Kuvia plussatesteistä

En tiedä kirjoittelenko nyt oikeaan paikkaan, kun minulla ei ole kuvaa laittaa, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Elikkäs ollaan nyt oltu käyttämättä ehkäisyä jo jonkin aikaa (kolmisen kuukautta). Kuukautiseni ovat aina olleet epäsäännölliset, joten ovulaation ajankohtaa on ollut vaikea määrittää. Viimeiset kuukautiseni olivat 29.7., ja kuukautiskiertoni on keskimäärin 33-35 päivää. Olen testaillut Predictorin testeillä useaan otteeseen eikä niissä ole näkynyt yhtään mitään. Tänään sitten, kun kuukautiset ovat olleet myöhässä reilut pari viikkoa, tein jälleen testin. Testiajan kuluessa (5 min.) ruutuun ilmestyi hailakka viiva, joka tummui selvästi näkyväksi seuraavan puolen tunnin aikana. Nyt olen ihmeissäni (ja hiukan myös jo onnessani) mahdollisesta raskaudesta. Kysyisinkin, että onko epäsäännöllisen kierron kohdalla mahdollista, että testi näyttää plussaa vasta nyt?
 
emilii80 Kyllä miunhin mielestäni se on HYVINKIN mahdollista, epäsäännöllisen kierron ollessa kyseessä - varovaiset onnitteluni täältä, toivottavasti huomenna repeät riemusta!!:wave::heart:
 
Viimeksi muokattu:
Onpa selviä plussia! :heart:

Mutta arvon daamit, jatketaan arpomista olemattomista viivoista...

Aijaa.com - 6726593.jpg

Aijaa.com - 6726594.jpg

Tilanne on se että sikälimikäli jos raskaana olen, on raskaus melko alussa, eikä tilanne olisin kovin suotuisa raskaudelle, siksi tämä testausrumba jo nyt..Kaikki alkoi yhdestä "haamusta"/"viivanpaikasta", olo vastaa edellisen raskauden alkua ja näitä ollakko vaiko eikö testejä on nyt jäänyt käteen useita..En tiedä enää itsekkään, onneksi aika näyttää totuuden.. Mutta tässä teille illan ratoksi tutkittavaa... :)
 
Mimimii Uskaltaisinpa sanoa ihan että: haamujen haamuinen siellä kurkkii!!:wave:
..suurensin näyttöä 400% ja punaista väriähin alkoi testiviivassa(ylempi testikuva) näkyä, varsinkin kun katsoi yläviistosta.:)

Kovasti nyut plussapuhuja testeihin puhkun PUUUUUH:whistle::heart:!!!!
 
njoo, taitaa siellä joku haamujen haamu tosiaan kummitella..Eka ilmoitti olemassa olostaan juuri näin ensin haamuilemalla..Että näinköhän tässä taas on käyny.. :whistle: Ens viikolla luulis jo tulevan selvää plussaa jos raskaana ollaan, pakkohan näiden jatkuvien "haamujenkin" on jotain merkata, en oo ikinä muuten mitään saanut noihin...

Aijaa.com - 6727513.jpg
 
Mullakin on täällä tällainen haamujen haamujen haamu, tai sitten viivanpaikka, tai luuloa vaan :) Mitäs sanotte?


No nyt kun itse tästä ruudusta katselen niin harmaalta näyttää, pöh. Mukamas olen testissä punaista näkevinäni, mutta tosiaan, mieli voi tehdä tepposet.
 
Viimeksi muokattu:
Mä sain eilen niiiin haaleen vaaleen viivan herkkään liuskatestiin että en usko et mies etes näkis sitä jos laittaisin tiiraileen. Ite kuitenki erotin että siellä joku hailukka on ja kun koskaa aikasemin ei moista ole tullut niin apteekin omalla sitten testasin ja tälläinen tuli

Aijaa.com - 6723594.jpg

Tänä aamuna ei juurikaan vahvistunut liuskan viiva, joten siinä on jo hyvät ressin siemenet..
Huomen aamua varten odottaa digitesti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minnäi;22048835:
Mä sain eilen niiiin haaleen vaaleen viivan herkkään liuskatestiin että en usko et mies etes näkis sitä jos laittaisin tiiraileen. Ite kuitenki erotin että siellä joku hailukka on ja kun koskaa aikasemin ei moista ole tullut niin apteekin omalla sitten testasin ja tälläinen tuli

Aijaa.com - 6723594.jpg

Tänä aamuna ei juurikaan vahvistunut liuskan viiva, joten siinä on jo hyvät ressin siemenet..
Huomen aamua varten odottaa digitesti.
Onnittelut! Tuohan on kunnon plussa!

Noi liuskatestit on aika surkeita vertailukappaleita, älä niiden takia stressaa! Lisäksi hcg tuplaantuu vasta noin joka toinen päivä, eli ihmeempää vahvistumista ei välttämättä näykään vielä. Mä uskoisin ennemmin tuota apteekin testiä kuin noita liuskoja.
 
Onnittelut! Tuohan on kunnon plussa!

Noi liuskatestit on aika surkeita vertailukappaleita, älä niiden takia stressaa! Lisäksi hcg tuplaantuu vasta noin joka toinen päivä, eli ihmeempää vahvistumista ei välttämättä näykään vielä. Mä uskoisin ennemmin tuota apteekin testiä kuin noita liuskoja.
Kiitos!
Aamun digitestissä selkeä RASKAANA teksti :heart:
 
Tässä minun, eilen tekemäni. Sorry suttuinen kuva mutta ei saa kännykameralla parempaakaan. Kaksi viivaa siinä on, vaikka edelleen ihan vähän vaaleampi tuo testiviiva. Tänään tein taas uuden, sama tulos, mutta haaleampi testiviiva kuin eilen.



Auttaa jos kuvaa katsoo kauempaa ;)
 
Viimeksi muokattu:
hemari näen NYT vain viivanpaikan, mutta toivonpa, että se siitä vahvistuisi vielä punertavaksi viivaseksi - Plussatuulia!!:wave::heart:

Minnäi tuo on JO selvä plussa - Onnea kovasti, tarraa&liimaa masuasukille!!:heart::wave:

Haidih viivasen näen, mutta en siinä väriä: /..kuvan laatu ehkä sen verta huono..
Kovasti viivan vahvistumisia toivottelen!!!:wave::heart:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä