Ylipainoiset lapsettomat

Juupa, simsalabim vaan! Meitä on täällä(kin) varmaan monia jojoilijoita. Niin minäkin. Aloitin painonvartijaurani teini-ikäisenä, sairastuin anoreksiaan, myöhemmin ahmin ja nyttemmin syön muuten vain liikaa. Pudotettuja kiloja on yhteensä varmaan 70, aina ne ovat tulleet korkojen kanssa takaisin ennemmin tai myöhemmin.

Että mielipide: helppohan sinun on sanoa, kun olet juuri (?)onnistunut pudotuksessasi (onnea vaan sinulle), mutta täytyy todeta, että aika harva painoaan pudottanut pystyy oikeasti pitämään sen alhaalla. Masennus ei noin vaan vyöhyketerapialla parane (ei ainakaan minun masennukseni). Vapaata terapeuttia on ainakin täältä pk-seudulta lähes mahdotonta löytää (nimim. kokemusta on). Työstressi + työttömäksi jäämisen pelko + huoli sairaista sukulaisista yms vie minulta tällä haavaa mehut niin totaalisesti, että laihduttamiseen tarvittava tsemppi on täysin kateissa.

Kerropa, mistä sen tsempin löytäisin?

 

\

Että mielipide: helppohan sinun on sanoa, kun olet juuri (?)onnistunut pudotuksessasi (onnea vaan sinulle), mutta täytyy todeta, että aika harva painoaan pudottanut pystyy oikeasti pitämään sen alhaalla. Masennus ei noin vaan vyöhyketerapialla parane (ei ainakaan minun masennukseni). Vapaata terapeuttia on ainakin täältä pk-seudulta lähes mahdotonta löytää (nimim. kokemusta on).

Se laihduttaminen aloittaminen on aina vaikeinta :/ Mie olen laihtunut 5kg ihan sillä, että vähensin ruoka-annosten kokoa, mutta muuten söin vanhojen tottumusten mukaan. Lisäksi vältin makean syöntiä. En lisännyt edes liikuntaa.

Peesaan Unelmaa: Masennus ei TODELLAKAAN parane millään vyöhyketerapialla *salli mun nauraa* Itselläni on masennus ja paniikkihäiriö ja haudassa olisin, jos ei olis kovaa lääkitystä (Sepram 50mg+Opamox 15mg+Zopinox 7,5mg). Kerran olen ollut ensiavussa itsemurhayrityksen jälkeen, enkä osastohoidoltakaan ole välttynyt.

Surumielisyyttä ja lievää masennusta ei pidä sekoittaa SAIRAUTEEN, joka johtuu aivojen hormoonitasapinon häiriöstä! Laukaisevia tekijöitä on toki monia, mutta toipuminen on yksilöllistä.

 

olen pahoillani, jos olen laukomisillani jotain loukannut, ei ollut tarkoitus.

mua uhkaa myös työttömyys, kaverin äidin itsemurha, vanhempien terveys heikko, mummo kuoli juuri usean vuoden sairastelun jälkeen, veitsenterällä ollaan täälläkin eletty, vieras nainen yritti terrorisoida avioliittoamme, jne.. paniikkikohtaukset eivät myöskään ole olleet vieraita mutta ne ovat hävinneet itsetuntemisen (en sanoisi itsetunnon vaan painotan tuota itsetuntemista) nousemisen myötä ja kognitiivisella terapialla sekä rasvahappohoidolla (vahvat omega3:t. en ala mitään merkkiä mainostamaan). ja just sillä typerällä vyöhyketerapialla joka avasi paljon vanhoja 'lukkoja', yleensä pillitin vyöhyketerapiassa tunnin putkeen. löysin kuitenkin elämänilon pitkän mustan kauden jälkeen ja halun nähdä vaivaa terveyteni ja myös ulkonäköni vuoksi ja päätin olla surematta sitä, mitä ympärilläni tapahtuu, en voi elää muuta kuin yhtä elämää kerrallaan, muitten murheita ei tarvitse kantaa jos siihen ei ole rahkeita.

