Raskausaika on aivan karmeaa, varsinkin kun jo alkuviikoilta asti jalka on käyttökelvoton ja liikkuminen mahdotonta. Synnyttäminen on ihan hirveää. Tämän kerran jälkeen toivon ettei aika kultaa liikaa muistoja ja adoptoin sen kolmannen lapsen jos tuntuu siltä että kolmas lapsi on saatava.
huono äiti
Ekalla kerralla raskaus ei tuntunut oikein miltään. Oli helppo juttu, mutten silti siitä erityisemmin nauttinutkaan. Synnytys oli ihan suoraan helvetistä. Nyt tokalla kerralla on ollut pahoinvointia ja ahdistusta ja menen pelkopolille ennen synnytystä. Toivon todella, että kaikki menee hyvin loppuun asti eikä tarvitse olla enää ikinä raskaana.
Mutta kun haluaa sen lapsen. Lasta on hyvin hankala saada olematta raskaana ja synnyttämättä. Lisäksi kun se lapsi on jo sylissä, unohtuu helposti kaikki se kärsimys mitä raskausaikana on kokenut, jolloin on hyvä elää illuusiossa että ei se niin hirveää ollut.
En ole niitä ihmisiä jotka nauttisivat silmät kiiluen jotain raskausonnea. Oikeastaan koen sen ahdistavana että en voi vaikuttaa kehoni muutoksiin ja en tosiaan tykännyt kasvavasta mahasta, supistuksista ja kivuista jotka estivät liikkumisen. Enkä tykännyt siitäkään että aika monelle olin pelkkä maha, Phoebsi unohtui kokonaan eikä kukaan kysellyt mitä mulle kuuluu. Paras oli yksissä hautajaisissa viikko ennen kun lapsi syntyi. Joku täti kyseli että onhan lämmintä päällä kun haudalla tuuli ja vihmoi, sanoin että pärjään kyllä johon täti vastasi nätisti (?) että ei hän sinusta välittänytkään vaan että vauvalla on lämmin.
Joo kiitti.
Synnytys oli helppo ja nopea mutta ei mitään herkkua, enkä todellakaan tuntenut mitään alkukantaista synnytysvoimaa (voi hyvää päivää sentään!) enkä iloinnut hedelmällisyydestäni kertaakaan vaikka Vaukirja niin käski tehdä.
Joo kiitti.
Synnytys oli helppo ja nopea mutta ei mitään herkkua, enkä todellakaan tuntenut mitään alkukantaista synnytysvoimaa (voi hyvää päivää sentään!) enkä iloinnut hedelmällisyydestäni kertaakaan vaikka Vaukirja niin käski tehdä.
Kyllä se joillekin on joutumista, saadakseen sen rakkaan lapsen syliinsä täytyy kestää se raskaus ja synnytys. Ei kannata ajatella noin mustavalkoisesti asiaa.
Toinen mikä inhottaa on se, että raskauden toimista negatiivisista tunteista "ei saa" puhua, tai siihen on ainakin todella vaikea saada vertaistukea. Syyllistämisyrityksiä ja pakotusta onnen tuntemiseen kyllä tulee mutta ei vertaistukea siihen että kaikki eivät todellakaan nauti ja ole onnensa kukkuloilla raskaana ollessaan.
ssss
Raskaus oli ihanaa, mutta sektio traumaattinen.
Mikäs sun raskaudessa ja synnytyksessä sitten oli niin kamalaa? Sait sentäs alakautta synnyttää, trust me olet onnekas
Mikäs sun raskaudessa ja synnytyksessä sitten oli niin kamalaa? Sait sentäs alakautta synnyttää, trust me olet onnekas
Leukistinen aksolotli
En mä voi sanoa, että se inhottaisi, en vaan kauheasti pitänyt siitä. En koskaan ollut kovin mielissäni isosta mahasta... Potkut ja vauvan liikkeet olivat mukavia, mutta jatkuva pissahätä, selkäsäryt ja muumimainen olemus ei ollut mun mieleen.
Synnytys sattui ja pelotti ja sen jälkeen oli kipeä ja väsynyt olo. Mutta semmoista on olla nainen ja ihminen.
Synnytys sattui ja pelotti ja sen jälkeen oli kipeä ja väsynyt olo. Mutta semmoista on olla nainen ja ihminen.
"tupuna"
Olen nauttinut raskaana olemisesta 3 raskaudessa, koska ei ollut mitään vaivoja tms. Viimeisimmästä raskaudesta en nauttinut nimenomaan niiden raskausvaivojen takia, koska nitä oli koko raskausajan ja loppuraskaudessa oli mieli maassa "vauvan terveysepäilyjen" vuoksi, "kiitokset" tästä kuuluu lääkärille. Terve lapsi kuitenkin syntyi ja kaikki neljä synnytystä ovat olleet helppoja ja nopeita. Silloin tuntuu siltä, että vois synnyttää vaikka joka päivä! No, kyllä se mieli muuttuu viimeistään sitten, kun kanniskelee itkuista vauvaa tai näkee uhmakkaita parivuotiaita, jotka näyttävät "kyvykkyytensä" kaupassa vanhempiensa "iloksi". On lapset kyllä niin ihania!!!
