Yrityksen odottajat

Eipä tänne mitään ihmeempiä. Töitä, töitä, töitä ja lomaa odotellessa. Alkaakos kenelläkää yrityksen alkamisen ajankohta olemaan lähellä?

 

Me ei olla asiasta tarkemmin viela keskusteltu poikakaverin kanssa, mutta kylla ainakin vuodella viela menee eteenpain. Suunnitelmissa kumminkin on. Mites itsellasi?

 

Tää voi olla mun ketju! alkaa kummasti tuo kello tikittämään :O

olen 28v ja mies vuotta vanhempi, yhdessä ollan oltu about 8v, kihloissa siitä puolet.. kotona lauma koiria.. kumpikaan meistä ei ole sellaneinen että haluaisi kauhean syvällisesti puhua, lapista on joskus muutamavuosi sitten puhuttu lähinnä että joo ei kiitos, koirat riittää.. mies kuitenkin tykkää lapsista, itse en ole koskaan edes tykännyt lapsista, on tullut jotenkin ahdistava olo niiden seurassa ja en kestä sitä jatkuvaa meteliä mikä niistä lähtee.. kuitenkin aina ollut mielessä että jos käy vahinko niin tervetuloa, omaa lasta varmasti rakastaisin ja siitä pidettäisiin maailman parasta huolta..

MUTTA joulukuussa jäi menkat väliin ja siitähän iski paniikki, joka yllätyksekseni muuttui jännitykseksi!!! aloinkin toivomaan että olisin raskaana, varsinaisen hullu tunne enkä olisi ikinä uskonut niin tapahtuvan.. ja nyt se on jäänyt päälle :O huomaan ihailevani raskaana olevien mahoja, kirpparilla ja kaupoissa hypistelen vauvan vaatteita, netissä luen palstoja (tästä ollut välillä taukoa joka ei vaikuttanut).. oon miettinyt miten saisi vauvan sovitettua nykyiseen elämäntyyliin yms.. se olisikin haastavaa kun ollaan niin totuttu menemään ja tekemään miten itse tahtoo, mies tekee kolmivuorotyötä ja itse teen pitkiä työpäiviä ja loput päivästä puuhaan koirien kanssa treeneissä yms. miehen kanssa saattaa mennä helpostikin pari viikkoa ettei suunnilleen edes nähdä toisiaamme..

ja sit se ongelma, en ole miehelle uskaltanut sanoa mitään en tiedä miksi, ehkä siksi että meillä ei ole tapana jutella "henkeviä" tai sitten siksi että pelkään sen vastausta, joko sitä että suoraan EI, tai sitten sitä että se innostuu ja sit en vois enää ite perääntyä.. todennäköisesti se vastaa jotain ympäripyöreää että katsellaan jossainvaiheessa tms.. pelkään ehkä myös sitä ettei mies suostu enää petipuuhiin.. tästä kuulisin mieluusti kokemuksia että miten olette asian ottaneet puheeksi ja mikä on ollut miehen reaktio?

en kyllä edes tiedä tulisinko kovin helposti raskaaksi! koko yhdessäoloajan ainut käytetty "ehkäisy" on ollu keskeytetty yhdyntä, eikä vahinkoja ole tapahtunut.. ylipaino rasittaa myös ja nuo joulukuun pois jääneet menkat johtuivat todennäköisesti stressistä joka on koko ajan enempi ja vähempi päällä töiden takia..

en olisi kyllä ikinä uskonut että se biologinen kello alkaisi tikittämään ja se muhun jotenkin vaikuttaisi, mutta näemmä olin väärässä sen suhteen.. outoa on myös se aikaisemmin seksiä on harrastettu lähinnä sillon kun on ehditty, nyt huomaan aina välillä että on ihan hirveet himot ja kun laskee päivät ja tutkii limoja niin huomaan että sehän on ovulaatio! eli oma keho kertoo millon pitäis miehen kanssa puuhastella

eli kuumeilen siitä että saisin alkaa kuumeilemaan yrittämisestä

 

Meillä alkaisi yrittäminen heinäkuussa kunhan pillerit loppuvat. Olen netistä lukenut, että olisi hyvä alkaa syömään foolihappoa. Saakohan foolihappovalmisteita marketeista vai onko apteekki kamaa? B-vitamiinejä luulisi isommissa kaupoissakin olevan.

