YLI 35v. KUUMEILIJAT vol 10

Voi Zuza :hug: Tosi kurjia uutisia. Jotenkin vetää ihan sanattomaksi. Toisaalta ihan hienoa tietää, että omista tuntemuksista pystyit noin hyvin päättelemään että jokin on pielessä. Ilmeisesti raskaus oli keskeytynyt jo silloin aikaisemmin? Tuleeko sulle mahdollisesti mitään tutkimuksia niistä kipuiluista? Ja joudutteko odottamaan yhden välikierron ennen uutta yritystä? Jotenkin tuntuu, että näitä keskenmenouutisia tulee paljon enemmän kuin aiemmin tajusinkaan. Ilmeisesti olen ollut hiukan pollyanna näissä raskausasioissa tähän saakka....

Nipsulle super kiitokset, kun olet niin paljon kertonut noista kokemuksista! Kerro ihmeessä jatkossakin kaikki kokemukset, on ainakin mun mielestä todella kiinnostava aihe. Itse olen koko ajan kuvitellut olevani jossain vaiheessa lapsettomuushoitojen asiakas - ja nyt hiukan hämilläni kun vanhaa tautia ei ultrassa näkynytkään. Mutta joka tapauksessa mun mielestä sille huuruparralle pitää nyt ehdottomasti toivottaa tarrasukkia ja jakautumisintoa =)

Pinkulla kanssa jännät paikat. Joskus aiemmin pidin ihan kaheleina niitä, jotka ostavat kymmenen erilaista testiä varmistuakseen asiasta, mutta nyt kun jäin pohtimaan tota sun tilannetta, niin kävisin ostamassa nipun erilaisia testejä ennenkuin uskaltaisin tehdä mitään johtopäätöksiä. Kuukausi sitten olin niin hämmennyksissä siitä epäilemästäni "kemiallisesta" että googlettelin myös tuota aihetta menkat + raskaus - ja kyllähän niitä tarinoita tosi paljon löytyi. Toivotaan nyt parasta =)

Mulla oli nyt viikonloppuna hiukan hankala tilanne kun sain vieraita joiden ohjelmaan kuului nimenomaan ja vain ja ainoastaan baarikierrosta. Aina aiemmin mä olen ollut ihan innolla näissä meiningeissä mukana... Mulla ei siis ole yhtään raskautunut olo ja lauantai aamuna sain selkeät negat sekä raskaus, että ovistestistä (LH testissä oli oikea haamun haamu, CHG:ssä niin selkeä nega kuin olla ja voi).

Jonkin verran tuli siis alkoholia nautittua, mutta maltilla, niin että en ollut asiasta lainkaan huolissani ennen kuin näin tämän aamun hesarin jutut alkoholista ja raskaudesta. Jotenkin tosi hankalaa elää tällaisessa tilanteessa. En tietääkseni ole raskaana - ja vaikka suunnilleen puoli maailmaa tietää, että haluaisin olla, en silti halua kailottaa yrityksestä kokoajan ja koko maailmalle. Mitä kummaa tekevät ne naiset, joiden vauvahaaveessa menee vuosia ilman onnistumisia? Pitäisikö sulkeutua kotiin, kertoa raitistuneensa ??? Itse nyt valitsin nauttia muutaman miedon alkoholijuoman ja heti tuli tunne että tein väärin :confused:

Mitään sen kummempia tuntemuksia mulla ei edelleenkään ole. Mutta huomasin, että saan psykosomaattisia oireita (juilimista) kyllä hyvin helpoilla aikaiseksi (esim. tätä palstaa lukiessa). Tällä hetkellä olo juuri sellainen kuin yleensä tädin tullessa. Ei siis mitään varsinaisia menkkamaisia oloja, vaan vatsa on ummessa ja olen ollut hiukan nega-fiiliksissä aamusta saakka.

Nyt mulla alkaa "kurinpalautus" tässä painokäyräasiassa. Alan OIKEASTI noudattaa sitä diettiä jonka tännekin kirjasin (... aika noloa oikeastaan). Eli jatkossa olen kahden tavoitteen nainen vauva + kymmenen kilon painonpudotustavoite.
 
Pikainen omanapainen valivalivalitus: iski kamala rimakauhu, töiden jälkeen vu ja nyt ei ole yhtään etova olo. Kauhea fiilis, mulla hajoaa pää miljooniks palasiks, jos sykettä ei löydy. Voi taivas, saan syyttää vaan itseäni, kun itsepä tätä hinguin:'(

Kiitos ja anteeksi, palailen illalla kertomaan kävi miten kävi.
 
Unelmatar :hug: onnea uuteen kiertoon

Zuza halit myös sinulle :hug:

Tinttu sulla on jännät paikat, toivottavasti tuhruttelu oli jotain alkuraskauden tuhrua ja täti pysyy pois..

Ai niin, minut voi siirtää piinailijoihin, nyt menossa pp3

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: miltsu76
pinkkutäällä jo hereillä ja jännään sun aamun tulosta!!!

ollakovai samoin sun uutiset jännittää! voin hyvin kuvitella miten olisin itsekin ihan
jäässä!!!

nipsusamat sanat kuin minttumaari, kiva kun olet kertonut miten homma etenee,
saa nähdä miten kauan sitä itse vielä jaksaa jatkaa luomuna ja en kyl ees uskalla ajatella
mitä mies mahtais tuumata hoidoista :(

minttumaari oo jostain kyllä lukenut, että ennen kuin nainen edes tietää olevansa raskaana, niin ei alkoholi vielä tee sikiölle hallaa, koska eihän vielä ole istukkaakaan. ja etenkin kun heti menkkojen
myöhästyttyä tsekkaa asian. uskoisin, että siinä hs:n
jutussakin tarkoitetaan niitä, jotka ei menkkojen myöhästyttyä, tsekkaa asiaa ja juo sen
jälkeenkin tietämättään olevansa raskaana. voin etsiä sulle linkin, mistä luin lisätietoja.

zuza mietin ite samaa, et ollaan samassa kiertovauhdissa, mut en uskaltanut siitä
sulle erityisesti sanoa, jos et ole vielä valmis jatkamaan. kiva kuulla että miehen kainalo
on auttanut!!! tästä jatketaan!
 
  • Tykkää
Reactions: Zuza ja *Pinkku*
Huomenta! Olen tässä koettanu päästä mukaan ketjuihin joissa on hoitoon meneviä tai saavia mutta ei mitään vastakaikua, eli täällä pysyn ja luen jostakin sitten vaan jos tarvii vertaistukea. Te ootte ihania!:heart:

Kovin olli tissit tai siis nännit kipeinä pe-su, nyt vähän vielä mutta selvästi rauhottuneet. Ovislimaa oli havaittavissa lauantaina, hyödynetty on vaik ei oo takeita että onnaa luomuna mutta ei tarvii sillai stressata:p
 
  • Tykkää
Reactions: Zuza
Kiitos kaikille tsemppauksesta -olin eilen ihan jäissä lääkäriin mennessäni, lääkärikin totesi, että taidat jännittää ja sanoi, että ymmärtää kyllä, koska viimeksi tuli huonoja uutisia. No nyt tuli hyviä uutisia, syke näkyi selvästi ja viikot vastasi melko nappiin eli kuukautisten mukaan 7+0 ja vu:n 6+6. Voi että huokasin helpotuksesta ja tänään taas onneksi oksettaa:LOL:

Ja mitä mä huomaakaan, Pinkku, sähän olet plussannut! Ihanaa, onnea tuhannesti, nyt ei tarvitse sitä kirvestä enää viskoa, johan tuo alkoi olkapää temppuillakin:D

Voi Zuza, olen niin pahoillani:hug: Toivon pikaista toipumista ja uutta kestävää tärppiä!

miltsu, kyllä suakin on koeteltu ihan liikaa, toivottavasti pääsette mahdollisimman pian hoitoihin. Hyvä että pääsit hyödyntämään oviksen, se voi napata just silloin, kun vähiten odottaa. Kaveripariskunta sai nyt 4-vuotiaan tärpin hoitotauon aikana, ja heille oli sanottu, et raskautuminen on mahdotonta omin avuin.

minttumaari, ei varmasti muutama mieto juoma vaikuta suuntaan tai toiseen, olen mäkin nauttinut muutaman lasin viiniä kun en tiennyt olevani raskaana ja testi näytti puhdasta negaa.

Tinttu, peukkuja, et piinailu päätyy positiiviseen tulokseen!

Tsemppiä myös kaikille muille piinailijoille ja uuteen kiertoon joutuneille -käyn täällä varmaan ihan säännöllisesti lukemassa teidän kuulumiset, olette niin huippuporukka, et en pysty kokonaan teistä itseäni vierottamaan:)
 
Ollakovai...?,oi kuinka ihania uutisia :heart:

Kylläpä helpotti täälläkin =)

Äläs nyt,haamuillut on mutta kovin epäileväinen olen..kun oli sitä vuotoakin.
Ja se digitestikin on vielä apteekissa kun en sinne eilen päässyt aukioloajan puitteissa,kohta lähden polkasemaan,sato tai paistoi!
 
Ollakkovai :heart: Ihania uutisia !! Käy vaan kurkkimassa meitä, tää on niin symppisketju ettei toista !!

Nipsulle paljon tsemppiä piinailuun !!

Miltsu kuullostaa hyvältä ja peukut kohti taivaita ;)

Minttumaari mä hiljaisesti toivon, että saadaan jatkaa normaalisti. Jos oikein ymmärsin, ei mitään estettä jos kaikki poistui normaalisti.

Pinkku pidät meitä piinapenkissä ;D
Täällä jännäillään sun puolesta tosissaan, sormet syyhyten koneelle heti aamuhommien jälkeen..

ON Eilinen meni tosiaan ilman särkylääkettä. Kävin tunnin hikilenkilläkin ihastelemassa syksyisiä tuoksuja heti päivällä..
Vuoto on oikeastaan loppunut jo??? Pikkuhousunsuojalla mennään. Mä niin kuvittelin, että saa vuotaa ainakin viikon ja paljon?!

To meillä on nuorimman keskoslääkäri. 6kk korjattua ikää tulee plakkariin, kalenteri-ikäähän on ens viikolla jo 8kk ;) samalle päivälle sain sen ultran sinne Hyvinkäälle. Hyvin hoituivat nää hommat kun lääkäri haluaa katsoa sen leikkausarven ym samalla. Sit saan varmasti tietää tämän kuun "oviksenkäytön" myös!!
 
  • Tykkää
Reactions: miltsu76 ja Nipsu74
Tiistai 24.9.2013




KUUMEILIJAT

Nimimerkki.......ikä ................kp ..................yk ..........toiveissa

Tentsa...............35..............28/25-33.............5..................1. yht
Alien_1..............37..............x/28..................?.................2
Zuza....................35...........5/29..................2.................4
Miia3+2................37...........xx/xx..................?.................6
*Pinkku*..............38...........12/26-28 ..............9.................1
Carolina30+..........36...........26/27................3v..........5/8/1.yht.
miltsu76...............37...........16/26-28.............11................2
tinttu76................37...........35/32-36.............9................1
Emppis.................38...........10/25-29........... 8................1
Unelmatar............35.............2/26-27..........6.................2
Hymypallo............36...........37/27-30..................................3
Minttumaari*........36............35/28-31................................1-3
Sipuriina-75..........38...........46/25-35...........................1. yht
Nipsu...................39....................x/x.................................3
Kukkaislapsi..........35..................x/xx...................................1




