U
usealla käyty
Vieras
Haluan kertoa omien kokemusteni perusteella ettei kannata liikaa luottaa tai uskoa ammattilaisten asiantuntemukseen. Valitettavasti hekin ovat keskinkertaisia ihmisiä. Monella heistä itsellään on aikamoisia suhdesotkuja eivätkä itsekään noudata oppejaan.
Kävin exäni kanssa vuosien varrella yhteensä 3.lla terapeutilla. Jokainen otti rauhallisena pysytelleen mieheni kannan ja minut leimattin todella vaativaksi ja epätasapainoiseksi. Eräs vaati minua siltä paikalta pyytämään mieheltäni anteeksi ( pettymyksen tunteitani). Vaikka tunnistan tunteeni ja periaatteessa luotan niihin, olen erittäin syyllistyvää sorttia (kasvatuksen tulos). Tuntui hyvin ristiriitaiselta. Olenko tosiaan niin sairas ja paha?
Sen verran päätin kunnioittaa itseäni ja luottaa tunteisiini etten näilä terapeuteilla, heidän asenteidensa ja liian nopeiden tulkintojensa vuoksi, halunnut jatkaa.
Mieheni (tai minun) ongelmana oli hänen seksiaddiktionsa (joka ei kohdistunut minuun ja siksi se olikin minulle ongelma). Tuntui pahalta kun toinen sanoi rakastavansa ja kyllä se monella tapaa välittyi - mutta naisena jouduin tuntemaan häpeää koska en herättänyt miehessäni haluja ( enkä nyt ala todistelemaan tässä kenellekään miksi näin ei olisi pitänyt olla ). Asia olisi ollut helpompi hyväksyä ellei miehelläni olisi ollut libidoa mutta kun niin ei ollut. Hänen historiansa oli täynnä yhden yön suhteita, pornoa, huoria... Alussa minäkin innostin, aktiivisena osapuolena, kunnes tulin hänelle tutuksi. Aika nopeasti.
Vuosi sitten sain mieheni aloittamaan terapian seksuaaliterapeutilla. Toivoin hänen oppivan että parisuhteessakin voi nauttia ja iloita seksistä. Tiesin ettei siitä ole takeita, mutta johonkin suuntaan edes mennään. Mies tykkäsi käydä siellä. Ei hän juuri kertonut mitä keskusteluja siellä kävivät ja kunnioitin sitä. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin tuntua ettei mieheni ole oikein ottanut puheeksi "minun" ongelmaani siellä, eli tilanteemme ei edelleenkään vaivannut häntä.
Opettelin jämäkkyyttä ja pyysin että jos kuitenkin puhuisi vastaanotolla pornosta ja seksistä. Omista niihin liittyvistä tunteistaan. Päätyivät siihen että jonkinasteista riippuvuutta on (en tiedä kuinka rehellinen mies terapeutille oli koska ei ole sitä itselleenkään) - ja terapeutti suositteli kohtuukäyttöä. ( Riippuvuuksiinhan se onkin paras lääke, just joo.) Tällä neuvolla asian piti siis olla "hoidettu". Ratkaisukeskeistä...
Mies oli ylpeä vähentyneestä pornonkatselusta - ja siihenhän ei mitenkään voinut liittyä se että itse olin lähes aina kotona kun mieskin?!
Itseäni oudoksutti että terapeutin mielestä ongelmana oli lähinnä minun "loukkaantumisherkkyyteni". Mieheni oli myös saanut terapeutilta tukensa tyydyttää itsensä ( no tässä tapauksessa ei sentään pornolla) mikäli minä en innostu seksistä. Mies tosin oli unohtanut kertoa ettei ylipäätään "jaksa" esileikkiä ja lopettaa sen kesken ellen syty tarpeeksi nopeasti (tarvitseeko sanoa että minusta, entisestä aina valmiista on mieheni huonossa käsittelyssä tullut huonosti syttyvä ylipäätään), silloin harvoin kun hän on jaksanut vaivautua pikaseksin toivossa.
Harmitti ja ihmetytti ettei terapeutti ottanut puheeksi seksuaalisuutemme laatua noin yleensä, kartoittanut mitä siihen kuuluu, onko läheisyyttä, ym. - ja mitä kaikkea siinä voisi olla. Kyseessä sentään on seksuaaliterapeutti joka nettisivuillaan puhuu seksuaalisuudesta niin tärkeänä ja monipuolisena tekijänä parisuhteessa.
Enemmän hän oli sillä kannalla että jokaisella on oikeus toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan yksin, myös parisuhteessa (kumppanin kustannuksella sanon minä - ja puhun nyt omasta suhteestani).
Vaan olisipa mielenkiintoista tietää millä kannalla terapeutti tämänpäiväisen tapaamisen jäljiltä on: Mies varasi kriisiajan eksyttyään vappuna huoriin. Kontrolli petti.
Luonnollisestikaan emme ole enää yhdessä.
Tällä terapeutilla on itsellään viides suhde menossa. Hän on sitä mieltä että suhteissa mennään liikaa naisen ehdoilla ja siihen täytyy saada muutos. Hän on pätevä, julkisuudessakin esiintyvä "ammattilainen". Sainpas sanottua.