 

Moikka!
Minäkin taidan kuulua tähän ryhmään. Olen loppukesästä 32v. täyttävä kahden pojan äiti (lapset on syntyneet -05 ja -09). Vauvakuumetta olen potenut oikeastaan kuopuksen vauva-ajasta saakka, eli lähestulkoon neljä vuotta!!! mutta mies ei ole tätä ennen oikein lämmennyt ajatukselle. Onkin ollut sitä mieltä, että kaksi lasta riittää, mutta jossakin vaiheessa lupasi sen kolmannenkin. Tänne asti olen siis vain kuumeillut ja kausittain puhunut ja jankannutkin (myönnettäköön) asiasta, toki välillä olen itsekin painanut asian taka-alalle ja yrittänyt unohtaa asian. Nyt sitten kuitenkin viimeinkin tarkoitus on alkaa "yrittämään" vauvaa tässä heinä-elokuun aikana. Tuntuu, että kun näin kauan on odottanut sitä odottamista, niin enää ei malttaisi oottaa yhtään. Koko ajan vain haaveilen odotusajasta ja vauvasta. Tokihan koskaan ei tiedä, kuinka kauan joutuu yrittämään jne. Nämä kaksi lasta on saaneet alkunsa oikeastaan heti, mutta olen kyllä varautunut, että nyt ei välttämättä käy yhtä nopeaan. Mutta nyt vain kuumeillaan ja odotellaan tässä vielä jokusia viikkoja, ennenkuin päästään ns. tositoimiin.

 

Heissan hei,

En tähän ketjuun kuulu, mutta tulin kommentoimaan tuohon hampaat irvessä lapsen tekoon

Useammat eivät varmaan oikeasti ihan hampaat irvessä sitä lasta tee, mutta oikeaan aikaan pupuilu (seksin harrastaminen) nostaa toiveet korkealle. Jos tärppiä (hedelmöittymistä) ei tule eikä kuulu, vaikka oviksen aikaan olis peittoa heilutellut, niin ovistikut alkavat kuulostaa ihan järkeenkäyvältä. Sillä pystyy näkemään, että onko sitä ovulaatiota edes ja milloin se suuninpirtein on (kaikilla kun se ei ole ihan samaan aikaan ja juuri niin kuin kirjoissa väitetään).

Nuo kiertopäivän laskemiset eivät ole pelkästään itselle vaan muille ketjulaisille myös. Pysyy perillä missä toisen tilanne liikkuu, koska hänellä alkaa jännät päivät, bongataanko ovis ja onnistuuko sen hyödyntäminen.

Yk on taas yrityskierto, eli kuinka monta kuukautta on lasta yritetty (tai paremminkin kuinka monien menkkojen ajan).

Itselläni on kaikki muut lapset tulleet helposti, paitsi kuopus. Sitä tjottailtiin vuoden päivät, aika pitkään siis. Ja kyllä se välillä veti mielen matalaksi, vaikka kalenteria ei katsottu, kun seksiä harrastettiin ja vaikka sitä useasti tuli silti oikeeseen aikaan tehtyä, mutta lasta ei vaan kuulunut.

Mutta oikeen ihanaa yrityksen odotusta teille kaikille Se on oikeasti ihanaa odotella, että koska aletaan oikeasti yrittämään Ja sen jälkeen oikein mukavaa odtuksen yritystä, toivottavasti jokainen saa sen toivotun plussan silloin kun haluaa

Joosukka keskenmenon jälkeen kuumeilevien ketjusta

 

Oletteko ehtineet ajatuksissa ja suunnitelmissa niin pitkälle, että sitten kun yrittäminen alkaa niin hyödynnättekö ovulaatiotestejä? Itse mietin, että niistä voisi kyllä olla apua ainakin alkuun, kun sitä ensimmäistä toivoo alulle saavansa. Hui kun alkaa ihan jännittää kaikkien tällaisten konkreettisten asioiden miettiminen.. ja toteuttaminen. Kävin niitä B-vitamiinejä jo apteekista hakemassa.

