En tiedä mille palstalle pitäis kirjoittaa, joten laitetaan tänne... Synnytin siis kolme kk sitten esikoistyttömme joka on tosi helppo ja kiva vauva, hänestä ei siis minkäänlaista huolta. Mulla ja miehellä on ollu aina tosi hyvä seksielämä ja luottamukselliset välit muutenkin, ja vaikka mä en itse alun perin juuri lapsia halunnut, mies on haaveillut perheestä koko aikuisikänsä ja sai sitte mutkin innostumaan asiasta.
Nyt sitte meillä kuitenkin on aika iso ongelma. Mies on aina tykänny rakastelusta ja me aloitettiinkin sänkytouhut aika pian synnytyksen jälkeen (oisko joku pari viikkoa jaksettu oottaa). Aika äkkiä mies myös huomasi että mun paikat on löystyneet, ja siitä on tullut sille tosi vaikea paikka ettei seksi tunnu enää samalta kuin ennen. Mun miehen on aina ollu vähän vaikea laueta (esim suuseksillä ei tuu ollenkaan) ja nyt homma ei toimi olleskaan. Sen on kuulemma melkein mahdoton laueta mun kanssa enää, kun on niin huono tuntuma. Viime aikoina se on joka kerta jättäny homman kesken ja heittäny kommenttia tyyliin "en kestä, tää on ihan karseeta" ja pohtinu epähuomiossa ääneenkin pari kertaa, että näinköhän mun paikat ikinä palautuu normaaliksi ja onkohan meidän seksielämä nyt tässä.
En olis ikinä milloinkaan uskonut että tästä asiasta tulee meille ongelma. Kylhän mä siis tajusin alusta asti, että paikat löystyy ja että seksi varmana kärsii ekat kuukaudet, mutta tää miehen käyttäytyminen on ihan odottamatonta. Jotenki olin aatellut, että sillekin tää asia ois selvää kauraa ja että oltais voitu yhessä naureskella näille mun taisteluvammoille. Mies on selkeesti masentunut tämän jutun takia ja vaikka jaksoin itse aluks vielä suhtautua huumorilla asiaan ja vakuutella, että kyllä tästä paikat vielä kiristyy, niin omakin mieli alkaa olla aika lailla maassa. Mies ei halua puhua asiasta ja ei halua seksiäkään enää, ja mua itkettää ja tunnen oloni raskausarpiseksi, löysätissiseksi ja venyneeksi ämmäksi. Ja ottaa päähän toi sen draamakuningatarmainen asenne, ku ei se seksi ny mullekaan näin aluksi mitään kummoista ollu (vaikkei mua paikattukaan, niin aristi aluksi enkä mäkään oo saanut yhdynnässä vielä synnytyksen jälkeen orgasmia vaikka aiemmin sain helposti) mutta oon sentään viitsiny ees yrittää ja kertonu miehelle miten tykkään seksistä sen kanssa.
Mitä ihmettä mä nyt teen? Mies on onneton, mä oon onneton, pelkään et se lähtee kävelemään jonkun kireemmän tavaran perään ja välillä harkitsen ite lähteväni kävelemään kun koen ton masentumisen tästä asiasta tosi ahdistavaksi ja halveeraavaksi. Mites muut on selvinneet tästä raskauden jälkeisestä ajasta? Ja kiristyykö se värkki ny sit ikinä takas, vai onko tää nyt tässä mun miehen kanssa? En oikeesti tajua miten me ollaan päädytty tällaiseen tilanteeseen, ku oon aina pitäny tota ihan tolkun miehenä, ja nyt se vetää ihan hirveet draamat asiasta, jolle mä en jatkuvan lantionpohjatreenin lisäksi mitään mahda. :headwall:
Nyt sitte meillä kuitenkin on aika iso ongelma. Mies on aina tykänny rakastelusta ja me aloitettiinkin sänkytouhut aika pian synnytyksen jälkeen (oisko joku pari viikkoa jaksettu oottaa). Aika äkkiä mies myös huomasi että mun paikat on löystyneet, ja siitä on tullut sille tosi vaikea paikka ettei seksi tunnu enää samalta kuin ennen. Mun miehen on aina ollu vähän vaikea laueta (esim suuseksillä ei tuu ollenkaan) ja nyt homma ei toimi olleskaan. Sen on kuulemma melkein mahdoton laueta mun kanssa enää, kun on niin huono tuntuma. Viime aikoina se on joka kerta jättäny homman kesken ja heittäny kommenttia tyyliin "en kestä, tää on ihan karseeta" ja pohtinu epähuomiossa ääneenkin pari kertaa, että näinköhän mun paikat ikinä palautuu normaaliksi ja onkohan meidän seksielämä nyt tässä.
En olis ikinä milloinkaan uskonut että tästä asiasta tulee meille ongelma. Kylhän mä siis tajusin alusta asti, että paikat löystyy ja että seksi varmana kärsii ekat kuukaudet, mutta tää miehen käyttäytyminen on ihan odottamatonta. Jotenki olin aatellut, että sillekin tää asia ois selvää kauraa ja että oltais voitu yhessä naureskella näille mun taisteluvammoille. Mies on selkeesti masentunut tämän jutun takia ja vaikka jaksoin itse aluks vielä suhtautua huumorilla asiaan ja vakuutella, että kyllä tästä paikat vielä kiristyy, niin omakin mieli alkaa olla aika lailla maassa. Mies ei halua puhua asiasta ja ei halua seksiäkään enää, ja mua itkettää ja tunnen oloni raskausarpiseksi, löysätissiseksi ja venyneeksi ämmäksi. Ja ottaa päähän toi sen draamakuningatarmainen asenne, ku ei se seksi ny mullekaan näin aluksi mitään kummoista ollu (vaikkei mua paikattukaan, niin aristi aluksi enkä mäkään oo saanut yhdynnässä vielä synnytyksen jälkeen orgasmia vaikka aiemmin sain helposti) mutta oon sentään viitsiny ees yrittää ja kertonu miehelle miten tykkään seksistä sen kanssa.
Mitä ihmettä mä nyt teen? Mies on onneton, mä oon onneton, pelkään et se lähtee kävelemään jonkun kireemmän tavaran perään ja välillä harkitsen ite lähteväni kävelemään kun koen ton masentumisen tästä asiasta tosi ahdistavaksi ja halveeraavaksi. Mites muut on selvinneet tästä raskauden jälkeisestä ajasta? Ja kiristyykö se värkki ny sit ikinä takas, vai onko tää nyt tässä mun miehen kanssa? En oikeesti tajua miten me ollaan päädytty tällaiseen tilanteeseen, ku oon aina pitäny tota ihan tolkun miehenä, ja nyt se vetää ihan hirveet draamat asiasta, jolle mä en jatkuvan lantionpohjatreenin lisäksi mitään mahda. :headwall: