Rukoileminen ei tuo apua tilaani

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Taas itkettää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Taas itkettää

Vieras
Olen rukoillut itselleni mielenrauhaa, olen rukoillut myös muiden puolesta. Mitään ei ole jäänyt käteen. En ole löytänyt ymmärrystä erääseen mieltä painavaan asiaan, iso möykky edelleen rinnassa. Olen myös pyytänyt esirukousapua, ei siitäkään ole mitään saanut irti.

Mitä tämä on? Onko Joku tosiaan kääntänyt näin selkänsä minulle? Miksei tilanteestani löydy poispääsyä?
Olen myös käynyt terapiassa, eikä sieltäkään apua herunut. Mitä tämä on????
 
eikö terapeutti oikein saanut keskustelua aikaiseksi edes?

tuskin sinulle kukaan - ainakaan mikään korkeampi voima - on kääntänyt selkäänsä.

älä sinä itsekään käännä itsellesi selkää.

pysy lujana nyt vain
 
Ota huomioon että kaikki vaivat ovat lähtöisin sinusta itsestäsi.
Esim. syövän tapauksessa useat eivät siitä parane, koska heidän elämän asenteensa on väärä. Heidän ajatuksensa kiinnittyvät kokoajan syöpään tai vastaavaan ongelmaan ja siten estävät sitä parantumasta, he ikäänkuin lukittavat sen paikalleen. Sama tapahtuu jos rukouksessa rukoilet syövän paranemista, koska silloin rukous vahvistaa syövän olemassa oloa, lujittaa sitä.
Sen sijaan rukous kuin ajatuksetkin pitäisi keskittää terveyteen ja toipumiseen.
Rukous on voimallinen, mutta pitää osata rukoilla oikein, siten kuin Jeesus opetti.
 
Onko sulla tunnon hätä? Onkohan sulla nyt etsikkoaika? ...Siinä Jumala kutsuu puoleensa... Kaipaakohan sun sielu nyt sitä oikeaa yhteyttä Jumalaan. Minulta saattaisi löytyä sulle apu. Mitä sinä oot rukoillu? Miten sinä nyt uskot? Mitä sinä haluaisit uskoa?
 
En ota kantaa tuohon rukoilemiseen, mutta elämässä on joskus vaikeita asioita, joita nyt vaan ei pysty ymmärtämään, vaikka miten yrittäisi. Silloin on yritettävä hyväksyä se tosiasia, että tällainen juttu elämässäni nyt vaan on ja miettiä, miten jatkan elämääni siitä asiasta huolimatta.
 
[QUOTE="vieras";22284321]Kuuntelee tottakai, mutta ei rukouksen voima tule Jumalta suoraan, vaan ihmisestä itsestään. Jumala vaan antaa puitteet joiden avulla ihmisen tulee itse toimia.[/QUOTE]

Jahas!? Taas tätä omavanhurskasta jaaritusta. Rukoileminen ei tarvi sen kummempia puitteita, pelkkä huokauskin riittää. Kyllä taivaan Isä kuulee jokaisen ajatuksenki, vaikkei olis edes voimia panna käsiä ristiin. Ei kaiken tarvi olla niin ITSESTÄ lähtöisin olevaa ja omien ansioiden ja toimintatapojen takaa tullutta. Armosta me uskotaan, Jumala on Isänä taivaassa ja Isä kyllä kuulee lapsiaan.

Mutta jos tunto on rauhaton, nii ei pelkkä rukoileminen autuutta tuo. Jumala saattaa kyllä ihmisen rukouksen kuultuaan lähettää enkelinsä auttamaan... Viimeisenä päivänä, ennen ylösnousemustaan, Jeesus jätti Pyhän Hengen maan päälle opetuslapsilleen ja sanoi: "Kenelle te synnit anteeksi annatte maan päällä, niille ne on anteeksi annettu myös Isäni luona taivaassa." Edelleen tää pieni joukko kulkee maan päällä ja saarnaa sitä anteeksiantamusta, josta Jeesus puhui ennen ylösnousemustaan. Sitä voi rukouksessa pyytää Jumalalta, että Hän lähettäisi jonkun tätä evankeliumia saarnaamaan, jos sen haluaa uskolla vastaanottaa.

