Uusi syy lihavuuteen E621

  • Viestiketjun aloittaja JONSERED Karhunkantaja
  • Ensimmäinen viesti
Jenksu
Moikka. Pakko kommentoida teidän keskusteluun. Olen 18v. tyttönen joka kärsi pienestä asti todella vaikeasta atooppisesta exemasta. eli siis jokapuolella ihottumaa niin ettei öisin voinut edes nukkua ellei herännyt puolentunnin välein rasvaamaan. Kaikki kortisoonivoiteet kokeilin läpi mikään ei auttanut. Noin kolmekuukautta sitten muutin pois lapsuuden kodista ja minulle ilmeni mahdollisuus vaikuttaa omaan ruokavaliooni. Jätin kaikki lisäaineet pois! eli siis söin aivan perus ruokaa. Ilman mitään. ja kappas eipä ole sen jälkeen näkyny ihottumasta tietoakaan. Enkä ole sairastunut kausiflunssaan tai vatsatautiin kuten yleensä. Nykyään ruokavaliossa jo jopa E330 eli sitruunahappo ja E300 (askorbiinihappo). Hyvin on elämä mennt ilman mitään oireita. :)

Suosittelen katsomaan mitä suuhunne pistetätte. NImittäin osa lisäaineista on syöpääaiheuttavia. ja eihän entisaikaan ollut syöpiä samoin kuin nykyään. silloin syötiin leipää ilman jauhonparannetta ja puhdasta voita. :)

Kesän jatkot!

 
turvotusta ym
Alkuperäinen kirjoittaja Minttu:
Mitä tämä natriumglutamaatti sitten aiheuttaa teille, jotka olette huomanneet oireita?
Kun itse olen mahaongelmainen, turpoaa herkästi, kaasua muodostuu mahaan ja maha ei toimi..
Olen itse ajatellut sen johtuvan kahvista ja vaaleasta viljasta/hiivasta mutta samat oireet tulee kyllä toisinaan ilman noitakin.

Tulee muillekin, katso:
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1470253

 
näin
Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Lela-Pala-Tute:
http://www.mediuutiset.fi/doc.te?f_id=1397412&s=r

Ja lisäksi sama aine, natriumglutamaatti, lisää adhd-oireita.
Se on meidän yliopistolla peruselintarvike. Sitä on ollut kaikkialla sen jälkeen, kun ruokala kilpailutettiin
 
Jenksu
mulla oli myös sellai vaiva et aina kun jotain söin vatsa turposi jalkapallon kokoiseksi ja monet monet ihmiset luulivat minun olevan raskaana. kiusallista kun ikää ei hirveästi ollut. :) No lääkärissä kävin ja kaikki testit otettiin ja lääkäri totesi että ei näistä mitään löydy että sulla on vaan suolistossa joku rakenteellinen poikkeama et sun pitää kestää et mikää ei auta. Hehhe erikoislääkäri olikin väärässä. jotkin lisäaineet turvottaa ja saivat ainakin minulle tosi pahoja vatsa oireita. netistä löytyy listat mitkä aiheuttaa esim. suolisto ongelmia että jos kärsitte vatsa vaivoista, kokeilkaa lisäainetten karsimista pois. :)
 
niin no...
Alkuperäinen kirjoittaja Jenksu:
Noin kolmekuukautta sitten muutin pois lapsuuden kodista ja minulle ilmeni mahdollisuus vaikuttaa omaan ruokavaliooni. Jätin kaikki lisäaineet pois! eli siis söin aivan perus ruokaa. Ilman mitään. ja kappas eipä ole sen jälkeen näkyny ihottumasta tietoakaan.
Niinpä! Mut kun se maksava asiakas on vaan se porkkana, minkä takia joidenkin tarvii tehdä mitään - tässä hölmölässä:-D

http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/puistoon.htm

 
Jenksu
On se muuten jännää kun lisäaineita jotka ovat eläinkokeissa aiheuttaneet esim. syöpää, tai muita sairauksia niin niitä annetaan mennä markkinoille. Mikäs se lisäaine olikaa (ei tuu mielee) mistä luin just tässä et ennen EU:ta se oli kielletty suomessa mutta ihanat direktiivit sallivat sen.. joku mikä aiheutti just jotai sappikivii tai jotai.

Niin mutta miksi lisäaineta jotka joilleki hiirille on aiheuttaneet vaikutuksia niin miten joku ääliö voi sallia ne meidän hömöläisten käsiin, koska sammallailla ne meihinki vaikuttaa..

