Helsingin "hyvät" ja "huonot" asuinalueet/lähiöt?

  • Viestiketjun aloittaja Kiinnostunut!
  • Ensimmäinen viesti
Huokaus...
Miten Viikki "näkyy hinnassa"? Eihän siellä ole erityisen kallista eikä sen mainekaan ole mitenkään erityinen.
Puhumattakaan siitä, että alue ei ole edes mitenkään erityisen hyvän näköistä. Siis ihan jees, mutta ei minusta mitenkään ihmeellinen alue. Pellot plussaa, mutta motari ja kehä I vieressä ja Prisma ainoa iso kauppa alueella. Valtsut ja Alepat toki on, mutta kaikki muut kaupat on Itiksessä. Ja onko sinne millaiset kulkuyhteydet julkisilla tänä päivänä?
 
Entä Haaga
Musta Länsi-Helsinki on kaikkiaan ihanaa aluetta, varsinkin Munkkiniemi, Etelä-Haaga, Pohjois-Haaga ja Huopis<3 Kukaan ei Haagaa ollut aikaisemmin maininnu, ihmeellistä. Nämä on kai makuasioita, mutta itään en ikinä muuttais enkä Kannelmäkeenkään ihan helposti.
 
Huom harmaana
[QUOTE="höh";22310617]Eihän tähän ole vastauksena mitään absoluuttista totuutta, turha alkaa kinastelemaan noin :D Mielipideasioita.[/QUOTE]

Jos kysyt esimerkiksi kiinteistövälittäjiltä, mitkä ovat Helsingissä hyviä ja huonoja alueita, luulen että saat suhteellisen identtiset vastaukset. Alueen hyvyys tai huonous ei siis välttämättä ole mielipideasia ollenkaan, vaan se on pitkälti arvostuskysymys.

Jos kysytään että "mikä asuinalue olisi minulle hyvä", se on.
 
Tosiaan pitää tarkentaa, että minkälaiseen tarpeeseen asuntoa haetaan. Ja mitä tarkoitetaan "hyvällä".
Perinteisen arvostettuja alueita ovat keskusta, Töölö, Lauttasaari, Etelä-Haaga. Tämä arvostus näkyy myös hinnassa. Poikkeuksiakin on esim. Kallio, joka on todella kallis, mutta ei ainakaan lapsiperheen näkökulmasta hyvä alue.
 
"höh"
Jos kysyt esimerkiksi kiinteistövälittäjiltä, mitkä ovat Helsingissä hyviä ja huonoja alueita, luulen että saat suhteellisen identtiset vastaukset. Alueen hyvyys tai huonous ei siis välttämättä ole mielipideasia ollenkaan, vaan se on pitkälti arvostuskysymys.

Jos kysytään että "mikä asuinalue olisi minulle hyvä", se on.
Lue kysymyksen asettelu uudestaan, se meni näin:

' Helsingin "hyvät" ja "huonot" asuinalueet/lähiöt? Kokemuksia, yleisiä mielipiteitä? Perusteluja? '
 
"vieras"
[QUOTE="höh";22310784]Lue kysymyksen asettelu uudestaan, se meni näin:

' Helsingin "hyvät" ja "huonot" asuinalueet/lähiöt? Kokemuksia, yleisiä mielipiteitä? Perusteluja? '[/QUOTE]

Vastaan keskituloisen (aika pienituloisen) perheen näkökulmasta. Miellyttäviä asua: Munkkivuori, Haagat, Maunula, Oulunkylä, Herttoniemi. Pidän niiden vanhasta rakennuskannasta ja vihreydestä.
 
...
[QUOTE="Lila";22307344]Yleensä kalliit alueet ovat myös hyviä. =)[/QUOTE]

Tämä pätee kyllä Helsingissä aivan täysin. Mitä kalliimmat asunnot, sen rauhallisempaa seutua.
 
sori mutta
Miten Viikki "näkyy hinnassa"? Eihän siellä ole erityisen kallista eikä sen mainekaan ole mitenkään erityinen.
Sosiaaliluokaltaan keskitasoa korkeampaa ja kylläpäs se hiekuan hinnassakin näkyy. Ei nyt mitään överikallista mutta ei halpa asuinalue ollenkaan.
Uusi kasvava ja nätti alue.

Hinnat 300 000-400 000 per 60-80 neliön asunto. Ei kuulosta minusta halpispaikalta :D
Viikissä on pieni pläntti joka ei ole ns NIIN hyvää aluetta, mutta hurjasti uusia kauniita taloja.
 
"vieras"
[QUOTE="jeje";22157013]Kalliohan on oikein hyvä paikka asua, varsinkin jos sattuu olemaan menevä sinkku. :D
Eikös Puistolakin ole ihan jees, tosin Puistolan peruspiiriin kuuluva Tapulikaupunki eli siinä Puistolan aseman vieressä oleva kerrostalolähiö on aika hurjaa seutua.[/QUOTE]

No mä oon asunut melkein 18-vuotta Tapulissa eikä ollut yhtään hurjaa menoa.
 
