[QUOTE="eräs";22665441]5 kk ehdollisellakin on aika paljon eroa verrattuna siihen, että raiskaaja ei saa minkäänlaista rangaistusta. Erityisesti, jos mies uusii tekonsa. Ja yli puolet raiskaustuomioista on ehdottomia. (tietenkin olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että tuomioita pitäisi koventaa)
Oikeasti minusta alkaa tuntua, että kärsivällisyyteni on loppuu. Ei vain sinun vuoksesi, Millenia, vaan monien muiden. Olen täällä väsymiseen asti toistellut, että
a) jokainen raiskaus on liikaa ja uhri yksin kantaa tuhot psyykessään, joten siksi jokaisen pitäisi omalta kohdaltaan miettiä, kuinka voi minimoida riskit ja puolustaa itseään
b) samasta syystä olisi äärimmäisen tärkeää saada jokainen raiskaaja vastuuseen teoistaan.
Minulle on vastattu, että
a) riskien minimoimisesta ei saa puhua, koska se syyllistää naisia ja rajoittaa heidän yksilönvapauttaan. on myös syyllistämistä edes ehdottaa, että nainen raiskaustilanteessa voisi millään tavalla puolustaa itseään
b) raiskauksista ei kannata tehdä rikosilmoituksia, koska rangaistukset ovat liian lieviä, ja kuitenkaan kukaan ei uskoisi naista, vaikka tällä olisi todistajia...
Mitä keinoja nämä järjen jättiläiset sitten ovat tarjonneet raiskauksien estämiseksi? "Jokaiselle miehelle pitää kertoa, että raiskaaminen on väärin". Daa! Menemättä syvemmälle raiskauksien psykologiaan totean, että harvassa raiskaustapauksessa taitaa kuitenkaan olla kysymys tiedon puutteesta.
Jos haluaisin provota, sanoisin että jotkut naiset taitavat suorastaan haluta raiskauksien määrän pysyvän ennallaan. Ehkä se sopii heidän maailmankuvaansa tai mieskuvaansa.[/QUOTE]
Väsymykseen asti täytyy nykyään myös toistella seuraavaa:
a. kukaan ei ole sanonut etteikö riskikäyttäytymisestä saisi puhua, on huomautettu MITEN ja MILLOIN siitä kannattaa puhua
b. tottakai on tärkeää että raiskaaja jää kiinni mutta sen takia raiskattuja pitää tukea tekemään ilmoitus EI syyllistää koska eivät tehneet. aiemmin luettelin joitain syitä miksi raiskaukset voivat jäädä ilmoittamatta
c. jos sua ei ole raiskattu sä et voi tietää miten siinä pystyy itseään puolustamaan ja vaikka olisikin jokainen tilanne on erilainen. kenenkään ei kannata henkensä kaupalla ruveta lyömään potkimaan ja puremaan, raiskaaja voi olla myös tappaja