DPO

Minttumaari*.......dpo 12
Nipsu 74.............pp 4
Kukkaislapsi........dpo 9


RKTT




YRITYKSEN MYÖHEMMIN ALOITTAVAT

Chokomom



Kadonneet:
Syystuuli74...........38..........??/28-30..........1v6kk (24)......2
Elena75................37.............. ??/28..................21................3
Sihkis...................38............??/26-30.................8.................1

:wave:TAUSTALLA:wave:

Worf
SuloinenSalaisuus
ÄitiViidelle
Tiituliini
Pikkumartta
Hopsan
K
Sirpa75



:heart:PLUSSANNEET:heart:

2013
syyskuu.......Ollakovai...? yk 6, Kanervankukkanen yk 2
elokuu.........ei plussia
heinäkuu......Milk@ yk8, Selina76 yk 6, Suski28 yk 1
kesäkuu.......Blitzenrex, Pikkusukka yk7
toukokuu......ei plussia
huhtikuu.......PiipaKaa TJOT, Kolibrinkukka yk 5
maaliskuu.....ei plussia
helmikuu......Apatus yk 2, fenixlintu yv 1, PottuSäkki(PuskaJussi) yk 12(1v2kk), Äiskä3, Ms. Monepenny yk 2
tammikuu....Sohvi35 yk 1, Alissia yk 4, Kaktus-76 yv 1.5

2012
joulukuu......Pippurihäntä yk 6
marraskuu...Samettihortensia yk 2, Vuorikristalli yk 2
lokakuu.......Mustikkasuu y k3
syyskuu......Scarleth (3.IVF)
elokuu........Jaahas yk 9
heinäkuu.....Whiskey Peat yv 1, Dominique yk 16 (OI 1), Pepinka yk 4, Leenuliinukka yk 2
toukokuu ....Ronja76 yk 17 (1.IVF)
huhtikuu......ei plussia
maaliskuu....Melanie75 yk 3, Elmaleena yk 4
helmikuu.... Killi12 yk 3, Erika76 yk 4
tammikuu... ei plussia



:heart:SYNTYNEET:heart:

Pippurihäntä........21.8.2013, tyttö
Whiskey Peat.......12.4.2013 tyttö
jaahas................2.5.2013 tyttö
Dominique...........6.3.2013 poika
Ronja76..............24.1.2013 tyttö
Melanie75............2.12.2012 tyttö
Killi12..................10.10.2012 tyttö
äiskä-73..............20.8.2012 tyttö
Keskeneräinen......30.6.2012 poika
Barbamama.........12.6.2012 tyttö
Siobhan42.............6.8.2011 tyttö
Liljaana ............. 22.9.2011 poika
Pilvilinna74 ......... 3.8.2011 poika
Koralli73 ............. 2.8.2011 tyttö
Helvi-10 ............ 12.7.2011 tyttö
kurkkunaamio ..... 19.5.2011 poika
happihyppy ........ 25.12.2010 tyttö
jääräpää ............ 7.12.2010 tyttö
Lumi-Marja ........ 19.11.2010 tyttö
puskajussi ......... 18.10.2010 poika
Poni06 .............. 24.8.2010 poika
Tiktu ................ 11.5.2010 tyttö
äiti vm70 ........... 22.3.2010 tyttö



Edellinen ketju: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/1901061-yli-35-v-kuumeilijat-vol-9-a/




dpo (days past ovulation)
dpo 0 on ovispäivä
dpo -1 on ovisplussapäivä (ovistestillä saatu plussa)

 
Viimeksi muokattu:
Ollakovai...? hienoa, että kaikki oli hyvin :flower:.

*Pinkku*
nyt vaan kiireesti sinne apteekkiin =).

ON: Lämmöt on edelleen alhaalla ja tuhruttaa jo selvästi, eli kyllä se täti vaan on tulossa. (Minkä kyllä arvasin juurikin noista lämmöistä). No, tämän kierron yhteenvetona: ikinä ennen en ole saanut näin pitkää luteealivaihetta silloin kun ovis on varmasti tapahtunut (eli lämmöt nousi). Taisi siis olla jotain yritystä. (Näin ainakin päätin uskoa ja näissä tunnelmissa kohti uutta ovista...)
 
