Yrittämään päässeistä plussanneet <3

Sinadrius voi eiiii..... :,(, pahoittelut sinne ja :hug:. Voimia uuteen yritykseen!

Minä selvisin eilisestä ekasta työvuorosta! Heräsin kuudelta aamulla aivan järkyttävän pahaan oloon ja nousin ylös sitten syömään, jotta se menisi ohi. Söin aamupalaa ja lähdin kävelylle helpottaakseni oloa ja käydäkseni samalla ostamassa eväitä kaupasta. Paha olo vain jatkui ja kun pääsin kotiin, lensi ensimmäinen laatta. :X Olo oli kyllä karmea. Kävin vielä työpaikan vessassa kakomassa, kun olin vaihtanut työvaatteet päälle. Mutta onnekseni huono olo meni pikkuhiljaa ohi, kun alkoi keskittyä työntekoon. Oli niin paljon uutta opeteltavaa. Koko päivänä ei oikein ruoka maistunut kunnolla. Pelkäsin, että oksennan koko päivän siellä töissä ekana päivänä, vähän olisi noloa. Mutta onneksi selvisin. Ei tarvinnut kertoa raskaudesta. En aio kertoa, kun vasta joskus joulun jälkeen. Työkaverit vaikutti mukavilta ja työ ihanalta. Myöskin todella rento ilmapiiri vaikutti olevan ja se joka minua opasti niin ainakin kehui sitä työpaikkaa. Hän myös sanoi, että minun on aivan turha vetää tuosta työstä mitään stressiä. Ihana tällaisen stressierkin kuulla tuollainen, ettei tarvitse stressata! Mielelläni menen siis uudestaan.

Paha olo näyttää tulleen nyt tähän osoitteeseen, vaikka juuri pääsin pari päivää sitten kirjoittamasta, että ei ole juurikaan pahoinvointia. Taas tekee aikalailla pahaa ja veikkaan, että tämän aamun aamupalakin on kohta ulkona. Tosin eilinen superpahaolo saattoi johtua myös jännityksestä, sillä olen nuorempana oksentanut monesti jännityksestä. Ja raskauspahoinvointi+jännitys niin oksennus on varma. Mutta en usko, että olisin oksentanut, jos en olisi raskaana. Ei ole käynyt niin pitkään aikaan. :)

Haikulainen, aivan ihana kuulla, että sait apua tilanteeseesi! Ei kukaan loputtomiin jaksa vain painaa töitä ilman unia. Nyt vain lepoa. Ja luonnossa liikkuminen selvittää ajatuksia. :)

Kiitos teille, kun olette miettineet minua, kuinka selvisin töistä ja annoitte vinkkejä selviytymiseen, ne kaikki oli tarpeeseen.:heart:
 
Moikka kaikille!

Josko uskaltaisi tänne jo kirjoitella..
Yrityksen odottajista suoraan ohituskaistan kautta tänne. :)
Tänään tehty digi-testi ja tulos: raskaana 2-3. :heart:

Hieman olen jo tätä ketjua lueskellut, mut nytpä lukaisen kokonaan läpi. :)

Pahoittelut Sinadrius! :'( Jaksamisia!
 
Sinadrius, voi kurja! :(

Mullakin on nyt vähän ikäviä uutisia: eilen varhaisultrassa ei löytynyt kuin tyhjä sikiöpussi kooltaan vastaten viikkoja 4+. Ja edellisistä menkoista laskettuna eilen olisi ollut 6+1

Vaihtoehdot on nyt että on mennyt viikko-pari sitten kesken (tuulimuna?) tai sitten hedelmöittynyt ainakin viikon odotettua myöhemmin. Jälkimmäiseen en usko koska sain ekan plussan jo kuukautisten odotettuna alkamispäivänä.
Ultraajakaan ei kummia uskaltanut lupailla vaan tuulimunaraskaus tässä taitaa olla todennäköisin vaihtoehto - raskausoireet ennallaan ja eilen illalla sekä tänä aamuna sain vielä raskaustesteistä plussat mutta se kuulemma on normaalia tuulimunaraskauksissa.

