiveita.
Omilta vanhemmiltaan voi toivoa mitä vaan ja vanhemmat voi hankkia jotain kallista jos asiakseen sen näkee.
Mutta vaikka lahjalista onkin suvussa tapana niin ei silti ole kohteliasta toivoa(olettaa vieraiden tuovan)kalliita lahjoja lapselle. Siihen listaan voi vanhemmat keksiä jotain suuntaa antavaa. Eikä lapselle kannata opettaa että väsää toivomuslistan ja sitten lapsi odottaa vieraiden tuovan juuri niiden toiveiden mukaiset lahjat.
Itse poikasi tuntien kumman vaihtoehdon luulet miellyttävän poikaasi enemmän; 1)se että sukulaiset, läheiset saapuvat juhlistamaan hänen merkkipäiväänsä, hän saa olla huomion keskipiste, sukulaiset eivät välttämättä tuo lahjaa/tai tuovat mitä haluavat tuoda pojalle vai
2)sukulaiset/läheiset hommaavat pojan listalta lahjat, poika saa haluamansa tavarat mutta kukaan ei ole juhlimassa synttäreitä?
Ja ei edelleenkään millään pahalla mutta kuulostaa siltä että pojallasi on liikaa leluja, silloin oikein mikään ei tunnu enää miltään. Leluteollisuuden mielestä jokaisella lapsella pitäisi olla täysi sarja jokaisesta lelusta, joka ikinen palikka, hahmo, rakennus ym. mutta eihän lasta voi siihen opettaa että kaikesta pitää saada kaikki. Usko pois teet vain karhunpalveluksen pojallesi, jos nyt niitä pettymyksiä tai rajoja ei tule niin tulevaisuudessa pakostakin tulee ja silloin se "oppitunti" on paljon kovempi.

 

miksi ihmeessä pitäisi ostaa jotain muuta kun lapsi on selkeästi toiveen esittänyt :O
tätä logiikkaa en sitten ymmärrä, en mitenkään

ehkä teidän molempien pitäisi oppia arvostamaan lahjaa LAHJANA ja sen takia että joku on sen ostanut ja antanut.

 

Jos sanot ettei kenenkään tarvitse ostaa ollenkaan lahjoja. Jospa lapsi oppis sen kautta jatkossa arvostamaan sitä mitä saa. Lahjan antaja päättää mitä antaa, jos mitään.

 

Jos sanot ettei kenenkään tarvitse ostaa ollenkaan lahjoja. Jospa lapsi oppis sen kautta jatkossa arvostamaan sitä mitä saa. Lahjan antaja päättää mitä antaa, jos mitään.

no, meillä tämä toimii toisin ja itse toimin myös tällä periaatteella muita kohtaan. eli kysyn toiveita ja ne toteutan mahdollisuuksien mukaan joko yksin tai kimppa lahjana
missään en ole sanonut etteikö lapsi arvostais tavaroitaan ja mitä on saanut, lapsi noita toivoi ja nähtäväksi jää mitä noista saa, sen paloaseman lisäksi.


tuntuu että ongelmana on:

a: se että ylipäätään toivotaan
b: se että nyt oli kalliita lahjoja
c: se ettei haluta turhia ja epämieluisia juttuja
d: se että lapsella on muka liikaa leluja jo nyt
e: se että kyseessä olen minä ja mun lapsi
f: se että itsellä ei ole varaa, mahdollisuutta tai halua hankkia
omille lapsilleen kalliita toivejuttuja

joko yksi taikka kaikki :snotty:
ja jos ei edelleenkään ole selvinnyt mikä on se asia mikä hävettää niin sille en mahda minkään

 

miksi ihmeessä pitäisi ostaa jotain muuta kun lapsi on selkeästi toiveen esittänyt :O
tätä logiikkaa en sitten ymmärrä, en mitenkään

Ensinnäkin sen takia että voi olla että siihen toiveeseen ei ole varaa. Onko parempi jättää lahja tuomatta, jos lapsi kuitenkin pitää siitä että saa jotakin lahjoja syntymäpäivänä eikä pelkästään rahaa. Aina ei voi olettaa että sukulaiset pystyvät tai haluavat ostaa lahjan yhdessä. Jostakin kaupasta voi ko. toivelahja olla loppunut, pitääkö olettaa että lahjan antaja juoksee päivän kaupasta toiseen etsien juuri sitä yhtä toivelahjaa.