  • Tykkää
Reactions: Zuza
Pinkku sinä oot ainakin ovista bongaillut noilla halpatestin tikuilla:
Mä ajattelin alkaa tikuttamisen nyt, jotta näen miten kroppa käyttäytyy ja sain KAKSI TASAVAHVAA viivaa jo nyt???
Onko noi ihan pyllystä??
Ja pelko iski persiiseen, jos kaikki ei olekaan poistunut, vaan näkyy edelleen se raskaushormooni tuolla??!!

Vähänkö tuli mitähittoa olo !!
 
Oliko sulla Zuza sovittuna joku jälkitarkistusaika? Jos ei, niin mä sinuna soittelisin ja kyselisin neuvoja sairaalasta tai neuvolasta. Ehkä sun kroppa tarvitsee vaan vähän pidemmän toipumisajan?

Täällä nyt ravataan vessassa ja odotellaan tätiä. Ihan pikkasen on kyllä alkanut mietityttää tuhrujen puuttuminen, mutta ehkäpä itsekin hiukan hätäilen. Meillä tosiaan on vasta se yk 3, eli jos aiemmin sanoin että mulla "yleensä" alkaa menkat Dpo 10, niin sehän tosiaan oli ihan kokonaisen yhden kierron empiriaa ja mutu-tuntumaa, että niin voisi olla.

Kiitos myös rauhoitteluista Ollakovaille ja Unelmattarelle. Omassa kaveriporukassa on ollut tapana, että odottavat ovat juoneet yhden viinilasin (joku on ottanut joskus kaksikin ravintola annosta) mutta itse olen aina hiukan pelokkaampi noissa asioissa ja miettinyt, että odottaessa vedän nollalinjaa. Vaikea on kuitenkin tää yritysvaiheen rajaveto... Säikähdin siis ihan sitä kun hesarissa sanottiin, että yksikin on liikaa. Päätin nyt, että menkkojen ja oviksen välissä voin mennä viihteelle, mutta oviksen jälkeen koitan pysytellä samoilla linjoilla kuin raskaanakin.

Ihania uutisia Ollakovailla :heart: ja tietenkin Miltsu pysyttelet täällä!
 
  • Tykkää
Reactions: miltsu76
Kiitos päivittelystä. Onhan tämä tällaista ettei meinaa töitä osata tehdä kun ajatukset pyörii täällä foorumilla ja miettiessä milloin olisi järkevintä testata.

Oijoi, toivottavasti saadaan vielä monta lapsosta kesäkuulle ja päästään joukolla plussanneiden puolelle.

Alkoholista sen verran, että kiinnittymisen aikoihinhan jopa suositellaan pientä määrää punaviiniä. :) Ja ennen sitä lapsi ei edes ole kiinni kohdussa, joten en stressaisi ennen plussan saamista liikoja. Itsekin kyllä vähentänyt reippaasti viime aikoina, varsinkin lähellä odotettuja menkkoja tulee testattua ennen vähäistäkään juomamäärää.
 
Moikka kaikille!

Nipsu74: Hirmuisesti piinailuonnea! Ihana kuulla, että pieni huurunokka selvisi sulatuksesta ja on nyt mamman matkassa :heart:

Kukkailapselle muös hurjasti onnea piinailuun! Toivottavasti muutaman päivän päästä kuullaan mitä ihanimpia uutisia! :)

Ollakovai...?: Ihania ultrauutia sieltä! :heart: Suotta siis panikoit, vaikkakin varsin ymmärrettävästi. Käyhän jatkossakin kertomassa miten masunkasvatus edistyy.