 

Meillä siis on tarkoitus jättää ehkäisy pois ensi helmikuun aikana.

Itse en millään tavalla kritisoi noita ketjuja jossa lasketaan kiertopäiviä ja tikutettaan ovulaatioita. Kukin omalla tavalla. Ja varmasti on stressaavaa sen tärpin odottaminen. Itse edelleen toivon että pystyisin ottamaan asian ainakin aluksi niin että tulee jos on tullakseen. Itse on sen verran paha stressaaja että kun alan laskemaan ja tikuttamaan ovulaatioita niin seksin harrastamisesta ei varmasti tule mitään saatika raskaaksi tulemisesta. En sitten tiedä kun tässä joutuu vielä 8kk odottamaan aloituksen alkamista että kuinka stressaantunut sitä sitten onkaa...

Mutta joo se foolihappo on tärkeä jo ennen raskaaksi tulemista, koska foolihappo tärkein saada ihan alkuraskaudesta lähtien.

 

Höh, ei toiminu mun juonittelut Kävin tänään kilttinä tyttönä ostamassa pillerit seuraavan kolmen kuukauden ajaksi. Mutta mies kyllä sanoi jo, että "eihän niitä ole pakko loppuun asti syödä." Pientä pehmenemistä on siis havaittavissa. Meillä on asuntoprojektikin nytkähtämässä liikkeelle ja ehkä on parasta hoitaa se ensi alta pois. Toiveikkain mielin siis olen, vaikka en voi mitään yrityksen aloitusajankohtaa sanoakaan...

Hampaat irvessä yrittämistä en ole itse kokeillut vielä. Ensimmäisen kanssa tjottailtiin ja jotenkin ihmeen kaupalla onnistuin olemaan stressaamatta vaikka muuten olen tosi stressaava tyyppi. Toivoisin että voisin ottaa yhtä rennosti jos toista päästään yrittämään. Aluksi siis ainakin mentäisiin ilman ovulaatiotestejä. Luulisin oviksen kyllä tunnistavani - jompaa kumpaa munasarjaa vihloo yhden päivän. Ja yleensä siis vuorotellen eri puolilta. Jälkikäteen ajatellen esikoista tehdessä oli ovulaation kohdalla kovat himotkin eli kai se luontokin yrittää "ajaa tikanpoikaa puuhun." Mulla on vielä niin epäsäännöllinen kiertokin että testejä suttaantuisi vinot pinot kuukaudessa.

 

Kiva, kun täälläkin ketjussa on vähän keskustelua, oli niin pitkään hiljaista.. Me siis miehen kanssa puhuttiin että josko ensi kesänä jättäisi ehkäisyt pois, ja sen jälkeen mies on kyllä pariin kertaan ottanut tuon vauva-asian puheeksi, joten ihan selkeesti se on asiaa sitten miettinyt omassa päässään, hyvä niin! Mä lopetin pillerit jo vuosi sitten (liikaa sivuvaikutuksia mulle merkkien vaihdoista huolimatta, ei enää hormoneja mulle kiitos!) ja kumeilla menty siitä lähtien, joten ne on helppo sitten jättää pois kun aika on sopiva, kun on valmiiksi säännöllinen kierto. Itseasiassa nyt viime menkkojen ekoina päivinä touhuiltiinkin pari kertaa ilman ehkäisyä, mikä oli itseasiassa ihan miehen oma päätös (muahan se ei tietenkään haitannut) =) Raskauden mahdollisuus siis periaatteessa tietysti on, vaikkakin käytännössä aivan olemattoman pieni. Saa nyt nähdä missä vaiheessa ne kumit sitten oikeasti jää nurkkaan, jos tollasia "unohduksia" alkaa tulla useamminkin..

