M
"Maisa"
Vieras
Minulla on ystävä, jonka olen tuntenut lapsesta asti. Olemme toistemme lasten kummeja ja edelleen hyviä ystäviä.
Nyt viime aikoina ystäväni jättää vastaamatta viesteihin ja yhteydenpito on ollut mielestäni aika yksipuolista. Olen kysynyt asiasta ja syyksi sanoo, että raskaus väsyttää ja ei sen takia jaksa vastata, mutta kuitenkin esim facebookissa on ahkerasti ja siellä chattailee (ei minun kanssani kuitenkaan), joten jotenkin tuntuu hassulta, että ei väsymykseltään jaksa vastata viesteihin. Ei ole minulle kuitenkaan mistään kuulemma suuttunut, enkä kyllä itsekkään keksi mistä olisi voinut suuttua. Joten väkisinkin tulee mieleen, että vika on minussa. En tiedä onko syynä se, että ystäväni on akateemisesti koulutettu ja minä en (vaikka minulla kyllä on hyvä ammatti ja työpaikka). Omasta mielestäni tällaisilla asioilla ei pitäisi olla merkitystä.
En tiedä mitä tekisin, tuntuu turhauttavalta laitella viestiä ja ehdotella näkemistä, kun yleensä viesteihin ei tule mitään vastausta. Surettaa vain, koska tuntuu, että menetän hyvän ystävän. Ehkä ihan turhaa lässytystä, mutta minua tosiaan vaivaa tämä asia.