Ysiluokkalainen muutti perhettä

Mä luovutin, en jaksanut enää lastani. Se muutti toiseen kotiin, jossa on vankka kokemus ja koulutus.

Tyttö hyppyytti ja pomotti, meni miten tahtoi. Voitte kysyä miten tähän tultiin, mutta tarina on niin pitkä että minä en jaksa sitä nyt selittää, taustalla kuitenkin pitkä yksinhuoltajuus ja lopulta mies, avioliitto ja pikkusisaruksia.

Mä oon rikki, surullinen, onnellinen ja helpottunut. Viimenkin voin keskittyä kotiin ja pienempiin lapsiin. Enää ei tarvitse pelätä että en jaksa lapsen kanssa hänen aikuisuuteensa asti, nyt tiedän että me emme selvinneet. Mutta se lapsi on turvassa!

 

Annoit lapsen pois, minne?

 

Ja näin saamme satasivuisen tappelu-ja haukkumisketjun tälle illalle!

 

Hieno asenne sinulla.
Joskus on vain osattava luovuttaa, eikä syyllistää siitä sitten itseään.

Pikkuveljeni meni aikoinaan sijaiskotiin asumaan muutamaksi vuodeksi kun äiti ei enää pärjännyt hänen kanssaan.
Hyvä ratkaisu se oli, muuten voisi äiti olla jo ennen aikaisessa haudassa, niin kova ja vaikea lapsi veljeni oli ja on.

 

Siis mihin veit lapsesi? Itse muutin ysinpuolivälissä omaan asuntoon..

 

Miten tyttären isä, osallistuko koskaan tytön hoitoon?
Miten jaksat ne pienemmät hoitaa!?

 

Siis mihin veit lapsesi? Itse muutin ysinpuolivälissä omaan asuntoon..

Suurimmaksi osaksi sen ikäiset nuoret eivät kovin hyvin pärjää omillaan, etenkään jos kyse on ongelmanuoresta. harvalla on edes varaa laittaa nuorta omaan asuntoon, sillä alaikäinen lapsi on vanhempien elätettävä, ja asuminen maksaa

 

Voi olla ihan hyvä ratkaisu. Tiedän perheitä, joissa murrosikäinen lapsi on annettu vanhempien toiveesta huostaan, koska nuoren käytös on ollut niin tolkutonta. Ammattilaisten kanssa nuori on sitten saanut etsiä uutta suuntaa elämälleen ja välit vanhempiinkin ovat palautuneet paremmiksi, kun suhteeseen saatiin pinetä etäisyyttä.
Joskus rakkaudesta lapseen joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja. :hug: Toivottavasti teilläkin tilanne helpottaa ja ajan kanssa sekä muu perhe että nuori kokevat ratkaisun oikeaksi.

 

Siis mihin veit lapsesi? Itse muutin ysinpuolivälissä omaan asuntoon..

Suurimmaksi osaksi sen ikäiset nuoret eivät kovin hyvin pärjää omillaan, etenkään jos kyse on ongelmanuoresta. harvalla on edes varaa laittaa nuorta omaan asuntoon, sillä alaikäinen lapsi on vanhempien elätettävä, ja asuminen maksaa

Jaa, no itse minä ainakin vuokrani/laskuni silloin maksoin, ei kukaan muu.

 

Voi olla ihan hyvä ratkaisu. Tiedän perheitä, joissa murrosikäinen lapsi on annettu vanhempien toiveesta huostaan, koska nuoren käytös on ollut niin tolkutonta. Ammattilaisten kanssa nuori on sitten saanut etsiä uutta suuntaa elämälleen ja välit vanhempiinkin ovat palautuneet paremmiksi, kun suhteeseen saatiin pinetä etäisyyttä.
Joskus rakkaudesta lapseen joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja. :hug: Toivottavasti teilläkin tilanne helpottaa ja ajan kanssa sekä muu perhe että nuori kokevat ratkaisun oikeaksi.

paljolti samaa mieltä ja jaksamista :hug:

 

Silloin jos murkkuikäinen heittäytyy aivan mahdottomaksi,on lapsen itsensä kannalta parempi vaihtoehto että ammattikasvattajat ottavat tehtävän hoitaakseen kun että hetken päästä ollaan huume-viina-vankilakierteessä maha pystyssä ja loppuelämä pilalla.

