YLI 35-V KUUMEILIJAT:) VOL 6

Kiitos vain kaikille tsempityksestä tälle päivää. Tuo Hibiscuksen laittama kuva kyllä kuvasi tuntemuksiani paremmin kuin tuhat sanaa. Reissu ohi :x ei enää koskaan samaa :$ Olihan se kokemus ja jääköön kuvaamatta sen paremmin. Astma meinas vain alkaa temppuilla, kun laitettiin eka vähän puudutetta suihkeena nieluun. Siinä piti sit hetki hengitellä lääkehöyryä ja uus yritys. Mukavia ihmisiä oli operaatiota suorittamasa, täys kymppi heille. Parin viikon päästä on lääkäri ja tulokset saan silloin. Lääkäri sen verran sanoi, että pahasti ärtyneeltä ruokatorven alaosa ja vahalaukku näytti, samoin ohutsuolen alkupää, jota vähän siinä näki. Näillä näkymin saan varautua keliakia uutisiin. Oli lääkärin mukaan "vähän sen näköiset maisemat".

Aavikkoruusu, paljon onnea teidän Ninnun 4v synttäreiden johdosta

Kanella Paljojn onnea myös sinulle synttärin johdosta, vaikka vähän myöhään :)


Nyt pitää reintää koirulia kattomaan ja lääkitsemään. Aamusta oli ainakin jo virkeämpi, joten toivon todella, että tämä vielä iloksi muuttuu. Aavikkoruusu, ei haittaa, vaikka kyselee, antaa tulla vaan :) Kyllä se lääke tytölle aika äkkiä aina alkaa auttamaan ja jaksoi syödä puuronsakkin jo aamulla. Nyt leikkii poneilla :)

Mistähän sekin johtuu, et silloin, kun tulee joku solmupaikka elämään, niin sitten kasaantuu kaikki asiat päälle yhtä aikaa. Tai sitten se vain tuntuu siltä. Kaikesta selvitään kuitenkin jossain vaiheessa. Lenssut voitetaan ja koirakin varmaan tuosta tokenee. Vattaoireidiin on läytymässä syy, joten iloinenhan tässä pitäisi olla. Eteenpäin vain, sano mummo lumessa. Turha tätä elämää on jäädä enempää märehtimään. Alakulo veks ja hymyä huuleen :D

Aurinkoisia hetkiä kaikille, vaikka se paistaisikin pilvien takana, Lumi-Marja
 
Rosemari oikein paljon onnea plussasta! :flower: :heart:

Pinkki69 Pahoittelut tädistä! :hug:

Tervetuloa mukaan Sinderella!

Lumi-Marja :hug:

Rouva Pikkumyy minulla kierto meni (myös) näin pitkälle kp32=kp1 Tänään (aamulla) siis täti kurvasi paikalle.. En kyllä tajua että miten se näin meni..meinaan ovisplussa oli kp15 ja kp16 (sunnuntai 31.8) illalla näytti negaa klo 18.00 jälk.Siis ovistesti. Sen perusteella odotin menkkojen alkavaksi lauantaina tai viim.sunnuntaina.. Niin tänään alkoi..Ja tosi vähäistä on vuoto vielä.. Tämmöistäkö tämä nyt on kun tuli 40v täyteen.. :ashamed: :'( Onnea oviksen löytymisestä! Ja peukkuja että nyt tärppää/tärppäsi.. :heart:

Aavikkoruusu pahoittelut tädistä! :hug:

Pikkukakkosen haaveilija Myöhästyneet synttärionnittelut! :flower:

kanella olen niin pahoillani "tätipirulaisesta" Myöhästyneet synttärionnittelut! :flower: Miehesi näyttää olevan horoskooppimerkiltään sama kun minä.. =)

Siirisisilisko etukäteis synttärionnittelut! :flower: Minä täytin pyöreät 40v,6.9.

