Ystäväperheen toiminta

[yritä ymmärtää]

no paljonko aikaa vie laittaa ryhmäviesti kaikille läheisille; vauva sairas, älkää loukkaantuko kun ei ole aikaa pitää yhteyyttä.
tadaa menip äpaljon aikaa.

Että ekana olis pitäny miettiä niitä ystäviä ja sitten vasta lasta....? No, onneks mun Ystävät ymmärsi kyllä

 

[!!]

Mihin tuo väite mahtaa perustua?

"ding" - Mikä täällä loistaa, no anatolian sädekehä.

"KYLLÄ mää vaan muistan ekasta vuodesta kaiken"

Kuule ystävä hyvä, toisilla voi olla todella vaativa tuo eka vuosi, valvomista, koliikkia, ymym.

Ole onnellinen jos sinä et tähän väitettyyn ryhmään kuulu!!

 

[No kuule]

Mihin tuo väite mahtaa perustua?

En ole edes tuon väitteen kirjoittaja, mutta jos sinulla olisi ollus samanlaiset ja yhtä vähäuniset lapset kuin minulla vaikkapa, niin tietäisit, että paikkansa pitää. En todentotta tahdo edes tunnistaa lapsiani vauvakuvista. Se aika meni niin totaalisessa univelan aiheuttamassa usvassa.

 

["joku"]

"ding" - Mikä täällä loistaa, no anatolian sädekehä.

"KYLLÄ mää vaan muistan ekasta vuodesta kaiken"

Kuule ystävä hyvä, toisilla voi olla todella vaativa tuo eka vuosi, valvomista, koliikkia, ymym.

Ole onnellinen jos sinä et tähän väitettyyn ryhmään kuulu!!

Hmm.. Väite kuului että HARVOIN muistavat... Eri asia jos olis sanottu että jotkut eivät muista.

 

[!!]

[QUOTE="joku";27133482]Hmm.. Väite kuului että HARVOIN muistavat... Eri asia jos olis sanottu että jotkut eivät muista.[/QUOTE]



Se on just sitä pilkunviilaamista, kyllähän sen jokainen ymmärtää, että kirjoittaja tarkoitti aikalailla tuota, ei kaikkia, mutta joo, olkoon... niin 2+ palstaa taas, että!

 

["vieras"]

Mä nukuin vauvan ekan puolen vuoden aikana maksimissaan kolmen tunnin pätkissä (ja se oli jo hyvä suoritus). En todellakaan miettinyt, miten viihdyttäisin ystäviä. Kunhan selvisin päivästä toiseen. Ihme ystävyyttä sellainenkin, joka hetkellisestä tauosta lakkaa.

 

[chrissy]

no mä en tota "pesimis"-käsitettä ole koskaan ymmärtänyt enkä varmaan tuu ymmärtämäänkään.

Silloin ku likka synty niin se nukku vuorokaudesta enimmän ja mulla oli TYLSÄÄ!

Mä taas kaipasin seuraa, kavereita. En ole synnytyksestä kipee enkä väsynyt sen enempää.

Ymmärrän kivut ja väsymyksen mutta en sitä et kaikki hylätään kun vauva syntyy ja sit vuoden päästä ihmetellään et mis kaikki on.

Mut ap:lle. Ota se luuri käteen ja soita kaverille et miten niillä menee. Se kaveri voi ihan hyvin kuvitella et kukaan ei enää halua pitää yhteyttä.

Siinä puhelun aikana selviää kyllä asioiden todellinen laita.

 

[Anatolia]

"ding" - Mikä täällä loistaa, no anatolian sädekehä.

"KYLLÄ mää vaan muistan ekasta vuodesta kaiken"

Kuule ystävä hyvä, toisilla voi olla todella vaativa tuo eka vuosi, valvomista, koliikkia, ymym.

Ole onnellinen jos sinä et tähän väitettyyn ryhmään kuulu!!

Kylläpä sinä kilahdit

Väitit, että HARVOIN muistetaan mitään ekasta vuodesta. Eli suurin osa ei muistaisi. Mä kysyin perusteita ko. väitteelle - oikeastiko on harvinaista ettei ole vauvavuotena niin uupunut, että muistaisi?

Pidä vaan pilkunviilaamisena, mutta mä en oikein tajua näitä kirjoittajia, jotka käyttää näitä "ylisanoja" (kaikki, suurin osa, enemmistö, jne) ja yleistyksiä vailla mitään perusteluja.