1
[QUOTE="vieras";22156866]Ja, että Puistola hyvä paikka asua. jepjep:D[/QUOTE]

Älkää hyvät ihmiset seikoittako Tapulikaupunkia ja Puistolaa, vaikka saman aseman eri puolilla sijaitsevatkin.
 
"vieras"
Tämä pätee kyllä Helsingissä aivan täysin. Mitä kalliimmat asunnot, sen rauhallisempaa seutua.
no enpä tiedä, kyllä kalliossa, hakaniemessä ja sörnäisissä maksaa kämpät, ja siellä niitä nistejä, rellestajiä, seksikauppoja ja räkälöitä kyllä riittää...

ketjusta huomaa, kuinka vaikea kysymykseen on oikeastaan vastata, hyvin subjektiivinen juttu. itse pidän arabianrannasta, vallilasta, hertsikasta, oulunkylästä, meilahdesta, töölöstä, viikistäkin, ruoholahdesta..

ökypaikat jätän suosiolla pois sillä sinne ei minulla ole realistisia mahdollisuuksia muutenkaan muuttaa..
 
yyy
Alkaa olla aika harvassa Helsingissä ne alueet, jotka kokonaisuudessaan voi luokitella "hyväksi". Esim. kaupungin vuokra-asuntojen ja maahanmuuttajien hajasijoittelu on taannut sen, että niitä ongelmatapauksia löytyy ihan joka kaupunginosasta, ihan kantakaupunkia lukuunottamatta.
 
Helsinkiläinen_
hyviä on mm.puistola. siel asuu paljon lapsiperheitä. muita hyviä on hakaniemi, töölö, myllypuro, JA käpylä. huonoja ovat. munkkivuori, roihuvuori, kontula ja jakomäki +kallio
Myllypuro? Ihan karsee paikkahan se on, eikä mielestäni mikään erityisen hyvämaineinen? Mielestäni itä helsinki noin muuten on aika niin ja näin, tosin herttoniemi ns. "pikku itä" on ihan jees ( herttoniemen ranta ) , tosin metriksen toinen puoli ei niin kiva. Mut sekin luokitellaan kuitenkin itä helsingiksi. muuten en muuttaisi itikseen tai siitä eteenpäin.
 
Helsinkiläinen_
Puhumattakaan siitä, että alue ei ole edes mitenkään erityisen hyvän näköistä. Siis ihan jees, mutta ei minusta mitenkään ihmeellinen alue. Pellot plussaa, mutta motari ja kehä I vieressä ja Prisma ainoa iso kauppa alueella. Valtsut ja Alepat toki on, mutta kaikki muut kaupat on Itiksessä. Ja onko sinne millaiset kulkuyhteydet julkisilla tänä päivänä?
Siis Viikkihän on ihan jees, tosin paskat kulkuyhteydet. Syksyllä kun alettiin käymään noissa asunto esittelyissä tuli sielläkin juostua, muuten tosiaan ihan Ok ja kiva, mut jotenki vähä syrjässä koko paikka. Bussiliikenne tai oma auto, mut ite on tottunut metroon tai ratikkaan, joten jotenki liian syrjäs meille.
 
Helsinkiläinen_
Kivoja ovat Kumpula, Toukola, Arabianranta esimerkiksi... muuta mä en tiedä enkä väitäkään tietäväni
Samaa mieltä. Ja esim. ihan keskusta on toosi kallista (lapsiperheen ettiä kolmiota sieltä) niin lisään tohon listaan viellä herttoniemenrannan josta me löysimme ok hinnalla kivan asunnon. (on jotenki verrattavissa arabianrantaan mielestäni, mulla paljon tuttuja jotka arabianrannasta muuttaneet herttoniemenrantaan. Molemmat kivoja) VAIKKA herttoniemenranta tosiaan onkin "itä helsinkiä". Mut mun todellinen raja kulkee itiksessä. Itis ja sen jälkeen kaikki on mulle sitä itää´. JA herttoniemen metroaseman kuve on myös vähän huonompaa aluetta, mut siihen se jää.
Olen asunut myös käpylässä, kumpulassa sekä Arabianrannassa!
 
Hämmennys_
Hei maahanmuuttajia on kaikkialla !! Jos nyt asut jossain hitto eirassa nii OK mut nykyää niit on niin jakomäessä kun herttoniemessä tai muualla. Ei se tee alueesta mun mielestä sitä huonoa. Kontula on kauhea kun on paljon nistejä (ja ihan suomalaisia ) huligaaneja :D
 

Yhteistyössä