G: Onko teillä kylmät kalat ja kinkku/laatikot samassa kattauksessa jouluna?

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
:/
Minukllekin tuo on tärkeää ja itse katan erikseen mutta ei tulisi mieleenikään arvostella emännän/isännän erilaisia tapoja.

Minusta tämäkin on yksi merkki hyvistä tavoista.
Minä en todellakaan arvostellut emästää mistään, vaan kiltisti istuin pöydässä, ja olin yhtä iloinen kuin aina, mutta voin sanoa, että sisälläni oli aivan eri olotila. Siis minusta ihan oikeasti tuntui, että Jouluateriani oli häpäisty. En millään lailla antanut emännän ymmärtää tätä (enkä ole tästä muillekaan läheisille avautunut), vaan tänne nyt vasta tänne avauduin. Nämä olivat ihan todelliset tuntemukseni siitä hetkestä. Minulla on erittäin hyvät tavat. Tämä siis on asia, mikä minusta kuuluu tulla luonnostaan kaikille. Etkö sinäkin olisi järkyttynyt, jos joku vieraasi kävisi vaikka kusaisemassa lavuaariisi? Minulle tämä asia on samalla tasolla kuin tuo, enkä tuossakaan tapauksessa alkaisi vierasta kotonani moittimaan, vaikka noin tekisi.
 
"mie"
Joo, just. Tää on taas tätä. Jos ei itse osaa käytöstapoja, niin sitten niiden taitajat ovat automaattisesti snobeja. Kyllä toi on hyvä lähtökohta, vai mitä? :)

Meillä siis syödään asianmukaisesti tämäkin ateria kahdessa kattauksessa.
Eli jos ei kata jouluateriaa kahdelle kattaukselle, niin ei osaa käytöstapoja? Varsin mielenkiintoinen ajatus. Onneksi joulu ja joulun tunnelma ei ole kattauksesta, vaan ihan jostain muusta kiinni.
 
måi
Todellakin eri lautaset. Meillä on yleensä kolme lautasta ja syöjiä 10 kpl.
Oon todella yllättynyt että niin moni syö kaikki samalta! Mutta jokainen tyylillään, meillä on näin tehty lapsesta asti :)
 
"mie"
Minä en todellakaan arvostellut emästää mistään, vaan kiltisti istuin pöydässä, ja olin yhtä iloinen kuin aina, mutta voin sanoa, että sisälläni oli aivan eri olotila. Siis minusta ihan oikeasti tuntui, että Jouluateriani oli häpäisty. En millään lailla antanut emännän ymmärtää tätä (enkä ole tästä muillekaan läheisille avautunut), vaan tänne nyt vasta tänne avauduin. Nämä olivat ihan todelliset tuntemukseni siitä hetkestä. Minulla on erittäin hyvät tavat. Tämä siis on asia, mikä minusta kuuluu tulla luonnostaan kaikille. Etkö sinäkin olisi järkyttynyt, jos joku vieraasi kävisi vaikka kusaisemassa lavuaariisi? Minulle tämä asia on samalla tasolla kuin tuo, enkä tuossakaan tapauksessa alkaisi vierasta kotonani moittimaan, vaikka noin tekisi.
En kykene ymmärtämään tätä vaikka miten yritän, anteeksi vain. Kaksi kattausta tai lavuaariin kuseminen ei mun maailmassa ole mitenkään verrattavissa ja kyllä meillä lavuaariin kuseva vieras saisi asiasta kuulla. Mulle joulussa on tärkeää tunnelma, läheiset, yhdessäolo, hyvä ruoka, se miten monelta lautaselta ruoka syödään, on täysin toisarvoinen asia mun joulussa. Kyllä mä järkytyn ihan muista asioista kuin kattauksesta, mutta kukin tavallaan.
 
Meillä
[QUOTE="mie";22704614]Eli jos ei kata jouluateriaa kahdelle kattaukselle, niin ei osaa käytöstapoja? Varsin mielenkiintoinen ajatus. Onneksi joulu ja joulun tunnelma ei ole kattauksesta, vaan ihan jostain muusta kiinni.[/QUOTE]

Kyllä se kattaus on osa joulutunnelmaa niille, jotka osaavat antaa sille arvoa. Tästäkin ketjusta voi lukemalla todeta, että monen joulutunnelma on kärsinyt siitä, että kaikki on läntätty pöytään yhdellä kertaa.

Ne, jotka ei ole oppineet tätä käytöstapaa, ei vaan selkeästi osaa antaa sille ollenkaan arvoa... Voiko heitä siitä moittiakaan? Me olemme tosin tulleet siihen tulokseen, että kukaan ei meidän Joulutunnelmaa latista (kun se on vain kerran vuodessa), joten tehdään se siihen malliin, kuten itse halutaan, ja ollaan siis omassa porukassa kotona. :)

Minulle tämä on todella tärkeää. Ei sellainen kotikaan näytä siistiltä, jossa on ympäri ämpäri ties mitä tyyliä... Se nyt vaan minusta osoittaa huonoa makua, mutta makunsa kullakin...
 