mistä löysin motivaation laihduttamiseen? varmaankin siitä, että valitsin mielummin niukemman ruokavalion kuin vahvat särkylääkkeet, niveleni eivät olisi kestäneet enempää painoa ja selkä vihoitteli. kolmatta vuotta olen pysynyt samassa painossa, painon hallinta tapahtuu liikunnalla (3-4 kertaa viikossa) ja ei hirveästi tarvitse enää katsoa mitä syö. mikään barbi en todellakaan ole vaan normaalipainoinen ja kierto (PCO) tasoittui ja ovulaatio tapahtui, nyt olen muista syistä laps.hoidoissa.


ketjun aloittajalle ja muille tsemppiä. PÄÄTTÄKÄÄ, että otatte elämänne haltuun. jos on vaikeaa niin on ainakin 1 vaikea asia vähemmän jos painon saa hallintaan. ja aivojen rasvahappoparadoksiin kannattaa nimenomaan kokeilla myös niitä kalaöljyjä mutta tuloksia on turha odottaa heti vaan valmisteille on yleensä annettava 3 kuukauden koeaika. kohtuus kaikessa, painonvartijoilla on aivan ihania reseptejä joilla voi herkutella.

 

Näin on.

Minä kärsin kroonisesta unettomuudesta (liian) pitkään; meinasin menettää järkeni jo pelkästään väsymyksen takia. (Liian vähäinen uni ja lihavuushan kulkevat muuten käsi kädessä. )Ainoa keino katkaista syöksykierre oli aloittaa Cipralexien popsiminen (mielialalääke) ja konsultoida psykiatria. Diagnoosi oli keskivaikea/vaikea masennus. Olin läpeensä uuvuksissa.

Kun eväät ovat näin vähissä, jo arkiaskareista selviytyminen on lähes mahdotonta. Koko ajan väsyttää, mitään ei jaksa tehdä. Unettomuus myös altistaa sairauksille: sain elämäni ensimmäisen keuhkokuumeenkin viime talvena. Otin sen kuin taivaan lahjana: vihdoinkin sain oikein luvan kanssa maata kaksi viikkoa sängyssä!

Laihduta nyt sitten vielä tällaisessa tilanteessa.

Olen vedonnut elämäni aikana miljoonaan tekosyyhyn, jotta ei tarvitsisi pudottaa painoa. Tämän kaltaiset ongelmat ovat kuitenkin jo niin isoja, että yhden pienen (heheh) ihmisen voimavarat eivät kertakaikkiaan meinaa riittää muuhun kuin hengissäpysymiseen.

Onneksi oma tilanteeni on nyt parempi: lääkitys on auttanut unettomuuteen erittäin hyvin ja mielialakin on kohonnut viime talvesta huomattavasti.

 

....Äskeinen kommenttini oli siis mimoniandran innoittama.

 

viime kesänä kärsin hirvittävästä unettomuudesta (tiedän miltä tuntuu kun valvoo 3 yötä putkeen ja viikon unimäärä on yhteensä 8 tuntia enkä pystynyt nukahtamaan edes nukahtamislääkkeillä). tarjottiin pilleriä jos toisenlaista. masennuslääkkeet olivat tulossa kuvioihin mutta vyöhyketerapia auttoi tähän sekä oman jaksamisen rajallisuuden tajuaminen, opettelin myös tietoisesti rentoutumaan ja purin aggressioita juuri liikunnalla. älkää tuomitko vaihtoehtohoitoja ennekuin olette itse kokeilleet.

 

En tuomitse, olen itsekin kokeillut shiatsua. Ei toiminut ainakaan tähän ongelmaan vaikka ihanaa olikin. Jos olisi enmmän rahaa, kokeilisin kyllä eri hoitomuotoja.

Hyvää viikonloppua kaikille!

 

Hei!!

Luin suorastaan kiukkuisena teidän juttujanne. Ilmeisesti naistenklinikalla on sorsinta käynnissä. MILLÄ OIKEUDELLA????

Joten kirjoittelen miten meillä täällä Tampereella meni..

Joku on voinut tähän juttuun törmätäkin olen kirjoittanut sen joskus aikaisemminkin.

