YLI 35-V. KUUMEILIJAT vol 9

Kiitokset onnitteluista!

Tervetuloa K! Lisäsin sut listaan. Olen itsekin kokenut, että täältä saa mahtavaa vartaistukea. Ja mulla oli kans tuo, että luulin lasten alullesaattamisen olevan läpihuutojuttu, mutta niin se ei vain ollutkaan.

Eli mun oireet tässä kierrossa oli: fyysinen oireettomuus ja henkinen pessimismi.
En aio perua huomista akupunktiota, vaan pyydän hoitajaa tekemään mulle osteopaattisia hoitoja.

Mutta en mee vielä plussanneiden kerhoon, vaan odotan viivan vahvistumista.
 
JeeJeeJee, paljon onnea haamusta Domi :flower: Mielettömän ihana juttu!! :D Nyt onkin sitten huisin jännää, pidän tiukasti peukkuja viivan vahvistumiselle. :heart:

Scarlethille pahoittelut tädistä, mutta samalla hurjasti tsemppiä ja onnenkantamoisia tähän the kiertoon. Teillä asiat eteneekin sitten vauhdilla.
Käyhän kertomassa miten valmistautuminen punktioon etenee.

Tervetuloa joukkoomme K:wave:

Itse jännään kovasti torstaita ja ekaa poliklinikkakäyntiä. Scarleth , meilläkään tämä "hoitoprojekti" ei tavallaan lähde ihan nollista. Miehelle tehtiin marraskuussa simppatutkimukset ja niiden perusteella siittiöiden määrä todettiin vähäiseksi. Itse popsin kolme kiertoa clomeja oviksen vahvistamiseksi (taustalla lievää munasarjojen monirakkulaisuutta) Luomuraskaus on meillä kuulemma mahdollinen, mutta epätodennäköinen. Miehen simppatestin perusteella suosittelivat meille suoraan hoidoksi joko ivf ja ICSI. Täällä siis todennäköisesti samat kuviot tiedossa ja inssi jää kokonaan välistä. Julkisen puolen hoidot eivät todennäköisesti etene yhtä rivakalla tahdilla. Katsotaan millaista aikataulua meille suunnittellevat. Onhan sekin mahdollisuus, että hypätään yksityiselle puolelle hoitoihin. Toi "ikäpirulainen" ei tässä projektissa ole nyt kovin suosiollinen... ;)

Mukavaa laskiaistiistaita - itse lähden kipaisemaan työpaikan kahviosta kahvit ja sen perinteisen kermapullan iltapäivän iloksi :)
 
Viimeksi muokattu:
Verta. :'(
Eli haamu oli ja haamuksi jäänee.
Esikoista lukuunottamatta mulle nuo vuodot on olleet aina merkki siitä, että raskaus ei jatku. Ja tosiaan sitä verta tulee nyt aivan riittävästi, että se ei oo mitään pikkutuhruilua.
 
Voi harmi Dominique, halaus. Mulla oli vuosi sitten kemiallinen raskaus eli tein 2 plussa testiä ja 2 päivää myöhäs sit alko menkat isojen kipujen kera eli tuntui ihan keskenmenolta. :( Voimia jatkoon!
Minä testasin tänään negan, eli kierto on vaan vähän pidempi jostain syystä. On mulla ennenki kierto venähtänyt 30 päiväiseksi. No, ehkäpä se menkkojen alkaminen ei nyt oo niin paha juttu, kun niitä osaa odottaa.
Jaksamista ja positiivisuutta kaikille!
 
Ronja, joo voit uskoa että raportoin tiukasti kuulumisiani :) Eka piikki tuli just tökättyä mahanahkaan ja oon ihan täpinöissäni, kun homma etenee. En halua edes ajatella millä rytinällä täältä tullaan maahan, jos tämä hoito ei onnistu... eka seurantaultra on jo perjantaina, toivottavasti sen jälkeen jo pystyis vähän sanomaan vaikuttaako tuo lääkitys. Jännäilen kovasti, että saadaanko mitään munasoluja aikaiseksi, vaikka mulla on kyllä ovulaatio tapahtunut clomifenillä ja useimmiten ihan omastakin takaa, ei siis kai pitäisi olla erityistä syytä olettaa etteikö tämäkin onnistuisi. Mutta mistäpä näistä koskaan tietää.

jaahas, negapahoittelut! :hug:
 
Kiitokset kaikille tuesta. Tulee ihan tippa linssiin myötätuntoviestejänne lukiessa.
Mun piina sen kuin jatkuu. Vuoto hiipui. En tiedä johtuiko se siitä, että aamulla aloitin plussan jälkeen Lugesteronit uudestaan vai mistä.
Mulla jäi siis maanantai-illan Luge ottamatta noiden negojen takia.
Kauheasti en halua kuitenkaan toivoja elätellä tuon mun km- ja kemiahistorian takia.

