?
"..."
Vieras
Miehen puolelta "sukurasitteena" ylivilkkaus ja oppimisvaikeuksia, nyt pahasti näyttää että yhdellä lapsista voimakkaasti ylivilkkautta ja keskittymisvaikeuksia.
Päiväkodista ei ole kommentoitu asiaa (ollut nyt n. 6kk siellä).
On ihan eri maata muiden lastemme kanssa, sählää ja sättää. Koko ajan äänessä, juoksee ja kiljuu, ruokapöydässä istuminen tekee tuskaa ennemmin lähtisi joka lusikallisen jälkeen kierroksen tekemään kuin söisi suun tyhjäksipöydän vieressä.
Virtaa piisaa, ei se näin kesällä haittaa kun ulos pääsee juoksemaan ja meuhkaamaan mutta talvi varsinkin ihan tuskaa ja ulkona oli liukas niin ei samalla tavalla saanut sitä purettua.
Loukkaa kokoajan itseään, on koivet mustelmilla, polvet ja kyynerpäät auki.
Lähti aikaisin liikkeelle, 4kk iässä ryömi, 6kk iässä konttasi ja 10kk iässä käveli. Myös puhumaan oppi aikaisin, ja nyt 4 vuotiaana on kielellisesti lahjakas. Laulaa ja tanssii, tykkää jumpata ja pelata jalkapalloa, kiipeillä ja juosta.
Ja on puolet rasittavampi kuin muut lapset, vaatii paljon enemmän huomiota jne..
Kouluunmeno pelottaa, olen jo miettinyt että mahtaisikohan olla apua jos sitä lykkäisi vuodella. Toisaalta on alku vuodesta syntynyt, joten olisi kaikkia vähintään vuoden vanhempi osaa jopa melkein 2 vuotta vanhempi..
Millaisilla perusteilla mahtaisi päästä pienryhmään tai erityisluokalle? Onko "pakko" käydä normiluokan kautta toteamassa että se ei vaan onnistu? Isossa ihmisjoukossa kun kaikki menee sähläämiseksi ja huutamiseksi, eikä pysty sitä vähääkään keskittymään.