No niin taas täällä..Viikonloppu meni "ukkokullan" luona.. Säpinää oli koko viikonloppu.. Mies metsällä lauantai-aamusta jo aikaste.Tuli sieltä meni tekemään jotain remonttia.. Minä siivoilin tein ruokaa ym. Illalla mentiin sitten katsomaan/kuuntelemaan Charles Plogmannia :heart: ja unelmavävyjä.. Sunnuntaina oli vielä sitten perunan-nosto talkoot.. Ja käytiin vielä koiran kanssa lenkillä.. Eilen ei päässyt nettiin ollenkaan koko päivänä,oli joku vika soneralla (illalla vasta pääsi). Tänään kävin lääkärissä uudelleen ihottuman takia.. Nokkosihottumaahan se on,pitäis saada selville mistä se tulee.. Nyt jotain kuitenki tehtiin.. Kynällä piirsi jälkiä selkään ja seurattiin mitä tapahtuu..Nousihan siihen semmoinen kohouma.. Käteen laitettiin semmoinen "paineside" ja siihenki tuli vähän ajan päästä jälkiä.. Kuunteli ja kattoi kurkkuunki.. Ja nyt taas seurataan.. Cetirizniä määräsi ja jatkotutkimuksiin parin kuukauden päästä jos ei mene ohi.. Tämmöistä omaa.. :ashamed:

Oikein mukavaa päivänjatkoa! :wave:
 
Onnittelut, Ninnulle 4 vuotiaalle!

Kiitos aavikkoruusu kirjopituksestasi, sinä ymmärrät millaista tämä haaveilu sitten on kaikissa puolissa, niin ihanissa onnenhetkissä, kuin pelon, epävarmuuden ja surun hetkinä! :hug: :flower: :heart:

Taikakuu: Pahoittelut menkoista :hug: Nyt vaan sitä öljyä nassuun niin olo helpottaa monin tavoin! :hug: :heart:

Lumi-Marja: Onneksi selvisit tutkimuksesta, ikävän tuntuistahan se on, se on totta! :hug: Nyt se on kuitenkin ohi! :saint:


Oma napa: TYKS:ssä kandi ja lääkäri vastaanottivat minut, molemmat naisia(onneksi) :saint:

Kandi kysyi saako tehdä sisätutkimuksen ja katsoa kohdun tilanteen tunnustellen, sanoin, että saa, mutta varoen, jos olenkin jo uudelleen raskaana! :heart: Kaikki oli hyvin ,kohdun suu siisti , valkovuotoa normaalisti, ei tulehduksen merkkejä.

Sitten varsinainen lääkäri teki ultrauksen: Kohtu siisti, raskausmateriaali kaikki poistunut. Se oli hyvä uutinen. :heart:
Olin kertonut alussa raskausoireistani, mitä on minulla kyllä ihmeellisen paljon, ellen ole raskaana! :headwall: :saint: :heart:
Hän katsoi kohtua tarkkaan ja sanoi, täällä on kyllä limakalvo hyvin paksu keskenmenoon nähden, eli mitaksi tuli 1,5cm...Hän jatkoi saatkin mennä labraan hcg määritystä varten, jos oletkin jo raskaana. Jatko sellainen, että tuloksen pitää olla alle 1 niin ei jatkotutkimuksia, mutta jos se on yli 1 niin viikon päästä takaisin verikokeisiin ja lääkärille.

Nyt vaan jännityksellä odottelen, milloin uskallan soittaa. :headwall:

Voihan nämä oireeni ollakkin vain sekopäisyyttäni, kun toivon olevani raskaana!! :D :heart:

Heissan taas kaikille! :heart: :saint: :flower:

Rva Pikkumyy :heart: :wave:

 
Äh, taas onnistuin möhlimään viestin lähetyksen. Lensi litaniat taivahan tuuliin. Uusi yritys. Ensiksi omanapaosuus. Ins-aika on jo huomenna, vaikka minusta tuntuu vahvasti siltä että se on liian aikaisin. Muniksen läpimitaksi ultrattiin vain 11,5. Joten huomiseen mennessä se ei voi olla kypsynyt riittävästi. LH-piikki on luultavasti huomenna. Mutta ehkä Pregnyl kiihdyttää kasvua ja irtoamista. En kyllä tätä ymmärrä. Pregnylin pistin äskön, mikä on mulle vaikeasti piikkikammoiselle koko prosessin pahin vaihe. Hormonejakin vedän ihan ilomielin, kunhan ei tarvitse nähdä piikkejä. Jouduin vetämään piikin 3 kertaa pois ja pistämään erissä kun silmissä musteni ja taju oli lähteä. Naurettavaa, että saan kehitettyä luonteeni mukaisesti kaikesta näin dramaattista. :LOL: Tuli kyllä mieleen, että Lumi-Marja nieli kokonaisen letkun, ja minä kitisen yhdestä piikistä! |O

FSH-arvot oli onneksi normaalit, 5,8, eli ei vaihtareita lähettyvillä. Vai miten äkkiä arvot voi nousta, häh? :eek: Siinä lisää panikoimisen aihetta! :eek:

Pikkumyy Tuo kaikki kuulostaa todella lupaavalta! Ihanan lupaavalta! Kunpa OnniEmmi olisi jo matkassa!


