Täällä taas yksi uutukainen kolmekutonen tähän pinoon :wave:
Varsinaista vauvakuumetta ei ole ollut, mutta kummasti on mielessä on uusi vauva pyörinyt
Elämäntilanteeseen ei perheenlisäys nyt oikein sopisi, mies ei ole järin riemuissaan ajatuksesta, enkä siis todellakaan ole itsekään aivan 100% varma halustani.
Meillä on ennestään viisi lasta, kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Pojat ovat 16, 13 ja 1v7kk, tytöt 12 ja 8. Toisaalta olisi kiva, jos olisi tuolle iltatähdellekin olemassa sisarus, jonka kanssa kasvaa, kun muut lapset ovat jo isompia. Toisaalta epäilyttää vähän tämä oma ikä, kestääkö kroppa, kun viime raskaudessakin jo oli vähän ongelmia :/ Ja se elämäntilanne, eli mun pitäis palata virallisesti töihin elo-syyskuulla ja kuopus siis aloittaisi päiväkodissa tuolloin. Uusi syysvauveli vähän mutkistaisi asioita...
Käytin sanaa "virallisesti" töihinpaluusta, sillä olen töissä yrityksessä, josta omistan itse suuren osan, ja tehnyt tässä koko ajan töitä, huolimatta äitiys"lomasta" ja hoito"vapaasta". Palkkaa saan, mutta yrittäjäasemassa olevaksi katsotaan, kun omistusosuus firmasta on noin suuri.
No, se hyvä puoli työssä on, että osakkaita on muitakin, joten yritys jatkaa toimintaansa ilman muakin. Toisaalta taas suhteet omiin työntekijöihin ja suhteet omiin asiakkaisiin joutuu koetukselle, kun olen pitkään pois kuvioista. Elleivät sitten lakkaa kokonaan olemasta :\| Ja tietyt asiat on kuitenkin hoidettava, vaikka olisi millä "lomilla".
Jaksaminenkin siis mietityttää. Arjen pyörittäminen, tai lähinnä kai arjen sujuminen, on aikasmoista tasapainoilua tällä hetkellä kaikkien aikataulujen ja työn kanssa. Iltatähtönen on vielä niin pieni, että hänellä tietenkin on omat rytminsä, joiden mukaan elämää paljolti eletään ja töitä tehdään. Eli työt lepakkovuorossa yöllä
Mites, jos tähän vielä toinen pikkuinen, kuinkas sitten jaksaa?Ikäeroa en niinkään mieti, on meillä tuossa kakkosen ja kolmosenkin välissä pienempi ikäero, tasan vuosi.
Ja kun ne vauvat on niiiiin ihania :heart: Sen verran ollaan miehen kanssa asiassa edistytty, että testin hankinta on varmaan tämän viikon aikana ajankohtaista, mikäli ei muuta tapahdu =) Ei olla tosissamme oltu vauvantekopuuhissa, mutta ei olla tosissamme ehkäistykään
Ja jos ei nyt plussaa, niin sitten on taas hieman aikaa miettiä asioita uudestaan =)
Raskaaksi tuleminen on meilläkin joskus ottanut hyvänkin aikaa. Kakkosta yritettiin yli vuosi. Kolme alkuraskauden keskenmenoakin on ollut, toisaalta taas kuopus sai alkunsa minipillereistä huolimatta
No, ehkäpä tässä jotain selviää tämän viikon aikana, kp on nyt 31/28-30 =) Ja lokavauva vissiin olis tärpistä tulossa, ennestään meillä onkin niitä vaan neljä