Ja jos sinua itseäsi hävettää esittää lapsen toiveet, eikä lapsi itse osaa niitä esittää esim. isovanhemmille, joilla on sitten mahdollisuus kysellä mikä se on ja entä jos ostaisinkin tätä tai tuota olisiko se mieluinen lahja. Edelleen en saanut aiemmin vastausta kumpi hävettää enemmän se että lapsi haluaa jotakin ja hänellä on omat mielipiteet, jotka eivät ehkä aivan yksiin mene vanhempien kanssa vai se että äiti ei voi tyytyä "epätäydellisyyteen". Hävettääkö lapsen vai äidin toiveet.

 

no, meillä tämä toimii toisin ja itse toimin myös tällä periaatteella muita kohtaan. eli kysyn toiveita ja ne toteutan mahdollisuuksien mukaan joko yksin tai kimppa lahjana

lapsi noita toivoi ja nähtäväksi jää mitä noista saa, sen paloaseman lisäksi.

No eihän teillä sitten olekkaan ongelmaa jos kerran toimii eikä ketään ärsytä se että kerjäätte lahjoja. Hyvä juttu

 

Oonko mä paha ihminen, jos en vielä näin aikuisenakaan aidosti voi sanoa ilahtuvani jokaisesta lahjasta jonka olen saanut? Itse asiassa varmaan suurimmasta osasta päällimmäisin tunne on ollut jotain muuta kuin aitoa iloa.

En tietenkään sitä lahjan antajalle näytä, mut on kasvatettu niin. Enkä ole lapsena saanut kaikkea mitä olen halunnut, vaikkei ne mun toiveet ole ikinä olleet mitään kummoisia. Mut en mä voi tunteelleni mitään, kun kaapit pursuu jo nyt liikaa tavaraa ja mä vaan olen ihminen, jolle tulee paha mieli, jos täytyy jotain heittää turhanpäiten roskiin, mut pahaa mieltä tuottaa myös elää tän kaiken turhan rojun keskellä, koska se vie energiaa ja tilaa, jota täällä on muutenkin aivan liian vähän.

En silti tahtoisi lähteä ihan "ei lahjoja"-linjallekaan, koska yleensä joku aina tuo kuitenkin semmoisenkin lahjan, joka ilahduttaa todella paljon.

Hinnan kanssa lahjojen ilahduttavuus ei ole korreloinut mitenkään. Päinvastoin, kalliin ja epämieluisan lahjan saaminen tuntuu erityisen pahalta. Ihan rehellisesti voin sanoa, että musta olis todella karseaa saada lahjaksi vaikka ferrari, minkkiturkki tai 10 000 euron timanttikaulakääty (ihan minkälainen tahansa, kun en käytä ikinä koruja). Vielä karseampaa, kuin jonkun itse maalaama todella ruma ja täysin oman maun vastainen taulu, jota katsoessa joka kerta alkaa lähinnä vituttaa se, että velvollisuudesta joutui sen seinälleen laittamaan, koska siitä ei osaa saada minkäänlaista mielihyvää.

Miten mä sitten voisin tulla paremmaksi ihmiseksi? Pitäiskö vaan ottaa paljon lainaa ja ostaa isompi talo, jossa voi omistaa huoneen tavaralle, jota ei olisi tahtonut, mutta josta eroon pääseminenkin vaatisi ylimääräistä vaivaa, jonka mielummin senkin käyttäisi johonkin iloa tuottavaan?

 

[QUOTE="vieras";23551045]Oonko mä paha ihminen, jos en vielä näin aikuisenakaan aidosti voi sanoa ilahtuvani jokaisesta lahjasta jonka olen saanut? Itse asiassa varmaan suurimmasta osasta päällimmäisin tunne on ollut jotain muuta kuin aitoa iloa.

En tietenkään sitä lahjan antajalle näytä, mut on kasvatettu niin. Enkä ole lapsena saanut kaikkea mitä olen halunnut, vaikkei ne mun toiveet ole ikinä olleet mitään kummoisia. Mut en mä voi tunteelleni mitään, kun kaapit pursuu jo nyt liikaa tavaraa ja mä vaan olen ihminen, jolle tulee paha mieli, jos täytyy jotain heittää turhanpäiten roskiin, mut pahaa mieltä tuottaa myös elää tän kaiken turhan rojun keskellä, koska se vie energiaa ja tilaa, jota täällä on muutenkin aivan liian vähän.

En silti tahtoisi lähteä ihan "ei lahjoja"-linjallekaan, koska yleensä joku aina tuo kuitenkin semmoisenkin lahjan, joka ilahduttaa todella paljon.

Hinnan kanssa lahjojen ilahduttavuus ei ole korreloinut mitenkään. Päinvastoin, kalliin ja epämieluisan lahjan saaminen tuntuu erityisen pahalta. Ihan rehellisesti voin sanoa, että musta olis todella karseaa saada lahjaksi vaikka ferrari, minkkiturkki tai 10 000 euron timanttikaulakääty (ihan minkälainen tahansa, kun en käytä ikinä koruja). Vielä karseampaa, kuin jonkun itse maalaama todella ruma ja täysin oman maun vastainen taulu, jota katsoessa joka kerta alkaa lähinnä vituttaa se, että velvollisuudesta joutui sen seinälleen laittamaan, koska siitä ei osaa saada minkäänlaista mielihyvää.

Miten mä sitten voisin tulla paremmaksi ihmiseksi? Pitäiskö vaan ottaa paljon lainaa ja ostaa isompi talo, jossa voi omistaa huoneen tavaralle, jota ei olisi tahtonut, mutta josta eroon pääseminenkin vaatisi ylimääräistä vaivaa, jonka mielummin senkin käyttäisi johonkin iloa tuottavaan?[/QUOTE]

Jos se on noin vaikeeta, niin todellakin kannatta sanoa kaikille ettei tuo lahjoja. Ihan järjetöntä ajatuksenjuoksua sullakin.

 

lapsi noita toivoi ja nähtäväksi jää mitä noista saa, sen paloaseman lisäksi.

Oletus siis ilmeisesti kuitenkin on, että saa vain listalta.

 

Ensinnäkin sen takia että voi olla että siihen toiveeseen ei ole varaa. Onko parempi jättää lahja tuomatta, jos lapsi kuitenkin pitää siitä että saa jotakin lahjoja syntymäpäivänä eikä pelkästään rahaa. Aina ei voi olettaa että sukulaiset pystyvät tai haluavat ostaa lahjan yhdessä. Jostakin kaupasta voi ko. toivelahja olla loppunut, pitääkö olettaa että lahjan antaja juoksee päivän kaupasta toiseen etsien juuri sitä yhtä toivelahjaa.

Ja jos sinua itseäsi hävettää esittää lapsen toiveet, eikä lapsi itse osaa niitä esittää esim. isovanhemmille, joilla on sitten mahdollisuus kysellä mikä se on ja entä jos ostaisinkin tätä tai tuota olisiko se mieluinen lahja. Edelleen en saanut aiemmin vastausta kumpi hävettää enemmän se että lapsi haluaa jotakin ja hänellä on omat mielipiteet, jotka eivät ehkä aivan yksiin mene vanhempien kanssa vai se että äiti ei voi tyytyä "epätäydellisyyteen". Hävettääkö lapsen vai äidin toiveet.

ei hävetä itse toiveet vaan niiden toiveiden hinta. ja tiedostan kyllä että kaikilla ei ole rahaa/mahdollisuutta ostaa kallista, mutta nyt on kyse mun lähisukulaisista eli osaavat ihan varmasti kertoa jos ei ole rahaa, ja edelleen osavat ostaa yhdessä lahjoja, mutta silti mua henkilökohtaisesti hävettää esittää noin kalliita toiveita, koska noin yleensä en niin tee.
ei mulla ole pakonomaista tarvetta täydentää kaikkia sarjoja ja hankkia jokaikistä osaa lelusarjoista (kirjasarjat on asia erikseen)
todennäköisesti tossa loppuvuodesta mä käytän saman summan/enemmän rahaa siskon 3 lapseen synttäreiden ja joulun muodossa, riippuu siitä mitä on toiveissa ja tarpeellista
ja myöskin sille neljännelle lapselle hankin syntymälahjan niinkuin on kaikki muutkin sen perheen lapset saanut, ja sitten ristiäislahjan ja joululahjat

eli kyse ei ole siitä että mä olisin itse vain ja ainoastaan käsi ojossa odottamassa muilta juttuja

 

Oletus siis ilmeisesti kuitenkin on, että saa vain listalta.

kyllä, oletus on nimenomaan juuri se

 

[QUOTE="vieras";23551045]
Miten mä sitten voisin tulla paremmaksi ihmiseksi? Pitäiskö vaan ottaa paljon lainaa ja ostaa isompi talo, jossa voi omistaa huoneen tavaralle, jota ei olisi tahtonut, mutta josta eroon pääseminenkin vaatisi ylimääräistä vaivaa, jonka mielummin senkin käyttäisi johonkin iloa tuottavaan?[/QUOTE]

Ei vaan jos joku haluaa ostaa jotain sä toivot sellaista mille on käyttöä. Voit sanoa että tavaraa on tarpeeksi, mutta paksuille villasukille olisi tarvetta. Tai että mikäli haluat jotain tuoda, niin mieluiten vaikka lahjakortti.

Lahjan ei muutenkaan tarvitse aina olla tavaraa. Liput elokuviin, lahjakortti ravintolaan/kauneushoitolaan/hierojalle/ruokakauppaan tai vastaavaa on paljon parempi sellaiselle "jolla on jo kaikkea". Tai lapsiperheen äidille vapaapäivä jolloin sinä vahdit lapsia. Ei vaadi rahallista panostusta eikä lisää krääsän määrää, mutta varmasti ilahduttaa. Mun poika esim odottaa ihan innoissaan kesää kun isovanhemmat lupasivat viedä hänet museojunaan. Juuri tuollaiset asiat on niitä tärkeitä, ei se että on tavaraa ja tilephööriä yli oman tarpeen.

 

Jos se on noin vaikeeta, niin todellakin kannatta sanoa kaikille ettei tuo lahjoja. Ihan järjetöntä ajatuksenjuoksua sullakin.

Miten niin järjetöntä, kun mulle tulee paha mieli siitä että rahaa, vaivaa ja luonnonvaroja on uhrattu johonkin, joka ei tuo mulle minkäänlaista hyvää mieltä, jota en tarvitse ja josta eroon hankkiutuminen aiheuttaa minulle vaan ylimääräistä vaivaa sekä pahaa mieltä? Minusta se on järjetöntä jos joku ihan oikeasti ja aidosti voi väittää olleensa vain ja ainoastaan onnellinen joka ikisestä lahjasta jonka elämänsä aikana on saanut (mukaanlukien ne, joissa saajaa ei selvästikään ole lainkaan ajateltu).

Siis tietysti mulle tulee hyvä mieli siitä, että mua on muistettu joka kerta, mutta useimmiten lahjan avattua se hyvä mieli katoaa ja toivon lähinnä, että lahja voisi vaan kadota jonnekin ettei mun tarvitsisi velvollisuudesta sitä käyttää tai sitten nähdä vaivaa siitä eroon hankkiutuakseni.

Toisekseen, tykkään itsekin muistaa ihmisiä (tosin useimmiten tavoilla, joista ei jää kaappeihin turhaa täytettä), joten sikäli tuntuisi tökeröltä kieltää ettei minulle saisi antaa enää yhtään lahjaa ikinä. Etenkin joululahjojen suhteen olen huomannut sen myös täysin toimimattomaksi, koska niitä ostetaan vaikka olisin suoraan sanonut jo monta kertaa, etten niitä halua, ja jopa vaikken itse olisi ostanut niitä kellekään (jolloin silti ostetaan minulle ja lisäksi loukkaannutaan).

En tahdo myöskään viedä mahdollisuutta muistamiseen muilta. En tahdo, että ihmiset, jotka ovat tottuneet siihen että jotain täytyy tuoda, joutuvat tuntemaan itsensä moukaksi.

 

Mä en edelleenkään ymmärrä miksi ei voi toivoa vain legoja, miksi pitää olla jokin määrätty ja näköjään iso/kallis. Legot kun kaikki käy yhteen kaikkien kanssa.

 

[QUOTE="Neith";23545390]ei vaan nimenomaan pojan toivelista, minen ole tuohon vaikuttanut.
krääsää en meille halua kun ne vain hajoaa lyhyen käytön jälkeen[/QUOTE]

olisit saman tien pyytänyt pojalle kuun taivaalta.