Peruin äsken ekan neuvolan ja sain kinuttua itselleni ajan kunnalliseen ultraan ensi viikolle, ei tarvitse sitten maksaa 170€:a yksityisestä ultrasta lääkärin tekemänä. Jos/kun kehitystä ei ole tapahtunut niin saan sitten keskiviikkona lähetteen tyhjennykseen.

Koti on ollut täynnä surua eilisillasta lähtien. Onneksi oon jo valmiiksi sairaslomalla, en mitenkään kykenisi asiakaspalvelutyöhön juuri nyt.
 
Voi ei Haikulainen :( Vielä on toivoa, mutta voin kuvitella miten lohduton olo varmasti on. Paljon jaksamista teille :hug: Toivotaan, että uusi raskaus onnnistuisi pian ja sujuisi onnellisemmissa merkeissä, mikäli tämä ei tästä enää etene.
 
Haikulainen:hug: Ei näin pitäisi käydä kellekään, olen todella pahoillani sinun/teidän puolesta! ;( Nyt toivut aivan rauhassa ja onnea uuteen yritykseen, kun sen aika on.

Ninnulle, tervetuloa! :)

Täällä on pahoinvointi taas hellittänyt. Pari kertaa olen joutunut oksentamaan, mutta pääasiassa olo on ihan hyvä. Neuvola on kahden viikon päästä viikolla 9+0. En malttaisi enää odottaa....! Aluksi tuntui, että äkkiähän se aika menee ja nautin vain siitä alun raskautuneesta olotilasta. Nyt vain odotan kieli pitkällä neuvolaa ja sitä että saisi ehkä kuulla sydänäänet. Täälläkin on nimittäin ollut huolta, että onko kaikki hyvin..... Ehkä neuvolan jälkeen rauhoitun vähän. :)

Kaikille hyvää itsenäisyyspäivää!

T. Kuukkis ja Tintti 7+1
 
Haikulainen :hug: jaksuja <3

Mullakin oli tänä aamuna hiukan helpompi olo ei tarvinut kaksi kertaa yökätä mutta oksentamaan ei tarvinut juosta niinkun joka muu aamu:D Täälläkin neuvolaa odotetaan jo kovasti jos vaikka ne sydänäänet kuulisi :heart:

Ja minunkin puolesta kaikille hyvää itsenäisyyspäivää

Nannaa 6+3
 
Täällähän on joukko hiljentynyt. Onko sitten joulukiireitä sen verran että ei ehdi täällä käydä => Mitä teille kuuluu odottajat?

Minä vannoin, että ar-ultraan en mene, mutta toisin kävi. Varasin ultra-ajan torstaille, jolloin viikkoja kasassa 8+0. =) Sain ilta-ajan, joten pääsee mieskin mukaan. Ihana päästä kattoon pientä ja tarkistamaan, että on kaikki hyvin. Oireita on sen verran paljon, että ei tarvi epäillä, et ollaanko tässä nyt raskaana vai ei. :) Mut kyllä sitä silti haluaa varmistaa.
 
Hyvää tänne ainakin kuuluu mitä nyt tosiaan pahoinvointia on koko ajan :$ Hih oonkohan mä tän porukan ainut joka ei aijo sitten sinen varhaisultraan :D Noh neuvola on jo sitten reilun viikon päästä :)

Kuukiuru Saanko udella kun asut ilmeisesti Oulun seudulla että menetkö minne ultraan?=)
 
HAikulainen :hug: voimia!