Joskus vauvavuosi on tajuttoman rankka. Ihan hyvin tiedän sen, en mä sentään tyhmä ole. Mutta ihan ilman mitään sädekehiäkään voisin väittää, että on aika liioiteltua sanoa, että olisi jotenkin harvinaista muistaa mitään vauvan ekasta vuodesta.

 

[Snoopy]

Kyllä mun ystävyyssuhteet on niin lujaa tekoa että kestää nämä "hylkäämiset" mennen tullen. Jos häiritsee ettei toisesta ole kuulunut mitään niin otetaan luuri kauniiseen käteen ja kysytään kuinka voidaan ja sopisko nähdä.

Mulla on kokemusta sairastelevasta vauvasta, ja myös kokemusta siitä kun itse sairastun lapsen synnyttyä. Onneksi kaverit ja ystävät olleet aina ymmärtäväisiä. Sekä lapsettomat että lapselliset

 

["vieras"]

no mä en tota "pesimis"-käsitettä ole koskaan ymmärtänyt enkä varmaan tuu ymmärtämäänkään.

Silloin ku likka synty niin se nukku vuorokaudesta enimmän ja mulla oli TYLSÄÄ!

Mä taas kaipasin seuraa, kavereita. En ole synnytyksestä kipee enkä väsynyt sen enempää.

Ymmärrän kivut ja väsymyksen mutta en sitä et kaikki hylätään kun vauva syntyy ja sit vuoden päästä ihmetellään et mis kaikki on.

Mut ap:lle. Ota se luuri käteen ja soita kaverille et miten niillä menee. Se kaveri voi ihan hyvin kuvitella et kukaan ei enää halua pitää yhteyttä.

Siinä puhelun aikana selviää kyllä asioiden todellinen laita.

Näin teillä, ja hyvä niin. Vartin päiväunipätkiä ja tunnin yöunipätkiä vetelevän vauvan kanssa maailma näyttäytyy aika erilaisena.

 

[Phoebsi]

Miten musta tuntuu, että aina vaan on enemmän ja enemmän näitä, ketkä odottaa tumput suorina että asiat tehdään heidän puolestaan kun on kyse ystävyydestä. Toisen elämäntilanne muuttuu (saa vauvan) ja toinen odottelee, että miksi se ei soita?

Voihan se olla, että ap:n ystävän aika menee uusia ystäviä nähdessä, vauvan kanssa lenkkeilessä ja kahvitellessa ja kaiken muun kivan äitiysloman vieton merkeissä. Kun ei ne kaikki vauvat ole koliikkisia valvottajia

 

[Anatolia]

no mä en tota "pesimis"-käsitettä ole koskaan ymmärtänyt enkä varmaan tuu ymmärtämäänkään.

Silloin ku likka synty niin se nukku vuorokaudesta enimmän ja mulla oli TYLSÄÄ!

Mä taas kaipasin seuraa, kavereita. En ole synnytyksestä kipee enkä väsynyt sen enempää.

Ymmärrän kivut ja väsymyksen mutta en sitä et kaikki hylätään kun vauva syntyy ja sit vuoden päästä ihmetellään et mis kaikki on.

Mut ap:lle. Ota se luuri käteen ja soita kaverille et miten niillä menee. Se kaveri voi ihan hyvin kuvitella et kukaan ei enää halua pitää yhteyttä.

Siinä puhelun aikana selviää kyllä asioiden todellinen laita.

Mulla on just tuo vaihe menossa. Vauva nukkuu parikymmentä tuntia vuorokaudessa ja on hyvin helppo. Mulla meni synnytyksestä toipumiseen...öö, minuutti. Ei oo kolottanut eikä väsyttänyt. Enkä koskaan, yhdenkään vauvan kanssa, ole kokenut pesimisen tarvetta, vaan halunnut heti ihmisten ilmoille. On tämä ihanaa aikaa, mutta hieman tylsääkin; esikoinen koulussa, keskimmäinen eskarissa, kaipaisin vauvan seuraa ja hampaattomia hymyjä mutta tyyppi vetelee sikeitä

Kyllä mä silti ymmärrän ja luonnollisestikin myös hyväksyn sen, että joku haluaa pesiä. Ja tajuan, jos joku on väsynyt, kun vauva ei vaan nuku. Tai jos ei itse osaa nukkua, vaikka vauva nukkuisikin.

