Amway -mikä ihme juttu se on?

  • Viestiketjun aloittaja kohta entisiä ystäviä
  • Ensimmäinen viesti
Status
Viestiketju on suljettu.
hohoijaa
näistä jutuista kyllä huomaa kuka on pahasti aivopestyjä tähän lahkoon.
kukin tyylillään mutta antakaa amwayslaiset sellaisten ihmisten olla jotka ovat teille miljoona kertaa sanoneet ei tiukasti.
tällaisia juttuja kolmatta vuotta kuunnelleenä hyvin kyllästynyt värväykseen.
 
roku
Ei tulis mieleenkään tarjota mahdollisuutta tyypille joka on sanonut ei. Kukahan sullekin on kolme vuotta jaksanut tyrkyttää, kuullostaa oudolta.
Ps. Äikän tunneilla koulus opetettiin, ett Suomen kieles käytetään välimerkkei ja isoi kirjaimii, aina tarvittaes.
 
mm
Tätä ketjua lukiessa alkoi kiinnostaan sen verran, et piti käydä noita nettisivuja kurkkimassa. Mukaan toimintaan en ole lähdössä missään tapauksessa, yhdessä tällaisessa olen ollut mukana ja tappiota tuli siitä. Ei tullu isoja rahoja eikä mitään muutakaan :(

Mua kiinnostaisi tietää paljonko esimerkiksi joku shampoo tuolla maksaa? Kun ei tuotteista ole hintatietoja nettisivuilla, mikä on mielestäni kyllä aika epäilyttävää.

Samanlainen pyramidihuijaus tämä on kuin kaikki muutkin vastaavat.

Teille jotka olette tässä mukana: Muistakaa että teillä pitää tulla sitä myyntiä muustakin kuin uusien myyjien värväämisestä. Muuten toiminta on rikollista!
 
elmeri
Alkuperäinen kirjoittaja mm:

Tiiä niin tosta pyramidista, shampoo maksaa minkä maksaa, katos köyhäl ei oo varaa ostaa halpaa, näin faija opetti. Kandee panostaa laatuun, niinku näiski kamois.
Jos tää tosissaa on rikollista puuhaa, ni miks mua ei oo pidätetty ja mun mersuu takavarikoitu valtiolle?????

Armi
Luin koko ketjun innolla.

Muutamia asioita huomasin: Almwayta arvostelevat tai kritisoivat ovat automaattisesti almwaylaisten mielestä kateellisa ja luusereita. Monet eri nimimerkit käyttävät samoja teesejä eli ovat joko sama henkilö tai samalla tavalla aivopesty.

Kuittiasiaan kerron kokemuskesta: olen aina saanut kuitin Tupperwaresta tai muista kotikutsuilla myydyistä tuotteista. '

Muilla verkostomarkkinointituotteilla on painetut hinnastot, Almwaylla ei.

Kuluttajalle ei anneta Almwaysta tarpeeksi tietoja, jotta hän vois tehdä järjellä loogisen päätöksen.

Suomalinen kulttuuri ei perustu rahan paljovontaan, kuten amerikkainen, siksi tämä tapa sopii harvalle suomalaiselle ja se merkitsee sitä että Suomessa on vaikea saada porukkaa värvättyä ja näin ollen olematon mahdollisuus päästä hyville tuloille.

Jos joku on puskenut hulluna Almwayssä kaiken energiansa ja uskona siihen laittaen ja saanut 400 alamyyjää ja sen kautta 2200e kktulot, niin miettikää miten helvetin vähän se on! Saman saa varastomies tai lastentarhanopettaja eiklä tarvitse olla töissä kuin se 8h ja lähteä himaan. Omaan työhönsä ei tarvitse sotkea ystäviään ja tuttaviaan!

96000e:n vuositulot ovat surkeat, jos se on PARASTA mitä am´lmway voi tarjota-ja puhumattakin on selvä että tähänkään ei ylä kuin se yksi pariskunta.

Herranjumala mikä kusetus!

Mut joo, saahan siihen ryhtyä ja kuten olen tässä ketjussa lukenutkin, moni on ryhtynytkin. Osa on lopettanut pettyneenä, osa hurmostelee edelleen ja uskoo unelmaansa.