 

Siis mihin veit lapsesi? Itse muutin ysinpuolivälissä omaan asuntoon..

Suurimmaksi osaksi sen ikäiset nuoret eivät kovin hyvin pärjää omillaan, etenkään jos kyse on ongelmanuoresta. harvalla on edes varaa laittaa nuorta omaan asuntoon, sillä alaikäinen lapsi on vanhempien elätettävä, ja asuminen maksaa

Jaa, no itse minä ainakin vuokrani/laskuni silloin maksoin, ei kukaan muu.

Ongelmanuori maksamassa laskuja... se varmasti onnistuukin, eikö? Millähän rahalla se ongelmanuori maksaa ne laskut? menemällä töihin kun välttämättä työnteko ei onnistu lainkaan, vai kenties opintotuella vaikkakaan nuori ei pysty käymään koulua?

Eivät asiat ikävä kyllä ole niin yksinkertaisia että laitetaan kaikki nuoret omiin asuntoihin jos kotona ei mene hyvin ja sen jälkeen kaikki sujuu loistavasti

 

Vaikuttaa siltä että teit hyvän ja oikean ratkaisun. Toivottavasti kaikkien elämänlaatu nyt kohenee.

 

Siis mihin veit lapsesi? Itse muutin ysinpuolivälissä omaan asuntoon..

Suurimmaksi osaksi sen ikäiset nuoret eivät kovin hyvin pärjää omillaan, etenkään jos kyse on ongelmanuoresta. harvalla on edes varaa laittaa nuorta omaan asuntoon, sillä alaikäinen lapsi on vanhempien elätettävä, ja asuminen maksaa

Jaa, no itse minä ainakin vuokrani/laskuni silloin maksoin, ei kukaan muu.

Siis millä ihmeellä sinä kaiken kustansit??? :O

 

Kiitos halauksista, haukuista ja siitä että ketju pääsi omaksi. Itte en osannut ketjua nostaa omaksi, kun vahingossa aloitin sen toisen sisälle.

Meillä ei ole ollut mukana päihteitä, ei yöpoissaoloja eikä väkivaltaa. Silti emme vain enää päässeet kotona eteenpäin, minä luovutin ja aviomies sanoi että taitaa olla hyvä ratkaisu.

Lapsen isä ei kuulu hänen elämäänsä, ei ole koskaan kuulunut. Valinta on hänen, mutta minä tiesin sen jo odotuksen alussa. Ei voi syyttää lapsen isää, ei aviomiestäni - minä yksin olen syyllinen. Silti en osaisi tehdä montaa asiaa toisin, jos kelloa käännettäisiin 17 vuotta taaksepäin. Silti pitäisin yhä lapsen, opiskelisin, tekisin työtä ja etsisin lapsilleni isää. Hankkisin jopa lisää lapsia.

Omaa asuntoa lapselleni mietin minäkin, mutta näin on parempi.

 

Siskon kaveri asui ysiluokan ajan nuorisokodissa. En tuomitse, joskus se vaan on ainoa vaihtoehto.
Itse olin ihan kamala äitini mielestä juuri tuon ikäisenä, että äiti uhkaili minuakin nuorisokodilla. :kieh:

 

mielestäni teit oikein eikä nuo inhottavat kommentit olleet oikeutettuja.

 

Mä luovutin, en jaksanut enää lastani. Se muutti toiseen kotiin, jossa on vankka kokemus ja koulutus.

Tyttö hyppyytti ja pomotti, meni miten tahtoi. Voitte kysyä miten tähän tultiin, mutta tarina on niin pitkä että minä en jaksa sitä nyt selittää, taustalla kuitenkin pitkä yksinhuoltajuus ja lopulta mies, avioliitto ja pikkusisaruksia.