Zuza: Pöh! Olipas harmillista kuulla, että vaistosi oli oikeassa. :hug: Vai pukkaa jo ovista?!? Eihän siinä sitten kun peitot heilumaan -ei se vara venettä kaada :)

Unelmatar: Tsemppiä uuteen kiertoon :hug:.

tinttu76: Tsemppiä! Toivottavasti täti eksyy matkalla ja tajuaa pysyä poissa.

miltsu76: Ethän sinä voi meitä hylätä! Pysyt vaan täällä meidän kanssa, me halutaan kuulla miten teidän tarina etenee. Ja eihän sitä tiedä vaikka luomunakin voisi tärpätä :)

*Pinkku*: Voi että mikä piinatilanne siellä on päällä! Tsemppiä! Täällä peukut pystyssä että kaikki on juuri niin kuin pitääkin! :heart:

ON: Ei mitään ihmeitä. Täällä vaan odotetaan torstaista uusinta testiä (sen hedelmällisyys), perjantain gyneä ja loppuviikolla mahdollisesti tapahtuvaa ovista. Joten odotettavaa on :).
 
Onnea vielä täältäkin kautta Ollakovai...? :heart:

Pinkku, joko olet ehtinyt apteekkiin? Plussasäteitä +++ Aika hyvä hermoinen olet :)

Zuza, samaa mieltä edellisten kanssa, ehkä raskaushormonia on vielä, mutta varmuudelta voisi ehkä käydä/ soittaa lääkärille. Tsemppiä :hug:

Kukkaislapsi, plussasäteitä lähettelen +++ :)

Omaa napaa:
Kiitokset tsempeistä, olette ihunia :heart:
Nyt on menossa pp5, ei sitten miiitäään oireita. Tai no, jos ihan tarkasti itseään kuuntelee on vähän tissikipua ja menkkajomotuksia, mutta ne voi jotua myös tukilääkityksestä. Huokaus. Jotenkin vaan tuntuu, ettei tää onnistu, en tiedä miksi. :headwall:
Aikaisemmin ennen plussaa oli vaan jotenkin sellainen pieni aavistus plussasta.. nyt ei sitäkään. Tekisi mieli testata viikonloppuna, pp9, josko jotain näkyisi. Meidän klinikalta annettiin ohjeeksi testata pp14, mutta toisilla klinikoilla on annettu testipäiväksi pp10.. Jotta tiedä sitten.. Mukavaa syyspäivää kaikille, viime yönä olikin jo pakkaslukemia mittarissa, kylmä oli kyyti pyörällä töihin, hrrr...
 
Viimeksi muokattu:
Nipsu naisen vaistoon ihmeellinen, mutta olet vasta siinä vaiheessa, että odottele tuntemuksia vielä ;) Ne saattaa tulla vasta parin päivän päästä ja yllättää täysin. !!

ON siis huomiselle mulla tarkistus ultra ja verikoe samalla reissulla kuin pikkuneidin lääkäri.
Toi ovistesti vaan tottakai häiritsi j ajattelinkin jo, että johan tulis lyhyt kierto jos se nyt jo pukkais. Ei pääsisi hyödyntämäänkään. Ukko muualla töissä ja vielä en pupuilua ole kyennyt ajattelemaan.

Jos kaikki hyvin ja lupa saadaan, taidetaan mennä TJOTtaillen tää kierto. Harjottelen bongaamaan ovista nuilla tikuilla ja napsin vitamiineja.
Ymmärsin, että vaikka kaikki muu olis ok, kohdun limakalvo ei välttämättä ehdi paksuuntua riittävästi km jälkeen. Siksi yleensä suositellaa yks täti kylään ennen yritystä.

Mut ihan rauhassa mennään ja kattellaan.

Plussapuhuria sinne ja tarrasukkia pariinkin masuun ;)
 
Tuo kuulostaa hyvältä suunnitelmalta Zuza! Oliskin ollut aika hurjaa jos noin rajun km:n jälkeen ei olisi ollut jälkitarkastusta. Toivottavasti kaikki on hyvin ja pääsette heti TJOTilun makuun. :)

Nipsulle malttia - kyllähän ne "oireet" sieltä vielä ehtii tulla. Eikai tuossa vaiheessa kuin kaikista nopeimmat ole ehtineet kiinnittyäkään.

Entä mitä kuuluu Tintulle?



(.)Täällä edelleen piinaillaan. Lämmöt ovat koholla (36,8), mutta olo on muutenkin niin flunssainen, että saatan olla ihan oikeasti ihan syysflunssassa.

Hiukan outona sanoisin, että pari päivää sitten mulla oli tunne, joka mulla yleensa aina on menkkojen alkaessa ja tänään sellainen tunne kun yleensä kp 2:n aikaan.

Eilen sain hetkellisesti myös todella vahvan fiiliksen, että menkat EI ole alkamassa. Mitään tuhrua ei tule ja onhan tuo vatsa ollut erilainen kuin yleensä, samoin rintojen kipuilu ja nännien törrötys (kävin tuon törrötyksen takia ostamassa topatut liivit kun ongelma tuntuu olevan koko ajan päällä).

Mutta minkäänlaista pahoinvointia tai hajuherkkyyttä ei ole ollut, rinnat eivät ole turvoksissa (nännit on).

Sattuneesta syystä en pitäisi tädin tuloa ihan kamalana asiana juuri nyt. Mulla on tässä niin paljon kaikkea häsellystä päällä, että asiat voi mennä hiukan hankalaksi. Toisaalta - juuri niinhän me se miehen kanssa pääteltiin, että nää ruuhkavuodet ei mene ohi ja että lapsen haluamme -> niin jossain vaiheessa se aika on vaan otettava. Harmittaa vaan, kun teen projektityötä, niin jään mitä suurimmalla todennäköisyydelle työttömäksi raskauden takia. Mulla on työsuhde katkolla helmikuussa, enkä näissä duuneissa pysty salaamaan raskautta ollenkaan. Mutta kyllä mä äidiksi haluan ja sen nyytin! Pitää vaan jotenkin saada nää asiat selville.

Plussatuulia kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: miltsu76 ja Zuza
Minttumaari sulla kuullostaa kyllä hyvinkin alkuraskauden oireilta nuo !!! ;) Kovasti tarroja matkaan !

Ovistesti tehtynä ja nyt oli viiva haalea. Jäähdytin tänään kyllä kunnolla sen pissan, eilen saatto olla "guumempaa" tavaraa. Tiedä sitten vaikuttaako se?!
Hyvä mieli tuli kuitenkin tuosta ja nyt jatkan niin kauan, että tiedän oikeasti milloin tuo ovis on. Vaikka oikeinhan mä sen järjen mukaan tunsin ed. kierrossakin !!

Vehnänalkioöljystä olen sitä nyt säännöllisesti viikon ottanut. Hyväksi tavaksi huomasin kipata appelsiinimehua päälle, ei tule makuja suuhun. Naamaan on tullut näppyjä, mutta luinkin jostain, että aluksi tulee ja sit iho alkaa kukoistamaan. SITÄ ODOTELLESSA ;)


Vehnänalkioöljyst
 
Voi Zuza :hug:

Minttumaari: Tuo kuulostaa aika hyvälle

ON: Siis mulla on niin kylmä koko ajan. Olen ihan jäässä. varpaat paleltuu, ja sormet on punaisena jäästä. Petion alla kyhjötän, ja tirskuttaa. Voihan olla, että tulen flunssaa, mutta jotenkin omituinen flunssa. Rinnat on enemmän arat kuin tavalliseti..Ja kauhea nälkä. Pierettää aivan valtavasti koko ajan. Ja kakan olen huomannut menevät papanoiksi, joka ei ole todellakaan minun tapaista.

Aamulla kun herään, niin olen aivan hiestä märkä. Hmm voisin hieman vaikka veikata jotain "hiljaa hyvää tulee"
 
  • Tykkää
Reactions: miltsu76 ja Zuza

Yhteistyössä