Taikakuu
suurensuuret pahoittelut ei-toivotun vieraan johdosta! :hug: Mutta älä nyt ollenkaan tuota ikää tuijottele, vuosia on vielä jäljellä vaikka kuinka monta! :heart: Ajattele, että minullakin noita nelosia on peräkkäin jo tuplasti. Pääparka ei vaan oikein tuu tämän ikääntymisen mukana samaa tahtia, ei sitä ittiänsä vielä miksikään kääkäksi oikein tunne :LOL: Vaikka tottakai on juonteita jne., mutta hassua on muistella, kuinka sitä kauhisteli kun oli täyttänyt 30. Se oli niinkö maailmanloppu :LOL: Onneksi sulla ja miehelläsi on muutakin ajateltavaa, ja vauhti päällä, hauskaakin osaatte pitää. Plogmanin kanssa olen kerran jutellut, oli hyvin mukava, sympaattinen tyyppi...:) Eikä ollenkaan leuhkis, vaikka keikkansa vetävät tietääkseni hyvin ja levytkin myyvät loistavasti. :heart:

Lumi-Marja
Nostan kyllä todellakin hattua sulle, että siihen gastroskopiaan uskalsit, vaikka kai se oli pakko :ashamed:. En uskaltanut tänne etukäteen kirjoittaa, mutta mulla oksurefleksi tulee vähemmästäkin. Yökkäilin jo, kun otettiin kurkunpäästä angiinanäyte. Noloa. Mutta hei, eihän sitä keliakiatuomiota vielä ole annettu. Eikö tuo voi olla myös vatsalaukun happojen nousemista ruokatorveen? Vai onko sinulla ylävatsassa kipua? Toivottavasti asiat kuitenkin nyt pian selkiintyvät!


Aavikkoruusu Mukava, kun kerroit tänne vähän taustoja, vaikka noin paljon surullisiakin kokemuksia sieltä löytyy. :hug: Viestisi oli hyvin kaunis ja koskettava, järkyttäväkin. Olen todella pahoillani menetyksistä! Joskus kun kuulen tai luen muiden kokemuksia lapsista, lapsettomuudesta ja kaikkeen tähän kuumeiluun liittyvistä kokemuksista, ajattelen, etten itse ikinä selviäisi yhtä karuista muistoista kuin monet. Mutta kyllä kai elämä kuitenkin kantaa eteenpäin, perhe, lapset...Pakkohan sen on kantaa... Voimia kaikkeen, Aavikkoruusu, ja kyllä se Nuppukin vielä tulostaan ilmoittaa! Ninnulle lämpimät 4-vuotisonnittelut!]


kanella - nooh, nyt tuli sitten onnittelut vähän myöhässä, mutta ei kai haitta... :whistle: Ymmärrän kyllä, että eipä sitä kaikkia asioita tee mieli juhlia, ainakaan itse en erityisemmin odota ensi vuonna koettavaa 45-vuotispäivää. Jos siihen mennessä ei ole mitään tapahtunut, niin kuumeilun suhteen saa kai paiskata hanskat tiskiin.

Mutta nyt ei muuta kuin kaikille mukavaa tiistaipäivää vaan! ]
 
Kopion tänne suoraan ..

Heippa kaikille!


Tietääköhän kukaan mistä näkisin, minkä mallinen on kohtu ja kohdun limakalvo kuvattuna, oisiko jokin linkki, esim lapsellinen??

No jännitys jatkuu edelleen..