Mä oon rikki, surullinen, onnellinen ja helpottunut. Viimenkin voin keskittyä kotiin ja pienempiin lapsiin. Enää ei tarvitse pelätä että en jaksa lapsen kanssa hänen aikuisuuteensa asti, nyt tiedän että me emme selvinneet. Mutta se lapsi on turvassa!

Hienoa, että hait apua

 

parempi varmasti teille kaikille! :hug: olen ennen joulua lukenu paikallisesta ns. koulukodista (sori, en muista oikeeta nimeä) ja muutama haastateltu nuori sano että parempi oli lähteä kotoa koska nytten heillä on paremmat välit vanhempiin. ja myönsivät itekki että olivat mahottomia, nytten parempi kuri ja kouluki menee paremmin.

 

Niinpä.

 

Jos "ammattilainen " olisi ammattilainen, niin hän tietäisi, että aina tai edes lähes aina ei voi vanhempia syyttää...

 

ikävä kyllä aina ei se koulukoti tai nuorisokotikaan auta näitä ongelma nuoria... :/ siellä usein tutustuu vielä kamalampiin tapauksiin.

Mutta usein myös se on paras mahdollinen ratkaisu ja monn nuoren elämä tulee kuntoon. =) Nimimerkillä kokemusta on

 

Munkin mielestä teit oikein, ei siinä tartte muiden kärsiä kun yksi hilluu ja pomottaa miten haluaa. Älä välitä ilkeistä kommenteista. Ite oon ollut joskus ihan kamala murrosiässä ja ihmettelen sitä vieläkin miten äitini kesti sitä tulematta hulluksi, ei voi muuta kuin antaa äidilleni tunnustusta mun kasvattamisessa. Mun vanhemman tytön murrosiässä en paljon ollut läsnä kun asui isänsä kanssa meidän erottua vaikka tyttö kävikin mun luona niin paljon kuin halusi mutta olen yrittänyt olla tiukkana ja laatia rajat. Mutta nuoremmalla tytöllä on vasta murrosikä alkamassa, saa nähdä millanen on tuossa iässä, lapsesta asti on ollut aika tuittupää. Jaksamista sulle ap tuon asian kanssa joka ei varmaankaan ollut helppo päätös mutta helpotti teitä kaikkia muita. :hug:

 

Voimia sinulle! Olet todella vahva kun olet voinut tehdä ratkaisun :hug:

Itselläni kyseessä on vasta 7-vuotias lapsi, erittäin vaikea sellainen. Tästä tulisi pitkä tarina jos kaiken kertoisin, mutta meillä ollut aina elämä yhtä taistelua. Olen yrittänyt hakea apua jo 5-vuotta, ja olemme jotain apua saaneetkin, siitä olen kiitollinen, mutta kuitenkin.... Nyt on kaikki keinot kokeiltu, kaikkemme olemme yrittäneet, jopa meitä auttavat ammatti-ihmiset eivät pysty enempään. Tilanne on mennyt niin pahaksi, että tästä kärsii jo koko muukin perhe, pienempi sisarus eniten. Ratkaisua on niin vaikea tehdä, vuoden olen jo miettinyt ja katsellut, mutta tilanne vain pahenee kun ikää tulee lisää. En tiedä mitä tehdä. Rakastan lastani niin paljon että sattuu, mutta me emme enää pärjää hänen kanssaan, voimat ja keinot on loppu .

 

Me kyllä yritettiin: asettaa rajoja, antaa aikaa, huolehtia menemisistä ja tulemisista, koetettiin puhua ja opettaa yhdessäoloa perheessä. Mutta seurauksena oli vain jatkuvaa kismaa, lopussa paheni lapsen taholta nimittelyyn ja huutamiseen, jopa tökkimiseen ja läpsimiseen. Sit loppui äidin jaksaminen, kun meinasi jo jäädä loput lapset huonolle hoidolle. Näkivät ja kuulivat jo ihan liikaa, rassukat.

Jospa he osaisivat, kokeneet ammattilaiset. Pääsi kuitenkin perheeseen <3