YLI 35-V KUUMEILIJAT:) VOL 6

Vieläkö yhden uuden huolitte mukaan:) Minäkin jonkin aikaa palstaa seurannut ja päätin rohkaistua ja ilmoittautua mukaan. Olen 37 vuotias kotiäiti ja lapsia viisi. Esikoistytär muutti juuri pois kotoa ja kuopustyttö on 3v. Väliin mahtuu kolme poikaa. Asumme jossain kaupungin ja maaseudun välimaastossa, pienehköllä paikkakunnalla. Kuudetta lasta kovasti meille toivotaan, mutta vähän on ollut hankaluutta saada tulosta aikaiseksi.

Meillä on ollut vuoden aikana yksi tuulimuna ja keskenmeno. Kierto on vähän epäsäännöllinen, joten en ihan tarkkaan tiedä mikä kp on menossa. Loppupuoli kuitenkin menossa kiukusta ja kaikista oireista päätellen. Minulle voisi laittaa kp 29/28-34, johonkin tuohon väliin yleisemmin mensut osuu. En ole varma tuosta 29 päivästä, kun niin kovin kahta suuntaa on laskemisessa. Jotkut sanovat, että lasketaan siitä milloin reilu vuoto alkaa ja neuvolassa aikoinaan sanoivat, että siitä, millin eka tuhru tai vastaava näkyy.

Minulle voi tuonne toiseen listaan laittaa, Aavikkoruusu 37v.........5 lasta, kuudes haaveissa.

 
Matkin Aavikkoruusua. Olen 37-v ja yritetty on toista jonkin aikaa. Ei tunnu tärppäävän niin helposti kuin ensimmäisellä kerralla. kp 16/26-32 Tulin lueskelemaan vaihteeksi ketjuja tälle puolelle tuolta lapsettomuuspuolelta. Täällä on mukavasti positiivinen tunnelma!
 
Tervetuloa kaikille uusille!

Minäkin kirjoitan muutaman sanan noista murrosikäisistä.

Esikoisen murrosikä oli rankka ja kova ääninen. Monta kertaa tuli itkettyä ja surtua. Pikkuisten uhmaiät tuntuu lastenleikiltä verrattuna tuohon aikaan. Nyt esikoinen on 20v tasapainoinen nuori nainen. Asuu jo poikaystävän kanssa, mutta soittelee päivittäin äiteelle. Eikä itketä äitiä enää paitsi viime viikolla kun soitti ja pyysi anteeksi, että oli käyttäytynyt niin huonosti murrosiässä.

Plussatuulia kaikille kuumeilijoille......
 
Tänään tulee just 5 vuotta, kun teimme kaupat tästä talosta. Esikoista silloin odotin. Kolmatta kertaa olen nyt täällä asuessa raskaana. Samoilla viikoilla olin kun nytkin, kun muutimme. Olihan se aika rankkaa. :eek: Supistelujakin oli jatkuvasti.

Tänään pengoin vauvanvaatteita varastossa ja alkoi supistelemaan. Täytyy hidastaa välillä tahtia. Harjoitussuppareita on ollut aina tähän aikaan ja ennemminkin. En kylläkään löytänyt kaikkea hakemaani vaatetta, mutta kunhan saisi aikaiseksi viedä kirppikselle vähän tavaraa, voisi varastostakin jotain taas löytyä. :D

Tervetuloa mukaan ihanaan porukkaan Aavikkoruusu ja Aniliini71 :heart: :wave:

Oikein mukavaa loppuiltaa teille kaikille! :heart: Neeanäiti ja Pikkukolmonen rv 29+2 :heart:
 
Jatkan vielä.. Meidän koira ulvoo ulkona öisin ja heräilin siihen tunnin välein. Ei ole ennen tuolla tavalla jatkuvasti ulvonut. En tiedä mikä sillä on. :eek:

Pikkuneidin nuhakaan ei ole helpottanut, alkoi uudelleen kuurin loputtua ja tyttö tuli viereen n. 3 aikaan. Neljältä pyysin mieheltä korvatulpat ja sain nukuttua paremmin. =)

Lapset söivät äsken hyvällä halulla makaroonilaatikkoa.
 
Heissan kaikille ja tervetuloa uusille jännittämään kanssamme!


Nyt en jaksakkaan enempää, väsymys vaivannut, mutta vkloppuna enemmän aikaa, joten silloin lisää sitten.


Oma napa:Oviksesta ei edelleenkään tietoa,mutta rakastelemme aika usein, että mahdollisuus raskauteen ainakin on olemassa!