Päivittäin käyn täällä kurkkimassa, mutta ei jostain syystä tule kirjoiteltua mitään.
Olo on vielä niin epäuskoinen, että raskaana ollaan.
Vielä olis kaapissa yks digi-testi ja mieli tekis taas tehdä ja varmistella asiaa. ;)
Ajattelin josko loppuviikosta sen tekis jos siihen sen 3+ saisi. :D
muoksis: enpä malttanut odottaa loppuviikkoon digin kanssa vaan se alkoi huutamaan mua tuolta kaapista. :D Tulos: 3+ :heart:

Mieli myllertää ja hormonit heittelee mielialoja oikein urakalla. Suutun välillä ihan mitättömistä asioista ja mies jo naureskeleekin mun mielialan vaihteluille. :)
Muuten olo on tosi väsynyt ja etova pitkin päivää. Ei varsinaisesti okseta, mutta yököttää.
Nämä kaksi pientä pitää sen verran kiireisenä, että ei oikein ehdi keskittyä vielä "raskaana olemiseen" :) Saa nähdä miten sitten ison mahan kanssa jaksaa juosta näiden perässä.

Varhaisultrasta, me ei mennä tällä kertaa. Ekassa raskaudessa kävin, mutta tokassa en. Menisin varmaan jos ei olisi niin kallista. Ja miehen mielestä se on muutenkin ihan rahan hukkaa. :stick: No täytyy jaksaa vaan odottaa sinne np-ultraan.

Eka neuvola mulla olisi 19.12. Tosin täällä ei vielä ekassa neuvolassa edes yritetä kuunnella sydänääniä.

Raskaudesta kertomisesta, ei olla kerrottu vielä kenellekkään, vaikka mieli tekisi huutaa koko maailmalle! Onneksi täällä voi höpistä silti :heart:
Pelkään ihmisten reaktiota kun "taas sitä ollaan paksuna", mut mitäpä sitä välittämään..
Äitille ajattelin kertoa kun haluisin mennä rauhassa sinne neuvolaan ja lapsille tarvis siksi aikaa hoitajaa.

Olihan siinä taas omaa napaa.. :whistle:
Muidenkin kuulumisia odotellessa...

Ninnu ja kirppu 6+0
 
Viimeksi muokattu:
5th
:wave: Pitkästä aikaa! Olen jotenkin laiskistunut tämän palstan suhteen. Aika kiirettäkin toki on, joten ei ehdi netissä pyörimään. Mutta ilmoittelen, että yksi pieni alkio sykkeineen on ultrassa todettu. Pääperämitasta sain nyt virallisen LA:nkin itselleni ja sen perusteella tänään on menossa rv8+0, tuli jo vähän hoppu varailla ekaa neuvolaa ja ultraa. Ne onkin sitten ihan tämän vuoden lopussa ja seuraavan alussa. :)
 
5th, olipa kiva kuulla, että siellä menee kaikki hyvin.:heart: Käyhän välillä paivittelemässä kuulumisia. Minä ainakin mietin usein, että miten sulla/teillä menee! :)

Ninnun kanssa meillä on samana päivänä neuvola! Jännää! :)

Mulla on ar-ultra tänään! :) Minua jännittää ihan sikana. Mulla on sellainen olo ollut jo pitkään, että masussa on kaksi vauvaa. Tuskin on ja ihan höhlä koko tunne, mutta tänäänhän sen näkee mitä siellä oikein tapahtuu. Tulen kertomaan ;)

Tämä oli pikakirjoitus, sillä pitäisi lähteä valmistautumaan töihin. :)
 
Toivotaan kuukiuru hyviä ultrakuulumisia :) Minulla on huomenna ja kovasti jo jännittää. Ensimmäinen neuvolakin heti maanantaina.

Hienoa 5th, että teillä on edelleen kaikki hyvin. Pelottavia tuollaiset alkuraskauden vuodot ja varmasti inhottava epätietoisuus. Jospa nyt jos voisit henkäistä helpotuksesta :)

mariet ja pieni 6+6 :heart:
 
Masussa asustelee yksi vauva, jolla oli pituutta n. 1,4 cm. :heart: Sydän sykki vinhaa vauhtia ja kaikki oli kaikin puolin hyvin. Marietille toivotaan ihania ultrauutisia seuraavaksi. :) Tulehan sitten kertomaan mitat ja muut kuulumiset! :)

Tosiaan meidän vauva vastasi koonsa puolesta viikkoja 7+5 eli pari päivää vähemmän, kuin laskemani. Laskettuaika pysyi samana, 26.7.14. :heart:

Kannatti käydä ar-ultrassa, ihana kokemus!