Soitin kahden aikaan sairaalaan sairaanhoitajalle, ja kysyin aamulla otettua hcg arvoa..Meni hetki ja hän sanoi, niin tämä arvo on 1!!..Ja ohjeessa sanotaan , jos alle 1 on asia okei...Hän sanoi, että kyllä se kaikki raskausmateriaali on varmasti tullut pois! :LOL: Juu sen jo tiesinkin;=)

Hän vaan sanoi , no asia on kunnossa ja jos ei menkkoja tule, niin voit tehdä raskaustestin, juu niinhän minä voin, mutta asia jäi nyt näin, eli odottelen sitten vaan *rauhassa*

1 viikko 3 viikkoa 0-5
2 viikkoa 4 viikkoa 3-426
3 viikkoa 5 viikkoa 18-7340
4 viikkoa 6 viikkoa 1080-56500
5-6 viikkoa 7-8 viikkoa 7650-229000
6-9 viikkoa 8-11 viikkoa 25700-288000
8-11 viikkoa 10-13 viikkoa 13000-253000
17-24 viikkoa 2. kolmannes 4060-65400
>25 viikkoa 3. kolmannes 3640-117000


No eipä tässä hätää, lämpö 37,1 ja paleltaa;=))

Siksi kysyin kohdun mallia, koska ultratessa se oli aivan samanlainen kuin rv 6+4 tiuhti-viuhtia odottaessani, mutta nythän on aivan liian aikaista sanoa mitään, koska alkiotahaan ei näy, ennenkuin Missä vaiheessa, tietääkö joku?? Jostain jutusta lääkäri puhui kohtua ultratessaan, muttei sanonut mikä juttu, käsk vain sinne verikokeisiin! :heart:

Heippa taas kaikille! :heart: :wave:

Rva Pikkumyy :wave: :heart:

 
Rouva Pikkumyy Minulle voi lisätä yhden kiertopäivän eli kp10. Toivottavasti sinulla olisi tärpännyt heti. Pidän peukkuja....

Tässä kierrossa minulla oli megatäti kylässä. Vuotoa reilu viikko, yleensä vain 3-4 päivää. Taitaa olla kierto vielä keskenmenon jäljiltä sekaisin, kun kierto heittelee ja vuodan kuin seula.
Meillä jännitetään taas tytön kuvauksen tuloksia. Mietin, kun tyttö oli magneetissa, että olen niin onnellinen lapsistani. Voin lopettaa haaveet vauvasta, jos saisin nämä pitää. Elämä ei vaan taida mennä niin.
 
kuulostaa lupaavalta tuo 15 mm limakalvo. :flower: ja 1 tuossa raskaustestissä :flower:

aavikkoruusu tervetuloa mukaan joukkoon. Pitänee varmaan pikkuhiljaa lopullisesti siirtyä tuonne 40 + pinoon kun ikähaitari vuosi vuodelta venyy tässä pinossa. En hyväksy vielä tuota sanaa naisellinen ikäloppu:)

Onneksi tuo skopia meni hyvin sinulta Lumi-Marja. Tiedän ettei ole herkkua. Minullakin tuo keliaki epäily monta kertaa noussut pinalle. Lapsilla kun oli lapsuudessa oli kohonneita arvoja. Ihmeen kaupalla pienimällä tuo tilanne muuttui 2 vuotiaan iässä ja vanhimmalla 7 vuotiaan iässä.

Olen tehnyt noita gluteenitomia ruokia jonkun verran ja nykyään ruoka on gluteenitonta mutta leivät ja muut sellaiset tuotteet sisältää glutenia. Aivan vaan jäännyt tavaksi. Itse en syö leipää kun vatsa siitä ärtyy. Olen ajatellut sen johtuvan hiivasta.

Hibiscukselle tsempitykset huomiseen !!!!

Jännät päivät edessä kun huomenna menen uuden työpaikan työhastatteluun. Mullahan on pelkästään väliaikainen pesti ja kohta yli puolet siitä kestetty. Joten pikkuhiljaa mietittävä itseään ja tulevaisuutta. Pitäkää peukkuja. Hieman pelottaa kun ei aivan minun heiniä tuo osaamisalue. Läheltä liippaa mutta avainosaaminen on hukassa :)

mimmimamma
 
Sinderella: Niin kauan kuin tätiä ei näy , toivoa on! :flower:

A-alisa: Toivottavasti tyttäresi tulokset ovat hyviä!! :hug: :flower: Kerrohhan heti kun tiedät! :heart:

Mimmimamma: Tiedätkö sinä yleensä jotain noista limakalvojen paksuuksista, kun etsin tietoa vaikka mistä, mutten oikein löytänyt. :ashamed:

Ihanaa iltaa kaikille, toivottelee väsynyt rva Pikkumyy :heart: :wave:



 
Hei!