Mutta siis elokuussa 04 lopetettiin ehkäisy. Tulosta ei tullut kesään (05) mennessä ja soitin lääkäriin ajan. Hän sanoi, että vuosi pitää odottaa, joten odotteltiin vielä pari kuukautta ennen kuin saatiin lähete kunnalliseen (väestöliittoon Taysiin) Minne mentiin tämän vuoden tammikuussa.

Olin tietty varautunut kans siihen paino keskusteluun sillä olen TODELLA lihava. (160cm ja 140kg) ajattelin, että lääkäri passittaa laihduttamaan. Lääkäri oli todella mukava (hoitaja vielä mukavampi) tottahan toki hän huomautti, että 10% painon pudotus olisi hyväksi, mutta sitä enempää ei tokikaan tarvitsisi, eikä olisi toivottavaa mikään iso laihdutuskuuri sillä se saisi vain kropan sekaisin. Asiasta ei keskusteltu enempää, eikä siihen palattu myöhemmissä tapaamisissa.

Tehtiin kokeet mulla ja miehelle. Mitään erityistä syytä ei löytynyt. Mun paino ja miehen simppojen korkea ph (lisää viskositeettiä) vaikeuttivat asiaa, mutta eivät estäisi raskautumista.

Meille tehtiin viime keväänä kaksi inseminaatiota, joista ei tullut toivottua tulosta. Mulle pettymykset ottivat todella koville ja pyysin että pitäisimme hetken taukoa. Kesän aikana tapahtuikin sitten ihme ja tulin sponttaanisti raskaaksi.

Musta tuntuu todella pahalta, että hoitoja evätään painon vuoksi. Olisi kiva tietää laitetaanko sairaalloisesti laihat naiset lihotuskuurille ennen hoitojen aloittamista? Sillä anoreksia aiheuttaa suurempia ongelmia raskaaksi tulossa kuin lihavuus.

Tottahan on hyväksi laihduttaa ja raskausaikakin pitäisi olla helpompi. Tosin mulla paino tippui alkuraskaudesta 5kg ja nyt rv20+6 se ei ole tullut takaisin. Enkä muutenkaan vielä ole huomannut raskauden hankaloittaneen oloa.

Toivottavasti kaikki pääsevät hoitoon. Myös kunnallisellakin puolella. Ja toivottavasti onnitumisiakin tulee oli paino sitten mikä tahansa.

 

Ylipaino voi vaikuttaa raskautumiseen ovulaatio-ongelmien kautta. Näin ei kuitenkaan aina ole. Esim meidän tapauksessamme (minä 162cm/105kg)ovulaatio ei tämän hetkisen käsityksen mukaan ole ongelma. Ainoa "vika", mikä meistä on löytynyt, on mieheni teratozoospermia, mutta sekin hyvin lievänä (simppojen kokonaismäärä hyvin suuri ja normaaleja 9%. Viitearvohan on 14 tai yli %).

Juttelin juuri gyneni kanssa asiasta. Tivasin häneltä, onko vielä muita yhteyksiä painon ja raskautumisen kanssa. Vastaus oli ei.
(Minä en siis myöskään kärsi PCO:sta.)

Olen mittauttanut itsestäni kaiken mahdollisen (hemoglobiini, TSH, sokeri ym) ja vain kolesterolissa oli pientä häikkää. Ainakaan toistaiseksi en ole netistä löytänyt mitään yhteyttä näiden asioiden välille.

Olemme 30.11. menossa ensikäynnille Väestöliittoon. Odotan suurella mielenkiinnolla gynen kommentteja painostani.


Pakko vielä suositella teille (siis meille ) kaikille ylipainosta kärsiville erästä kirjaa: Lukekaa naiset "Norsu nailoneissa". Kirjailijan nimeä en nyt muista, joku ruotsalaisnainen se oli. Teksti on todella terapeuttista, vanhoja katsantokantoja kyseenalaistavaa ja analyyttistä. Siitä saa suorastaan elinvoimaa!!

 

Kiitos Janna kommenteistasi! Kerron heti, mitä Väestöliitossa sanottiin. (Asun siis Helsingissä.) Meille tuli muuten postissa kutsu Kätilöopiston perhsuunnitteluklinikalle ensikäynnille, oma gyneni (yksityinen) oli laittanut paperit julkiselle puolelle muutama viikko sitten. En kuitenkaan usko, että hoidot lähtisivät siellä kovin pian käyntiin, joten aloittanemme V-liitossa.