Nannaa:lle terveisiä, että oli kyllä asiantunteva kätilö, joka ultrasi ja aivan ihana paikka! Niin kodinomainen neuvola, ei mikään karu sairaalamainen. Suosittelen merioulua, jos aiot mennä ar-ultraan. :)
 
Meillä näkyi ultrassa yksi pieni vauva, jonka sydän sykki selvästi :heart: Mitään mittojahan minä en saanut, kun en raaskinut mennä lääkärin tekemään ultraan kun kätilön tekemänä maksoi kolmasosan. Mutta tuo sydämensyke olikin se tärkein tässä vaiheessa :)

mariet ja pieni 7+0
 
Mulla oli keskiviikkona kunnallinen varhaisultra, jossa yritettiin ottaa selvää että onko tuolla nyt mitään vai ei. Mitään ei varsinaisesti edelleenkään selvinnyt mutta hieman se toiveita herättävä käynti kuitenkin oli koska lääkäri löysi sieltä "jotain" joka oli 2,3mm pitkä. Kun silloin viikkoa aiemminhan ei ollut vielä yhtään mitään.

Tuo "jonkun" pituus viittaisi johonkin viikkoon 5-6+0 eli olisi aika synkassa edellisen käynnin kanssa kun silloin (mahdollisen) raskauden kestoksi määriteltiin "alle 5 viikkoa".

Sydämen sykettä ei siis edelleenkään löytynyt joten ensi keskiviikkona kontrolli.
Ihana Lahden kaupunki kun tutkivat mua vaikka ei ole edes ollut fyysisiä oireita mahdollisesta keskenmenosta vaan kaikki on mun pään sisällä.
Maanantaina labraan raskaushormoniarvon mittaukseen, tulos ehtinee sitten keskiviikoksi jolloin lääkäri antaa tuomion ultranäkymän+hormonin määrän perusteella vaikka sydämen sykettä ei vieläkään saataisi näkyviin. Tosin ens ke sen pitäisi ehkä jo näkyä koska viime arvioiden mukaan mulla olisi silloin 7+0 tms.

Peukut pystyyn!

Kuukkis ja Mariet, ihania uutisia teillä! :heart:

Hyviä vointeja kaikille, mä tulen taas informoimaan ensi viikolla mikä tilanne.
Onneks on niin hirveesti töitä ettei kerkeä hirveesti miettimään mitään :)
 
Okei tää ryhmä on toden totta nyt kyllä jäänyt tänne muiden ryhmien alle. Koitetaan nyt jos joku saahaan kiinni :D Mulla oli eka neuvola eilen ja kaikki arvot ok ja jutusteltiin vain. Np ultra on sitten 9.1 sitten pääsee näkemään onko tuola mittää toivotaan :heart:
 
Moikka,

mut voi poistaa tuolta listasta. Keskiviikkona varmistui tuulimunaksi :(

Kesken meni itsestään - niukka vuoto alkoi jo tiistaina ja keskiviikko-iltana aukesi hanat. Niin kovaa supistelua en ole eläessäni kokenut vaikka kivuliaat kuukautiset onkin aina riesana ollut. Käsikauppalääkkeistä parasetamoli- ja ibuprofeiinimäärät tapissa ja silti kipu sai itkemään. Tätä kesti muutaman tunnin. Tänä iltana sama juttu ja lopulta lähdin päivystykseen hakemaan apua. Sain tujummat tropit ja gyne ultrasi, totesi kohdun tyhjentyneen itsestään. Äitiyspolille oli jo aika varattu tyhjennykseen huomisaamuksi mutta onneksi ei nyt siis tarvitse mennä.