Unelmaan uskomisessa ei muuten ole mitään pahaa, mutta tapoja toteuttaa ne on paljon järkevämpiäkin. Jos kokee olevansa hyvä myyjä, kannattaa alkaa myymään kalliita asuntoja, huviloita, autoja tai muuta jossa on helevtin hyvä kate ja yhdestä-kahdesta kaupasta saa sen 96000e boonusta sen siliän tien!
 
hhh
Luulen että almwayta saadaan hepoiten myymään jo valmiiksi lahkolaiset esim. lestat ja jehovat, heille tyrkyttäminen on helpompaa ja ajatusmaailma tuttu.
 
Tyrkytykseen kyllästynyt
Että,kohta loppuu koko amway bisnes suomesta. Viime vuonnakin myynti laski kuin lehmän häntä. Samoin teki edellisenä vuonnakin. Pimeää bisnestä kaiken lisäksi. Kuitteja ei kirjoiteta kuin korkeintaan puolelle asiakkaista. Muutama aivopesty mukana jaksaa vielä roikkua. Älkää vaan menkö tähän kusetukseen mukaan.
 
pieni kokemus
Kävin kerran vuosia sitten työhaastattelussa ko. yrityksen toimistolla. Eli siis ihan toimistotyöntekijää hakivat sinne. Päällimmäiseksi jäi mieleen tosi outo tunnelma, todellakin kuin jossain uskonlahkossa. Seinillä oli kiiltokuvamaisia kuvia perustajaperheestä ja heitä ylistettiin kuin jotain jumalolentoja. Muutenkin toiminta vaikutti oudolta, vaikken yrityksestä sen kummemmin ollut ottanut selvää. Haastatteluun sinne lähetettiin rekryfirman kautta, joten en tietoisesti ollut hakenut paikkaa. Mutta en olis mennyt vaikka olisin päässyt, jäi niin ihme fiilis ja se ei tainnut osoittautua vääräksi.
 
.
luin tämän ketjun ja erityisesti "puolustajien" kommentit niin sitä varmemmaksi tulin siitä, että täyttä huijausta! Ja kaiken lisäksi hullua kiihkoilua, lahkomaista toimintaa: "etkö halua tarttua unelmaasi", "senkin negatiiviset", "kateelliset panettelee", "timantit"... SAIRASTA PUUHAA. Kyllähän wincapitankin puolustajia riitti loppuun asti.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja elmeri:
Alkuperäinen kirjoittaja myös mukana ollut:
Tällaisia valehtelijoita suuri osa amwaylaisista on. Uskoo jos joku tahtoo. Nää jutut tienaamisesta on tosi syvältä.
kade kade kaadee kade kade kaadee
Niin, me kaikki itketään itsemme iltaisin uneen, kun ajatellaan niitä Amway-miljoonia, joita sulla tulvii sisään ovista ja ikkunoista :)
 
