Minulla on temperamenttinen, lyhyt pinnainen 2-vuotias jääräpää. Raivokkaassa uhmaiässään. Hänen kaverinaan löytyy 4 kuukautinen itkevä, valvova, ja haastava vauva.
Heitä päivisin vahtii valvoneet väsyneet silmät. Yleensä pitkä pinnainen äiti, mutta ei tänään...
Viime yön unisaldo jäi 2x 1,5h ja 1x 30 min pätkät. Aamu alkoi tavalliseen tapaan 6.30 kun esikoinen heräilee. Koko päivään mahtui raivoa, huutoa, kiukkua enemmän kun pieneen kylään. Myöskin löytyy itkua, väsymystä, vatsa vaivoja kokonaiset 7 kiloa.
Tämä ilta oli se pahin. Olin juuri saanut vauvan toistamiseen nukkumaan, kello lähenikin jo 17 ja oli vauvan toisien päiväunien aika. Tunnin nukuttamisen jälkeen kun vauvan silmät painuivat kiinni, huokasin helpotuksesta ja rojahdin sohvalle esikon lukiessa kirjaa olohuoneessa. Yhtäkkiä hän sai raivokohtauksen, heitti edessään olevat lelut seinään, nousi seisomaan ja alkoi keriä mattoa samalla leluja viskoen. Makuuhuoneesta alkoi kuulua raivokas vauvan itku ja sillon minä räjähdin. Otin esikoista kaksin käsin päästä kiinni, heitin lattialle ja huusin suoraa kurkkua hänelle jotain tyyliin; "miksi sinä saatana aina heittelet tavaroita, raivoat, huudat!" jatkoin sadattelua kun kannoin lapsen käsistä huoneeseensa, lattialle.
Kävin hyssyttelemässä vauvan takaisin uneen. Sen jälkeen oli esikoisen lohdutuksen vuoro. En tiedä kumpi itki enemmän, ja kumpi loppupeleissä lohdutti kumpaa. Mitä menin tekemään. En ikinä, en ikimaailmassa haluaisi lapsilleni pahaa, ja vielä vähemmän että itse sen aiheuttaisin. En voi antaa tätä ikinä anteeksi. Antaako lapseni anteeksi. Miten kerron asiasta miehelleni, häpeän ja tunnen oloni epäonnistuneeksi.
.