Huomenna taas aamulla uusi testi. Sit meen sinne akupunktio-terapeutille ihmettelemään tilannetta.

Jaahakselle negapahoittelut.
 
Pidän Domi peukkuja että vuoto olisi tällä kertaa ollut harmitonta. On se niin epäreilua että jotkut tulee vahingossa raskaaksi unohdettuaan yhden e-pillerin, ja toisilla ei meinaa onnistua millään vaikka on vaikka mitkä nykyajan apukeinot käytössä. :( Mieheni ex lukeutui noihin ensimmäisiin, raskautui lähestulkoon miehen nähdessään... Teki kolme aborttiakin ja naureskeli niistä kovaan ääneen. En koskaan voinut ymmärtää häntä, johtuen toki monista muistakin syistä. Ja menneessä aikamuodossa puhun siksi, koska hän on kuollut. Silloin häneltä jäi vuoden ikäinen lapsi, jonka lapsen isä onneksi otti itselleen tuon tapauksen jälkeen, vaikkeivät yhdessä sen naisen kanssa olleetkaan.
No mutta se hänestä...

Peukutuksia ja plussatuulia kaikille tasapuolisesti, toivottavasti saataisiin kunnon plussatäräys tähän pinoon. :)

ON: Jätin ne ovistikut kuitenkin käyttämättä, ajattelin että nyt loppuu turha stressailu ennen kuin edes alkaakaan. Yleensä tunnen oviksen kyllä muutenkin. Tässä kierrossa ei sitten ole ollut niitä tuntemuksia ollenkaan. Joten kovin toiveikas en ole. Mutta katsellaan, yritystä on kuitenkin ollut tasaisesti. Eilen tuli seksin jälkeen hieman verta, mikä on sikäli outoa, että ei se akti nyt mitenkään hurjaa ollut. Säikäytti kyllä. Yön aikana oli muutama tippa siteeseen tullut, joten ehkä ei mitään vakavaa kuitenkaan. Ei kai ne menkat jo nyt voisi alkaakaan, vielähän tässä yli viikko pitäisi olla siihen hetkeen. No, oli mitä oli niin ei se tässä pähkäilemällä muuksi muutu. Odotetaan mitä tuleman pitää. Pessimistiset odotukset on kuitenkin tämän kierron suhteen, ja oman kropan toimimattomuuden suhteen. Eli pms-oireita odotellessa...

-Elmaleena-
 
Keskiviikko 22.2.2012


..................... ikä ........ kp ..................yk ........ toiveissa
Elena75..............36........1/28...............8...............3.
Scarleth..............35........3/28.............. 5................1.
K.......................37.........4/28..............12...............3.
Kaktus-76...........35.........17/29...............8..............2.
Syystuuli74 ........37.........18/26-30..........8...............2.
Elmaleena ......... 40 .......20/29-31...........3..............3.
Lilliputti72...........39........24/29-30..........5.............. 5.
erika76...............35........24/30-34..........4...............3.
Ronja76..............35........24/26-28.........14.............1.
Dominique...........35........25/25-27.........10.............4.
Tiini....................36........29/27..............19..............3.
Jaahas.................35........31/28-29..........3..............1.
Helmisimpukka......38........35/?................0...............3.
Whisky Peat..........36........37/30-35.........6................3.
Melanie75............36........38/24-32........2...............3.


KADONNEET::attn: Hu Huu!

Tiiti35..................35..........?/22-25........11..............2.
Malfiina 76 .......... 35 ..... .?/25-30 ........ 11 ........... 3.



:heart:Plussanneet:heart:

2012
helmikuu.... Killi12 yk 3
tammikuu... ei plussia

2011
joulukuu......äiskä-73 yk 8, Milanella yk ?
marraskuu....Isobella yk 3, puskajussi yk 4
lokakuu ...... Barbamama35 yk 14, Kaneli74 yk 9, Keskeneräinen yk 4
syyskuu ..... Vilhelmiina73 yk 4, Eemas yk 4
elokuu ....... luosto yk 2, ilona***, Papuli yk 1
heinäkuu .... Lumihiutale73 yk 10
huhtikuu .... tääl taas yk 23, Niisku74 yk6
helmikuu .... Liljaana yk 5, Irmeli74 yk 1, ksylofoni yk6

