en anna ikinä itselleni anteeksi..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja orchdiea
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ei ole sama asia huutaa lapselle kuin pahoinpidellä fyysisesti. Lapsen koskemattomuuden rikkominen on väkivallassa pahinta. Lapsen omat rajat ylitetään väkivallalla. Huutaminen tai se, että isi on matkatöissä ei ole sama asia. 2-vuotiaalle ei myös mitenkään voi selittää asiaa tai "sopia" asiaa. Lapsen psyyke on herkkä. Tiedättekö, mitä koskemattomuus tarkoittaa? Lapsesta se tuntuu käsittämättömältä, kun turvallinen aikuinen kilahtaa ja pahoinpitelee. Lapsi saattaa olla hyvin pian normaali ja yrittää unohtaa traumaattisen kokemuksensa.
 
Onko lapsi kunnossa? Miten "heitit päästä lattialle"? (Lähes) kaikki keskittyy nyt puolustelemaan äitiä.. Älkää nyt unohtako sitä lasta jota pahoinpideltiin! Ap: Käyttäkää lasta herkästi lääkärissä, ettei vaan tullut mitään vammoja!

P.s. Herättelen vaan keskustelua: ajatelkaapa jos mies olis tehnyt noin, millaisiahan viestit tässä ketjussa silloin olisivat..
 
ja tuo tutkimus juontaa siihen faktaan että lyöjällä ei ole moraalin puolelta mitään esteitä tehdä sitä vaan lähinnä seuraamustasolla, kun kerran tehnyt eikä ole tullut mitään seurauksia, tai seuraukset olleet "siedettäviä" suhteutettuun kontrollimäärään ja siitä saatuun tyydytykseen, niin käytös jatkuu.

Tuskin voi verrata häpeävään katuvaan shokissa olevaan äitiin.

mistä sä tiedät? yleensä noi ei koe olevansa omana itseään kun se tapahtuu. kun seuraavan kerran pimahtaa niin ei voi mitään. voi se olla että jää siihen yhteen kertaan mutta eiköhän tässäkin asiassa kannattaisi miettiä tilannetta omalta kannalta. huomattavasti isompi kaveri tulee ja ottaa päästä kiinni, heittää lattialle ja karjuu..miten toimisitte itse??
 
Onko lapsi kunnossa? Miten "heitit päästä lattialle"? (Lähes) kaikki keskittyy nyt puolustelemaan äitiä.. Älkää nyt unohtako sitä lasta jota pahoinpideltiin! Ap: Käyttäkää lasta herkästi lääkärissä, ettei vaan tullut mitään vammoja!

P.s. Herättelen vaan keskustelua: ajatelkaapa jos mies olis tehnyt noin, millaisiahan viestit tässä ketjussa silloin olisivat..

no niinpä!! mutta ilmeisesti lasta saa kohdella miten sattuu ja anteeksipyyntö riittää!
 
[QUOTE="h-h-h";23035625]Ei ole sama asia huutaa lapselle kuin pahoinpidellä fyysisesti. Lapsen koskemattomuuden rikkominen on väkivallassa pahinta. Lapsen omat rajat ylitetään väkivallalla. Huutaminen tai se, että isi on matkatöissä ei ole sama asia. 2-vuotiaalle ei myös mitenkään voi selittää asiaa tai "sopia" asiaa. Lapsen psyyke on herkkä. Tiedättekö, mitä koskemattomuus tarkoittaa? Lapsesta se tuntuu käsittämättömältä, kun turvallinen aikuinen kilahtaa ja pahoinpitelee. Lapsi saattaa olla hyvin pian normaali ja yrittää unohtaa traumaattisen kokemuksensa.[/QUOTE]

:laugh:

Sä olet tota mieltä ja sanot olevasi ammattilainen...!!! Salli mun nauraa. Henkinen väkivalta jättää ihan yhtä isot jäljet lapseen kuin fyysinenkin, ja JOKAINEN AMMATTILAINEN TIETÄÄ TÄMÄN.
 
[QUOTE="h-h-h";23035625]Ei ole sama asia huutaa lapselle kuin pahoinpidellä fyysisesti. Lapsen koskemattomuuden rikkominen on väkivallassa pahinta. Lapsen omat rajat ylitetään väkivallalla. Huutaminen tai se, että isi on matkatöissä ei ole sama asia. 2-vuotiaalle ei myös mitenkään voi selittää asiaa tai "sopia" asiaa. Lapsen psyyke on herkkä. Tiedättekö, mitä koskemattomuus tarkoittaa? Lapsesta se tuntuu käsittämättömältä, kun turvallinen aikuinen kilahtaa ja pahoinpitelee. Lapsi saattaa olla hyvin pian normaali ja yrittää unohtaa traumaattisen kokemuksensa.[/QUOTE]

Ja vielä, on fyysinen koskemattomuus MUTTA myös psyykkinen koskemattomuus = oikeus olla henkisen väkivallan ulottumattomissa.
 
[QUOTE="h-h-h";23035625]Ei ole sama asia huutaa lapselle kuin pahoinpidellä fyysisesti. Lapsen koskemattomuuden rikkominen on väkivallassa pahinta. Lapsen omat rajat ylitetään väkivallalla. Huutaminen tai se, että isi on matkatöissä ei ole sama asia. 2-vuotiaalle ei myös mitenkään voi selittää asiaa tai "sopia" asiaa. Lapsen psyyke on herkkä. Tiedättekö, mitä koskemattomuus tarkoittaa? Lapsesta se tuntuu käsittämättömältä, kun turvallinen aikuinen kilahtaa ja pahoinpitelee. Lapsi saattaa olla hyvin pian normaali ja yrittää unohtaa traumaattisen kokemuksensa.[/QUOTE]

Koskemattomuuteen kuuluu myös henkinen puoli. Henkinen väkivalta, alistaminen ja manipulointi jättää lapseen yhtä vakavat traumat kuin fyysinen väkivalta.
 
[QUOTE="h-h-h";23035625]Ei ole sama asia huutaa lapselle kuin pahoinpidellä fyysisesti. Lapsen koskemattomuuden rikkominen on väkivallassa pahinta. Lapsen omat rajat ylitetään väkivallalla. Huutaminen tai se, että isi on matkatöissä ei ole sama asia. 2-vuotiaalle ei myös mitenkään voi selittää asiaa tai "sopia" asiaa. Lapsen psyyke on herkkä. Tiedättekö, mitä koskemattomuus tarkoittaa? Lapsesta se tuntuu käsittämättömältä, kun turvallinen aikuinen kilahtaa ja pahoinpitelee. Lapsi saattaa olla hyvin pian normaali ja yrittää unohtaa traumaattisen kokemuksensa.[/QUOTE]

Ei tuokaan nyt noin yksiselitteistä ole. Olen aivan varma, että lapsen kehityksen kannalta on haitallisempaa se, että hänelle huudetaan jatkuvasti vuodesta toiseen kuin se, että kerran läppäsee. Henkinen väkivalta, mitä huutaminen on, voi olla huomattavasti pahempaa ja tuhoisampaa kuin fyysinen.
 
[QUOTE="Joo";23035610]"Mutkun me haluttiin meidän Maija ja Matti pienellä ikäerolla" Sitä saa mitä tilaa! Kyseessä on lapsen pahoinpitely, sitä ei voi muuksi muuttaa vaikka kuinka yrittäisitte. Lapselle on jo jäänyt trauma, siinä ei anteeksipyynnöt auta.[/QUOTE]

Mutta tuo auttaa että täällä alkaa porukalla yli-ihmiset huutamaan miten paska äiti ap on koska teki virheen ja katuu sitä ja varmasti tekee kaikkensa ettei niin tapahdu uudelleen.

Ootte kyllä niin parhaita, "mitäs teit", "no kannattiko?!", "sitä saa mitä tilaa"... Miten koet olevasi avuksi? Vai tulitko vain kiillottamaan sinäkin sitä sädekehää?
 
Mä vähän ihmettelen mm. tuota Chalaa: muistan, että suhtauduit todella tuomitsevasti esim. ihmiseen, joka polttaa tupakkaa raskaana ollessaan (muistanko väärin?). Nyt sitten käyt melkein päälle puolustaessasi fyysisesti lastaan pahoinpidellyttä tyyliin "sitä sattuu, et ole huono äiti". Kummallista "lasten asialla" olemista, jos vielä sosiaalihuollossa työskentelet.
 
:laugh:

Sä olet tota mieltä ja sanot olevasi ammattilainen...!!! Salli mun nauraa. Henkinen väkivalta jättää ihan yhtä isot jäljet lapseen kuin fyysinenkin, ja JOKAINEN AMMATTILAINEN TIETÄÄ TÄMÄN.

Huutaminen ei ole henkistä väkivaltaa. Se voi olla, jos se on jatkuvaa ja toinen on puolustuskyvytön. Tavallinen riita ei ole henkistä väkivaltaa eikä satunnainen äänen korottaminen. Henkisen väkivallan merkkinä on valta-asema: toinen on puolustuskyvytön, ja toinen taas kiristää, haukkuu, uhkaa, huutaa, mitätöi jne.. Se, että satunnaisesti polttaa päreensä ja huutaa, ei ole henkistä väkivaltaa :) .
 