Kaikenkaikkiaan ikävä ja traumaattinen kokemus kun näki sikiöpussin yms. :(
Uutta aletaan yrittämään kunhan tästä on kroppa ja pää toipunut.

Toivon teille kaikille odottajille onnellista raskausaikaa, pitäkää huolta itsestänne! :heart:
 
Voi Haikulainen :hug: Paljon voimia teille. Toivotaan, että pian onnistaisi uudelleen.

Minä olen niin tuolla elokuisissa mukana kun tämä ketju hiljeni. Ei ole tuolta yrittäjien puoleltakaan ilmeisesti kukaan päässyt siirtymään tänne.
 
Haikulaiselle vielä pahoittelut tapahtuneesta! :heart: :hug: Oli harmillista poistaa sinut listalta, mutta toivottavasti palaat pian takaisin parempien uutisten kanssa. Voimia uuteen yritykseen!

Pikapäivitys tännekin. Torstaina oli eka neuvola. Meidän neukkutäti oli sellainen kiva reilu viisikymppinen kokenut terveydenhoitaja (?). :) Oikein hyvä mieli jäi käynnistä ja saimme kaiken maailman lippuja ja lappuja, joita sitten ehdin jopa eilen vilkaista. Nt-ultra ajan saimme 13.1 ja samana päivänä on myös nlalääkäri. Tuntuu, että tuo aika on ikuisuuden päässä eikä malttaisi odottaa, että saa taas nähdä minin.

Raskausoireet ovat voimakkaammat tällä hetkellä kuin aiemmin. Väsymys on karseaa ja joka yön 10 tunnin yöunet helpottavat vain aamusta/aamupäivästä, iltapäivästä hyydyn ja illalla ei voi tehdä mitään. Väsyneenä on myös huono ja voimaton olo, en pysy pystyssä. Hemoglobiini oli kuitenkin 135 kun neuvolassa mitattiin eli voimattomuus johtuu hormoneista. :) Pian pitäisi kuitenkin olla helpotusta luvassa, ainakin kirjojen mukaan. :D

Mitäs teille muille? Täällä on kyllä tosi hiljaista, saataisiinpa pikaisesti porukkaa tuolta yrittäjistä tänne.

Hyvää joulua kaikille! :heart:
 
5th
Haikulainen, olen todella pahoillani! :hug: Paljon voimia toipumiseen! :heart:

Joulu se tulla jollottaa ja kiirettä pitää. Onneksi toisaalta, sillä menee tämän odotuksenkin osalta aika joutuisaan. Ensi viikolla on eka neuvola ja ultra. Me ei mennä tästäkään seuloihin, mutta onneksi sairaalamme tarjoaa silti ultran. :) Mulla vuodot on edelleen jatkuneet miltei säännöllisinä, mutta siitä huolimatta olen nyt parina iltana bongannut pienen sydänäänet kotidopplerilla. Helpottaa huolta, kun vuodon kanssa saa muuten olla vähän sydän syrjällään koko ajan. :heart:

Ihanaa Joulua kaikille mammoille ja masuille! :xmas:


5th rv9+5
 
5th, tehdäänkö sinulle siis np-ultra jo nyt vai tarjotaanko teillä ar-ultra?

Me halusimme seulontaan, mutta olen alkanut katua, en ehkä haluakaan... :( Sen riskiluvun kuuleminen pelottaa niin paljon. Voi olla, että minun ikäisellä se ei ei ole kovin suuri ja luultavasti kaikki on hyvin, mutta silti.

Mies haluaa ehdottomasti seuloihin. Hänen takiaan sen teen. Mietin vain, että haluaisin kuulla vain, että kaikki on ok jos on enkä mitään lukuja..... Voisikohan tällaisen toiveen esittää neuvolassa, että en itse saisi tietää lukuja. Tällaista olen pohtinut.
 

Yhteistyössä