R
Ratsastava nainen
Vieras
Tapasin miehen, joka ei pidä suihinotosta, ei niin että hänelle tehtäisiin sitä saati että hän tekisi sitä minulle. Ajatus on kuulemma likainen ja ellottaa häntä. Hän ei myöskään tykkää, että minä olisin päällä, kun rakastelemme.
Hänelle esileikki on jotenkin vieras ajatus. Usein ensin suutelemme, jolloin hän kokeilee nopeasti, olenko riittävän kostea ja saattaa kysyä, olenko jo valmis ja sitten hän tulee päälleni. Hän tykkää rakastella myös takaapäin, mutta esim. lusikka-asento tai että minä olisin päällä saavat hänet jotenkin ahdistumaan eikä hän halua jatkaa niin.
Ikävintä on mielestäni kuitenkin se, etten saa ottaa häneltä suihin, sillä tykkään siitä. Samoin kaipaan itse suuseksiä, jota yhden kerran yritimme, mutta hän sanoi, että kieli ja leuat menevät jotenkin kipeiksi eikä hän jaksanut jatkaa niin, että olisin lauennut. Yritin kysyä, mikä häntä ahdistaa suihinotossa tai nuolemisessani tai siinä, että minä olisin hänen päällään. Hän ei osannut sanoa muuta kuin, että "mä tykkään mieluummin vain panna". Seksi on hänelle jotenkin tosi mekaanista ja vaikka seksin aikana sanoo, että olen kaunis ja kiihottava ja hän rakastaa minua ym., sanat tuntuvat jotenkin "ulkoa opituilta" tai niistä puuttuu tunne.
Välillä on tullut ikävä tunne, että olen hänelle panopuu, johon hän tyydyttää itsensä, mutta minä jään ns. tyhjin käsin, sillä hän ei näe vaivaa, että minäkin nauttisin. En ole saanut kertaakaan orgasmia hänen kanssaan. Hän vaikutti tosi kummastuneelta kerran, kun hyväilin itseni orgasmiin sormin samalla, kun hän oli päälläni. Kerran hänen lauettuaan pyysin, että hän hyväilisi minua sormin. Hän nukahti lähes saman tien sormet pimpsassani! En tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Ei kai kukaan voi olla heti noin väsynyt tai ajattelematon, ettei edes halua yrittää tehdä toiselle yhtään hyvää, kun itse on saanut. Olin todella pettynyt.
Olen suunnitellut, että jätän tämän miehen, sillä minusta tuntuu, ettei meidän kemiat oikein kohtaa. Seksi on minulle kuitenkin tärkeä osa suhdetta ja se, miten mies rakastelee, kuvastaa hänen tunteitaan minua kohtaan. Nyt niitä ei juuri näytä olevan.