Kuulostaa varmaan uskonnottomasta aivan soopalta ja sitä on vaikea ymmärtää, mutta nämä asiat ymmärtää vain uskon ja Pyhän Hengen avulla, Jumalan antaman armon ja ansion kautta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Taas itkettää;22284008:
Olen rukoillut itselleni mielenrauhaa, olen rukoillut myös muiden puolesta. Mitään ei ole jäänyt käteen. En ole löytänyt ymmärrystä erääseen mieltä painavaan asiaan, iso möykky edelleen rinnassa. Olen myös pyytänyt esirukousapua, ei siitäkään ole mitään saanut irti.

Mitä tämä on? Onko Joku tosiaan kääntänyt näin selkänsä minulle? Miksei tilanteestani löydy poispääsyä?
Olen myös käynyt terapiassa, eikä sieltäkään apua herunut. Mitä tämä on????

Oletko lukenut mielen taistelukenttä-kirjaa? Auttoi minua. Siitä itsensä syyllistämisestä pitäisi päästä vapautumaan. Tiedän että se on hankala ja kivinen tie, mutta onnistuu!
 
Jahas!? Taas tätä omavanhurskasta jaaritusta. Rukoileminen ei tarvi sen kummempia puitteita, pelkkä huokauskin riittää. Kyllä taivaan Isä kuulee jokaisen ajatuksenki, vaikkei olis edes voimia panna käsiä ristiin. Ei kaiken tarvi olla niin ITSESTÄ lähtöisin olevaa ja omien ansioiden ja toimintatapojen takaa tullutta. Armosta me uskotaan, Jumala on Isänä taivaassa ja Isä kyllä kuulee lapsiaan.

Et vissiin käsittänyt mitä puitteilla tarkoitin?
Jumala tietää AINA mikä on ihmiselle parhaaksi, ilman huokauksiakin rukouksista puhumattakaan.
 
[QUOTE="vieras";22284925]Et vissiin käsittänyt mitä puitteilla tarkoitin?
Jumala tietää AINA mikä on ihmiselle parhaaksi, ilman huokauksiakin rukouksista puhumattakaan.[/QUOTE]

Ai siis tarkoititko sitä, että vaikka rukoiliskin, kaikki ei mee aina niin, miten itse haluaa, vaan rukouksessakin mielen pitäisi olla nöyrä: "tapahtukoon Sinun tahtosi." Jumala kuitenkin tietää mikä on ihmiselle parasta juuri sillä hetkellä, vaikka sitä lopputulosta on itse ehkä vaikea ymmärtää. Sitä siis tarkotit?
 
Jahas!? Taas tätä omavanhurskasta jaaritusta. Rukoileminen ei tarvi sen kummempia puitteita, pelkkä huokauskin riittää. Kyllä taivaan Isä kuulee jokaisen ajatuksenki, vaikkei olis edes voimia panna käsiä ristiin. Ei kaiken tarvi olla niin ITSESTÄ lähtöisin olevaa ja omien ansioiden ja toimintatapojen takaa tullutta. Armosta me uskotaan, Jumala on Isänä taivaassa ja Isä kyllä kuulee lapsiaan.

Mutta jos tunto on rauhaton, nii ei pelkkä rukoileminen autuutta tuo. Jumala saattaa kyllä ihmisen rukouksen kuultuaan lähettää enkelinsä auttamaan... Viimeisenä päivänä, ennen ylösnousemustaan, Jeesus jätti Pyhän Hengen maan päälle opetuslapsilleen ja sanoi: "Kenelle te synnit anteeksi annatte maan päällä, niille ne on anteeksi annettu myös Isäni luona taivaassa." Edelleen tää pieni joukko kulkee maan päällä ja saarnaa sitä anteeksiantamusta, josta Jeesus puhui ennen ylösnousemustaan. Sitä voi rukouksessa pyytää Jumalalta, että Hän lähettäisi jonkun tätä evankeliumia saarnaamaan, jos sen haluaa uskolla vastaanottaa.

Kuulostaa varmaan uskonnottomasta aivan soopalta ja sitä on vaikea ymmärtää, mutta nämä asiat ymmärtää vain uskon ja Pyhän Hengen avulla, Jumalan antaman armon ja ansion kautta.

Oletkohan mahdollisesti VL? ;)

Synnit antaa yksin Jeesus anteeksi, ei mikään tietty "kuppikunta".
Kiitos Jumalalle, ettei teillä ole yksistään valtuuksia.

Suosittelen ap:ta menemään vaikka helluntai-tai vapaaseurakuntaan ja saat kuulla evankeliumia ja voit saada keskustelu apua hätääsi.
Sinun puolestasi voidaan rukoilla ja julistaa synninpäästö sinulle.
Jeesus Kristus tahtoo pelastaa sinutkin.
 
[QUOTE="vieras";22284147]Ota huomioon että kaikki vaivat ovat lähtöisin sinusta itsestäsi.
Esim. syövän tapauksessa useat eivät siitä parane, koska heidän elämän asenteensa on väärä. Heidän ajatuksensa kiinnittyvät kokoajan syöpään tai vastaavaan ongelmaan ja siten estävät sitä parantumasta, he ikäänkuin lukittavat sen paikalleen. Sama tapahtuu jos rukouksessa rukoilet syövän paranemista, koska silloin rukous vahvistaa syövän olemassa oloa, lujittaa sitä.
Sen sijaan rukous kuin ajatuksetkin pitäisi keskittää terveyteen ja toipumiseen.
Rukous on voimallinen, mutta pitää osata rukoilla oikein, siten kuin Jeesus opetti.[/QUOTE]

Voi mitä paskaa joku jaksaa kirjoittaa. Siitä vaan ajatuksen voimalla parantumaan syövästä. Melkein vois toivoa että ko henkilö saisi vieläelämänsä aikana kokeilla miten onnistuu-
 
Ai siis tarkoititko sitä, että vaikka rukoiliskin, kaikki ei mee aina niin, miten itse haluaa, vaan rukouksessakin mielen pitäisi olla nöyrä: "tapahtukoon Sinun tahtosi." Jumala kuitenkin tietää mikä on ihmiselle parasta juuri sillä hetkellä, vaikka sitä lopputulosta on itse ehkä vaikea ymmärtää. Sitä siis tarkotit?

Voisi sen noinkin ilmaista kuten sanoit. Enemmälti sitä, ettei rukoilu saa Jumalaa asioihin puuttumaan, koska Jumala jo tietää mikä on ihmiselle parasta ja niin tulee tapahtumaan vaikka ei rukoilisikaan. Sen sijaan rukoilulla ihminen voi vaikuttaa, Jumalan tahdosta, asioihin. Jumala antaa ihmiselle mahdollisuuden luoda elämäänsä vapaan tahdon mukaisesti.
Lopputuloksen tietää vain yksin Jumala, mutta lopputulokseen voi itse vaikuttaa mm. rukoilemalla.
Pitää olla vain tarkkana miten rukoilee. Jumalan voima vastaa siihen ajatukseen mikä rukoilussa tai ihmisellä on ja tuo sen todeksi mikäli se on mahdollista. Joten jos rukoilee että syöpä paranisi, niin silloin ajatukset ovat siinä syövässä ja silloin se tulee todeksi. Eli tuossa tapauksessa rukoilu ei syöpää paranna, lujittaa vain sitä. Sen sijaan pitäisi pitää ajatuksensa toipumisessa ja terveydessä ja tuoda ne todeksi.
 
[QUOTE="mai";22285281]Voi mitä paskaa joku jaksaa kirjoittaa. Siitä vaan ajatuksen voimalla parantumaan syövästä. Melkein vois toivoa että ko henkilö saisi vieläelämänsä aikana kokeilla miten onnistuu-[/QUOTE]

Hyvin perusteltu, kiitos
 
Ap:lle sanoisin, että kannattaa miettiä mikä sun murheessa on uskonnollista ja mikä sitten psyykkistä. Rukous voi osaltaan helpottaa, mutta joihinkin asioihin voi tarvita myös ihan maallista apua. Kaikkea ei pidä hengellistää. Ikävä ettei terapiasta ollut vielä apua, mutta toivottavasti jaksat jatkaa sopivan sielun/mielen hoitajan etsimistä jonka kanssa puhumalla saisit solmujasi avattua. Kipeät asiat vaativat monesti pitkää työstämistä. Voimia ja siunausta sinulle.
 
[QUOTE="mai";22285281]Voi mitä paskaa joku jaksaa kirjoittaa. Siitä vaan ajatuksen voimalla parantumaan syövästä. Melkein vois toivoa että ko henkilö saisi vieläelämänsä aikana kokeilla miten onnistuu-[/QUOTE]

Noup. Ei kuule tainnut kirjoittaa mitään paskaa. =) Luepas "Uskonnollinen kokemus", William James. Häntä pidetään nykyaikaisen uskontopsykologian perustajana.
 
