Te naiset joilla ei ole omaa tyttöä..

Varmaan jos harmittaisi, olisin stereotyyppinen kasvattaja tyyliin tytöt käyttää mekkoja ja leikkii nukeilla, pojat riehuu ja pelaa lätkää. Joten olen tyytyväinen, ettei harmita. Olisi huolestuttavaa jos harmittaisi.

 

Silloin, kun mulla ei vielä ollut lapsia, ajattelin, että haluan sekä tytön että pojan. Ajattelin, että ekan kanssa on ihan sama, kumpi tulee, mutta sitten toisessa raskaudessa varmasti toivoo sitä toista sukupuolta.

Nyt kun oikeasti on se toka toiveena, niin olen huomannut, että ajatusmaailma on muuttunut melkoisesti. Sitä on varmaan äitinä oppinut huomaamaan, miten tossa muksussa on niin ihanaa kaikki sen persoonalliset piirteet, että en enää edes ajattele, että sukupuolella olisi mitään väliä. En siis enää toivo, että toka olisi erisukupuolta. Itseasiassa ajattelen tällä hetkellä, että jos se on eri sukupuolta kuin esikoinen, niin on ihanaa, koska sitten mulla on molempia sukupuolia oleva lapsi, ja sitten taas jos se on samaa sukupuolta, niin on ihanaa, koska niillä lapsilla saattaa olla tosi paljon yhteisiä juttuja (vaikka saattaahan tytöllä ja pojallakin olla, ei se sitä pois sulje).

 

Vaikea sanoa, kun molempia on, mutta on poikaa ja tyttöä erilaista kasvattaa. Meillä kaksi poikaa ja yksi tyttö. Tyttö on sanallisesti taitavampi ja ajaudutaankin helpommin sanasotaan. Pojat on myös suurpiirteisempiä...tyttö kitisee aika pienistä asioista (yleisesti pienistä, tytölle asiat on isoja) esim. sukkikset on huonosti, paita ei sovi housujen kanssa, vaatteita vaihdetaan vähän väliä ja poika ei taas välitä onko paita oikeinpäin tai onko housuissa reikä.
Tytössä tunnistan helpommin myös omia piirteitäni ja siksikin riitelemme useammin kuin poikien kanssa.

Mutta olen tyytyväinen, että molempia on. Varmasti on erilaista, että poika saa joskus lapsen kuin että tytär. Toki sitä ei voi tietää, että tekevätkö koskaan lapsia.

 

Silloin kun itse olin raskaana, toivoin totisesti tyttöä. "ei noin saa ääneen sanoa!" mulle sanottiin monta kertaa. Mutta jos sieltä poika olisi tullut niin ihan samoilla oltaisiin menty. Rakkaita ne lapset aina on

Poikalapsi on ihana taaperoiässä, mutta kun se kasvaa kouluikään.. Jaiks. Isona taas ois mahtavaa kun on poika. Näin minä vaan ajattelen. Olen miljoonasti kiitollinen omasta tyttärestäni, se on just hän jota sieltä aikanaan toivoin.

 

Harmittaako se kovasti? Ja te, joilla se on, onko tytön äitiys niin kovin erilaista kuin pojan?

Mulla on 3 poikaa. Enempää ei tule. Ei ole harmitttanut.

 

mua ärsyttää ihmiset, joilla on vain joko tyttöjä tai poikia, yleensä he moittivat juuri sitä sukupuolta jota heillä itsellään ei ole.
typerää.

tämäkin vaan yleistys taas. En koskaan väheksy poikia vaikka mulla on 2 tyttöä. En tajua miten joku voi vaan heittää näin karkean väitteen ilmaan...

 

No, ainakin mun anoppia v*tuttaa ihan suunnattomasti edelleen (noin 60 v) ette hänellä ole tyttöä ja musta se on vaan niin kauheeta kuunnella sellasita katkeraa tilitystä miten "tottakai nainen haluaa tytönkin, että voi tehdä sen kanssa aina kaikkea". Tätä ole nyt kuunnellut noin 7 vuotta. Anopin tietäen tuskin ne tytötkään olisivat hänen kanssaan mitään tykänneet tehdä...

 

Nyt murrosiässä kasvattaminen on erilaista, tytön kanssa otetaan enemmän yhteen, naisten verbaalinen lahjakkuus näkyy (meissä molemmissa) Ei olisi harmittanut vaikka olisi vain yhtä merkkiä, nyt ajan kuluessa alan tiedostamaan että kannattaa pikku hiljaa alkaa luopua mahdollisista kaavailuista mitä joskus oli millaisia heistä tulisi, ja olla onnellinen tiestä jonka itse valitsevat. Ehkä toivon enemmän tyttären tulevan joskus äidiksi kuin pojan isäksi, toki sitäkin.