harmaana nyt
Mä olen mukana yhdessä toisessa verkostomarkkinoinnissa ja olen 2 vuoteen rekrytoinut yli 150 jälleenmyyjää. Että kyllä se ON mahdollista että saa ihmisiä mukaan. Ainakin kun on hyvät tuotteet, AVOINTA toimintaa ja ei tarvitse huijata ketään mukaan, voi rehellisesti kertoa asiasta ilman että tarvii mitään kokouksia järjestää ja kutsua "kahville" kuuntelemaan liiketoimintahömppää. Eli sikäli epäilen että Amwayssa tuskin saa noita jälleenmyyjiäkään kasaan, on niin huono kaiku koko firmalla. Itsekin kävin parissa hurmoskokouksessa aikanaan kun pari kaveria oli lähtenyt mukaan. Niin nekin silloin puhui miten hankkii kymmeniä tuhansia parin vuoden päästä. Eipä ole ekan vuoden jälkeen kumpikaan maininnut koko Amwayta, toinen istuu edelleen kassaneitinä ja toinen pyörii Securitaksen haalari päällä ympäri kaupunkia. Itse hankin verkostomarkkinoinnilla ihan mukavasti.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Sanna80:
Mun lähipiirissä moni on kokeillut Amwayta ja yksikään ei myy sitä enää. Että... Sen sijaan lähipiiristä löytyy 14 vuotta Tuppereita myynyt, itse olen 3 vuotta kohta ollu Kotigastronomissa ja ei aikomustakaan lopettaa, löytyy useamman vuoden Avonissa olleita... Kyllähän Amway tarjoaa mahdollisuuksia, mutta mua tökkää tosiaan ekanakin jo se, että suurimmat rahat ja voitot menee ulkomaille ja me täällä jossain perä-hikiällä saadaan painaa niska limassa duunia sen eteen, että ulkomailla jotkut rikastuu. Ei reilua minusta. Siksi mä luotan Kotigastronomiin, täysin kotimainen firma, tosi hyvä myyntikate ja lisäksi hyvät bonukset ja itse voin ainakin sanoa, että kyllä tällä helvetin hyvin hankkii jos tosissaan tekee ja pienille lisäansioille (=50-300 e/kk) ei tarvii tehdä edes kovasti töitä.
Milläs tavalla nää tupperit, avonit ja kotigastronomit eroaa muista verkostomarkkinoinneista. Mihinkäs avonin suurimmat voitot menee, onko se ihan suomalainen kosmetiikkayritys????
No ei oo, vaan maailman suurin suoramyyntiyhtiö, kotimaa USA.
Että tämmöstä.
 
Seminaarissa ollut
Muut verkostomarkkinoinnit ei ainakaan ole niin uskonlahkon alaisia kuin Amway. Ihmettelenkin miksi Suomen Amwaylaiset eivät ole julkisesti irtisanoutuneet Birdie Yagerin puheista. Joka muunmuassa sanoi: Ettekö tiedä, että Jumala pani kokoon tämän bisneksen. You tubessa Birdien koko puhe nähtävissä. Alkaa oksettamaan, niin kuin eräs katsonut sanoi siitä puheesta.
 
vastaan
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Sanna80:
Mun lähipiirissä moni on kokeillut Amwayta ja yksikään ei myy sitä enää. Että... Sen sijaan lähipiiristä löytyy 14 vuotta Tuppereita myynyt, itse olen 3 vuotta kohta ollu Kotigastronomissa ja ei aikomustakaan lopettaa, löytyy useamman vuoden Avonissa olleita... Kyllähän Amway tarjoaa mahdollisuuksia, mutta mua tökkää tosiaan ekanakin jo se, että suurimmat rahat ja voitot menee ulkomaille ja me täällä jossain perä-hikiällä saadaan painaa niska limassa duunia sen eteen, että ulkomailla jotkut rikastuu. Ei reilua minusta. Siksi mä luotan Kotigastronomiin, täysin kotimainen firma, tosi hyvä myyntikate ja lisäksi hyvät bonukset ja itse voin ainakin sanoa, että kyllä tällä helvetin hyvin hankkii jos tosissaan tekee ja pienille lisäansioille (=50-300 e/kk) ei tarvii tehdä edes kovasti töitä.
Milläs tavalla nää tupperit, avonit ja kotigastronomit eroaa muista verkostomarkkinoinneista. Mihinkäs avonin suurimmat voitot menee, onko se ihan suomalainen kosmetiikkayritys????
No ei oo, vaan maailman suurin suoramyyntiyhtiö, kotimaa USA.
Että tämmöstä.
En ole sanna, mutta vastaan silti... Kaikki mainitsemasi eroaa toisistaan merkittävästikin. Pelkästään jo toimintatavoiltaan, tuotteiltaan ja bonusjärjestelmiltään. Lisäksi vielä sanna jo mainitsikin, että näistä kotigastronomi on täysin suomalainen ja näin ollen heidän "voittonsa" on osa suomen bkt:a. Muista ainakin jokin osa "voitoista" kuitenkin menee myös ulkomaille.
Kannattaa hieman perehtyä verkostomarkkinointiin ja sen monenkirjaviin alalajeihin, joihin myös ihan lailliset ja "tuottavat" verkostokonseptit ( myös ns. suoramyyntifirmat ) kuuluu, ennen kuin lähtee laukomaan "kaikki verkostomarkkinointi on kusetusta" diipa daapa yleistyksiä...
 
V...ttaa
Eräs ns. ystäväni antoi amwaylaisille jonkun nimilistan yhteydessä minun salaisen puh. numeroni. Nyt ne on kuin rakkikoirat soittelemassa minulle. En olisi hänestä uskonut. Olisi ensin edes kysynyt minulta suostumustani. Jota ei kyllä olisi saanut iki maailmassa. Älkää vaan menkö samaan vipuun.
 
ALH
Ei tässä bisneksessä ihan kaikki pärjää!!!! Turha kuvitella että tässä ei tarvitse mitään tehdä, mikään raha ei tule ilmaiseksi, eikä heti. Se kannattaa muistaa!!
Olen tykännyt tästä hommasta ja se on nykyisin osa elämääni. Se on muuttanut kaikkea niin paljon, Tuotteet on aivan mahtavat, hinta-laatu suhde on todellakin kohdallaan,esim. 7? maksaa hammastahna, joka kestää VUODEN,mieti mitä se on normikaupasta ostettuna. Esimerkkejä olisi hintavertailusta vaikka miten paljon...
Bisneksen mukana tulee uusia ihania ystäviä, koulutusjärjestelmä on myös huippi ja kiva lisätulo on tietenkin.(kohta päätulo,:)) Eikä tämä bisnes todellakaan kaikkea vapaa aikaa vie, 15 tuntia joutoaikaa viikossa on loppujen lopuksi tosi vähän. Jos ei aikaa löydy ei löydy unelmia.
Ja se on ihan fakta juttu että joka ikinen joka näillä keskustelusivuilla haukkuu ko yritystä ei ole PÄRJÄNNYT siinä!! Kun tämä ei todellakaan oo kaikkien juttu.
 
lll
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja minä vain:
Minä olin mukana amwayssa silloin heti,, kun se tuli Suomeen. Noin vuonna 2000-2003. Minulla oli alamyyjiäkin. Pidin palavereita sen tyypin kanssa, joka amwayn toi Suomeen. Kaiken järkeilyn perusteella tuon tyypin pitäisi nyt jo tienata paljon, olla se timantti. Eikö?

Vilkaisin veropörssistä hänen tulot ja arvatkaa, mitä ne näytti.

En ole enää mukana itse!
No veikkaampa, että on tainnut "vahingossa unohtua" mainita verottajalle... :whistle:

Amway on tullut suomeen vuonna 1989. Eli on se jonkun aikaa kerennyt täällä olemaan ennenkuin sinä olet liittynyt mukaan. Ja tuskinpa olet palaveria henkilön kanssa pitänyt joka toi amwayn suomeen!! Kyseisen henkilön nimi on vaula mc dermot joka asuu australiassa, eikä ole täällä suomessa kovin usein. kannattaa ottaa asioista selvää!
 
hokkuspokkus
Alkuperäinen kirjoittaja ALH:

Paljonko tämä lisätulosi on kuukaudessa? Rehellisesti nyt. Vähennä saamistasi myyntituloista kulut, eli kaikki mitä menee matkustukseen, lisämateriaaleihin, kokouksiin, yms. Eli paljonko teet voittoa kuussa?

hohhoijaa
Alkuperäinen kirjoittaja Tyrkytykseen kyllästynyt:
Että,kohta loppuu koko amway bisnes suomesta. Viime vuonnakin myynti laski kuin lehmän häntä. Samoin teki edellisenä vuonnakin. Pimeää bisnestä kaiken lisäksi. Kuitteja ei kirjoiteta kuin korkeintaan puolelle asiakkaista. Muutama aivopesty mukana jaksaa vielä roikkua. Älkää vaan menkö tähän kusetukseen mukaan.
Mistä olet saanut tietoa että myynti laskenut.
Kyllä on homma vähän toisin päin. Viime vuoden liikevaihto oli 8.3 miljardia.
Ei kuule ihan pieni firma kyseessä.
 