2010
marraskuu . Helvi-10 ?, Siobhan42 yk 2, Pilvilinna74 yk 2, Koralli73 yk 10
lokakuu ..... calumet ?
syyskuu .... Jambo yk 1, kurkkunaamio yk 2
elokuu ....... Chilipapu yk 8
kesäkuu ..... Annemaarit ?
toukokuu ... happihyppy yk 8, Onnellinenx5 yk 3, Rae34 yk 10
huhtikuu .... Minnihiiri68 yk 5, Pimpula yk 4
maaliskuu ... Lumi-Marja ?, Jääräpää ?
helmikuu .... viivi74 yk 1
tammikuu ... Puskajussi yk 3, Poni06 yk 2

:heart:Syntyneet:heart:

Siobhan42.............6.8.2011 tyttö
Liljaana ............. 22.9.2011 poika
Pilvilinna74 ......... 3.8.2011 poika
Koralli73 ............. 2.8.2011 tyttö
Helvi-10 ............ 12.7.2011 tyttö
kurkkunaamio ..... 19.5.2011 poika
happihyppy ........ 25.12.2010 tyttö
jääräpää ............ 7.12.2010 tyttö
Lumi-Marja ........ 19.11.2010 tyttö
puskajussi ......... 18.10.2010 poika
Poni06 .............. 24.8.2010 poika
Tiktu ................ 11.5.2010 tyttö
äiti vm70 ........... 22.3.2010 tyttö


Edellinen ketju: YLI 35-V. KUUMEILIJAT vol 8

dpo (days past ovulation)
dpo 0 on ovispäivä
dpo -1 on ovisplussapäivä (ovistestillä saatu plussa)[/QUOTE][/QUOTE]
 
Viimeksi muokattu:
Elenalle tätipahoittelut.:hug:

Elmaleena kiertopäivät viittaisivat vuodon olleen kiinnittymisvuotoa.

Aamulla näkyi yhtä hailukka haamu Pregchekissä kuin eilen. Davidin herkkä oli taas nega.
Eli viivan olisi kyllä pitänyt jo vahvistua, koska dpo on nyt jo 14.
Pientä tuhrua tulee, ja orientoidun uuteen kiertoon. Hanat aukeaa tod.näk. tänääntai huomenna.
Lugeja en käytä enää tänään.
Ihmeellistä kyllä, sain jotain potkua ja toivoa tuosta haamusta uuteen kiertoon. Fiilis on, että ehkä sittenkin kaikki on mahdollista.
Mutta mukaherkkiin Davidin ja Sofin One Step -testeihin en kyllä luota enää. Löysin aika paljon tästä vauvakuume-osiosta tarinoita siitä, kuinka ko. testit toimii huonommin kuin esim. Pregchekit.

Tulin just mun osteopaatti-akupunktiohoitajan luota.
Koska emme tienneet satavarmasti, olenko raskaana vai en, akupuntiota ei nyt tehty.
Sain osteopaattisen hoidon lantion alueelle. Se parantaa verenkiertoa lisääntymiselimissä. Lantion seutu oli kuulemma niin jumissa, että hoitaja ihmetteli, kun en ollut olut kipeä.
 
Elena, voi harmi :( Kovasti tsemppiä uuteen kiertoon!

Tosi ihailtavasti olet Domi jo kääntänyt löytyneen haamun tsempiksi uuteen kiertoon ja niinhän se pitäisikin mennä =) Osteopaattinen hoito kuulostaa mielenkiintoiselta ja samoin se vyöhyketerapia, jossa kävit aikaisemmin. Eihän sitä koskaan tiedä, josko tuolla vyöhyketerapialla olisi osuutta tuohon haamuiluun. Sen verran mystinen prosessi tuntuu olevan raskautuminen, että koskaan ei voi tietää. Pitäisiköhän itsekkin kokeilla... ;)

Itse jänskään hurjasti huomista klinikkakäyntiä - tulen sitten kertomaan huomenna kertomaan käynnin kuulumiset:) Muutoin olen ihan ärripurri-fiiliksellä. Taitaapi olla sukulaistäti kurvaamassa kylään, kun niin ketuttaa (melkein kaikki asiat tällä hetkellä).
 
Hei kaikille :wave:
Tänä iltana oli aika perhesuunnitteluun neuvolan lääkärille. Keskustelimme ihan vähän lapsettomuushoidosta, mutta hän sanoi että yritystä täytyy olla vähentään vuosi ja silti tuskin pääsen, koska mulla on jo kaksi biologista lasta samalta mieheltä. Eli ehdotti lähteä yksityisille, jos kova vauvakuume :'(
 
Huomenta.