 

ei harmita. Ennen lapsia ajattelin aina, että haluaisin joskus tytön. Sit eka oli poika ja asia tuntuikin maailman luonnolisimmalta. Toisesta toivoin poikaa ja sen sainkin. Kolmatta tuskin tulee, mutta poikaa salaa toivoisin. Poikien äiti olen ja heidän suoraviivaiseen elämäänsä tottunut.

 

Itseäni ehkä hieman harmittaisi. Mutta ei siitä syystä mistä yleensä ihmiset juttelee eli esim. vaatetus, harrastukset, äitin ja tytön yhteiset jutut jne.. niiden suhteen minusta on ihan sama kumpaa sukupuolta on. Sen sijaan aikuisempana se ei ole ihan sama. Vaikka äiti ja poika olis kuinka läheisiä hyvänsä niin useimmin pojan äiti jää vähän ulkopuolisemmaksi lasten elämässä. Ripustautuva en ole, mutta uskon että useimmiten tytön äidin on helpompi toimia lapsensa perheen kanssa esim. lastenhoidon ym. suhteen koska voivat puhua suoraan toisin kuin miniät anopilileen. Ainakin itse juttelin äidilleni paljon raskausjuttuja ja äiti oli apunakin meillä ennen kuopuksen synnytystä kun mulla oli kaikesta nostelukielto, käytiin yhdessä esikoiselle ostoksilla ja samoin oli mukana häiden valmistelussa. Samoin erilailla on ollut tukena lasten kanssa kuin anoppi koska anopille en osaa jutella yhtään sillalailla vaikka meillä välit kunnossa onkin ja lapset joskus sielläkin hoidossa ja yritän ottaa anopin mukaan asioihin mutta enhän osaa sille siltikään spontaanisti soitella tms.

Tiedon tosin niin monta miniää jotka vihaavat anoppiaan vaikka omat äitit yhtä kamalia. Tässä suhteessa tytön äiti pääsee varmaan paljon helpommalla!

Saa nähdä miten käy omien poikien ja tytön kanssa.

Itse kyllä toivoin kuopuksesta vahvasti tyttöä (tuli poika), koska sisarusten sukupuolella on omissa kokemuksissa paljonkin väliä ja kun esikoispojalla oli jo veli niin olisi kiva ollut saada kolmannelle (tyttö) myös sisko. Mutta ei tullut eikä mulle sillä ollutkaan merkitystä. Itsellä vaan sisko joka on maailman tärkein ihminen mulle vaikka ollaan luonteiltaan eri planeetoilta.

 

[QUOTE="joo";22233379]Joo, mutta tuskin te teette niistä prinsessamaisia, supersöpöjä. Tai ehkä teettekin, mutta sitten sulla on käynyt vaan tosi hyvä tuuri.[/QUOTE]

Eilen viimeksi leikittiin prinsessaa ja hovineitiä. Tosin heti perään Tatua ja Patua. Ja sieltä toi prinsessaleikkikin tulee, tatustajapatusta.

 

no eipä juuri harmita,mulle riittää että ite oon saanut pienenä leikkiä tyttöjen jutuilla tosi kiva seurata pikku poikieni kasvua ja mielelläni leikin heidän kanssaan vaikka niitä pyssy leikkejä

 

Tytön ja pojan äitiys ON erilaista. Ihan kuin tytön ja pojan isyyskin on erilaista. Mulla on kaikkiin lapsiini todella hyvä syhde ja rakastan kaikkia lapsiani aivan yhtä paljon. Silti on erilaista olla äiti pojalle kuin tytöilleni.

 

[QUOTE="miina";22233718]Onkohan nyt niin, että ne äidit, jotka pitävät tyttölapsia ärsyttävinä nirppanokkina, muistavat itsensä sellaisina omasta lapsuudestaan...?? (tyttölapsia te kai olette olleet?) vai mistäs tuollaiset mielikuvat??[/QUOTE]

Itse pidän tyttölapsia tuollaisena ja toivoin poikaa, mutta tiesin että tietenkin tytön saan. Oma tyttö tuskin on sellainen koska mitenkäs poikatytön äitin geeneistä syntyisi prinsessa? Luulenkin että sillä että tyttöjä kehutaan, paapotaan, vaatetetaan, kammataan, letitetään jnejnejn kohdellaan aivan eri tavoin kuin poikia, leivotaan itse nuo nirppikset tytöt. Niitä nimittäin riittää, sitä mieltä olen edelleenkin!