..
mitenköhön mun pitäisi järjestä tämä oikeaoppinen kattaus kun syöjinä minä ja kaksi lasta jotka eivät tykkää kalasta eivätkä rosollista..lähtevät vielä muualle joulunviettoon joulupäivänä joten hirveästi en viitsi edes ruokia ja erilaisia salatteja tehdä..perus laatikot ja kinkku on ..lihapullia ja sitten myöskin kalaa mutta ei nuo muksut varmaan keitetyn perunan kanssa jaksa istua ja katsoa kun äiti mutustaa kalarullia ja silliä...samaan pöytään vaan ja nautitaan tunnelmasta ja siitä että ollaan koossa.:)
 
+09jipnj
[QUOTE="mie";22704682]En kykene ymmärtämään tätä vaikka miten yritän, anteeksi vain. Kaksi kattausta tai lavuaariin kuseminen ei mun maailmassa ole mitenkään verrattavissa ja kyllä meillä lavuaariin kuseva vieras saisi asiasta kuulla. Mulle joulussa on tärkeää tunnelma, läheiset, yhdessäolo, hyvä ruoka, se miten monelta lautaselta ruoka syödään, on täysin toisarvoinen asia mun joulussa. Kyllä mä järkytyn ihan muista asioista kuin kattauksesta, mutta kukin tavallaan.[/QUOTE]

No, sinä olet yhtä moukkamainen jonkun mielestä, kuin lavuaarin kuseva! :D
 
"niin"
... tehdä tästäkin tappeluketju?
Ymmärrän aloituksen kysymyksen vain kysymyksenä. Tietäähän sen, että tässäkin asiassa on kahdenlaista tapaa. Kumpikaan ei ole sen enemmään oikein kuin väärinkään.
 
"Emäntä"
Meitä on ollut yhtä aikaa 17-20 ja kalat ja lihat syödään erikseen. Lautaset on tietenkin myös erikseen. Käsitiskilläkin menty. :O

Me olemme Ikeasta ostaneet edulliset ja siistit lautaset (koska me ei olla erityisen rikkaita, mutta ei hyvät tavat sitä vaadi), että saadaan edes tämä perusasia hoidettua kunnialla. :)
 
"mie"
Alkuperäinen kirjoittaja Meillä;22704687:
Kyllä se kattaus on osa joulutunnelmaa niille, jotka osaavat antaa sille arvoa. Tästäkin ketjusta voi lukemalla todeta, että monen joulutunnelma on kärsinyt siitä, että kaikki on läntätty pöytään yhdellä kertaa.

Ne, jotka ei ole oppineet tätä käytöstapaa, ei vaan selkeästi osaa antaa sille ollenkaan arvoa... Voiko heitä siitä moittiakaan? Me olemme tosin tulleet siihen tulokseen, että kukaan ei meidän Joulutunnelmaa latista (kun se on vain kerran vuodessa), joten tehdään se siihen malliin, kuten itse halutaan, ja ollaan siis omassa porukassa kotona. :)

Minulle tämä on todella tärkeää. Ei sellainen kotikaan näytä siistiltä, jossa on ympäri ämpäri ties mitä tyyliä... Se nyt vaan minusta osoittaa huonoa makua, mutta makunsa kullakin...
Meillä ei läntätä ruokaa pöytään, vaikka onkin "vain" yksi kattaus. Kattaus on osa joulutunnelmaa meilläkin ja myö katetaan kauniisti, koti on siisti ja jouluinen ja samalla tyylillä sisustettu. Eihän kattausten määrä liity millään tavalla yleiseen makuun. :O Tai sitten ole vaan niin huonon maun omaava moukka, etten ymmärrä näin olevan. Arvon annan kauniille kattaukselle ja hyvälle ruualle, mutta en sille, että joulun tunnelma kaatuu lautasten määrään. Mutta tosiaan, makunsa kullakin.
 
[QUOTE="Emäntä";22704738]Meitä on ollut yhtä aikaa 17-20 ja kalat ja lihat syödään erikseen. Lautaset on tietenkin myös erikseen. Käsitiskilläkin menty. :O

Me olemme Ikeasta ostaneet edulliset ja siistit lautaset (koska me ei olla erityisen rikkaita, mutta ei hyvät tavat sitä vaadi), että saadaan edes tämä perusasia hoidettua kunnialla. :)[/QUOTE]

Mä en omalla kohdalla haluais kyllä ostaa yhtikäs mitään lautasia, saati sitten halpoja Ikea-lautasia kaapillista vain sitä varten, että kerran vuodessa on joulu ja tupa täynnä porukkaa :)

Älä käsitä väärin, mun mielestä tuokin tapa on ihan ok, mutta mulla ei ole säilytystilaa noin suurelle määrälle astioita ja kun yritän kerätä tuota omaa sarjaani, niin ennemmin ostelen sitä, kuin että tuhlaan rahojani (vaikka Ikealautaset ei varmaan montaa euroa maksakaan) mihinkään muuhun astiastoon, jota ei tosiaan sitten käytetä kuin kerran vuodessa.