"auts"
Peesi!!Pahoinvointi on kamalaa, vaikkei edes kovin pahana ole. Mutta muuten ihanaa olla raskaana.
Mulla on endometrioosi ja sen vuoksi melkein joka päivä vatsakipu, yhdyntäkipu, tärinäkipu.... ym. Raskausaikana näitä ei ollut. Se oli ihanaa aikaa se 9kk!!!
Kaksi synnytystä takana ja onhan sen ikävä homma. Toinen imukuppisynnytys ja 32 tikkiä (jäi ihan hyvä muisto) toinen nopea luomusynnytys, jossa ei mitään repeämiä leikkauksia ym. siliti järkyttävin kokemus ikinä
Mie nautin ekasta raskausajasta kun kaikki sujui ilman minkäälaista vaivaa. Synnytyksestäkään ei jäänyt mitään traumoi kun kaikki meni niin nopeesti ja kivuttomasti. Nyt toista kertaa (mahd. viimeinen kerta) raskaana ja nautin täysin rinnoin tästä ajasta. =) Jos ei maha pyöristyis ja vauveli antais osumaa mahan sisäpuolelta, niin tuskin ees tietäisin oottavani.
Pienempi paha se raskausaika silti on, kuin olla kokonaan hankkimatta lapsia. On monia muitakin asioita, jotka eivät aina tunnu hyvältä ja silti ne on vaan käytävä läpi. Ja raskausaikakin on onneksi vain väliaikainen tila.
"minna"
Mulla on neljä lasta ja siltikin oon kokenu raskausajat inhottavaksi ja synnytyksen myös. Toisaalta oon alkanu ensimmäisen kuukauden jälkeen vasta vauvan ollessa puoli vuotias nauttimaan tosissaan siitä vauvasta. Mutta lapsia kuitenkin haluttiin,joten noilta ei voinu välttyä. Nyt nuoirimmainen on puoli vuotta ja nautin kyl täysillä taas.
Tämä on varmaan näkökulma kysymys.
Muo ärsytti suunnattomasti se asenne, että mun olis pitäny olla jotenkin sairas ja toimintarajoitteinen raskausaikana ja sen jälkeen pitkään toiilas synnytyksen jäljiltä ja sit olis pitäny viellä masentua, vaikka mun elämässä se rakaus ja lapsi oli suunnilleen ainoita onnellisa ja iloa tuovia sioita. Musta tuntui siis just päinvastaiselta, mulla olis pitäny olla kamalasti vaivoja enkä mä olis saanu nauttia siitä vapaudesta, jonka raskaus ja pikkuvauiva-aika toi. (aina voi vedota rakausväsymykseen ja vauvan tarpeisiin, jos joku juttu ei huvittanu)
Tasku Venus
Joo raskaana oleminen on aika perseestä. :x Ei saanu henkeä sen mahan kanssa, hirvee närästys, levottomat jalat, sain unta ehkä kerran viikossa n. 5 tuntia, oudot ajatukset. Synnytys taas meni ihan hyvin, mutta pikkuvauva-aika oli taas ihan perseestä. En ole ihan varma haluanko edes enempää lapsia. Mies kyllä haluais jossain vaiheessa.:|
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
"odottaja"
Mä olen nauttinut kahdesta edellisestä raskudesta. Tää kolmas on ollut yhtä helvettiä. Milloin saanut stressata mistäkin asiasta,verenvuodoista,kaatumisesta,vauvan liikkeistä jne.. Liikkuminen ollut vaivalloista rv 10 lähtien,loppua kohti koko ajan kivut lisääntynyt. Onneksi nyt ollaan jo rv 34 ja loppu suoralla mennään. Lopussa kuitenkin se maailman paras "palkinto".
Se että ei ole nauttinut raskaudesta,ei tarkoita että ei rakastaisi lastaan!!
Se että ei ole nauttinut raskaudesta,ei tarkoita että ei rakastaisi lastaan!!
"Ellamaaria"
Vielä tuohon imetyksen sitoutuvuuteen. Meillä oli todella pitkään tilanne että vauva söi n. tunnin- puolentoista tunnin välein. Pullo ei kelvannut eikä ollut mitään, mitä siitä antaa... Olin siis korkeintaan kotoa pois ekaan 10kk:een n. tunnin kerrallaan. Usein kävin kiertämässä korttelin. Kyllä mulle tuli yllätyksenä, olin luullut, että pääsen edes joskus pariksi tunniksi yksin johonkin. Tai voin käydä lääkärissä palaamatta kotiin ilman että vauva kirkuu hysteerisenä maitoaan. Tosin meillä allergiat taustalla, mutta ymmärrän kyllä, et jos on menevää sorttia niin imetys tuntuu sitovalta. Olkoon se itsekkyyttä tai ei, niin musta se on ihan ok tunne. Ei se tee äidistä huonoa, sillä moni äiti kuitenkin lapsen takia "uhrautuu" tai ruokkii lapsensa pullosta, joka on ihan ok.