PS. Olen jakanut parisuhteeni kulkua / loppua muutamassa ketjussa täällä. Päätin nyt kuitenkin laittaa ihan oman aloituksen.
Kävin exäni kanssa vuosien varrella yhteensä 3.lla terapeutilla. Jokainen otti rauhallisena pysytelleen mieheni kannan ja minut leimattin todella vaativaksi ja epätasapainoiseksi. Eräs vaati minua siltä paikalta pyytämään mieheltäni anteeksi ( pettymyksen tunteitani). Vaikka tunnistan tunteeni ja periaatteessa luotan niihin, olen erittäin syyllistyvää sorttia (kasvatuksen tulos). Tuntui hyvin ristiriitaiselta. Olenko tosiaan niin sairas ja paha?
Sen verran päätin kunnioittaa itseäni ja luottaa tunteisiini etten näilä terapeuteilla, heidän asenteidensa ja liian nopeiden tulkintojensa vuoksi, halunnut jatkaa.
Mieheni (tai minun) ongelmana oli hänen seksiaddiktionsa (joka ei kohdistunut minuun ja siksi se olikin minulle ongelma). Tuntui pahalta kun toinen sanoi rakastavansa ja kyllä se monella tapaa välittyi - mutta naisena jouduin tuntemaan häpeää koska en herättänyt miehessäni haluja ( enkä nyt ala todistelemaan tässä kenellekään miksi näin ei olisi pitänyt olla ). Asia olisi ollut helpompi hyväksyä ellei miehelläni olisi ollut libidoa mutta kun niin ei ollut. Hänen historiansa oli täynnä yhden yön suhteita, pornoa, huoria... Alussa minäkin innostin, aktiivisena osapuolena, kunnes tulin hänelle tutuksi. Aika nopeasti.
Vuosi sitten sain mieheni aloittamaan terapian seksuaaliterapeutilla. Toivoin hänen oppivan että parisuhteessakin voi nauttia ja iloita seksistä. Tiesin ettei siitä ole takeita, mutta johonkin suuntaan edes mennään. Mies tykkäsi käydä siellä. Ei hän juuri kertonut mitä keskusteluja siellä kävivät ja kunnioitin sitä. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin tuntua ettei mieheni ole oikein ottanut puheeksi "minun" ongelmaani siellä, eli tilanteemme ei edelleenkään vaivannut häntä.
Opettelin jämäkkyyttä ja pyysin että jos kuitenkin puhuisi vastaanotolla pornosta ja seksistä. Omista niihin liittyvistä tunteistaan. Päätyivät siihen että jonkinasteista riippuvuutta on (en tiedä kuinka rehellinen mies terapeutille oli koska ei ole sitä itselleenkään) - ja terapeutti suositteli kohtuukäyttöä. ( Riippuvuuksiinhan se onkin paras lääke, just joo.) Tällä neuvolla asian piti siis olla "hoidettu". Ratkaisukeskeistä...
Mies oli ylpeä vähentyneestä pornonkatselusta - ja siihenhän ei mitenkään voinut liittyä se että itse olin lähes aina kotona kun mieskin?!
Itseäni oudoksutti että terapeutin mielestä ongelmana oli lähinnä minun "loukkaantumisherkkyyteni". Mieheni oli myös saanut terapeutilta tukensa tyydyttää itsensä ( no tässä tapauksessa ei sentään pornolla) mikäli minä en innostu seksistä. Mies tosin oli unohtanut kertoa ettei ylipäätään "jaksa" esileikkiä ja lopettaa sen kesken ellen syty tarpeeksi nopeasti (tarvitseeko sanoa että minusta, entisestä aina valmiista on mieheni huonossa käsittelyssä tullut huonosti syttyvä ylipäätään), silloin harvoin kun hän on jaksanut vaivautua pikaseksin toivossa.
Harmitti ja ihmetytti ettei terapeutti ottanut puheeksi seksuaalisuutemme laatua noin yleensä, kartoittanut mitä siihen kuuluu, onko läheisyyttä, ym. - ja mitä kaikkea siinä voisi olla. Kyseessä sentään on seksuaaliterapeutti joka nettisivuillaan puhuu seksuaalisuudesta niin tärkeänä ja monipuolisena tekijänä parisuhteessa.
Enemmän hän oli sillä kannalla että jokaisella on oikeus toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan yksin, myös parisuhteessa (kumppanin kustannuksella sanon minä - ja puhun nyt omasta suhteestani).
Vaan olisipa mielenkiintoista tietää millä kannalla terapeutti tämänpäiväisen tapaamisen jäljiltä on: Mies varasi kriisiajan eksyttyään vappuna huoriin. Kontrolli petti.
Luonnollisestikaan emme ole enää yhdessä.
Tällä terapeutilla on itsellään viides suhde menossa. Hän on sitä mieltä että suhteissa mennään liikaa naisen ehdoilla ja siihen täytyy saada muutos. Hän on pätevä, julkisuudessakin esiintyvä "ammattilainen". Sainpas sanottua.
PS. Olen jakanut parisuhteeni kulkua / loppua muutamassa ketjussa täällä. Päätin nyt kuitenkin laittaa ihan oman aloituksen.