Meen paistaa lisäaineettomia pinaattilettuja, joissa ei toivottavasti ole hirveesti luonnossa esiintyviä hyönteismyrkkyjä..

Ainiin ilon uutinen löysin tossa jopa yks päivä ekaa kertaa vehnäjauhoo missä ainesosia on vain vehnä. eikä mitää muuta. :D
 
vieras
mä söin koko lapsuuden ja nuoruuden teollista pa*kaa, johon on dumpattu suunnilleen kaikki mahdolliset lisäaineet. Lapsuudenkodissa siis syötiin lähinnä eineksiä, puolivalmisteita ja halpoja leikkeleitä sekä juotiin paljon lightlimuja.

En minä silti ole lihava, keskittymishäiriöinen, ripuloiva, en kärsi vatsan turvotuksesta, eikä mulla ole syöpää (ainakaan vielä). Eikä ole mitään muitakaan sairauksia tai ongelmia terveyden kanssa.

Että turhaa varmaan kenenkään syyttää omista vaivoistaan pelkkiä lisäaineita vaikka tuskin ne kellekään hyväksi ovat
 
nisti
Minulla kuuluu kyseistä ainetta ihan ruokakaapin perusvarustukseen. Parantaa makua ihan älyttömästi. Aasialaiset ruoat ei maistu miltään ilman. On muuten yli sata vuotta käytetty ruoanlaitossa ja vieläkin ihmiskunta on elossa, joten aion syödä ja syöttää lapsillenikin arominvahvennetta.
 
milla
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
[
Mutta mihin näitä liemikuutioita muka on niin pakko laittaa?
Liemien ja fondien keittäminen on oikeeasti aika työlästä puuhaa. Itse teen niitä aika ajoin pakkaseen, mutta jos pakastin on liemistä ja fondeista tyhjä, niin luomuvalmisliemikin kelpaa.
Luomu kuutioissa/liemissä sitä natriumglutamaattia ei välttämättä olekaan.
Ja vinkki vinkki: Liperi antaa lihaliemen makua ruokaan!
On mun ehdoton lempimauste keittoihin yms. enkä nykyisin enää käytä mitään liemi korvikkeita =)

Nykyisin sentään löytyy jonkin verran tuotteita ilman tuota ärsyttävää E621 myrkkyä. Reilu 10v. sitten kun yksi tuttava heitti ilmaan ajatuksen että "mahtaisko sun jatkuvat migreenit johtua tuosta E621 lisäaineesta?" niin tuntui että pää hajoaa kun ei enää löytänyt yhtään mitään ostettavaa kaupasta. Kaikissa maustesekoituksissa oli sitä, nuudelin maustepusseissa (ja nuudelit oli opiskelijan ihan ehdoton perusruoka raakaaine, jota ilman ei voi tulla toimeen :D ) kaikissa leikkeissä, joka ikisessä valmisruuassa jne.
Vieläkin harmittaa se että joutuu ostamaan esim. lihat yleensä kaliimmalla kilohinnalla kun marinadeissa on yleensä sitä. mutta olen kyllä todennut kun joskus ostan marinoitua että ne nykyään maistuu aika kamalalle, keinotekoiselle.

Juu ja ne hirveät jopa yli viikon kestävät migreenit katosivat kun karsin tuon aineen pois ruuasta. Katkera olin vuosikausien turhasta kärsimyksestä että miksi kukaan ei aikaisemmin moista ehdottanut. Ja toisaalta olen edelleen hyvin kiitollinen tuolle ihmiselle joka heitti ajatuksen ilmaan, voisihan se olla etten tähän päivän mennessä olisi kuullut tuosta muualta.
 
entinen migreenipotilas minäkin
Tuleeko siitä lipstikasta mitään muuta, ärtyykö vatsa? Nyt kuivatin sitä talteen niin, että saatan kokeilla useammasti. Mutta oikeen hyvää ruokaa tässä on syöty, kun luomuliha ei mitään mausteita kaipaa - oikeeta voita tietysti. Nuudeleita en ole ikinä maistanut edes:)
http://koti.netplaza.fi/~paula/kotikokkeli/nikkeliallergikolle.htm
 
moo
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Juu, laittakaa vaan keittoihin niitä liha- ja kasvisliemikuutioita, siitä sitä saa.
Hei on kans sellaisia kuutioita/ jauhetta, jossa sitä ei ole. Luomuversiot nimittäin ;) Mä tykkään käyttää liemikuutioita, mut tarkistan aina, ettei niissä ole natriumglutamaattia.
 