Mukana roikkuja
Suomen myynti vuonna 2007 oli n.16 milj euroa 2008 n.15 milj euroa 2009 n. 14 milj. euroa Ja kaikki tappiollisia vuosia. Kuinka kauan jenkit viitsivät tällaista katsella. Jokainen suomalainen osti vuoden aikana " isolla " rahasummalla amway tuotteita. Peräti 2,7 eurolla. Mitä muita tarvikkeita ostat sellaisella rahasummalla vuoden aikana.. että hah hah
 
Minttu
Alkuperäinen kirjoittaja lll:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja minä vain:
Minä olin mukana amwayssa silloin heti,, kun se tuli Suomeen. Noin vuonna 2000-2003. Minulla oli alamyyjiäkin. Pidin palavereita sen tyypin kanssa, joka amwayn toi Suomeen. Kaiken järkeilyn perusteella tuon tyypin pitäisi nyt jo tienata paljon, olla se timantti. Eikö?

Vilkaisin veropörssistä hänen tulot ja arvatkaa, mitä ne näytti.

En ole enää mukana itse!
No veikkaampa, että on tainnut "vahingossa unohtua" mainita verottajalle... :whistle:

Amway on tullut suomeen vuonna 1989. Eli on se jonkun aikaa kerennyt täällä olemaan ennenkuin sinä olet liittynyt mukaan. Ja tuskinpa olet palaveria henkilön kanssa pitänyt joka toi amwayn suomeen!! Kyseisen henkilön nimi on vaula mc dermot joka asuu australiassa, eikä ole täällä suomessa kovin usein. kannattaa ottaa asioista selvää!

Amway on perustettu v. 1959 ja Suomeen se on tullut 1.7.1999. Samalla kertaa rekisteröitiin myös Ruotsi, Tanska ja Norja.
 
Taikkis
Kyllä ottaa päähän kans! Sisko lähti mukaan VITSKUkauppaan (v*tuttaa koko "vitsku"-sana!!!!) ja se olis voinu aloittaa sen "kovan työn" sillä että olis googlettanu termin "better life". Sen sijaan nyt se yrittää höynäytellä meikäläistä kaikenlaisin keinoin mukaan touhuun eikä tajua että oon jo kuullu kaikki mahdolliset verkostomarkkinoijien kusetuspuheet viimesen kymmenen vuoden aikana. Sit se sanoo ettei se oo verkostomarkkinoija vaan suosittelumarkkinoija. Googlettakaapa "suosittelumarkkinointi". Sen jälkeen menkää näille suosittelumarkkinointisivustoille ja googlettakaa sieltä löytyviä nimiä niin näette montako firmaa nää tyypit on kaatanu perässään.

Hienointa tässä on se että yltiöpositiiviset "kouluttajat" on menestyksekkäästi aivopessy tämän siskoni kaikkea järkipuhetta vieroksuvaksi. Meikäläinenkin on niiden mukaan sellainen menestystä pelkäävä työnvälttelijä.
 
Unabomber
Joo, olin sitten itsekin kuuntelemassa tänään, että mitä tuo amway on. Ensinnäkin minun entinen työnantaja oli antanut mun yhteystietoni yhdelle näistä "myyntitykeistä", joka sitten soitti minulle ja sai mut houkuteltua kuuntelemaan kun luulin kyseessä olevan ihan normaali työhaastattelu... ja paskat, sielllä ne yritti mukaan virkkeellä "haluatko tehdä töitä seuraavat 50 vuotta vai jäädä eläkkeelle 35-vuotiaana". Ja parhaimpana palana että vuonna 2008 liikevaihto oli amwaylla 8,8 miljardia yhdysvaltojen dollaria, SO WHAT?... ei tämä vielä sitä kerro että paljonko tuosta on jäänyt voittoa ja todennäköisesti se voitto on päätynyt perustajien lompakon täytteeksi.
 
Sama kaupunki
Ei kukaan täysjärkinen joka ajattelee omilla aivoilla usko noihin juttuihin. Sinne houkutellaan ihmisiä ja yritetään porukalla aivopestä mukaan. Jutut ja todellisuus ei ole lähelläkään toisia.
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä