Hyperäidit ärsyttää!!

Onneks, viimeksi kun tuli puhetta miten meidän perheen arki menee, tuli kyllä p*skaa niskaan, tais keskutelukumppaneina olla sohvaperunoita...

Mutta on tuttavapiirissä yksi superhyperäiti, en tajua miten hän jaksaa, kuskaa aamukuudesta lapsia harkkoihin, yökaudet tekee yrityksensä töitä, vkloput reissaavat pitkin suomea ja joskus ulkomaita myöten kisoissa... mutta sanoikin ettei hän ikinä kävele vaan juoksee.

 

[QUOTE="joo";23321225]olin tollanen hyperäiti yhden äitinä. - töihin, harrastuksiin, koti aina tiptop, opiskelua töiden ohessa...

se kaikki karsiutui kun tuli toine.[/QUOTE]

Onneksi voi valita. Ei sen puoleen, meillä oli niin hankala vauvaikä tai oikeastaan aina tuonne kaksivuotiaaksi saakka, jotten silloin ihan hirveästi jaksanut opiskeluihin, harrastuksiin tai siivoiluihin panostaa. Nyt on helpompaa aikatauluttaa kaikki siten, että ehtii olla aidosti lapsenkin kanssa.

 

[QUOTE="vieras";23321986]No sinä ainakin ansaitset, hyperäiti on mielestäni juuri Mummeliisan kaltainen [/QUOTE]

En ole.
Minulla on liian hyvät taustajoukot että pääsisin edes alkuun niiden ihmeäitien kanssa, jotka tekevät kaiken yksin.
Mutta kiitos kannustuksesta.

 

Annetaan armoa ittellemme. Näihin vaikuttaa niin monet tekijät (tukiverkot, työajat ja työn luonne, millä liikkuu, osallistuuko mies myös tasapuolisesti kotihommiin, unentarve...) ja kun me jokainen toimitaan sen oman luonteen ja tempperamentin mukaan. Minä olen hitaalla käyvä, pähkäilen asioita aika paljon, enkä vain suin päin ryntäile hommasta toiseen. Jollekin toiselle sellainen sopii, minulle ei. Lisäksi tarvitsen paljon unta, en todellakaan pärjäisi 6 tunnin yöunilla.

Meillä on todella hankalat työajat. Itse teen töitä iltaisin ja viikonloppuisin. Mies myöskin töissä illalla, mutta usein myös koko päivän ja viikonloppuisin. Lisäksi molempien työhön kuuluu sellaista omalla ajalla tehtävää työtä, jota ei lasketa työaikaan eikä siitä edes palkkaa makseta. Liikun julkisilla. Omalla autolla veisin lapsen hoitoon 10 minuutissa, kun siihen nyt kuluu tunti ja sama koskee myös kaupassa käyntejä. Joten en todellakaan vaadi itseltäni enää tämän lisäksi mitään ylimääräistä. Hyvä että ruoka saadaan pöytään (välillä käydään syömässä ulkona) ja lapsen kanssa ehditään olla. Vielä kun saisi kodin pidettyä siistinä, mutta se tuntuu jo olevan liikaa vaadittu. Tai onnistuisi varmaankin ellei mies olisi niin kova sotkemaan ja jääräpäinen tämän siivousasian kanssa (häntä sotkut eivät häiritse).

Olen valtavan helpottunut siitä, että me molemmat olemme päättäneet vaihtaa alaa ja että pääsen kohta äitiyslomalle, kun olen viime metreillä raskaana.

Jos joku muu on hyper niin eihän se itseltä ole pois.

 

Ekassa viestissä kirjoitit näin: "..hyper äidit joilla ei ole muuta tekemistä kuin miettiä minkä väriset ja merkkiset haalarit lapselleen ostaa..".

koko kysymysen ja ajatuksen perimmäinen ärsytyksen aihe oli: onko se tarpeellista ja lapsen edun mukaista juosta paikasta toiseen ja pitää koko ajan hirveää kiirettä ja aikataulua yllä.

 

Minä luulen, että kaikki ovat hyperäitejä joissain suhteissa ja laiskoja pieruja toisissa.
Sitä vaan kiinnittää enemmän huomiota juttuihin, jotka itselle vieraita.