milla
Alkuperäinen kirjoittaja entinen migreenipotilas minäkin:
Tuleeko siitä lipstikasta mitään muuta, ärtyykö vatsa? Nyt kuivatin sitä talteen niin, että saatan kokeilla useammasti. Mutta oikeen hyvää ruokaa tässä on syöty, kun luomuliha ei mitään mausteita kaipaa - oikeeta voita tietysti. Nuudeleita en ole ikinä maistanut edes:)
http://koti.netplaza.fi/~paula/kotikokkeli/nikkeliallergikolle.htm
Minulla ei ainakaan ärry vatsa lipstikasta, mutta mun kohdalla se ei merkitse mitään kun mun varsani ärtyy hyvin hyvin harvoin yhtään mistään :)
En kuitenkaan usko että liperi niin vaikuttaisi (liperi ja lipstikka on sama kasvi )

Lipstikka on vanha rohdoskasvi ja aikoinaan sitä on kasvanut puska joka maalaistalon pihassa. Myös eläimille sitä on syötetty jonkin syyn takia. (ei muista nyt miksi, eikä jaksa kaivaa )

 
vieras
Antakaas vinkkiä millä maustatte esim. keittoja te jotka ette käytä liemikuutioita? Mä oikeesti nyt haluaisin vinkkejä kun käytän noita kuutioita ja oon jo pitkään ajatellu, että pitäs lopettaa niiden käyttö kun löytyy talosta erittäin ylivilkas lapsi :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Antakaas vinkkiä millä maustatte esim. keittoja te jotka ette käytä liemikuutioita? Mä oikeesti nyt haluaisin vinkkejä kun käytän noita kuutioita ja oon jo pitkään ajatellu, että pitäs lopettaa niiden käyttö kun löytyy talosta erittäin ylivilkas lapsi :ashamed:
Mä teen esim kanakeiton ihan vaan näin:
Kanasuikaleita (maustetaan reilusti, currya, pippuria, suolaa)
Keittojuureksia (pakkasesta tai tuoreita)
(Perunaa jos tahtoo)
Lipstikkaa
Ja tietenki vettä

Ja ihan samoin muutki keitot (tosin kalakeittoa en oo ikinä ees tehny). Keitetään niin että kasvikset on aivan pehmeitä ja niistä tulee makua liemeen. Lihat vaan maustetaan reilusti, ei se tarvi mitään liemikuutioita. :) Lipstikkaa sit vaan sekaan hautumaan maustamaan. :) Sitä laitan aika summassa...reilun teelusikallisen varmaan...
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Orion:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Antakaas vinkkiä millä maustatte esim. keittoja te jotka ette käytä liemikuutioita? Mä oikeesti nyt haluaisin vinkkejä kun käytän noita kuutioita ja oon jo pitkään ajatellu, että pitäs lopettaa niiden käyttö kun löytyy talosta erittäin ylivilkas lapsi :ashamed:
Mä teen esim kanakeiton ihan vaan näin:
Kanasuikaleita (maustetaan reilusti, currya, pippuria, suolaa)
Keittojuureksia (pakkasesta tai tuoreita)
(Perunaa jos tahtoo)
Lipstikkaa
Ja tietenki vettä

Ja ihan samoin muutki keitot (tosin kalakeittoa en oo ikinä ees tehny). Keitetään niin että kasvikset on aivan pehmeitä ja niistä tulee makua liemeen. Lihat vaan maustetaan reilusti, ei se tarvi mitään liemikuutioita. :) Lipstikkaa sit vaan sekaan hautumaan maustamaan. :) Sitä laitan aika summassa...reilun teelusikallisen varmaan...
Mä niin tahtoisin oppia laittamaan ruokaa ilman noita kuutioita :( Eineksiä en oikeastaan osta mutta tuo maustaminen sit "pilaa" kaiken ku käytän noita kuutioita. Viimeksi ruokakaupassa katoin jonkun lihafondin jossa tota natriumglutamaattia ei ole ja sitä ajattelin kokeilla kastikkeisiin mutta keitoissa loppuu mulla mielikuvitus :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Lela-Pala-Tute:
Alkuperäinen kirjoittaja cc:
eli kaikilla suomen koululaisilla? vai vieläkö tuupovaarassa martta tekööp koko koulun lihapullat?
:LOL: Kenenköhän natriumglutamaatit sinä olet käynyt rouhimassa?
Tuli mieleen että millä sä estät sun omia sairaita lapsia syömästä eineksiä koulussa? Vai ovatko ne sellaisessa koulussa jossa ei syötetä eineksiä?
Kun jo päiväkodissa ja koulussa on einekset tarjolla.
 

Yhteistyössä