lypsynauta
Olemme olleet miehen kanssa rapiat 4 vuotta yhdessä. Yhteinen lapsikin on siunaantunut ja asunnon ostoa ollaan suunniteltu. Alussa kun seurustelimme mies aina puhui, että hän raahaa minut alttarille vaikka huutavana. Aika on kulunut, eikä mitään. Itse rakastan miestäni yli kaiken ja pakahdun onnesta hänen kanssaan. Minulla ei ole epäilystäkään, että en voisi olla loppuelämääni hänen kanssaan.
Eilen otin sitten puheeksi häät. Mies ei oikein tuntunut olevan kiinnostunut vaan kommentoi lähinnä taustalla pyörinyttä tv-ohjelmaa. Lopulta sain häneltä vastauksen, että hänelle "nimet paperissa eivät merkkaa mitään" ja " se olisi viimeinenkin pakotie suljettu". Myös kustannukset tuntuivat olevan ongelma, vaikka ilmoitin haluavani vaatimattomat maistraattihäät. Kun kysyin siitä alttarille raahaamisesta, ei kuulemma tarkoittanut kristillistä alttaria tarkasti.
Olen täysin murtunut. Tunnen antavani miehelleni paljon enemmän kuin hän minulle. Toisaalta olen järkyttynyt siitä, että hän haluaa pitää jonkin takaoven auki. Tunnen olevani joku hemmetin lehmä. Kaikki varmaan tietävät sen sanonnan "miksi ostaa lehmä kun saa maidon ilmaiseksi"