Heippaterveisin Rva Pikkumyy
 
Onnittelut tämän viikon jännittäjille ja paljon Plussia!!


touhu tenava.........................26/27-30 .......yk 6
Taikakuu................................28/27-32
Mansku72............................... 29/-28 yk 1
Rosemari..............kp30/29....yk 25
kanella....................................30/28
Aavikkoruusu..........................kp 30/28-34
AinoEmilia...............................31/ 31-34
Lumi-Marja...........................*33/28-30..*
Pinkki69..................................35/29-30......yk 10


Rva Pikkumyy
 
Tervetuloa uusille kuumeilijoille :wave:

Ja mukavaa viikonloppua kaikille :heart: =) :heart: Tulin pika pikaa lukemaan kuulumiset ennen töihin menoa....-ihanaa viikonloppu tulossa :heart: toivottavasti aurinko muistaa pilkistellä tuolla kirpeässä "syyssäässä" =) :D :xmas:
 
Huomenta!

Tässä aamulla sitten taas testailin ja ikävä kyllä ei tainnut tälläkään kerralla onnistua..Negaa näytti.. voi perk... sentää. Huomenna sitten varmaan menkat alkaa.. :ashamed: :'( En tiedä kuinka kauan tätä jaksaa enään.. Tyttö sai eilen kuvan isäsä "uudesta tulokkaasta".. Haikeena minäkin sitä katselin ja ajattelin että minulle ei varmaan enään tuollaista pientä suoda.. :ashamed: |O :'(
 
Taikakuu älä vielä lannistu. Niin kauan on toivoa kun tätiä ei näy vaikkei testi vielä tänään plussaa näyttänytkään, kovasti jaksuja sinulle :hug: :hug:

Hups, minä olen ihan unohtanut toivottaa uudet tervetulleiksi :ashamed: eli tervetuloa uudet kuumeilijat :wave:

Tänään tein sen ns. viimeisen testin vieläpä sillä herkällä eikä siihen ilmaantunut haamun haamua eli kaikki todellakin on stressin aiheuttamaa oireilua :( Parin viikon päästä kun meillä on pikkupimun kanssa 1v. neuvola niin pitänee kysellä et onko vielä ihan OK et mulla ei ole menkkoja edelleenkään vaik kyllähän mä vielä imetän ainakin tuon 4xpäivässä. Kahotaan et mitä sit sanovat.

Rva Pikkumyy minulle saa sit lisätä tuonne listaan yhden vuoden ikää lisää ;)

Nyt lähdettävä kotiaskareisiin. Kovasti peukuttelen tämän viikon jännittelijöille et plussa tulisi :heart:
Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille :wave:
 
Heippa ja tännehän on tullut uusia minun lisäksi mukava joukko, tervetuloa :wave:

Minä en tahdo uskoa silmiäni, sillä apteekin omaan testiin tuli kauniit kaksi viivaa :heart: Nyt vain pelkään, että tämäkään ei kestä, sillä noita alun keskenmenoja on ollut kuitenkin muutama peräkkäin. Nyt vain on ihan erilainen tunne, ei mitään kipuja ja ne oireet mitä on, ovat lieviä ja pissillä vain saanut alkaa käymään tiehätä tahtia. Soitin jo pikimmiten neuvolaankin ja pääsen heti ensiviikolla siellä käymään. Otetaan veritesti maanantaina ja seuraavalla viikolla maanantaina, että nähdään, miten se nousee, jos nousee. Vielä en uskalla kovin paljon iloita, sillä sieltä pilvilinnoista on niin kovin helppo pudota maahan ja se sattuu. Tähän raskauteen uskon vasta, kun varhaisultrassa on käynyt. En vain tiedä miten maltan töissä olla käymättä ultralla luuraamassa tilannetta, kun se on siinä niin herkullisesti joka päivä saatavilla:)
 
Tännehän on tullut monta uutta kuumeilijaa, tervetuloa mukavaan joukkoon teille kaikille :flower:

Rosemari onnea plussasta ja toivottavasti tällä kertaa onnistuu ja menee loppuun asti hyvin :heart: Et ehtinyt kauaa täällä meidän kanssa kuumeilla :)

pikkukakkosen haaveilija Paljon onnea syntymäpäivän johdosta

Taikakuu, voi harmin paikka, jospa sitten seuraavalla kerralla. Moneen kertaan on sanottu ja sanon sen taas, että niin kauan on toivoa, kun täti poissa :hug:

Neeanäiti, teidän koiralla sama ulinakuuri kuin meilläkin. Mä en tajua tuota, kun joka hiivatin yö pitää tuo sisuleikki aloittaa. Kyllä kieltämättä yöunet menee katkonaisiksi, kun tuo mokoma ulvoo ja välillä haukkuu. Sisällä se ei niin metelöis, mutta kun se ei viihdy sisällä. Läähättää läkähdyksissä vain ja vaeltaa huoneesta toiseen.