Pikaseen kirjottelen kun alakerrasta pikku-ukko kuuluis kutsuvan. Aikaisemmin illalla yritin jo kirjoitella mutta kone potkaisi netin pois itekseen päältä ja kirjoitukset meni sitten harakoille :headwall:

Rva Pikkumyy ilmoittelen juu kp.t kuhan varmistun siitä tädin tulosta loppu kuusta.
Ja olisi ihanaa jos pikku EmmiOnni olisi jo siulla matkassa :heart:

Aavikkoruusu onnea pikku prinsessalle synttäreiden johdosta :flower: :heart: :flower:

Hibiscus peukkuja pidetään huomiselle =)


Tädin yllättämille iso :hug:

Itte kävin tänään hammaslääkärissä juurihoitoa saamassa jo toiseen kertaan :x no onneksi ei koskenu yhtään. Hammas kun alkoi vihoitella kunnollen n. viisi viikkoa sitten. Vielä kerran ainakin pitää käydä 1,5kk.n päästä.

Jos katotte BB.tä ( voin tunnustaa kattovani ) niin varmaan näitte Andreaksen kun vaimo ilmoitti raskaudesta... tippa siinä tuli itellenki silmään :'( oli se niin liikuttavaa :)

että tämmöstä
:wave:

amati
 
Täällä olo alkaa olla taas "iloinen oma itteni". Soudin ja kävin suihkussa ja nyt meen syömään iltapalaa. Tänään täti ei oo vielä tullu kunnolla, joten ollaan vielä vanhassa kierrossa, mutta varmaan huomenna tulee.

Peukutuksia kovasti tarvitseville!
 
Oikein paljon onnea työhaastatteluun mimmimamma! Peukkuja pidetään kovasti!

amati myönnän että katson BB:tä.. :ashamed:

Aavikkoruusu Ninnulle oikein paljon onnea! :flower: :flower: Minun veljen tyttö täytti heinäkuussa 4v ja isosisko (kummityttö) täyttää huomenna 6v.. :heart:
 
Iltaa tättäräiset!

Kauheasti taas tekstiä...kaikkia pitäs kommentoida mutku mutku mutku...ei riitä tähän aikaa illasta aivokapasiteetti enää sellaiseen |O

Mutta a-alisan kanssa ainakin jännitän tytön tutkimustuloksia. Kyllä nuo asiat vetää hiljaiseksi... :hug:

Ja meidän Lumi-Marja popsi letkun ja tuli takaisin voittajana siitäkin koitoksesta :flower: Eipä noita tutkimuksia turhaan tehdä vaikka ihmispolon rääkkäystä ovatkin.

Taikakuu taisi ihmetellä venynyttä kiertoaan. Mulla oli ihan sama juttu juuri päättyneessä kierrossa. Sain ovisplussan kp 15 ja silti kierto venyi niin et täti tuli kylään kp 34 illansuussa! Ei päde 14 vrk:n luteaalivaihe tuohon kiertoon. Osaisiko joku sanoa mikä mätti...onko tuo jo mummoutumisen oireita vai liiasta netissä roikkumisesta seurannut valeraskaus (oikea ei ollut kun tuli testattua) :LOL:

Nojoo. Tämän tättäräisen aivokoppa on jo levon tarpeessa eli heipat kaikille. Plussia jännäillään :wave:

Pinkkis
 
..........näköpiirissä
>>>>>>>>>> Tätyli vaara vaanii nurkalla ja on jo salaa oven raossa kurkkimassa.

(aamulla pyyhkiessä pari pikku pikku tippaa puna-väriä paperissa.) Juuuuuuuuuuu ja nyt on tunne jotta suoja housuissa reilusti värjääntynyt. Viel en luovuta :headwall: mut mitä ilmeisimmin huomenna on pakko ilmoittaa uuden kierron karu totuus. :(

Nyt painun pehkuihin, kun tuli herättyä jo ennen viittä aamusella. |O |O |O |O

-touhis-
 
RvaPikkumyy: Mähän kävin ultrassa just siihen aikaan kun kiinnityminen on tapahtunut. Näki siellä jonkin mustan pisteen..muttei olut varma oliko se jotain vai ei. Lääkäri sanoi minulle että raskausviikolla 4 näkyy jo jotain ultrassa. Muttei sikiötä..kait joku pussi :D
Limakalvo oli mulla tuolloin 6 ..onkohan se mm vai cm..?
Huomenna menossa illalla ultraan yksityiselle ja viikkoja luultavasti tasan 5. Nyt pitäisi näkyä se pussi ja siellä jokin möykky :D :heart:
Sydämmen syke näkyy vasta 6+

