N
Näin luulen
Vieras
Yleensä olen aika monen äidin huomannut valittelevan sitä, miten entiset ystävät eivät enää pidä yhteyttä sen jälkeen kun perheeseen on syntynyt lapsia, tai sitten vaihtoehtoisesti eivät ymmärrä, kuinka paljon lapsi -tai ainakin pieni vauva sitoo/vie aikaa.
Minulle kävi päinvastoin. Eli olen se lapseton entinen ? ystävä, johon aikaisemmin varsin läheinen ystäväni lopetti käytännössä kaiken yhteydenpidon pian ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen.
Tein itsekin alkuvaiheessa päätöksen, että vähennän yhteydenpitoani tähän ystävääni, koska arvasin, että lapsi ja vanhemmaksi tuleminen vaativat uudelta äidiltä ja isältä runsaasti henkistä ja fyysistä energiaa ja ei siinä silloin tarvita ylimääräisiä "häiriötekijöitä".
No aikaa sitten kului ja lapsi kasvoi ja sai pari sisarustakin, joten vanhemmuuden luulisi olevan jo aika tuttua touhua ystävälleni.
Mielenkiintoista kyllä, yhä edelleenkään en kuule hänestä yhtään mitään, ellen itse ole se aktiivinen yhteydenpitäjä. Siis minä olen aina ja joka kerta se, joka soittaa, se joka lähettää sähköpostia, se joka ehdottaa tapaamista.
Ja kun vielä tiedän perheitä ja äitejä, joilla ei ole mitään vaikeuksia lapsistaan huolimatta pitää myös yllä sosiaalista elämäänsä ja yhteyksiä ystäviinsä, niin kaitpa se nyt on vaan uskottava, että tämä ystäväni ei ilmeisesti sitten halua olla enää tekemisissä kanssani.
Tympii vaan, kun hän on ihminen, joka aina on vannonut suorapuheisuuden ja rehellisyyden nimiin (ja oikeasti käyttäytynytkin samaisella tavalla), niin minulle ei hän ole sitten voinut sanoa suoraan, että mistä on kyse, tai edes kertoa, että ei halua jatkaa yhteydenpitoa.
Minulle kävi päinvastoin. Eli olen se lapseton entinen ? ystävä, johon aikaisemmin varsin läheinen ystäväni lopetti käytännössä kaiken yhteydenpidon pian ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen.
Tein itsekin alkuvaiheessa päätöksen, että vähennän yhteydenpitoani tähän ystävääni, koska arvasin, että lapsi ja vanhemmaksi tuleminen vaativat uudelta äidiltä ja isältä runsaasti henkistä ja fyysistä energiaa ja ei siinä silloin tarvita ylimääräisiä "häiriötekijöitä".
No aikaa sitten kului ja lapsi kasvoi ja sai pari sisarustakin, joten vanhemmuuden luulisi olevan jo aika tuttua touhua ystävälleni.
Mielenkiintoista kyllä, yhä edelleenkään en kuule hänestä yhtään mitään, ellen itse ole se aktiivinen yhteydenpitäjä. Siis minä olen aina ja joka kerta se, joka soittaa, se joka lähettää sähköpostia, se joka ehdottaa tapaamista.
Ja kun vielä tiedän perheitä ja äitejä, joilla ei ole mitään vaikeuksia lapsistaan huolimatta pitää myös yllä sosiaalista elämäänsä ja yhteyksiä ystäviinsä, niin kaitpa se nyt on vaan uskottava, että tämä ystäväni ei ilmeisesti sitten halua olla enää tekemisissä kanssani.
Tympii vaan, kun hän on ihminen, joka aina on vannonut suorapuheisuuden ja rehellisyyden nimiin (ja oikeasti käyttäytynytkin samaisella tavalla), niin minulle ei hän ole sitten voinut sanoa suoraan, että mistä on kyse, tai edes kertoa, että ei halua jatkaa yhteydenpitoa.