Kaikki liikkeellä olevat tätilaumat vois sitten suunnata tänne päin. Tarjolla kahvia ja pullaa. Alkaa mennä jo hermot tässä kyttäämisessä. PMS oireet kadonneet jonnekkin ja ei niin mitään oireita. Ei edes migreeniä. Valkkaria riittämiin, mutta ei siis mitään tietoakaan tädin tulosta. Tulis nyt ede puuntakaa yllättäen, aivan sama, kunhan vain tulis.

Niistä mun labroista ja lähetteestä. Siksi ne mut keskussairaalan puolelle yksityiseltä laittoi, kun tulee samat tutkimukset siellä halvemmaksi. Tuon suoliston jatkuvan reistaamisen takia otettiin sit keliakia ja kilpirauhas testit uusiks, kun edellisistä oli aikaa. Keliakia epäilyn takia nyt lisää tutkitaan. Laittoivat kiireellisenä senkin takia, että jos se mokoma keliakia on puhjennut/löytyy, niin se saadaan pian hoidon alle ja vauvan haaveilu vois sen puoleen jatkua ilman pidempiä taukoja. Verikokeen perusteella keliakia olisi, mutta vielä tarvitaan paremmat tutkimukset. Tämäkin vielä. Vilja-allergia mulla todettiin kymmenisen vuotta sitten ja pari vuotta siitä söin luontaisesti gluteenitonta ja sen jälkeen pala kerrallaan palautettiin viljat ruoka valioon. Sen aikana iho-oireet helpottivat ja vatsakin toimi. Viljat ei enää parin vuoden jlkeen aiheuttaneet iho-ongelmia ja vatsakin toimi pitkään hyvin.

Nyt on jo muutaman vuoden vatsa reistannut jatkuvasti, mutta iho ei ole atooppista oireilua pahemmaksi mennyt. Jospa nyt on sitten tullut suolistolle se viimeinen niitti ja keliakia puhjennut. Sitä en toivo, mutta jos siitä löytyy syy siihen, miksi jatkuvasti on maha kipee ja välillä ripulilla päivä tolkulla, sitten ummella ja taas ripulilla, niin syön vaikka pieniä kipiä siitä edestä. Olen nyt viikon ollut gluteenittomalla ruokavaliolla ja olo on todella paljon parempi. Vatsa sekaisin edelleen, mutta ei niin vesiripulilla kuin on välillä ollut, kipujakaan ei ole. Turvotusta kai lähtenyt, kun puntari näyttää neljä kiloa vähemmän, joten nyt on kaikkiaan -15kg jotain kauhiaa pois kropasta:) täytyy vain ajatella, että on sitä tässä maailmassa keliakiaakin pahempia tauteja. Kyllä sen kans varmaan oppii toimeen tulemaan. Johan sitä "harjoittelin" pari vuotta ja nykyisin on paljon enemmän kaikkia ruokiakin saatavana gluteenittomana, kuin 10v sitten.

Tänään oli töitä vain aamusta ja innostuin siivoamaan vaihteeksi. Matot on ulkona raikkaassa ilmassa ja pyykkikone pauhaa toista kertaa. Juuri tällaisesta ilmasta nautin. Tämä on mun suosikki vuodenaika kevään lisäksi. Syksy ehkä vieläkin parempi, kun ei ne puiden siitepölyt haittaa. Vaikka syksy on sellaista hyvästien jättöä kesäkukille, puiden lehtiverhoille ja kaiken uuden kasvulle, niin silti se on tavallaan valmistautumista uuteen kasvuun. Syyskylvö rukiin kanssa, kukkasipuleiden istutusta, lannoitusta...ihanat hämyiset illat kynntillänvalossa, takkatuli...niistä asioita nautin.

Nyt pitää jatkaa siivoamista, että saan urakan valmiiksi ennen kuin mies tulee kotiin. Sitten lähdetään kaupoille, niin ei sitä enää illalla jaksa. Nyt sentään peltotyöt vähän jo antaa aikaa huilia, mutta pian on kyntöjen aika, niin sitten taas mennään täyttä höyryä.

Plussatuulia, Lumi-Marja
 
Hei.