Jänskättää.. :p

Rvapikkumyy toivon että siellä sinun masussasi pienen pieni ihmisen alku olisi :D

Toivon että aika kuluisi ja pahimmat kuukaudet keskenmenon suhteen olisi ohi.
En täysillä osaa vielä nauttia raskaudesta. :ashamed: Silloin nuorempana en yhtään stressanut tällaisilla asioilla..vaikka minullakin on ekan ja tokan lapsen välissä ollut keskenmeno rv10..sikiö oli kuollut rv8. Silloin ei ollut nettiä..mistä olisi voinut näitä juttuja lukea. :D

Nyt nukkumaan. Öitä :wave:
 
Huomenia!


Heräsin pääsärkyyn, kurkku ja korva kipuun, joten lämmön lisäksi nyt nuokin oireet, eli varmaan työpaikalla riehuva adenovirus, iskenyt minuunkin!
No lääkärille pitää varata aika, no en ole ollut kuin noiden kmjuttujen takia pois töistä, joten en edes muista milloin viimeksi olisin ollut kipeä, en siis usein ja huonoa omaatuntoa koen poissaolostani. :headwall:

Hibiscus: Onnea hirmusesti inssiin!


Sinderella: Kiva, että olosi on normaali iloinen, vaikken kyllä mitään muuta huomannutkaan!


Amati:Juu ihanaahan se olisi, mutta odotellaan nyt sitten "rauhassa"


Taikakuu ja pinkkis: Minulla yleensä niin kun se ovulaatioplussa tulee, niin siitä pvstä 16pvä seuraaviin menkkoihin, koska se munasoluhan irtoaa vasta sen plussan jälkeen noin ja viimeistään 48 tunnin kuluessa. Tsemppiä taas kiertoonne!


Touhis:toiv täti ei sinua saavutakkaan! :hug:

Auroora: Sinua ajattelinkin , kun sinulla sellainen tilanne myös, että menit heti hedelmöittymisen jälkeen ultraan, uskon , että se oli sinulla 6mm se kohdun limakalvo, monet ovat puhuneet 6-10mm vahvuudesta siinä vaiheessa.
Onko sinulla kuvia niistä ultrauksista, tai muistatko miltä kohtu näytti ultratessa? Minulla siis pitkulaisen mallinen, jossa vahvana erottui limakalvo. Ja jotain, mitä lääkäri ei sitten minulle selittänyt, itse en osannut niin tarkkaan katsoa, enkä olisi ehtinytkään, koska lääkäri sille kandille jotain selitti nopeasti;=))

Toivon sinulle ihanaa ultrareissua! :heart: :heart:
Milloin sinulla oli ovis, ilmeisestikin kierron loppupuolellako?

Tule heti kertomaan kuulumiset kun ehdit! *peukut pystyssä täällä* :heart: :wave:

Nyt ihanaa ja toivottavasti tervettä päivää kaikille! :heart:

Rva Pikkumyy :heart: :wave:

 



kuumetta...............................25/n.21-25..........yk 27
vilmaville................................29/28
Sinderella...............................29/30..yk 3
touhu tenava.........................31/27-30
Mansku72............................... 34/-28 yk 1
AinoEmilia...............................36/ 31-34

PlussailuOnnea kaikille em henkilöille!

 
Sinderella pahoittelut "tätipaholaisesta"! :hug:

Rouva Pikkumyy minä vaan sitä olen ihmetelly kun ovistesti kuitenki näytti jo negaa silloin kp16 (illalla n.18 jälk.) Oviksen tai siis munasolun kai olis pitänyt irrota silloin kp15-kp16 välillä.. Ja menkat tuli sitten vasta kp 32.. Naisen kroppa on niin ihmeellinen.. ;)
 
Taikakuu Ihan samaa minäkin mietin. Mulla siis ovis oli oireiden perusteella kp 13 ja menkat alkoi kp 33. Lisäksi oli monia sellaisia oireita, mitä aiemmin on ollut vain keskenmenneen raskauden alussa. Ilmeisesti on hormonit vähän solmussa edelleen :/
 

Yhteistyössä