Samoin luulen mä

 

[QUOTE="äippä";23321377]Tämänkin ketjun aloitus osoittaa taas kerran kuinka kateellisia me naiset ollaan toisille. Jos joku jaksaa huolehtia itsestään ja kodistaan, niin ei se ole sen vika jos joku toinen ei jaksa. Elämä on valintoja täynnä. Aina vedotaan että ei ole aikaa, mutta useimmiten se on vain viitseliäisyydestä kiinni. Turha muita on kadehtia ja vihata, jokaisen tulisi keskittyä vain omaan tekemiseensä.[/QUOTE]

Mä ainakin kadehdin vaan niitä, jotka tulee loistavasti toimeen semmoisilla 5-6 tunnin yöunilla, kun itse tarvitsen unta vähintään 8-9 tuntia vuorokaudessa. Kuten on monien tämänkin ketjun superäitien kohdalla osoittautunut olevan. Kyllä se kolme tuntia lisää ylimääräistä aikaa vuorokaudessa tekis ihmeitä ehtimiselle, mut unentarpeeseensa ihminen ei valitettavasti voi itse vaikuttaa.

 

No, minä ainakaan en tykkään laiskottelusta ja paikallaan olosta, levottomat jalat. Mä keksin aina jotain puuhaa itselle tai koko perheelle.

Illalla kun makaan sängyssä ja pitäisi nukkua niin mietin että "jo on tylsää, mitä sitä sitä keksis!"

En koe olevani mikään superhyperäiti, se vaan on mun luonne.

 

[QUOTE="vieras";23322566]Mä ainakin kadehdin vaan niitä, jotka tulee loistavasti toimeen semmoisilla 5-6 tunnin yöunilla, kun itse tarvitsen unta vähintään 8-9 tuntia vuorokaudessa. Kuten on monien tämänkin ketjun superäitien kohdalla osoittautunut olevan. Kyllä se kolme tuntia lisää ylimääräistä aikaa vuorokaudessa tekis ihmeitä ehtimiselle, mut unentarpeeseensa ihminen ei valitettavasti voi itse vaikuttaa.[/QUOTE]
Tämä on ihan totta. Mä pärjään vähillä yöunilla ja siksi varmaan lasten ollessa pieniäkin mulle jäi ihan riittävästi nk omaa aikaa sen jälkeen, kun lapset olivat menneet nukkumaan.

 

Tää on jännä juttu. Minä esimerkiksi itse koen, etten ole lähelläkään superäitiä, enkä varsinkaan hyperäitiä. Itse asiassa, pidän itseäni aika laiskana, ja ajattelen että pitäis tehdä enemmänkin, kotona ja kodin ulkopuolella. Sitten kun olen jutellut parin tutun kanssa, heidän mielikuvansa on se, että minä teen koko ajan jotain. Mulla on kaksi erityislasta, joista tulee paljon hoidollisia toimenpiteitä, joten ehkä se vaikuttaa jotenkin tosi mielettömältä suoritukselta. Mutta siitähän on tullut meille arkea, eikä se näiden lasten sairauksien hoitaminen rasita mua samalla tavalla kuin jotain sellaista, jolle tämä ei ole arkea. Harrastuksissa mä käyn, koska se tuo mulle voimavaroja. Se, että meillä tehdään päivittäin ruoka ihan perusaineksista alkaen, johtuu siitä että ei ole lasten allergioiden vuoksi mahdollisuutta ostaa valmiita tai puolivalmiita, kun sopivia ei ole.

Kyllä mulla silti riittää aikaa lööbailuun, istun koneella, tai katon telkkaria tai vetäisen päiväunet. Rutiinit mun mielestä helpottaa arkea todella paljon, asiat sujuu nopeammin ja helpommin kun ne on selkärangassa. Mä olin aikaisemmin sellainen, jolla ei ollut mitään rutiinia ja kaikkeen meni aina paljon enemmän aikaa.

 

koko kysymysen ja ajatuksen perimmäinen ärsytyksen aihe oli: onko se tarpeellista ja lapsen edun mukaista juosta paikasta toiseen ja pitää koko ajan hirveää kiirettä ja aikataulua yllä.

Ei tuo kyllä käynyt ilmi siitä sekavasta aloitusviestistä, jossa lähinnä kateellisena haukutaan niitä, jotka käyttävät aikansa muuhun kuin murjottamiseen.

Oman kokemuksen mukaan ne paljon aikaansaavat äidit ehtii myös paljon touhuta lasten kanssa. Ottavat lapset mukaan saamaan virikkeitä, ovat hyviä esimerkkejä lapsilleen (liikunnallisia, normaalipainoisia) jne. Voisin kuvitella, että ne sohvalla lojuvat laiskimukset sitten taas lähinnä käskee lapset olemaan hiljaa, kun telkkaria ei muuten kuule. Mikä sitten onkaan lapsen edun mukaista.

 

Annetaan armoa ittellemme. Näihin vaikuttaa niin monet tekijät (tukiverkot, työajat ja työn luonne, millä liikkuu, osallistuuko mies myös tasapuolisesti kotihommiin, unentarve...) ja kun me jokainen toimitaan sen oman luonteen ja tempperamentin mukaan. Minä olen hitaalla käyvä, pähkäilen asioita aika paljon, enkä vain suin päin ryntäile hommasta toiseen. Jollekin toiselle sellainen sopii, minulle ei. Lisäksi tarvitsen paljon unta, en todellakaan pärjäisi 6 tunnin yöunilla.

Meillä on todella hankalat työajat. Itse teen töitä iltaisin ja viikonloppuisin. Mies myöskin töissä illalla, mutta usein myös koko päivän ja viikonloppuisin. Lisäksi molempien työhön kuuluu sellaista omalla ajalla tehtävää työtä, jota ei lasketa työaikaan eikä siitä edes palkkaa makseta. Liikun julkisilla. Omalla autolla veisin lapsen hoitoon 10 minuutissa, kun siihen nyt kuluu tunti ja sama koskee myös kaupassa käyntejä. Joten en todellakaan vaadi itseltäni enää tämän lisäksi mitään ylimääräistä. Hyvä että ruoka saadaan pöytään (välillä käydään syömässä ulkona) ja lapsen kanssa ehditään olla. Vielä kun saisi kodin pidettyä siistinä, mutta se tuntuu jo olevan liikaa vaadittu. Tai onnistuisi varmaankin ellei mies olisi niin kova sotkemaan ja jääräpäinen tämän siivousasian kanssa (häntä sotkut eivät häiritse).

Olen valtavan helpottunut siitä, että me molemmat olemme päättäneet vaihtaa alaa ja että pääsen kohta äitiyslomalle, kun olen viime metreillä raskaana.

Jos joku muu on hyper niin eihän se itseltä ole pois.

Tuossa ekassa lauseessa on aika hyvin kiteytettynä kaiken ydin; annetaan armoa itsellemme! Ei kaikkien tartte olla duracell-pupuja ja annetaan duracell-pupujen pomppia, ei se ole laiskemmilta mitenkään pois. Siivous on mulle se paha rasti; teen sen mielelläni mutta silloin pitäis olla ihan rauhallista, en kestä sitä jos jokin asia jää kesken ja niinhän siinä monesti käy kun lasten kans on. Eli teen pikkujuttuja lasten kans mut sit kun teen suursiivouksen niin ajan lapset isänsä kans pois kotoa.
Mut relax everyone, ei kantsi antaa pipon kiristää! Jokainen talsikoon tätä elämää tyylillään

 

olen tavallaan hyvinkin laiskiainen. Koti ei aina ole tiptop ja syödään toisinana puolivalmiita. Mutta tykkään pukea lapset nätisti ja vietän mieluummin aikaani heidän kuin imurin kanssa. Eli mun mielestä siivoajat ovat hyperäitejä ja siivoajien mielestä ehkä ne sormiväreillä maalaajat ja palikkatornin rakentajat. Me ollaan onneksi erilaisia.

 

Ei tuo kyllä käynyt ilmi siitä sekavasta aloitusviestistä, jossa lähinnä kateellisena haukutaan niitä, jotka käyttävät aikansa muuhun kuin murjottamiseen.

Oman kokemuksen mukaan ne paljon aikaansaavat äidit ehtii myös paljon touhuta lasten kanssa. Ottavat lapset mukaan saamaan virikkeitä, ovat hyviä esimerkkejä lapsilleen (liikunnallisia, normaalipainoisia) jne. Voisin kuvitella, että ne sohvalla lojuvat laiskimukset sitten taas lähinnä käskee lapset olemaan hiljaa, kun telkkaria ei muuten kuule. Mikä sitten onkaan lapsen edun mukaista.

ärsyttääkö sua jotenkin se että mulla on eri mielipide kun sulla?!?

 

käyn töissä ja mahdollisimman usein kuntosalilla treenaamassa.
kotiruokaa teen vaan sillon kun lapset ei oo päiväkodissa.
touhuan kaikkee,mutta oon silti perusluonteeltani aika laiska ihminen.

 

Mä ehdin päivässä tekemään valtavasti asioita. Mä saan tehokkuudesta mielihyvää. Ihanaa, kun elämä on järjestyksessä ja siinä on paljon sisältöä.

Samoin.

Ja minä olen myös ihan älyttömän hyvä pitämään tavarat ja asiat järjestyksessä - saan siis paljon luppoaikaa haalarimerkkien miettimiseen ja netissä roikkumiseen, kun siivouksessa sun muussa ei mene kuin pieni hetki.