Pidinpä muutaman päivän nettitaukoa..on vaan tuntunut niin maan perusteellisen pahalta, että yritin keskittyä muutaman päivän ihan muihin asioihin :(

Täti oli täältäkin hukassa, mutta kurvasi sitten eilen kuitenkin tänne meille. Mulle voi siis päivittää kp 2. Ja yk numeron saisi poistaa listalta. Tuntuu niin murheelliselta sitä katella kun ei kellään muullakaan niitä siinä ole.

Mutta täällä onkin tapahtunut muutamassa päivässä paljon..tervetuloa uudet! :wave: Ja joku oli ehtinyt jo plussatakin...olikos se Rosemari? Paljon onnea! :heart:

Mukavaa viikonloppua kaikille.

Pinkkis
 
Sydämelliset onnittelut sinulle Rosemari!
Paljon Onnea raskausajan ajaksi!


Tytär miehensä kanssa tulossa saunomaan, joten nyt tällä erää ei muuta!

Taikakuu, pahoittelut testatusta negasta!


Pinkki: pahoittelut menkoistasi!!


Lumi-Marja:_ Sinullahan taas jännät paikat, PlussaOnnea paljon!!


Rva Pikkumyy
 
Kp 1. Oikeastaan ei harmita yhtään. Tämä on lähinnä paluu takaisin normaaliin. Ei kovin kauaa mennyt tuosta, kun päivällä kirjoittelin, kun alkoi tiputella. ei mitään tuhrua vaan ihan normaalia vuotoa, mutta niukkaa. Ainakin vielä tänään. Ihanan kivuttomasti tällä kertaa ja mikä parasta, ilman migreeniä :) *koputtaa puuta* ehtiihän se vielä tulla.

Pinkki :hug: voi harmituksen harmitus. Kovin on sulla tuttuja ajatuksia. empä minäkään täällä jokapäivä ole hetkeen ollut. Pakko saada välillä ajatuksia pois ja unohtaa :ashamed: Nyt tosin menkat ei tunnu pahalta, kun niitä odotinkin jo. Pääsee km jälkeen takas normaaliin.
 
Heissuliveissuli.

Oon tässä reilun viikon liikuskellu maisemissa ja silmäilly tätäki pinoa sillon tällön. Nyt päätin sitte esittäytyä. Vuosimalliltani oon seitenkakkonen, naimisissa, neljä lapsukaista ja viides on kovasti tilauksessa. Nuorimmainen täytti keskiviikkona 7 kuukautta. Kolmas yrityskierto on nyt synnytyksen jälkeen menossa. Ja kp on 25/30 (tiiän kierron pituuden tällä kertaa tarkkaan ku onnistuin oviksen tikuttamaan...)
 
Tervetuloa mukaan jännittämään Sinderella!


Pahoittelut Lumi-Marja menkoista! :hug:

Oma napa: Vihdoinkin se ovis oli riemuna eilisiltana tänä aamuna ja sen hyödynsimme ja vielä uudelleen varmistamme, että mahdollisuus ainakin raskauden suhteen on!
Eli kierto tulee olemaan se 32vrk, kuten vähän uumoilinkin!


Ihanaa lauantai päivää kaikille! Ja PlussailuOnnea jokaiselle!


Rva Pikkumyy


 
Tervetuloa Sinderella :wave:

Ja Rouva Pikkumyylle onnittelut oviksen bongaamisesta ja hyödyntämisestä :heart: Hiukan kateellisena täällä tädin kourissa kun tuo mieskin on taas kovasti "komistunut" ja kohta se saa taas karkuun juosta :LOL:

Lumi-Marja: gastroskopianko meinaavat sinulle vielä tehdä keliakian varmistamiseksi? Muuten kai siitä ei oikein varmuutta saa kuin näytepalalla suolistosta, vai? Mulla otettiin kans just keliakia-vastaaineet ja tulokset saan varmaan ensi viikolla. Rutiinitutkimushan se on ja kaikilta lapsettomuustutkimusten alkumetreillä kai otetaan. Mulla on vasta-aineet otettu jo jokunen vuosi sitten ja sillon ei mitään näkynyt. Mutta meillä on sitä kyllä suvussa..ja ollut monilla ehkä diagnosoimattomana kun oma isäkin suolistosyöpään kuoli :'( Minäkin olen aina ollut "huonomahainen" ja myös atoopikko eli ihan hirveä hämmästys ei olis jos keliakin multakin joskus löydettäisiin.