 

Eka on vasta tulossa, haaveissa useampi. Luulen, että harmittais jos en yhtään tyttöä saa. Toivon että tulee molempia sukupuolia, ja varsinki se tyttö.

 

Minulla on kaksi poikaa. Ennen lapsia kuvittelin itseni tyttöjen äidiksi, minulla ei ole veljiä, joten perhe-elämä poikalasten kanssa oli sitäkin kautta vierasta. Mutta kun meille tuli poikia eikä tyttöä, en ole sittemmin asiaa paljon ajatellut. Tai kyllä joskus hienoista kaihoa mielessä, että olisikohan kiva, jos olisi perheessä toinenkin naispuolinen. Mutta sitten muistuttanut itseäni, että mitä se kaveri taas sanoikaan teinitytöstään ei-niin-mairittelevaa Tosin sanovat he pojistaankin. Se minusta on ollut mukavaa, että lapset ovat samaa sukupuolta, siis heille itselleen. Vaikka mistä minä sitäkään heidän puolestaan voin tietää. Olisihan minulle itsellenikin voinut olla hyväksi, jos minulla olisi ollut veli. Ehkä se on niin, että minulle on ollut helpompaa, kun molemmat ovat poikia.

Tähän kirjoitukseen voin yhtyä! Mullakin siis 2 poikaa, lapsiluku täynnä enkä varsinaisesti tyttöä kaipaa. Siskollani on tyttö ja siinä riittämiin mulle mekon ostokohdetta

 

Nyt murrosiässä kasvattaminen on erilaista, tytön kanssa otetaan enemmän yhteen, naisten verbaalinen lahjakkuus näkyy (meissä molemmissa) Ei olisi harmittanut vaikka olisi vain yhtä merkkiä, nyt ajan kuluessa alan tiedostamaan että kannattaa pikku hiljaa alkaa luopua mahdollisista kaavailuista mitä joskus oli millaisia heistä tulisi, ja olla onnellinen tiestä jonka itse valitsevat. Ehkä toivon enemmän tyttären tulevan joskus äidiksi kuin pojan isäksi, toki sitäkin.

Miksi toivot enemmän tyttösi tulevan äidiksi?

 

mulla on tyttö ja poika, yhtä paljon molempia rakastan, molemmilla omat luonteenpiirteet ja vahvuudet, sukupuolella tuskin niissä asioissa kovin suurta merkitystä on.

itse en koe tytön tai pojan äityttä erilaiseksi.

Meillä on kans poika ja tyttö. Ja rehellisesti voin sanoa että olisi pikkuisen harmittanut ellei tyttöä olisi tullut. Siis rakashan lapsi on joka tapauksessa, molempia rakastan yhtä paljon mutta kyllä tuo tytöntyllerö on sellainen piste iin päälle että voin sanoa että meidän perhe on nyt tässä.
Tytöt ja pojat ovat kyllä kuin yö ja päivä, niin hyvässä kuin pahassa. Poika on niin mutkaton kasvatettava ja tyttö välillä täynnä draamaa. Tytölle "vääränlainen" katse tai hymy saattoi olla liikaa jos oli sillä päällä ja sitten tuli heittäytyminen lattialle. Poika taas ei ole koskaan ollut sellainen.
Tytöt rakastavat pehmoleluja joita meidän poika ei ole koskaan huolinut leikkiin. Ja tytöt viihtyvät sylissä ja rakastavat saada suukkoja ja haleja, myös antavat niitä mielellään. Poikaa pitää joskus oikein väkisin "kaapata" kainaloon että saa pitää sylissä. Tottakai pojatkin tarvitsevat syliä ja halia mutta eivät hae niitä niinkuin tytöt. Sitten pitää vaan ottaa poika kainaloon ja tehdä vaikka "kierrän kierrän taloa" tms.

 

Kyllä mä vielä mielelläni tytön saisin, yksi poika on. Uskon että äiti-tytär-suhde on erilainen kuin äiti-poika-suhde. Äidin suhde omaan äitiinsä lapsuudessa vaikuttaa kovasti myöhempään äiti-tytär-suhteeseen, se on kovin mielenkiintoista

 

Harmittaa, kun on molemmat. Joutuu päivittäin näkemään, millaista tämä elämä on. Masentaa, kun pojat ovat ikuisia lapsia, ainaisia holhouksenalaisia. En yhtään ihmettele, miksi te naiset aina eroatte miehistänne. Eihän ne osaa mitään!

