Itsestäni ainakin tuntuu sille, että tämä lapsettomuus on ainoa aihe maailmassa joka koetaan yleisesti näin, että toisella on oikeus heittäytyä vaikka miten hävyttömäksi ja ilkeäksi piikitteleväksi kusiaivoksi - koska hän on lapseton.
Entä ne joilta on lapsi kuollut, tai joku muu läheinen, syöpäsairaat, syöpäsairaiden lasten vanhemmat, tai yleensäkin sairaiden lasten vanhemmat. Katkeruutta varmasti on heilläkin, mutta mikä kumma siinä on ikinä en ole kuullut, enkä nähnyt yleisesti missään heiltä mm. vihaketjuja ihmiskuntaa ja ystäviä , sukulaisia kohtaan. Että he alkaisivat kimpassa piikittelemään ja purkamaan katkeruuttaan, arvostelemaan, haukkumaan, vihaamaan.
Mutta kun nainen on lapseton . hänellä on oikeus? Olla ilkeä, kylmä, välinpitämätön kaikkea muuta kohtaan, kun hän ei vaoi saada sitä mitä haluaa. Lapsettoman haavat on niin syvät, että kukaan muu maailmassa ei voi ymmärtää ja kokea mitään yhtä pahaa, ja siksi on oikeus olla niin piittaamaton? Tuokin on niin itsekkäästi ajateltu, sillä jokaisella ihmisellä on omat haavansa, maailmassa on paljon epäoikeudenmukaisuutta joita moni joutuu jossain vaiheessa elämää kohtaamaan.
Tunteisiin jokaisella on oikeus, mutta kyllä tässä elämässä tarvitsee purra joskus huuleen, ettei kaikkea loukkaavaa päästele, varsinkaan ihmisille jotka ovat tärkeitä.
Olen huomannut, että tuo lapsettomuus riivaakin usein niitä ihmisiä jotka ovat tottuneet saamaan aina siihen asti elämää kaiken, eikä ole isommin tarvinnut missään asiassa pettyä. Kun ei sitten vuodessa lasta kuulukkaan, on maailmankirjat sekaisin ja ollaan ihmeissään kuinka kaikki ei käykään niin helpolla.