Onhan se varmaan rankka tauti ja vaatii kurinalaisuutta, ruoka-valio on kallis ja jossain tilanteissa vaivalloinen, mutta hoitotulos on kai niin loistava että sen mielellään tekee. Eli eiköhän se sinulta Lumi-Marja hienosti onnistu kun olet tottunut allergioiden takia jo ruokiasi valkkaamaan. Tsemppiä :hug:

Mukavaa kuulasta syyspäivää kaikille!

Pinkkis
 
Tervetuloa Sinderella ja muut uudet. Minäkin vielä ihan vihreä täällä:)

Minulle saa päivittää kp1. On kyllä niin äkäisen oloista kipua vatsassa jälleen kerran, että hammasta purren olen tämän päivän yrittänyt jotenkin luovia läpi.

Lumi-Marja, mun siskolla todettiin keliakia 35 vuotiaana. Hänellä oli kans lapsia ennestään kuten sinulla, mutta sitten alkoi km kierre ja sitä oli surullista seurata. Hekin hakeutuivat tutkimuksiin ja keliakia löytyi. Sen diagnoosin jälkeen he ovat saaneet vielä kaksi ihanaa tervettä lasta. Kyllä sen kans oppii elämään, vaikka alku voi ollakkin hankalaa. Siskolla on pari muutakin pitkäaikaissairautta ja jotkut jo sanoivat, että hänen ei saisi enää lapsia tehdä, kun siinä piilee terveysriski, mutta kaikki meni kuitenkin heillä hyvin. Nyt hänellä ikää 40+, mutta pois ei ole suljettu heidänkään iltatähden tekeminen ;)

Rouva Pikkumyy
, toivottavasti ovisaika tuli teille otolliseksi ja tulosta saamme ihastella plussauutisen muodossa parin viikon päästä :flower: Ihana tuo OnniEmmi :heart:

 
Heissan kaikille jälleen kerran!


Pinkkis: kiitokset, kyllä tuntuu hyvälle, kun sen lopultakin pongasin tässäkin kierrossa! (siis oviksen)


Lumi-Marja: juu sehän on totta, että joidenkin tutkimusten mukaan keliakia saattaa aiheuttaa lapsettomuutta, toivotaan , että saat sairauden hoidon tasapainoon ja sen jälkeen sen ihanan plussan raskaustestiin, sitä niin kovin teillekkin toivon, teille kovia kokeneille!


Aavikkoruusu: kiitos toivotuksista! :flower:
Pahoittelut menkoista ja parempaa Onnea uudessa kierrossa!

..Taustaamme sen verran, että kierukka(hormoni sellainen, otettiin pois heinäkuun lopussa 2007, plussasin marraskuun lopussa, viikko häidemme jälkeen, mutta pieni ei jaksanut elää kuin rv 12-13 asti. :ashamed:
Syntyi 8.2.2008 :heart: Hänen työnimensä oli TiuhtiViuhti :heart: , ..Elämä jatkui ja sain yllätysplussan matkamuistoksi Ruunaalta heinäkuussa :heart: , Työnimenä Pirpana, tämä raskaus todettiin tuulimunaksi rv 7+2 ja siitä tyhjennyksestä, eletään nyt kp 18. :heart: Eli kolmantena toiveena /haaveenamme olisi OnniEmmi


Mukavaa Illan jatkoa kaikille ja PlussailuOnnea!
 
Iltoja!

Onnea Rvapikkumyy oviksen löytymisestä. Toivotaan että nyt tärppäisi ja Onniemmin syliin asti saisit. :heart:

Täällä kaikki toistaiseksi hyvin..ens ke se ultra. Sitten toivon mukaan selviää jotain.

Pahoittelut tädin löytäneille. Pää pystyssä uuteen kiertoon..

Hyvää lauantai illan jatkoja..tyttö tekee keittiössä lettuja. NAM! :p

Aurora72 ja unelma 4 + jotain..ehkä 3
 
touhu tenava.........................28/27-30 .......yk 6
Taikakuu................................30/27-32
Mansku72............................... 31/-28 yk 1
kanella....................................32/28
AinoEmilia...............................33/ 31-34




Mitä kuuluu tämän hetken piinailijoille? Paljon Onnea plussausten suhteen!



Vähän ennen 7:ää heräsin, aika nälkä jo on, puuroa pitäisi alkaa keittämään!



Kiitos Auroora: Toivotteluistasi! :heart: Onnea myös sinun raskauteesi ja ultraukseesi!


Mitä muille kuuluu näin sunnuntaina?


Rva Pikkumyy
 

Yhteistyössä