 

Meillä on kaksi poikaa ja 1 tyttö. Tyttö on melkoinen rämäpää eikä mikään prinsessa. Pojat on paljon rauhallisempia. Pojat kyllä tykkää "poikien" jutuista ja tyttö osittain "tyttöjen" jutuista. Kaikki on ihania, mutta kyllä mua harmittais jos mulla ei olis yhtään tyttöä. Jotenkin olen vaan aina mieltänyt itseni myös tytö äidiksi, ennen lapsiakin. en mä nyt tiedä miten se äitiys on erilaista, ei oikeen mitenkään nyt, mutta ehkä sitten kun lapset on aikusia. Ei voi tietää.

 

Harmittaa, kun on molemmat. Joutuu päivittäin näkemään, millaista tämä elämä on. Masentaa, kun pojat ovat ikuisia lapsia, ainaisia holhouksenalaisia. En yhtään ihmettele, miksi te naiset aina eroatte miehistänne. Eihän ne osaa mitään!

:O:headwall:

 

Mulla on kolme kouluikäistä poikaa, lisäksi olen itse koulussa töissä ja näen kyllä minkälaisia ne tytötkin ovat... joten ei kiitos, en kaipaa tyttöä!

 

:O:headwall:

On se aika karsean näköistä, jos pikkusisko auttaa isompaa veljeänsä pukemaan ja riisumaan jne. Eihän miehet ikinä opikaan mitään, kun naiset on aina paapomassa. Niillä ei ole itsellään mitään halua oppia mitään. Makaavat vaan selällään, ja odottavat, että joku hoitaisi. Jos ne jätettäisiin oman onnensa nojaan, niin ne todennäköisesti lilluisivat omassa sonnassaan!

 

[QUOTE="Jepa";22233369]Minulla on kaksi poikalasta ja myönnän joskus miettineeni, että olisi kiva jos olisi tyttökin. Olen itse tosi läheinen äitini kanssa ja etenkin raskausaikani lähensi meitä entisestään. Omat raskauteni ja tuntemukseni ovat menneet täysin samalla lailla kuin äidilläni aikoinaan. Ja anopin jutut taas tuntuvat - no eivät millään lailla läheisiltä emmekä ole mitenkään läheisiä muutenkaan. Tätä olen siis joskus miettinyt että tyttölapsen äitinä saisi ehkä kokea sen oman lapsen raskauden läheisesti, eikä olla se etäinen anoppi joka ei tajua mistään mitään ja jota ei päästetä lähelle. En tiedä, voihan olla että tyttölapsen kanssa menisi sukset niin ristiin että ei mitään läheistä suhdetta olisi, mutta tämä on oikeastaan ainoa asia miksi olen miettinyt että jos meille lisää lapsia tulisi, olisi se ihan kiva jos tulisi tyttökin.
Rakastan poikiani yli kaiken, enkä vaihtaisi heitä mihinkään, mutta myönnän joskus itsekkäästi ajatelleeni jo omaa mahdollista mummoaikaa tältä kantilta.[/QUOTE]

Peilaat nyt seuraavan sukupolven elämää aika voimakkaasti omaan elämääsi. Sitten kun asia on ajankohtainen, sinun kannattaa pitää huoli ettet tule itse karkoittaneeksi miniöitä pois vahvoilla ennakkokäsityksilläsi.

Onhan äidin ja tyttären suhde ihan erityinen, ja sellaisenaan suuri rikkaus, mutta jokaisella ei sellaista syystä tai toisesta ole. Minä menetin äitini ennen kuin sain omia lapsia, anopillani on taas aina ollut pelkästään poikia. (ja nyttemmin pojanpoikia)

Nyt kun odottelen ensimmäistäni, anoppi on minulle tavallaan se "äiti", jolta voin kysellä pahoinvoinneista ja lastenhoidoista ja sen sellaisista. Ei tulisi mieleenikään "olla päästämättä häntä lähelleni". Ja anoppi on ihan suoraan sanonut, että jos meille tulee tyttö, hän hukuttaa sen niihin rimpsuihin, joita ei ole saanut omille tyttärille ostaa. Toki hän mielellään ottaa vastaan myös yhden pojanpojan lisää.