On jotenkin helpottavampaa mennä sinne Kättärille keskustelemaan, kun on käynyt jo kaikissa mahdollisissa tutkimuksissa eikä ainakaan toistaiseksi ole syytä olettaa, että painollani olisi tämän ongleman kanssa mitään tekemistä.

Mukavaa maananataita kaikille!

 

Lupasin kertoa kokemuksistani Väestöliitosta heti kun olen siellä asioinut. Näin se meni (30.11.). Lääkäri jutteli ensin kaikista muista yleisistä asiosta liittyen raskautumiseen. Sitten hän kohdisti katseensa esitietolomakkeeseen merkitsemääni painoon (105 kg/162 cm) ja kysyi: "onko tämä paino aina ollut tällainen?" Mielestäni jossain määrin kummallinen kysymys, enhän TIETENKÄÄN ole esmes 10-vuotiaana painanut 105 kg. Sivumennen sanottuna painoin 12-v. 45 kg, mutta olinkin anorektinen; syömishäiriöt jatkuivat aina kolmenkymmenen ikävuoden korville saakka (nyt 36 ja "muuten vaan syöppö").

Hän kertoi ihan asiallisesti painoon liittyvistä ongelmista (jotka kyllä kaikki jo tiesinkin) ja asetti tavoitteekseni 10 % pudotuksen. Noh, minähän purskahdin itkuun, on tämä sen verran ikävä aihe käsiteltäväksi ja olin juuri tämän takia pelännyt V-liittokäyntiä. "Onneksi" miehenikin on ylipainoinen. Lääkäri määräsi hänetkin tukikuurille, ts tähän talouteen ei nyt ostella herkkuja kuten ennen. Mieheni kuunteli vakavana ja taisi ottaa todesta. Juuri näin minä pienessä mielessäni tämän olin toivonutkin menevän. Olen yrittänyt puhua miehelleni tuen tärkeydestä ja toitottanut, etten voi laihduttaa, jos jääkaappi pursuaa herkkujuustoja ym.

Summa summarum: käynti ei ollut mukava, mutta kaikkea tätä osasin odottaakin. Jollain lailla kuitenkin minusta tuntuu, että tähän painoasiaan puuttuminen voisi tapahtua tahdikkaamminkin. Muutenkin on itku herkässä kun menee ensivisiitille lapsettomuusklinikalle. Jotenkin sitä toivoisi kautta linjan pehmeää ja ystävällismielistä vastaanottoa.

 

Hei kaikille!

Kirjoitanpa myös oman kokemukseni ja kerron mielipiteeni tästä lihavuuden ja lapsettomuusongelman yhdistämisestä. Lihavuus on ongelma lapsettomuudessa vain ja ainoastaan silloin, jos hormonitoiminnassa on jotain ongelmia, siis jos ei ovuloi tai jos on monirakkulamunasarjat jne.

Itse olin kaksi vuotta hedelmöityshoidoissa ja aloittaessani ne painoindeksini oli 30. Minulla syynä selittämätön lapsettomuus, ei siis minkäänlaisia ongelmia kierrossa eikä ole endoa eikä muutakaan vikaa. Kun oltiin vajaa vuosi yritetty (hoidoissa Väestöliitossa), lääkäri vihjasi muutaman kilon painonpudotukseen. Muutenhan Väestöliitossa nuo painoindeksirajat ovat 35 inseminaatioon ja 32 ivf-hoitoihin. No, mä vaan pudistelin lääkärille päätäni ja sanoin ettei taida onnistua, kun en ole tähän ikään asti vielä koskaan laihduttanut. No, hoitoja jatkettiin ja söin koko viime kesän suruuni ja painoni nousi viidellä prosentilla painostani. Ja hups, heti seuraavasta hoidosta tulinkin raskaaksi! Painoindeksini oli 31. Se raskaus meni sitten ikävä kyllä kesken, mutta se taas ei liittynyt mitenkään lihavuuteeni. No, heti vaan uutta hoitoa perään ja kuinkas ollakaan, taas plussasin, (ja nyt plussa on pysynyt eikä enää pitäisi olla varaa keskenmenoon)! Mä sanoinkin lääkärilleni, että mitenkäs tämä lihavuusjuttu nyt, kun painoa on enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ja kuitenkin olen plussannut jo toisen kerran. Veti lääkärinkin hiljaiseksi.

Tiedän monia lihavia naisia, jotka ovat tulleet helposti raskaaksi, joten älkää sisaret surko painoanne. Lihavuudesta syyllistäville lääkäreille pitäisi antaa potkut!

Onnea matkaan kaikille!

 

Kiitos kommentistasi vieras! Yhdyn näkemyksiisi täysin!

Tekisi todella mieli hieman kouluttaa hoitohenkilöstöä. Reilusti ylipainoisella ihmisellä on yleensä takanaan pitkä historia; on syömishäiriöitä, masennusta, jojoilua ym. Tällainen ihminen pitäisikin nähdä aikaulottuvuudessa eli lähteä rauhassa ja syyttelemättä pohtimaan painonmuutosen syitä ja taustoja. Jos lääkäri OIKEASTI haluaisi potilaansa pääsevän tuloksiin, tulisi aihetta lähestyä psykologisena ja lääketieteellisenä onelmana, ei laiskuudesta tai saamattomuudesta johtuvana asiana. Se ei kertakaikkiaan johda yhtään mihinkään.

Ajatelkaapa, jos lääkäri lähestyisi vaikkapa alkoholiongelmaa niin kuin useimmat lääkärit tätä paino-ongelmaa: syyttelevästi ja määräisivät vähentämään juomista. Ei muuten taatusti toimisi!! Kysymyshän on pitkälti samasta asiasta: juodaan tai syödään ahdistukseen, suruun, pelkoihin.

 

Perskutti... :ashamed: Paino noussu 1,5kg. Käytiin viikonloppuna Lidlissä ostoksilla ja niitä herkkuja on tullu naposteltua pitkin viikkoa Nyt alkaa itsehillintä! ...mutta kun ne muromyslit on niiiiin hyviä

 

hommat taitaa toimia niin, että IVF, inseminaatio yms jutuissa bmi rajana on 35, kuitenkin klinikkakohtaisia eroja on ja yleensä tavoitteena onkin selvitellä, mikä on epäsäännöllisten kuukautisten syy tai miks ovulaatiota ei tapahdu vai missä homma on, kuitenkin clomi+terolut hoitoihin harvemmin ei painorajoituksia ole, riippuu kuitenkin siis taas tapauksesta.

 

Täällä yksi ylipainoinen lapseton, jolta hoidot evätty ylipainon takia. Joka käyntikerralla on muistettu puhua painosta, nyt annettiin puoli vuotta aikaa pudottaa jonkin verran painoa ja sitten taas katsotaan. Minulla on pco, mutta se on ollut jo kun olin alipainoinen.


Takana on syömishäiriötä, pitkään jatkunutta, jota tuskin koskaan voittaa kokonaan. Se kuitenkin on johtanut myös lihomiseen. Hoitoja ei aloitettu, vaikka bmi:ni on jotain 35, eli siinä rajalla. Muitakin syitä hoitojen lykkäämiselle oli, ja lopetettiinkin tuon käynnin jälkeen yritys.


Nyt ollaan jätetty ehkäisy taas pois ja luomuna aiotaan mennä. Laihduttaminen ei ole vielä ajankohtaista, koska syömishäiriöpuoli tulisi esiin. (Juu, juuri myös muu terveys oli hoitojen lykkäämisen syynä, mikä on ihan ok.)


Surullista kuitenkin, että jossain paikoin painoon ei suhtauduta niin kriittisesti, kuin joissain. Mielestäni hoidot kuuluisivat kaikille. Itse olen kokeillut metformiinit ja karppaukset, kummastakaan ei apua. Muuten olisin itseeni tyytyväinen näin, joten on surullista, että hoitoihin päästäkseni pitäisi vain olla pienempi.


Muita samankaltaisessa tilanteessa olevia? Olisi mukava vaihtaa ajatuksia Yksäriä saa laittaa! Varsinkin jos sattuu Oulun seudulla asumaan