Porukka kyseli ovulaatiotesteistä. Mä veikkaan että mä en niihin sotkeennu ainakaan hetkeen. Luulen tietäväni oman kiertoni ja oviksen ajankohdankin tunnistaa kyllä hyvin lämmöistä, limoista ja kivuista. Tietysti jos vauvaa ei ala kuulumaan niin miksei sitten nuokin keinot käyttöön jos niistä jotain apuja on.

Pitäisi varmaan itekin alkaa pikkuhiljaa katselemaan jotain foolihappoja sun muita mitä suositellaan käytettäväksi jo ennen raskauden alkamista.

wokki, juttele ihmeessä miehesi kanssa tuosta vauva-asiasta, vaikka teillä ei olisikaan tapana henkeviä puhua. Kuitenkin selkeästi tuo asia mietityttää sinua joten sen jälkeen saat itse mielenrauhan ja ei tarvitse miettiä että mitähän se toinen asiasta on mieltä. Kyllä mä itsekin olen pitkään itekseni miettinyt asioita ennenkuin olen avannut suuni, mutta heti sen jälkeen se tietämättömyydestä johtuva kamala ahdistus helpottaa ja on helpompi olla. Ja tietysti se tekee hyvää parisuhteellekin puhua asioista =)

 

Moikka!
Huomasin tän viestiketjun ja heti tunsin itsekin tänne kuuluvani!
Olen 19-vuotias (marraskuussa 20 vuotta täyttävä) esikoisvauvakuumeilija, joka ei vauvaa ainakaan kolmeen vuoteen (miespuolisen sanojen mukaan) tule saamaan.

Pari vuotta sitten abortin tehneenä tiedän, etten välttämättä enää edes tule raskaaksi, mutta toivossa on hyvä elää...

 

Mun ei kannata kyllä käydä silmäileen noita ketjuja, joissa laketaan YK:t, DPO:t yms niin tarkkaan. Saa kuloostamaan kauhealta suorittamiselta tuon raskautumisen, että meinaa innostus lopahtaa ennen kuin yrityskään on edes alkanut

 

Itse olen kanssa aina miettinyt, etten rupea mihinkaan tikutteluun, mutta hankala menna sanomaan ennenkuin itse aloittaa yrittamisen ja tietty sekin riippuu etta jos ei raskaudukaan nopeaa tms. niin sita varmasti on siitakin stressia. Itse olen kumminkin semmonen ihminen, etta stressaan tosi helposti kaikesta ja varmasti olisi kokoaika mielessa asia kun on aika aloittaa "lapsenteko".
Niinhan se on aina hyva sanoa jos ei itse ole kokenut jotain, saattaahan se olla etta mieli muuttuu viela monesti, tilanteiden pakosta myos
Kivaa Juhannusta kaikille!

 

Moi!

Hyva etta loysin taman ketjun. Mies ehdotti etta etsisin palstan jonne voisin vahan purkaa ajatuksiani samoja asioita miettivien kanssa.

Olen 22, mies 23. Vuoden alussa luulimme minun olevan raskaana, silla oli kaikki mahdolliset oireet linea negraa myoten. Tein testeja ja kavin varhaisultrassa mutta vain yksi testi naytti hailean positiivisen. Olin yllattaen onnellinen ajatuksesta vaikka aikasemmin en ollut asiaa haikaillut, joskus jopa ajattelin etta en halua lapsia.

Tammikuusta asti oireet ovat ovat olleet niin sanotusti paalla, kuukautiset tulevat myohassa, pahoinvointia ja vatsakipua jne. Oikeasta rinnasta tulee "maitoa".

Olemme menneet laakarille ja hormonit tutkitaan seuraavaksi.

Emme yrita lasta. Minulla kuitenkin on jonkunlainen kaipuu olla raskaana. Joka kerta kun kuukautiset ovat myohassa ja tunnen repaisevia kipuja vatsassa, asia tulee mieleen. Tietamattomyys on pahinta. Etten voi olla varma siita koska voisimme yrittaa enka tieda oliko sisallani koskaan mitaan vai vaan sairauden oireilua.

 

Heippa!

Täälläkin odotellaan et pääsis yrittämään. Kauheeta aikaa. Itellä vauvakuume on ihan hirveä, mutta miehellä ei oikeastaan yhtään. Meillä on yks 10 kk ikäinen lapsi ja miehen mielestä sais olla isompi ikäero jos ollenkaa toista tehään, mutta ite oisin jo valmis toiseen. Asunto kyllä pitäis vaihtaa isompaan mut mun mielestä ehtis ihan hyin sitte sen 9 kk aikana jos tärppäis.

Mulla kyllä ärsyttää se että tämä asia on niin vaan miehen päätettävissä kun hän ei kerta halua. Vaikka tiedän ettei lasta voi tehdä jos ei ole valmis mutta ois kiva kun munki tunteet vois ottaa huomioon. Oon kyllä siitä varma, että joskus haluan toisen lapsen saada. Yks ei vaan riitä kun on niin ihana.

 

Moi!

Pakko tulla kommentoimaan Lovingmamaa, niin samat fiilikset. Tuntuu uskomattomalta miten paljon voi itse haluta ja miten vähän miestä tuntuu kiinnostavan. Äkkiä se kyllä voi kääntyäkin: oon jutellu tästä asiasta viime kesästä lähtien kun poitsu oli vuoden vanha. Eilen sanoin sit taas vaihteeks et mun päähän ei mahdu mitään muuta kuin vauvakuume. Siihen mies totesi että kyllä hän mulle sen vauvan suo kun kerran niin kovasti haluan. Sanoi, että viimeistään marraskuussa voitaisiin alkaa yrittää. Aika hurja tunne että tästä pakkomielteeksi kasvaneesta haaveesta voisi sittenkin tulla totta! Että voisi kohta alkaa tehdä jotain asian eteen.

Tällä hetkellä tosin vauvakuumetta hillitsee vähän se, että poika on TAAS kipeänä. Raskasta aikaa taas. Meillä on molemmilla tällä viikolla tärkeitä työjuttuja ja isovanhemmat asuu 200 kilometrin päässä. Se on siis aina vaan kiinni musta ja mun miehestä. Apuja ei siis ole tarjolla vaikka toinenkin lapsi meille joskus tulisi.

Lovingmamalle piti kommentoida vielä sitä, et kannattaa yrittää vielä ajatella asiaa miehen näkökulmasta. Äitiysloma ja hoitovapaa uuden vauvan kanssa voi tuntua äidistä tosi houkuttelevalta ajatukselta, mutta mieshän joutuisi silloin edelleen hoitamaan työnsä ja yhden sijasta kahta lasta. Mun mies ainakin vitsailee et tämä on hänen elämänsä viimeinen kesä. Sit hän täyttää 36 ja rauhoittuu ja voi muuttaa johonkin korpeen, eikä omaa elämää sen jälkeen enää ole. Meidän perhe on ainakin nyt niin kovilla et olis tietty ihan fiksua keskittyä vaan ton yhden pojan hoitamiseen... Mut en haluais liian suurta ikäeroa ja ehkä kaiken jaksais nyt paremmin kuitenkin kun elämä ensimmäisen vauva-aikana on vielä niin tuoreessa muistissa.

No, tuli vähän yksinpuhelua. Mut niinku Babette totes niin on tosi hyvä et on olemassa tällanen paikka missä voi vähän tuulettaa tunteitaan. Piti vielä kommentoida että onko Babetella kuukautiskierto kovinkin epäsäännöllinen? Se tuo kyllä raastavaa epävarmuutta elämään. Mullakin tulee muuten edelleen maitoa vaikka lopetin imetyksen 6 kk sitten. Mut onhan se vähän erikoista et maitoa tulee vaikka ei ole raskaana... Tsemppiä tutkimuksiin!

