Ylivilkas lapsi, mistä apua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "..."
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

"..."

Vieras
Miehen puolelta "sukurasitteena" ylivilkkaus ja oppimisvaikeuksia, nyt pahasti näyttää että yhdellä lapsista voimakkaasti ylivilkkautta ja keskittymisvaikeuksia.

Päiväkodista ei ole kommentoitu asiaa (ollut nyt n. 6kk siellä).

On ihan eri maata muiden lastemme kanssa, sählää ja sättää. Koko ajan äänessä, juoksee ja kiljuu, ruokapöydässä istuminen tekee tuskaa ennemmin lähtisi joka lusikallisen jälkeen kierroksen tekemään kuin söisi suun tyhjäksipöydän vieressä.

Virtaa piisaa, ei se näin kesällä haittaa kun ulos pääsee juoksemaan ja meuhkaamaan mutta talvi varsinkin ihan tuskaa ja ulkona oli liukas niin ei samalla tavalla saanut sitä purettua.

Loukkaa kokoajan itseään, on koivet mustelmilla, polvet ja kyynerpäät auki.

Lähti aikaisin liikkeelle, 4kk iässä ryömi, 6kk iässä konttasi ja 10kk iässä käveli. Myös puhumaan oppi aikaisin, ja nyt 4 vuotiaana on kielellisesti lahjakas. Laulaa ja tanssii, tykkää jumpata ja pelata jalkapalloa, kiipeillä ja juosta.

Ja on puolet rasittavampi kuin muut lapset, vaatii paljon enemmän huomiota jne..

Kouluunmeno pelottaa, olen jo miettinyt että mahtaisikohan olla apua jos sitä lykkäisi vuodella. Toisaalta on alku vuodesta syntynyt, joten olisi kaikkia vähintään vuoden vanhempi osaa jopa melkein 2 vuotta vanhempi..

Millaisilla perusteilla mahtaisi päästä pienryhmään tai erityisluokalle? Onko "pakko" käydä normiluokan kautta toteamassa että se ei vaan onnistu? Isossa ihmisjoukossa kun kaikki menee sähläämiseksi ja huutamiseksi, eikä pysty sitä vähääkään keskittymään.
 
Ei ole pakko käydä tavallisen luokan kautta, ja silloin erityisluokalle pääsy voi jopa olla hankalampaa, koska paikat ovat luultavasti täytetty jo koulujen alettua. Neuvolassa kouluvalmiutta tutkittaessa kannattaa ottaa oma huoli esille. Sieltä sitten ohjaavat tarpeellisiin tutkimuksiin.

Tsemppiä!
 
Ihmettelen ettei päiväkodista ole kerrottu jos ovat huomanneet moista. Oletko kysynyt tai kertonut että kotona olette huomanneet tälläista käytöstä? Juttele nyt ihmeessä hoitajien kanssa.
Voi olla että lapsi onkin päiväkodissa täysin erilainen kuin kotona. Rajoitetaan selkeämmin, selkeämmät säännöt , heillä on paremmat keinot rauhoittaa poikaa jne. Tietenkin voi olla että päiväkodissa on menossa vielä ns. tutustumisvaihe ja lapsi ei ole vielä päässyt siellä "vauhtiin"
 
Liikuntaharrastuksesta missä pääsee sitä energiaa purkamaan. Jalkapallo, uinti tai yleisurheilu.
Meillä myös hyvin liikkuvainen poika ja kyllä sen kanssa olisi helisemässä jos ei jotain liikuntaa harrastaisi.
 
miten voi olla oppimisvaikeuksia jos ei ole koulussa,tuskin eskariakaan aloittanut 6kk sitten(tammikuussa?).Meillä on villi poika isän puolelta sukurasitteena myös.Kävi kouluvalmiustestissä ja oli niitten puolesta valmis kouluun.Itse olisimme halunneet että poika olisi mennyt starttiluokalle/aloittanut koulun vuoden myöhemmin...Eskarin opekin oli sitä mieltä että kouluun vaan.Poika menee syksyllä kolmannelle ja on ollut kyllä hankalaa,ei niinkään oppimisen puolesta vaan muuten..
 
Päiväkodissa voi käydä erityisope tutkailemassa ja/tai pyydätte päästä koulukypsyystestiin (ilmeisesti aloittaisi vasta vuoden päästä koulun?). Ne pidetään keväisin tammi-helmikk paikkakunnasta riippuen.

Tarvittaessa neuvola tai pk-psykologi yksilötestaa.

Terv. erityisluokkalaisen ekalaisen äiti
 
Mie en puoltaisi koulunaloituksen lykkäystä ennen kuin on kokeiltu miten lääkitys vaikuttaa. Jos välittäjäaineet poukkoilevat väärin aivoissa, on medikaalinen ratkaisu järkevä. Vastoin yleisiä käsityksiä adhd-lääkkeet eivät ole mitään rauhoittavia, joilla tehdään lapsista zombeja, vaan auttavat aivoja saamaan viestit sinne minne pitää.
 
  • Tykkää
Reactions: Jätkä
[QUOTE="mariel";26604068]miten voi olla oppimisvaikeuksia jos ei ole koulussa,tuskin eskariakaan aloittanut 6kk sitten(tammikuussa?)...[/QUOTE]

Meinaatko, että lapsi alkaa oppia asioita, vasta, kun on virallisesti aloittanut koulun?Meidän esikoisen viisivuotistarkastuksessa telkkari alkoi vihjailla erityisluokasta ja käytiinkin psykologille - ja eskarivuonna rampattiin perheneuvolan psykologilla - neurologillekin oltais saatu lähete. Haluttiin kuitenkin katsoa, miten koulu lähtee käyntiin tavallisella luokalla. Kolme vuotta on nyt menty 25 oppilaan luokassa ilman ongelmia. Kyllä oppimisongelmia ja ylivilkkautta tarkkaillaan neuvolassa jo ennen koulun alkua. Meidän pojan kohdalla vaan ei terkkarin ennusteet sitten kuitenkaan toteutuneet.
 
miten voi olla oppimisvaikeuksia jos ei ole koulussa,tuskin eskariakaan aloittanut 6kk sitten(tammikuussa?).Meillä on villi poika isän puolelta sukurasitteena myös.Kävi kouluvalmiustestissä ja oli niitten puolesta valmis kouluun.Itse olisimme halunneet että poika olisi mennyt starttiluokalle/aloittanut koulun vuoden myöhemmin...Eskarin opekin oli sitä mieltä että kouluun vaan.Poika menee syksyllä kolmannelle ja on ollut kyllä hankalaa,ei niinkään oppimisen puolesta vaan muuten..
 

Yhteistyössä