Tajuan/hyväksyn senkin, että joku haluaa pesiä kotona vaikka vauva olisikin ihan hyvin nukkuva tapaus. Haluaa rauhoittaa vauva-ajan omalle perheelle. Mutta siinä pesimisessä on kyllä se "riski", että jos jää kotiin vuodeksi, niin jää helposti kotiin myös pidemmäksi aikaa, kun ei ole tottunut kulkemaan vauvan/pikkulapsen kanssa missään. Ja kavereilla on ehkä jo omat kuviot, jos toinen ei ole vuoteen ollut tekemisissä (jos siis ei ole vastannut edes lukuisiin yhteydenottoihin, tai kertaakaan ehtinyt näkemään). Tai jos toinen ei mukamas pysty lähtemään minnekään, vaan aina pitäisi nähdä vain heillä.

 

[Phoebsi]

Joskus vauvavuosi on tajuttoman rankka. Ihan hyvin tiedän sen, en mä sentään tyhmä ole. Mutta ihan ilman mitään sädekehiäkään voisin väittää, että on aika liioiteltua sanoa, että olisi jotenkin harvinaista muistaa mitään vauvan ekasta vuodesta.

Aika monella mun ystävällä ja tutulla on ollut ihan tavallinen vauvavuosi, josta on unohdettu lähinnä se, miten pieniä vauvat oikein ovatkaan ja se, miten ne kasvaa. Ei unohdettu sitä aikaa ja ihania hetkiä.

 

[Anatolia]

Voihan se olla, että ap:n ystävän aika menee uusia ystäviä nähdessä, vauvan kanssa lenkkeilessä ja kahvitellessa ja kaiken muun kivan äitiysloman vieton merkeissä. Kun ei ne kaikki vauvat ole koliikkisia valvottajia

Mulla on hiukan noin :snotty:. Vietän aikaa 1-2 uudehkon ystävän kanssa, opiskelen, käyn vauvan kanssa kävelyllä ja keskustassa, ja ainakin yksi vanha ystävä on vaan jotenkin jäänyt. Ei me olla riidoissa tms, mutta jostain syystä en vaan saa pidettyä häneen yhteyttä :ashamed:. On muuta tekemistä, toisenlaisia kuvioita. Ja ennen kun aloin tätä kolmatta odottamaan niin oltiin tosi tiiviisti tekemisissä.

 

["haha"]

Tää on taas näitä: ei ymmärretä että lapsi muuttaa elämän. Että lapsesta tulee prioriteetti, ei ystävistä ja niille kuulumisten viestittelystä, tai juhliin ja kissanristiäisiin kutsumisista.
Ja sitten on niitä jotka EI KESTÄ, että joillekin se lapsi merkitsee niin paljon, että ystävät siinä samassa unohtuvat. Voi voi. AP tämä on aikuistumista. Ota siitä oppia,voi tehdä hyvää siinä vaiheessa kun itse saat lapsen. Kaikki muu menettää merkityksensä. Varsinkin pinnalliset ystävyyssuhteet.

 

["xxx"]

Mihin tuo väite mahtaa perustua?

Mulla ainakin ihan kokemukseen. Lapsi on nyt 1v5kk, ja oikein pinnistelemällä jotain hataria muistikuvia saan ensimmäisestä vuodesta, mutta nekin perustuvat lähinnä valokuviin, joita (onneksi) otti silloin sadoittain.

 

[Phoebsi]

[QUOTE="haha";27133850]Tää on taas näitä: ei ymmärretä että lapsi muuttaa elämän. Että lapsesta tulee prioriteetti, ei ystävistä ja niille kuulumisten viestittelystä, tai juhliin ja kissanristiäisiin kutsumisista.
Ja sitten on niitä jotka EI KESTÄ, että joillekin se lapsi merkitsee niin paljon, että ystävät siinä samassa unohtuvat. Voi voi. AP tämä on aikuistumista. Ota siitä oppia,voi tehdä hyvää siinä vaiheessa kun itse saat lapsen. Kaikki muu menettää merkityksensä. Varsinkin pinnalliset ystävyyssuhteet.[/QUOTE]

Oletko sä niitä äitiyteen kadonneita naisia?

 

["haha"]

Oletko sä niitä äitiyteen kadonneita naisia?

Olen ja nautin siitä! Ja pinnallisilla ystävillä tarkoitan ap,ta joka miettii kuka soitti viimeksi ja laskee kuukausia..Jos olisi aito ystävä, ottaisi puhelimen käteensä tai menisi katsomaan tuoretta äitiä, voisi viedä hänelle vaikka kukkia tai hyvää ruokaa. ja lopetta olemasta itsekäs!