Ateistit ja/tai agnostikot vietättekö joulua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "neiti"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Itse en viettäisi, mutta nuo pienet kämppikseni ovat joitain aspekteja siitä omaksuneet. Mummi toi jouluruoat, joita en itse kyllä laittaisi. Lapset koristelivat kämpän.
 
Vietän joulua kulttuuriin kuuluvana juttuna. Voisin olla viettämättäkin ihan ongelmitta. :) Mutta tykkään siitä, että pimeimpänä vuodenaikana on "huokaisutauko" työelämään ja muuhun arkeen. Tykkään myös poltella kynttilöitä ja monet perinteiset jouluruuat ovat nam. Ihan sellaista suomalaista tapakulttuuriahan joulu on varmaan aika monellekin meistä. :)
 
Vietän toki. Kuuluu kulttuuriin ja katkaisee kivasti pimeän talven. Mitään veisuuta tai kirkkoja ei meidän jouluun kuulu. Kunhan syödään ja jaetaan lahjoja.
 
Kyllä vietän. Joulullahan on vahvasti pakanallinen tausta, ennenkuin kristilliset aatteet siihen sullottiin väen vängällä. Ja cocacola companyn lanseeraama punavalkopukkihan on maallista hapatusta aidoimmillaan, eikä sillä ole mitään tekemistä kristinuskon tahi minkään muunkaan tunnustuksellisen suunnan kanssa.
 
Kyllä vaan, mutta en sen jeesuksen syntymäjutun takia, tietenkään.
Tiedän että kuuluisi, ja on todella tyhmää ja noloa ja vaikka mitä juhlia sitä vaikka ei usko, mutta näin vain teemme :)
Saadaan lahjoja, koristellaan talo ja syödään hyvin.
 
En ole ateisti, enkä ehkä agnostikkokaan, enkä varsinkaan usko jeesukseen - mutta olen perinjuurin jouluihminen.
Ollut aina.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
[QUOTE="kohta neljän äiti";22736520]Kyllä vietän. Joulullahan on vahvasti pakanallinen tausta, ennenkuin kristilliset aatteet siihen sullottiin väen vängällä. Ja cocacola companyn lanseeraama punavalkopukkihan on maallista hapatusta aidoimmillaan, eikä sillä ole mitään tekemistä kristinuskon tahi minkään muunkaan tunnustuksellisen suunnan kanssa.[/QUOTE]

Paitsi, ettei joulupukin asu liity mitenkään Coca-Colaan. =)

snopes.com: Did Coca-Cola Invent the Modern Image of Santa Claus?
 
[QUOTE="vieras";22736545]Juhlin joulua sen alkuperäisen merkityksen vuoksi eli keskitalven juhlana. Joulu nyt on paljon enemmän pakanallinen kuin kristillinen juhla :)[/QUOTE]

Näinpäx.
 
Mutta meillä juhlapäivä on se alkuperäinen, siis pakanallinen, talvipäivänseisauksen päivä. Kutsutaan tuolloin luoksemme ystäviä viettämään talven taittumisen iltaa.

Jouluakin vietetään tavan vuoksi jo 24.12. (ja eihän se Jeesus suinkaan 25.12. tai edes joulun aikaan ole syntynyt, kunhan on ympätty sopivasti valmiina olevan juhla-ajan osaksi), lämmittämällä sauna, syömällä myöhään ja avaamalla paketteja.

Tosin olen aika välinpitämätön uskisten juttujen suhteen, sillä meillä koululainen on esiintynyt koulussa jouluevankeliumissa joka vuosi. En estäisi häntä Kalevala-aiheisessa tarussakaan esiintymästä, en muslimienkaan jutuissa, jos heillä jotain sellaista on.
 
Agnostikko; vietän. Jouluna kuunnellaan ei-kristillisiä joululauluja, koristellaan kuusi ja syödään kinkkua. Paketteja availlaan, joulupukki ei ole tuntematon näky meillä. Jne.

Minulle on ihan sama miten muut sitä viettävät, veisatkoon virsiä tai mököttäkööt peiton alla pitsan kanssa. I don't care! :D
 
Juu vietän, koska kuuluu suvun traditioihin. Osallistun kyllä läheisten lasten ristiäisiinkin, vaikka sitä kristillisempää juhlaa en keksi. Tällaisiin kulttuurisiin juhliin kuitenkin liittyy niin paljon muitakin. Harva ristiäisvieras mielessään juhlii lapsen liittämistä seurakuntaan kasteen sakramentilla, vaan lapsen syntymää, ja harvalla tapauskovaisellekaan ihan oikeasti joulussakaan on pääasia se jeesuksen syntymäpäivä.

Oon kyllä käynyt joulukirkossakin muun suvun mukana, vaikka olen ateisti. Yksin en sinne menisi, mutta enpä ole viitsinyt jäädä tunniksi kylmään autoonkaan istumaan kirkonmenojen ajaksi, kun muuta kyytiä ei ole ollut.
 
Kuopus on ateisti, mutta viettää pakanallista joulua äitinsä ja isosiskonsa kanssa. Viettää muuten Lallin päivääkin, vaikka se lienee ateisteille aika harvinainen juhlapäivä.
 
En ole ateisti tai agnostikko ellei niillä tarkoiteta sellaista joka ei usko raamatulliseen/mooseksen jumalaan. Joulua vietän muutenvaan, ja voin viettää sitä vaikka Jeesuksen kunniaksi jos ei sit muuten
 

Yhteistyössä