Heräsin yöllä siihen, että tuli yhtäkkiä niin vahva tunne siitä, että olen raskaana. En saanut enää unta, kuulostelin vain kroppaani ja mietin miksi tuli tuo niin vahva tunne. Ajattelin sitten aamuyön tunteina vessassa käydessäni huvikseni tehdä testin, ja siihenhän tuli haalea haamu! :O
No, viime kierrossahan sain niitä viivanpaikkoja useamman, joten eipä tuosta uskalla vielä mitään johtopäätöksiä vetää, ja kiertopäivätkin ovat vielä niin vähäiset. Katsotaan nyt miten viivalle käy, vahvistuuko vai osoittautuuko taas vain joksikin viivanpaikaksi joka ei tarkoita mitään. Vaaleanpunainen haalea viiva se on, näkyy ihan tihrustamatta, mutta olen kuullut noista Sofin herkistä testeistä että voivan antaa noita haaleita viivoja vaikkei olisikaan raskaana. Ja kun kerran viime kierrossakin eri merkkisillä testeillä tuli niitä viivanpaikkoja, niin voihan olla että mulla vain pissa on jotenkin sellaista että antaa noita vääriä hälytyksiä vaikkei olisikaan plussaan viittaavaa. Jotain loppukierron hormooninousua vain. En tiedä, jännätään. :)

Niin, mistä tuo olo sitten tuli... Sellainen kihelmöinti alkoi rinnoissa illalla, alaselässä pieni polte, vihlaisuja kohdun tienoilla, verenmaku suussa. Mutta miksi noita oireita tulisi jo näillä kiertopäivillä? Onko mulla viime kierron outojen menkkojen jälkeen ollut huomaamattani ovis jo tosi aikaisin? Vai mitähän tästä pitäisi ajatella, vai pitäisikö ajatella mitään...

Pöh, parempi olisi jos testiä tekisi vasta kun menkat on myöhässä ihan reilusti.


Mites Melanie, joko testasit plussan? :)


Tytöt heräsivät, pitää mennä.
 
Huh,huh sanon minä...
Tänään piti olla iloinen testipäivä, mutta arvatkaas kuka ehti ensin? No täti punainen tietenkin..:mad:
Jotenkin niin sekavat fiilikset, enkä oikein osaa edes olla masentunut. Olisihan se pitänyt arvata, että kiertopäivät heittelee kun nyt on vasta kaksi kiertoa hormonikierukan poistamisesta takana! Oireet oli niin pirun voimakkaat ja varmaan sekin johtui hormonien tasaantumisesta ja sitä voi tietysti jatkua monta kiertoa vielä. Voi kunpa sitä olisi ollut viisaampi ja alkanut tähän hommaan aikaisemmin. Olis vaikka poistanu kierukan jo puoli vuotta sitten ja olis voinu rauhassa odotella kierron tasaantumista. Nyt tuntuu, että on jo iän puolesta kiirettä.
Nyt mietin meniskö Tjot-meiningillä ensi kierron vai hakisko heti Terolutit kiertoa tasaamaan. Vai alkaisko tikuttelemaan ovista ekaa kertaa elämässään? Voi olla aika raskasta näin epäsäännöllisellä kierrolla. Äh, en tiedä. Viisaampien neuvoja kaivataan;)

Elmaleena: Onnea haamusta!:) Toivottavasti sun oireet ja tuntemukset pitäisi paikkansa! Itse en usko enää mihinkään oireeseen ja testaan...aina kp 40 tai jotain:|
 
Viimeksi muokattu:
Melanie, voi surku sentäs :hug: Tuo on aina vaan ihan yhtä ärsyttävää! Mä olen vähän huono neuvomaan kun itse marssittiin saman tien hoitoihin kun aloitettiin yritys, mutta mä varmaan sinuna vielä yhden kierron menisin katsellen mutta tikuttelisin kyllä ovista. Osta jotain halvempia testejä joita viitsii tärvätä vähän useammankin, niin voit rauhassa aloitella tarpeeksi ajoissa tikuttelun.
Etkä kyllä arvaa, miten paljon mäkin olen kironnut että miksi vasta loppuvuodesta aloitettiin yritys, kun oltais hyvin voitu tajuta ettei se ihan hetkessä tuu tapahtumaan ja aloittaa esim. jo vime kesänä tai aiemminkin... No, eipä auta murehtia.

Itsellä kaksi puregon-piikkipäivää takana ja tänään kolmas. Yllättävää kyllä, ainakaan vielä ei tunnu mitään sivuoireita (vrt. esim. viime kierron clomifen+menopur -yhdistelmä, joka oli ihan tappava - jatkuva päänsärky ja ihan tainnuttava väsymys koko ajan). Huomenna jo eka ultra, se on vähän liian pian mutta maanantai sitten olisi kai liian myöhään. Toivon, että siellä ultrassa kuitenkin näkyis jo jotain edistystä, rauhoittaisi kovasti omaa mieltä jos näyttäisi siltä, että punktioon ylipäätään päästään.
 

Yhteistyössä