ystävälle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ystävältä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

ystävältä

Vieras
Hei!


Ystäväni odottaa vauvaa, maaiman ihanin asia, tuen ja pohditaan asioita yhdessä....mutta nyt...
Olemme itse mieheni kanssa yrittäneet vauvaa jo ennen heitä,
olemme itkut itkeneet ja luovuttaneet.
Välillä hiljaa toivoneet uudestaan, mutta ei.

Nyt on tullut raja vastaan,
joka kerta ystäväni luona käytyäni, olen surullinen.
Joka kerta kun puhumme puhelimessa, olen surullinen.

Olen ajatellut, että kyllä tämä tästä, mutta tämähän vaan pahenee.
Kohta lapsi jo syntyy, enkö pysty edes käydä katsomassa häntä?
Minulle riittää.
En jaksa kuunnella, että millaisen bodyn hän tänään osti,
millaisen aivan ihanan tytölle tai pojalle sopivan potkupuvun löysi, ja osti tietysti kaappiin odottamaan pitäjäänsä.
Millaiset rattaat kuuluisi olla?
Entä häkkisänky?
Entä se patja sinne häkkisänkyyn, minkälaisessa vauvan olisi parasta nukkua?
Pitäisikö vauvan synnyttyä mennä sohvalle imettämään, vai ottaako viereen?

Koko ystävyytemme on muuttunut pelkäksi raskaudeksi, vauvaksi.

Palloksi väliin joka kohta pulpahtaa..

Olen aina ajatellut, "ihanaa, vauvoja". ihanaa, että
ystävät saavat pieniä.

Kun muut ovat saaneet lapsia ja puhuneet asioista, olen ollut innolla mukana.
Mutta olenko minä liian itsekäs?
Aina välillä kuulee, kun äitit puhuvat keskenään ,että :

"heh, eihän se ymmärrä vauva juttuja, kun ei sillä ole omia.
se vaan menee tuolla ja pyytää aina juhlimaan, ei ne ymmärrä,
että kuinka vaikea on saada lapsenvahtia, eikä minua kyllä kiinnostakkaan mennä tuolla yötä myöten, minulla on oma pienikulta
tuhisemassa yöllä kainalossa, eihän äiti voisi häntä jättää illaksi yksin"

Olisihan se ihanaa.
Mutta ovatko jotkut äidit kateellisia?
Minua pohjimmiltaan pelottaa, että katkeroidun ystävääni kohtaan.
Mutta ajatteleeko hän minusta näin?

Ajatteleeko joku teistä ystävistänne noin?
Oletteko te äidit huomanneet, että ystävänne voisi tuntea näin?

En halua mennä inhottavana ihmisenä puhumaan ystävälleni, vaan
pidän parin päivän tauon, sitten on taas mukava kuulla, että
miten masu jaksaa.

Toivottavasti hän vielä jonain päivä huomaa,
että mitä hänen ystävällään on sanottavaa..

:ashamed:
 
Me yritimme lasta pari vuotta ennenkuin tärppäsi. Me välillä mietimme sitä että mitä jos emme koskaan saakaan lasta..
Mutta asiaan.. Minä olen aina ajatellut että toisen onni ei ole omasta pois. Me elämme jokainen omaa elämäämme. Ystäväsi saa lapsen ja se on heidän onni. Ilmeisesti et ole puhunut ystävällesi teidän yrityksestänne saada lapsi? Hän ei voi tietää surustasi jos et kerro! Täytyy osata avata suunsa myös toisinpäin eikä olla vain kuuntelijana. Ystäväsi voisi olla silloin hienovaraisempi. Kerro miltä sinusta tuntuu.

Lapsen saannin jälkeen minun eräs ystäväni kaikkosi. Hän ei tiedä lapsen nimeä, eikä ole siis häntä halunnut nähdäkään. HÄn sanoi minulle kerran kun ehdotti tapaamista että : "Ajattelin hieman relampaa , ilman lastasi ja aikatauluja.." Mitä tuohon voi enää vastata .. :headwall:
 
Hei, kyllä olen ystävälleni puhunut, hän tietää todella hyvin yrittämisestämme, tietää myös keskenmenostani,
hän ei vain välitä ajatella sitä, että miltä tuntuu nyt kun hän saa oman.

Lapsettomat ihmiset ovat välillä ilkeitä lapsellisia kohtaan, niin myös lapselliset, lapsettomia kohtaan.

Minä kyllä voisin istua ystävälläni ja kuunnella ja kuunnella.
Mutta kyllä se niinkin menee, jos hänen pitäisi kuunnella,
ihan hetki edes, niin kyllä siihen hetkeen vastataan, että
"ai vitsti mua on närästänyt pari päivää, kyllä se vaavi tekee nyt kolttosiaan tuolla masussa" ja sitten hierotaan mahaa.
se maha on nostettu niin jalustalle.

En kiellä, etteikö itse nostaisi, mutta kyllä on tuntumaan alkanut, että enää
en edes tahdo vauvaa. En halua kokea sitä vauvanvaate- ostos ruljanssia,
en sitä närästystä tai ikuista pelkoa, että miten tämä raskaus nyt sujuu,
oi nyt supistaa, soitetaan neuvolaan.
Toivoisin vaan, että ihmiset ei hylkäisivät toisiaan lapsien takia.
En minä ole tarvinut ikinä syytä siihen, että tarvisin jotain relaamista ystävän kanssa, ilman aikatauluja. kyllä minulle sopii se puolentunnin pikanäkeminen ja kuulumisien vaihtaminen, ehkä se on vaikeampaa sitten kun ystävälläni on vauva, mutta mikä estää minua hänen luokseen menemästä, kun muutenkin olen aina ja ikuisesti käynyt vain hänen luonaan, kun ei saa itse tultua minun luokseni.

kyllä niitä ystäviä sitten vähintään tarvitaan, kun se vauva on vähän isompi ja äiti alkaa miettimään
"olen aina vaan kotona, kukaan ei käy, elämä on yhtä vauvan kakkaa ja pilttiä, joka paikka haisee puklulle"
Siihen tilanteeseen kun tulee ystävä vaikka pipari paketin kanssa juttelee muustakin kun vauvasta, niin kyllä luulisi varmaan hyvä mieli tulevan;
"hei, minähän olen vielä aikuinen."


anteeksi viestin sekvavuus, olen juuri herännyt. kiitos kun olette jakaneet hieman mielipiteitä, toivoisin, että joku muukin vielä jakaisi.

 
Kuulostat todella hyvältä ystävältä ja kaverisi kohta menettää hyvän ystävänsä jos ei näe mahaansa pitemmälle. Tottahan se on että ensimmäinen raskaus on niin ihmeellistä että se vie kaiken ajatuksen mutta silti pitäisi yrittää nähdä myös muutakin.
Yritä vielä puhua ystävällesi miltä sinusta tuntuu. Kerro se niin että hän varmasti ymmärtää. Ja jos hän ei halua ymmärtää niin sillehän ei voi mitään. Joskus elämässä sukset menevät ristiin ja sille ei välttämättä voi mitään. Tilanteet myös muuttuvat. Omatkin ajatuksesi voivat muuttua kun lapsi syntyy. Ehkä kaverisikin alkaa kaivata seuraasi kun on saanut hehkutuksensa hehkutettua.
Näen että tässä on kaksi äärilaidan tunnetta vastakkain ja olisi hieman ihmekkin jos ei pientä eripuraa tulisikin.
Auttaisiko jos ottaisit hieman etäisyyttä siihen asti että pahin korvista pursuava olotila menisi ohi.
 

Yhteistyössä