Tuli vain tälläänen mieleen kun viime viikolla luokkakaveri nähtyään perjantain ruoan ruokalistasta sanoi, että taitaa tulla Rollspäivä. Mä hänelle kyllä sanoin, että voihan se ruoka hyvää olla kuitenkin.
Ruokana oli kasvisfetapihvejä ja mä ainakin tykkäsin niistä. Joskus koulussa tehtiin juurespihviä ja ne vasta hyviä olikin. Myös kasvislasagne on hyvää.
Tuntuu, että joillakin on ennakkoluuloja kasvisruokaa kohtaan ja ajatellaan sen olevan pahaa. Ei suostuta edes maistamaan ja kyse sentään aikuusista ihmisistä.