Mä vähän ihmettelen mm. tuota Chalaa: muistan, että suhtauduit todella tuomitsevasti esim. ihmiseen, joka polttaa tupakkaa raskaana ollessaan (muistanko väärin?). Nyt sitten käyt melkein päälle puolustaessasi fyysisesti lastaan pahoinpidellyttä tyyliin "sitä sattuu, et ole huono äiti". Kummallista "lasten asialla" olemista, jos vielä sosiaalihuollossa työskentelet.

Miten ne mielipiteet sulkee toisensa ulos? Olenko mä sanonut "sitä sattuu"? Mä sanoin että ymmärrän että joskus yksinkertaisesti napsahtaa, sitä tapahtuu yllättävän monille, sinäkin tietäisit jos todella olisit tekemisissä tämänkaltaisten asioiden kanssa työksesi. Se ei automaattisesti tee äidistä huonoa äitiä, ei todellakaan, se tekee äidistä väsyneen äidin joka tarvitsee apua ja joka voi tosiaan napsahtaa pahemminkin uudelleen jos tilanne vain menee pahemmaksi eikä apua saa.

Ja siltikin olen sitä mieltä että on ihan järkyttävän itsekästä vetää korsteenina syöpäkäärylettä raskaana ollessa. Pitäisikö mun siis päättää että kaikki mikä on sinun mielestäsi anteeksiantamatonta ja väärin, lapsen pahoinpitelyä ja vähintään lähestulkoon rikollista, on joko hyväksyttävää tai paheksuttavaa, eikä poikkeuksia sinun mielipiteestäsi saa olla? Anteeksi, myönnän etten pysty siihen. Pysyn kannassani.
 
Huutaminen ei ole henkistä väkivaltaa. Se voi olla, jos se on jatkuvaa ja toinen on puolustuskyvytön. Tavallinen riita ei ole henkistä väkivaltaa eikä satunnainen äänen korottaminen. Henkisen väkivallan merkkinä on valta-asema: toinen on puolustuskyvytön, ja toinen taas kiristää, haukkuu, uhkaa, huutaa, mitätöi jne.. Se, että satunnaisesti polttaa päreensä ja huutaa, ei ole henkistä väkivaltaa :) .

Vähän myöhäistä paikkailla. Google on muillakin edessä. :whistle:
 
Kyllä tuo iso asia oli Ap. Hyvä, että pysähdyit miettimään sekä sitä mikä vaikutus sinulla on ja mikä vaikutus taas väsymyksellä ja uupumuksella on sinuun. Minä en ole lukenut koko topikkia, vain aloitusviestin ja muutaman viimeisen, mutta selitä tilanteen akuuttikehittyminen ja väsymyksesi. Sinun kuuluisi nyt saada apua väsymykseen, koska täysin ymmärrettävää on myös varmasti tuon 2-vuotiaan väsymys, joka pahentaa raivareita. Perheessä on valvova, itkuinen vauva ja ilmapiirissä uupumista. Kuule, tsemppiä. Minä toivon, että saat sen avun mitä tarvitset (perhetyöntekijä ehkä, päiväkoti ja osa-aikahoito) Voimia!
 
Huutaminen ei ole henkistä väkivaltaa. Se voi olla, jos se on jatkuvaa ja toinen on puolustuskyvytön. Tavallinen riita ei ole henkistä väkivaltaa eikä satunnainen äänen korottaminen. Henkisen väkivallan merkkinä on valta-asema: toinen on puolustuskyvytön, ja toinen taas kiristää, haukkuu, uhkaa, huutaa, mitätöi jne.. Se, että satunnaisesti polttaa päreensä ja huutaa, ei ole henkistä väkivaltaa :) .

Sähän viet ihan pohjan omilta sanoiltasi. Äiti on todellakin valta-asemassa 2-vuotiaaseen nähden ja kun äiti raivostuu ja kilahtaa, huutaa naama punaisena lapselle ja kiroaa tämän johonkin kellariin, on se henkistä väkivaltaa. Siihen on syyllistynyt niin moni äiti ettei riitä mikään matikkapää laskemaan, harva sitä vain myöntää. Siinä tilanteessa lapsi ei todellakaan ymmärrä mitä tapahtuu, aikuinen käyttäytyy pelottavasti ja uhkaavasti ja tämä tajuaa että nyt on joku pahasti pielessä ja pitää enemmän tai vähemmän panikoitua. Ei ole henkistä väkivaltaa vai? Eihän aikuisen ja lapsen välillä ole mitään "tavallista riitaa" sinunkaan mukaasi, miten se nyt muuttui.
 
Tuollaista napsahdusta, missä lasta paiskotaan lattialle ja raahataan ympäriinsä ei tapahdu "yllättävän monille". Moni hakee apua siinä vaiheessa, kun asiat ovat vielä ajatuksen tasolla tai kohdistuu vaikka esineisiin. En ole sanonut, että ap:n teko on anteeksiantamaton. Mutta suoranainen puolustelu ja vähättely "ei ole pahoinpitelyä" on järkyttävää.
 
Minulla on temperamenttinen, lyhyt pinnainen 2-vuotias jääräpää. Raivokkaassa uhmaiässään. Hänen kaverinaan löytyy 4 kuukautinen itkevä, valvova, ja haastava vauva.
Heitä päivisin vahtii valvoneet väsyneet silmät. Yleensä pitkä pinnainen äiti, mutta ei tänään...
Viime yön unisaldo jäi 2x 1,5h ja 1x 30 min pätkät. Aamu alkoi tavalliseen tapaan 6.30 kun esikoinen heräilee. Koko päivään mahtui raivoa, huutoa, kiukkua enemmän kun pieneen kylään. Myöskin löytyy itkua, väsymystä, vatsa vaivoja kokonaiset 7 kiloa.
Tämä ilta oli se pahin. Olin juuri saanut vauvan toistamiseen nukkumaan, kello lähenikin jo 17 ja oli vauvan toisien päiväunien aika. Tunnin nukuttamisen jälkeen kun vauvan silmät painuivat kiinni, huokasin helpotuksesta ja rojahdin sohvalle esikon lukiessa kirjaa olohuoneessa. Yhtäkkiä hän sai raivokohtauksen, heitti edessään olevat lelut seinään, nousi seisomaan ja alkoi keriä mattoa samalla leluja viskoen. Makuuhuoneesta alkoi kuulua raivokas vauvan itku ja sillon minä räjähdin. Otin esikoista kaksin käsin päästä kiinni, heitin lattialle ja huusin suoraa kurkkua hänelle jotain tyyliin; "miksi sinä saatana aina heittelet tavaroita, raivoat, huudat!" jatkoin sadattelua kun kannoin lapsen käsistä huoneeseensa, lattialle.
Kävin hyssyttelemässä vauvan takaisin uneen. Sen jälkeen oli esikoisen lohdutuksen vuoro. En tiedä kumpi itki enemmän, ja kumpi loppupeleissä lohdutti kumpaa. Mitä menin tekemään. En ikinä, en ikimaailmassa haluaisi lapsilleni pahaa, ja vielä vähemmän että itse sen aiheuttaisin. En voi antaa tätä ikinä anteeksi. Antaako lapseni anteeksi. Miten kerron asiasta miehelleni, häpeän ja tunnen oloni epäonnistuneeksi.


Kannattasisi varmaankin omien voimiensa mukaan säädellä ikäerot. Isommillla ikäeroilla on helpompaa. Ei ole pakko painaa putkeen.
 
Tuollaista napsahdusta, missä lasta paiskotaan lattialle ja raahataan ympäriinsä ei tapahdu "yllättävän monille". Moni hakee apua siinä vaiheessa, kun asiat ovat vielä ajatuksen tasolla tai kohdistuu vaikka esineisiin. En ole sanonut, että ap:n teko on anteeksiantamaton. Mutta suoranainen puolustelu ja vähättely "ei ole pahoinpitelyä" on järkyttävää.

Älä vääristele asioita, alas oikeasti ottaa copy-pastella ihan kokonaisia virkkeitä missä sanotaan mitäkin ettet irrottele asiayhteydestä ja muokkaile mieleiseksesi.

Voisitko viimein vastata siihen että oletko itse äiti, minkä ikäisten lasten ja missä töissä että tämä vakaa ammattilaisuutesi todentuu edes omien sanojesi mukaan?
 
Tuollaista napsahdusta, missä lasta paiskotaan lattialle ja raahataan ympäriinsä ei tapahdu "yllättävän monille". Moni hakee apua siinä vaiheessa, kun asiat ovat vielä ajatuksen tasolla tai kohdistuu vaikka esineisiin. En ole sanonut, että ap:n teko on anteeksiantamaton. Mutta suoranainen puolustelu ja vähättely "ei ole pahoinpitelyä" on järkyttävää.

