Minä olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Olen rakenteeltani melko siro ja hieman lyhyt, kuten muuten iso osa muistakin suomalaisnaisista (olemme toki vaihtelevasti vankkarakenteisia, mutta se ei selitä ylipainoa jota joka toinen kantaa mukanaan), mutta syömishäiriöni sai minut lihomaan tuplasti ihannepainoni kokoiseksi.
Kun sitten aloin paranemaan ja hitaasti laihtumaan, silmäni aukesivat monen asian suhteen...yksi näistä oli se, että harva lihava ihan oikeasti oli tyytyväinen kilohinsa. Toinen taas se, että moni oli syömishäiriöinen mutta samalla vähätteli ongelmaa (ja puputti vaan lisää pullaa)...kolmas se, että yhtäkään upeaa, LIHAVAA naista en ole vielä tavannut. Tunnen yhden pyöreän, sekä yhden pyylevän kaunottaren, mutta lihavia ja kauniita naisia en ole onnistunut näkemään. Mittasuhteet pielessä; mitä teet kauniilla kasvoilla jos käsivartesi on yhtä paksu kuin normaalipainoisen (huom! ei LAIHAN) reisi??
Sopusuhtaisuus on "se juttu", joka itseäni miellyttää ja uskon että aika montaa muutakin. Jokainen pitää toki mistä nyt pitääkään, mutta lihavuuden (tai sairaalloisen laihuuden) ihannointi ei ole tervettä eikä varmastikaan terveellistä sille kohteelle. Lihavan ihmisen kroppa on jatkuvassa tulehdustilassa, sairas. Itselläni on vielä kymmeniä kiloja matkaa ihannepainooni, mutta huomaan jo nyt miten paljon paremmin jaksankaan ja liikkuminenkin tuntuu hyvältä! Jalka nousee keveästi, toisin kuin 20kg sitten...