 

sinadrius hyvä pointti kyllä tuo et mies joutuis edelleen hoitaan työnsä ja ite sais olla kotona. Meillä kyllä mies tuntuu olevan aina niin väsynyt kun joutuu vuorotyötä tekemään. Itellä silti semmoset ajatukset, että perhe on tärkeämpi kuin työ ja jos työ käy niin raskaaksi ettei perhettä jaksa niin pitää miettiä työpaikan vaihtoa. Mun mielestä tämmönen lapsiasia on niin iso asia, ettei kumpikaan voi toisen puolesta päättää. Eli en voi enkä halua painostaa miestä toista lasta tekemään, muttei hänkään voi kieltää multa sitä. Noh, nyt on kuitenki puhuttu että ehkä ens kesänä voitais alkaa yrittää. tuskaa tekee oottaa, mutta toivottavasti odotus lopulta palkitaan ja sais toisenki vauvelin. Aika näyttää miten tän asian kans edetään, mutta saahan sitä ittiä kiusata kuumeilemalla.

 

Sinadrius oli ennen kuin muutama kuukausi sitten alkoi tulemaan viikko-kaksi myohassa. Onhan se joo, ja sita "maitoa" tulee vaan oikeasta rinnasta. Ei nyt puhuta isosta maarasta mutta puristamalla irtoo Kiitos tsempeista!

Meilla mies on kylla myonteinen mutta puhutaan enemmankin lahivuosista. Haluaa ensin tietenkin myos saada selvyytta naihin asioihin. Ajattelin tilata Amazonista pari vauvakirjaa, kehityksesta ja ensivanhemmuudesta. Ei sita liiankaan varautunut voi olla vaikkei naita asioita pelkastaan lukemalla opi.

Miten te muut kasittelette tata vauvakuumetta? Yritan toisaalta olla mahdollisimman paljon miettimatta mutta haastavaa on. Toisaalta saa tasta voimaakin.

 

Ei tasta tule kylla mitaan! Filmi pyorii paassa 24/h. Miehellekin lupailin etta lopetan tasta asiasta puhumisen sille kun ei helpoita mitaan. Sanoi etta haluaisi kylla tietaa mita kayn lapi paani sisalla. Suoraan sanottuna pistaa vituttaan etta tallainen kuumeilu on tarvinnut iskea.

Joku jarkeva varmaan laatisi listan vauvattoman elaman hyvista puolista. Ei auta tassa kun muutenkin olo on kuin raskaana olevalla - turhaan. Eilen ennen puoltayota oli pakko nousta ylos ja syoda koska oli taas niin pirun huono olo. Siina sitten tunnin keikuin hereilla ja eikohan ennen kahdeksaa sama juttu. :stick:

 

Moikka Minäkin tunnen kuuluvani tähän ketjuun. Ollaan miehen kanssa 26-vuotiaita ja oltu yhdessä kohta 8 vuotta, naimisissa puolitoista ja meillä on vajaa 4-vuotias poika. Pojan syntyessä minulla oli amk kesken, joten tässä on vierähtänyt vuosi pojan kanssa kotona, 2,5 vuotta opintoja ja nyt puoli vuotta valmistumisen jälkeen töissä ennen kuin edes on tullut toinen lapsi mieleen. Nyt olen kuitenkin tässä kuukauden sisällä huomannut että mietin toisen lapsen saamista vähän väliä. Otin jo asian puheeksi miehenkin kanssa ja hän on samaa mieltä että ikäeroa esikoiseen on jo nyt tullut melkein liikaa. Meillä on kuitenkin iso taloremontti vielä kesken, mikä pakottaa lykkäämään asiaa vielä hetkisen. Sain vuodenvaihteessa vakituisen työpaikan ja senkin takia ahdistun, että koen heti raskaaksi tulemisen epäreiluksi työnantajalle vaikka eihän sen pitäisi antaa vaikuttaa omaan perhe-elämään millään tavalla. Puhuttiin nyt kuitenkin että jos alkuvuodesta alkaisi yrittämään. Esikoinen sai alkunsa heti ensimmäisestä yrityskierrosta ilman mitään ovistikkuja tai kiertopäivien laskemista, joten en osaa edes miettiä mitään sellaisia. Siinäkin mielessä tämä ketju tuntuu omalta

 

Onpa tosiaan hyvä että on tällainenkin ketju olemassa. Voi pohtia "vauvakuumettaan" muiden kanssa, vaikka vielä ei olisikaan yritys ajankohtaista. Tervetuloa uudet!