Korjaan tätä vielä, että todellisuus voi olla toinen. Se napsahdus tai se romahtaminen onkin se joka pakottaa myöntämään ensimmäistä kertaa oman väsymyksensä ja rajallisuutensa. Siihen asti usein sinnitellään, uskotaan omaan jaksamiseen tai syynä voi olla jopa häpeä avun hakemista. Kolmas erittäin tärkeä ja minusta rakenteessa piilevä vika on se, ettei vanhemmille tule apua tarpeeksi nopeasti tai sitä pystytä tarjoamaan lainkaan resurssien puutteeseen vedotn.
 
Huh huh mitä juttuja.. Tosiaan, ap:lle olisi kipeästi saatava helpotusta arkeen. Varmastikin katsoit ettei lapseen sattunut sen pahemmin?

Tällainen yksittäinen tapaus ja tekonsa vakavuuden tajuaminen on täysin eri juttu kuin se että lasta pahoinpidellään jatkuvasti.. Kuten tässä joku lapsena paskaa niskaansa saanut vinkui.

Kyllä joo, minä tiedän miltä tuntuu kun aikuinen tulee päälle silmitön raivo katseessaan useita kertoja viikossa jopa, kun se lyö, toivon etten kuolisi kun sattuu niin paljon, tapahtuma tuntuu ikuisuudelta ja toivon että joku tulisi pelastamaan eikä kukaan koskaan tullut.. Tämän jälkeen äiti tulee ja kauhuissaan pyytää anteeksi kun olen täynnä lyönnin jälkiä. Selitys tilanteeseen tulee näin "Anna kulta anteeksi, mutta kun sä aina ärsytät mua", ja mulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa anteeksi koska muuten tulee lisää samaa. Sen jälkeen mun täytyy pyytää anteeksi häneltä koska mä aina ärsytän sitä ja mun takia se joutuu raivostumaan niin paljon.

Silti vaikka olen kokenut kaikennäköistä, niin ymmärrän että ap on ollut tilanteessa vain inhimillinen ja tarvitsee apua. Hän myöntää tekonsa kauheuden ja haluaa korjata tilanteen niin ettei samanlaista tapahdu uudestaan. Ja että teon jälkeen selittää lapselle mitä tapahtui (toivon mukaan myös syyllistämättä lasta) ja pyytää anteeksi, se on hienoa.
 
Fyysinen pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö rikkoo koskemattomuutta (tiesittehän muuten, että lapsi tuntee arvonsa myös ruumiinsa kautta ja huono itsetunto aikuisena voi johtua myös siitä, että lapsen koskemattomuutta on rikottu?) ja on lapselle käsittämätöntä ja eri asia kuin huutaminen. Lapsihan muodostaa käsitystä itsestä myös fyysisyyden kautta (jo vauvana). Jos ette näe eroa huutamisella ja fyysisellä pahoinpitelyllä, niin sille en voi mitään. Ihan oman vanhemmuudenkin takia kannattaa kuitenkin tutustua siihen, mitä väkivalta aiheuttaa. Jopa yksikin episodi voi aiheuttaa trauman. Ettekö näe itse eroa sillä, huutaako miehenne teille vai vetääkö litsarin?

Kaikilla menee hermot, kaikki raivostuu. Lapseen sitä ei koskaan, ei missään tilanteessa, pitäisi purkaa väkivallan muodossa. Lapsi on herkkä, ja koska sanoja ei vielä kunnolla ole kuten aikuisilla, ei asiaa voi käsitellä hänen kanssa.

Te saatte väittää vastaan ihan vapaasti. Olen perehtynyt aiheeseen enemmän kuin "mutu-tuntumalla". Alunperin en olisi edes vastannut tähän ketjuun, mutta en voinut uskoa silmiäni, kun ap:n tekemä asia kuitattiin "ei ole pahoinpitelyä, ei ole lapsen mielestä paha juttu".
 
[QUOTE="asdfasdf";23035799]Korjaan tätä vielä, että todellisuus voi olla toinen. Se napsahdus tai se romahtaminen onkin se joka pakottaa myöntämään ensimmäistä kertaa oman väsymyksensä ja rajallisuutensa. Siihen asti usein sinnitellään, uskotaan omaan jaksamiseen tai syynä voi olla jopa häpeä avun hakemista. Kolmas erittäin tärkeä ja minusta rakenteessa piilevä vika on se, ettei vanhemmille tule apua tarpeeksi nopeasti tai sitä pystytä tarjoamaan lainkaan resurssien puutteeseen vedotn.[/QUOTE]

Sulla on fiksuja juttuja. :flower:
 

Similar threads

Yhteistyössä