[QUOTE="vieras";22285318]Hyvin perusteltu, kiitos[/QUOTE]

Sähän voisit kokeilla sitäkin että ensin ajattelisit itsellesi syövän ja sitten ajattelisit sen pois. Mutta muista käydä lääkärillä ensin toteamassa se syöpä ja sitten se, ettei sitä enää ole. Tuo sit kopio lääkärintodistuksista tänne niin sen jälkeen sun juttuihin ehkä joku suhtautuu vakavasti. Sairaita ihmisiä syyllistävää PASKAA tuommoine kirjoittelu! Ajattelet väärin, siksi sairastuit, hei oikeesti!
 
[QUOTE="Lila";22285366]Noup. Ei kuule tainnut kirjoittaa mitään paskaa. =) Luepas "Uskonnollinen kokemus", William James. Häntä pidetään nykyaikaisen uskontopsykologian perustajana.[/QUOTE]

Ei todellakaan ollut, mutta tämä henkilö mai halusi esittää eriävän mielipiteen, joka sotii vastaan kaikkea sitä tietämystä mikä asioista on. Hän ei mielipidettään osannut perustella, vaan osoittautui hyvin negatiiviseksi tyypiksi alkaessaan toiselle pahaa toivomaan
 
[QUOTE="mai";22285409]Sähän voisit kokeilla sitäkin että ensin ajattelisit itsellesi syövän ja sitten ajattelisit sen pois. Mutta muista käydä lääkärillä ensin toteamassa se syöpä ja sitten se, ettei sitä enää ole. Tuo sit kopio lääkärintodistuksista tänne niin sen jälkeen sun juttuihin ehkä joku suhtautuu vakavasti. Sairaita ihmisiä syyllistävää PASKAA tuommoine kirjoittelu! Ajattelet väärin, siksi sairastuit, hei oikeesti![/QUOTE]

Miksi minä alkaisin SINULLE todistella mitään?
Jos sinä et asoiden oikeaa laitaa tiedä, niin eihän se minun vikani ole. Se on sun kontolla etsiä itsellesi tieto, eikä minun, koska minä jo tiedän.
 
[QUOTE="mai";22285409] Sairaita ihmisiä syyllistävää PASKAA tuommoine kirjoittelu! Ajattelet väärin, siksi sairastuit, hei oikeesti![/QUOTE]

Taidat olla nyt lukenut väärin. Sinulla on väärä ymmärrys siitä mitä olen kirjoittanut.
Asia selkeää kun luet uudestaan, koska en ole syyllistänyt ketään tai sanonut että joku olisi itsensä sairastuttanut.
 
[QUOTE="vieras";22284147]Ota huomioon että kaikki vaivat ovat lähtöisin sinusta itsestäsi.
Esim. syövän tapauksessa useat eivät siitä parane, koska heidän elämän asenteensa on väärä. Heidän ajatuksensa kiinnittyvät kokoajan syöpään tai vastaavaan ongelmaan ja siten estävät sitä parantumasta, he ikäänkuin lukittavat sen paikalleen. Sama tapahtuu jos rukouksessa rukoilet syövän paranemista, koska silloin rukous vahvistaa syövän olemassa oloa, lujittaa sitä.
Sen sijaan rukous kuin ajatuksetkin pitäisi keskittää terveyteen ja toipumiseen.
Rukous on voimallinen, mutta pitää osata rukoilla oikein, siten kuin Jeesus opetti.[/QUOTE]

Ekkai nää ihan oikeesti tolleen aattele??? Haloooo?? Noh, vielä se kilahtaa sinunkin lähipiiriisi tai itseesi sillä joka kolmas sairastuu syöpään - siis nelihenkisestä perheestä aina yksi.
Saarnaa sitten noita ajatuksiasi heille.
Tuollaisesta ajatuksesta voisi jopa sanoa että - idiootti.
 
[QUOTE="vieras";22285469]Ekkai nää ihan oikeesti tolleen aattele??? Haloooo?? Noh, vielä se kilahtaa sinunkin lähipiiriisi tai itseesi sillä joka kolmas sairastuu syöpään - siis nelihenkisestä perheestä aina yksi.
Saarnaa sitten noita ajatuksiasi heille.
Tuollaisesta ajatuksesta voisi jopa sanoa että - idiootti.[/QUOTE]

Miten se liittyy siihen että joku läheisistäni sairastuu syöpään? Suvusta on kuollut jo usea syöpään.
Ei minun tehtäväni ole heille saarnata, kukin oppikoon itse.
Sen sijaan jos kerran voit minua idiootiksi nimittää, niin osaat varmasti kertoa miten kumoat ne kaikki asiat jotka kertovat siitä miten Jumalan voima ilmenee? Jos et voi niin itse olet idiootti, kun sellaisia väität.
 

Similar threads

Yhteistyössä