Marietin ja Marhulan kirjoituksia piti kommentoida, että on varmasti hyvä pitää ne omatkin haaveet hengissä. Että vaikka kovasti lapsia toivoisikin, niin olisi silti joku "ihan oma" asia. Toisinsanoen työ tai opiskelu. Musta ainakin tuntuu että mitä raskaammalta viime vuosi (= ensimmäinen vuosi töissä nyt 2-vuotiaan poikani syntymän jälkeen) tuntui niin sitä enemmän pakenin vaikeaa oloa vauvahaaveisiin. Olo kotona oli kuitenkin niin paljon helpompaa kuin kahden asian yhteensovittaminen. Mutta nyt oon päättäny lopettaa turhan piehtaroinnin näissä asioissa - mun miehen mieli ei kuitenkaan sormia napsauttamalla muutu toiselle lapselle myönteiseksi - ja yritän keskittyä niihin asioihin mihin voin vaikuttaa. Ois kiva et ens vuosi töissä olis helpompi kuin tämä ensimmäinen. Ja toivottavasti voitaisiin kohta alkaa katsella meille uutta kotia.

Vielä tuli mieleen sekin, että ärsyttää myös jonkunlainen "yleinen paine" 2-3 vuoden ikäeroa kohtaan. Aika nopeasti on nämä kaksi vuotta menneet lapsen kanssa ja nyt olisi jo kiire ehtiä kolmen vuoden ikäeroon. Henkisesti varautuisin ainakin puolen vuoden yritykseen ennen positiivista raskaustestiä (esikoisen kanssa meni noin puoli vuotta pillereiden lopetuksesta). Tällaista asiaa ei haluaisi kiireen kanssa viedä eteenpäin, mutta silti kovasti toivoisi, että jos kaksi lasta olisi niin niistä olisi seuraa toisilleen. Välillä mietin kyllä sitäkin, että mitä jos ne kaksi eivät vain jostain syystä tulisi ollenkaan toimeen? Eihän se pieni ikäero välttämättä mitään ratkaise...

 

Tuolla ketjun alussa oli keskusteltu miehen vauvakuumeesta/-kuumeettomuudesta ja siitä onko haaveista kerrottu muille. Meillä mies ei ole koskaan potenut varsinaisesti vauvakuumetta vaikka lapsista on kyllä aina puhuttu ja on ollut ihan loistava isä esikoiselle. Kun asian nyt otin puheeksi ja suurpiirteiseen aikatauluunkin päädyttiin niin mies ei ole asiasta sen enempää enää myöhemmin maininnut. Miulla taas asia pyörii mielessä koko ajan ja mietin ajatteleeko mies koko asiaa ja onko edelleen samaa mieltä. En kuitenkaan viitsi koko ajan olla miehelle vauvasta puhumassa. Muillekaan en ole koko asiasta maininnut eikä esikoisenkaan kohdalla kerrottu yrityksestä ja vauvastakin vasta 12 viikon jälkeen. Ei meillä oikein ole suvussa eikä kaveripiirissä sellaisia, joiden kanssa voisi puhua kun kellään ei ole lapsia. En tiedä mistä tämä minun vauvakuumeeni tulee kun ei niitä pikkuisia lähipiirissä edes näe Mukava siis jos täällä saa vähän jakaa ajatuksia.