Asia toki erikseen, jos niitä tilaisuuksia olisi useamminkin, mutta kun ei ole.
 
omat lautaset
Meillä katetaan alku- pää- ja jälkiruoat omille lautasille vaikka pöytään nyt kaikki mahtuisivatkin yhtä aikaa. On meidän perheen tapa.

Mutta musta on ihanaa, että jokaisella perheellä on omat tapansa. Se tekee joulusta joulun.

Jos muiden tavat kauhistuttavat ja joulu menee pilalle, on syytä joko a) kutsua kaikki omaan kotiinsa (sillä riskillä, että ne omat tavat kauhistuttaa muita) tai b) viettää joulu omassa pikku piirissään...

Itsestäni on ainakin ihanaa, jos joulupöydän ääressä istuu ihmisiä, joilla on eritapoja. Meilläkin on joulu erilainen kuin yleisesti Suomessa. Aattona suomalaisittain, Joulupäivänä englantilaisittain..
 
Lapsuuden kattauksista en muista mitään, kuin että jouluista oli.

Monessa eri paikassa on jouluja tullut vietettyä, ja tapoja on monia. Ei ole kyllä joulumieli siitä kärsinyt että liha ja kala kerran vuodessa on samalla lautasella, ei ole mitenkään yöks tai muuta lapsellista.

Jos kattaisin isolle porukalle jouluaterian omassa kotonani, kattaisin erikseen. Mutta nyt kun syödään kolmisteen, en niin välitä. Minulla on muuten kotonakin tapana ottaa salaatti eri lautaselle ja mies tätä ihmettelee :D Ja leipä eri lautasella... paljon tiskiä, mutta mitäpä tuosta.
 
Mä olin eilen ravintolassa syömässä ja siinä tarjoiluastialla oli liha ja kala samassa astiassa...ne myös lapattiin samalle lautaselle.

Onko tuo nyt siis oikeasti jotenkin väärin? Osaatko sanoa?
 
"Emäntä"
Mä en omalla kohdalla haluais kyllä ostaa yhtikäs mitään lautasia, saati sitten halpoja Ikea-lautasia kaapillista vain sitä varten, että kerran vuodessa on joulu ja tupa täynnä porukkaa :)

Älä käsitä väärin, mun mielestä tuokin tapa on ihan ok, mutta mulla ei ole säilytystilaa noin suurelle määrälle astioita ja kun yritän kerätä tuota omaa sarjaani, niin ennemmin ostelen sitä, kuin että tuhlaan rahojani (vaikka Ikealautaset ei varmaan montaa euroa maksakaan) mihinkään muuhun astiastoon, jota ei tosiaan sitten käytetä kuin kerran vuodessa.

Asia toki erikseen, jos niitä tilaisuuksia olisi useamminkin, mutta kun ei ole.
Me käytetään noita lautasia ihan muutenkin, että ei ne nyt niin paljon enempää tilaa vie. Samaa sarjaa kaikki. Minusta noi lautaset on muutenkin ihan hyviä, eikä harmita niin, jos menee rikki. Sitten joskus, kun on enemmän varaa, niin voi ostella hienompia lautasia. :)
 
[QUOTE="Emäntä";22704990]Me käytetään noita lautasia ihan muutenkin, että ei ne nyt niin paljon enempää tilaa vie. Samaa sarjaa kaikki. Minusta noi lautaset on muutenkin ihan hyviä, eikä harmita niin, jos menee rikki. Sitten joskus, kun on enemmän varaa, niin voi ostella hienompia lautasia. :)[/QUOTE]

Ok...siinä tosiaan on sitten se ero, että ne on teillä muutoinkin käytössä. Meillä ei ois, kun olen tosiaan jo löytänyt sarjan, jota haluan kerätä ja sitä siis keräilen :)
 
Mä olin eilen ravintolassa syömässä ja siinä tarjoiluastialla oli liha ja kala samassa astiassa...ne myös lapattiin samalle lautaselle.

Onko tuo nyt siis oikeasti jotenkin väärin? Osaatko sanoa?
Ei minusta ole väärin, tuli mieleen että olen syönyt ihan mahtavan aterian yhdessä ravintolassa ja se oli häränpihvi jonka päällä oli lohta! :D Eli siis ei se voi olla väärin... Luulen että tässä tarkoitetaan kalan ym. olevan alkupalaa ja se yleensä syödään eri lautaselta.

Se, miksi itse syön salaatin eri lautaselta on ihan omaa nirsoilua, ei muuta :)
 
"mä"
Aloitetaan kalalla , mädillä ja kylmillä tarjottavilla rosolli,pateet , salaatit jne. nämä tarjolla ruokapöydässä.
Seuraavaksi lämpimät tarjotaan seisovasta pöydästä ; laatikot, kinkku, karjalanpaisti, perunat jne.
alkupaloja saa tietenkin syödä halunsa mukaan myös lämpimien ruokien kanssa
 
Yhteistyössä