Tuo on kyllä ihan totta, että kun on muuta tärkeää elämässä niin ei ehdi vauvakuumetta niin paljon potea. Meillä on ollut tässä välissä hääkuume, muuttokuume, talokuume ja talonsuunnittelupakko Nyt ei ole sitten mitään muuta kuumetta niin tämä valtasi mielen. Meidän kaverit ovat kyllä kyselleet pitkään että milloin poika saa pikkuveljen tai -siskon, mutta muualta ei ole onneksi tullut painetta. Olisihan se pienempi ikäero ollut kiva, että lapsista olisi seuraa toisilleen mutta en usko että isommastakaan mitään haittaa on. Minä haaveilen että toisen lapsen jälkeen saataisiin vielä se kolmas pienellä ikäerolla toiseen mutta mies ei ole ihan samoilla linjoilla. Kuumeilen sitten varmaan toisen jälkeen taas täällä

 

Hei mariet ja Marhula! :wave:

Meilla mies on sita mielta etta katsellaan asiaa sitten tuloksien jalkeen kun tiedetaan mita on meneillaan. Menkat pitais nyt ehka tulla sitten perjantaina (vatsassa mukavaa polttelua etta varmaan sitten niin) mutta kauan kestaa nykyaan menkkaoireet ennen kuin hanat aukee - mika on kummallista. Pahoinvointia on ainakin joka aamu ja ilta. Sunnuntaina tuli tehtya testikin ja antoi hailakkaa viivaa. Jännän äärellä siis ollaan.

Marhula tuohon painonpudotukseen, etta voisit kokeilla maidotonta ja gluteiinitonta ruokavaliota Multa lahti 7 kiloa kun jatin maidonkin pois. Viljaton olin ollut jo kauan mutta silti olo ei ollut hyva.

mariet yritan kanssa valttaa asiasta puhumista miehelle. Tuntuu etta alan luomaan paineita jos jatkan.

 

Moikka kaikille!

Oon taustalla lueskellut tätä ketjua ja tämä tuntuu omimmalta paikalta purkaa ajatuksia. Mulla on kaksi lasta, nuorempi kohta 9kk ja mulla on jo ollut jonkin aikaa kamala vauvakuume. Tai en oo ihan varma onko se tällä hetkellä vaan raskauskuume kun kokoajan ajattelen kuinka ihanaa olis taas olla raskaana. Aika on ilmeisesti kullannut jo muistot, koska edellisen odotuksen loppupuoli oli aika tuskaisa vauvan perätilan vuoksi ja tämä vauva-aikakin on ollut tosi raskas alun vatsavaivojen ja muidenkin yövalvomisien takia. Mutta silti huomaan katselevani kaikkia mammavaatteita ja pienen pieniä vauvan vaatteita.
Uutta yritystä ei siis ole edes vielä tiedossa (ollaan kyllä puhuttu että lapsia saa tulla vielä jos on joskus tullakseen, mutta ei ihan vielä) mutta kuumeilen jo kovasti.
-Ninnu-

 

Minustakin tuntuu että aika on kullannut muistot Sen pikkuvauva-ajan osalta ainakin. Meillä ollaan kuitenkin jo siinä tilanteessa esikoisen kanssa, että yöllä saa nukkua koko yön (vaikkakin poika tulee joka yö meidän väliin), osaa leikkiä itsekseenkin hetken vaikka omalla pihalla, pukemiset ja syömiset onnistuu ihan itse jne. Aikamoinen elämänmuutos siis taas olisi edessä vaikka yksi lapsi jo perheessä onkin. Esikoinen ei ainakaan ollut mikään maailman helpoin vauva, joten odotan toisenkin vauva-ajasta yhtä hankalaa ja olisi iloinen yllätys jos olisikin tyytyväinen ja leppoisa tapaus

Minun pitäisi mennä tässä parin viikon sisällä ostamaan uusi satsi pillereitä. Ajattelin käyttää tilannetta hyväkseni, kuten joku jo aiemmin taisi Kolmen kuukauden pakkauksella selviäisi lokakuuhun, mikä jo minulle sopisi oikein hyvin pillereiden pois jättämiseen. Olisi kiva saada joku konkreettinen laattojen määrä niin niiden loppumista olisi mukava odotella. Nyt on vain suurpiirteinen sopimus että ehkä joskus alkuvuodesta. Miehellä on vaan nyt niin hektinen vaihe remontissa että aika ei ole välttämättä paras mahdollinen yrityksen aikaistamisehdotuksiin vaikka tietääkin että jo talvella helpottaa roimasti.

Babettella onkin jännät paikat