Yli 3-kymppiset esikkoa odottavat vol. 3

Hauskan tilaston olit Minimi laatinut. Jos meillä pysyttäis edes tuossa yli lasketun ajan menneiden keskiarvossa, niin mies pääsisi jo sunnuntaina viettämään ensimmäistä isänpäiväänsä, joten toivotaan, että menisi niin.

 

Dana76 Ennen kuin lähdet synnärille, kysy ihmeessä puhelimessa vielä se mistä ovesta sinne nyt mennään... siitä meikäläisen käynnistä kun on jo viikko.

Tälläinen pieni viesti vaan tällä kertaa...

Kiitoksia kaikille onnitteluista =)

 

:flower: :heart: Onnea Piupalle ja tytölle :heart: :flower:

Ihana synnytyskertomus, kiitos siitä. Vaikken itse Tayssissä synnytäkään, niin hyviä vinkkejä silti.

Auringonkukalta, Danalta ja Lauraleiltä kyselisin, että mitäs kaikkea olette pakanneet sairaalakassiin? Mun pitäisi kai pikkuhiljaa alkaa sitäkin miettimään. Tosin Auringonkukasta ei ole kuulunut muutamaan päivään mitään, ettei vaan olisi jo tositoimissa?

Miinamaria, tuo unirytmisi kuulostaa niin tutulta... Cicilisko, 4D-ultra on ihana kokemus, mä voisin tuijottaa tunti tolkulla sitä dvd:tä, jonka saimme sieltä mukaamme.

Minimi, minäkin alkuun toivoin, että lapsi syntyisi etuajassa, mahdollisimman kaukana jouluaatosta, tai ainakin ennen jouluaattoa. Nyt ihan parin viime viikon aikana on alkanut tuntumaan siltä, ettei sen olekaan niin väliä, syntyykö tämä marras- vai joulukuussa. Tärkeintä on, että lapsi syntyy sitten kun on siihen valmis. Ehkäpä sinullakin vielä mieli muuttuu, kun h-hetki lähestyy.

Joko valitin teille oireettomuudestani? Mulla on vaan niitä kivuttomia harjoitussuppareita, eikä niitäkään kovin usein. Nivusissa on tuntunut viimeaikoina sellaista kivuliasta muljahtelua, jonka olen arvioinut johtuvan siitä, että miekkonen yrittää tunkeutua alaspäin ja tänään tietokoneella istuessani lantiossa on tuntunut pientä vihlontaa. Voi kumpa ne olisivat merkki jostain...

Nyt pirisee munakello - ruokani on valmiina, jee!

Nefer 37+2

 

Täällä myös tasan 40!
Uskomatontahan tämä on, että nyt se on sitten tässä. Sen kunniaksi kävin kävellen kaupassa, mutta oli niiin kylmä tuuli ja liukasta, että ei se ihan miellyttävä kokemus ollut. Pieniä pätkiä pääsin vaan kävelemään reippaasti, joka muuten sujui ihan mukavasti taas, vaikka häpyliitos(?) ilmoitteli kivuilla koko matkan. Kummallista, että vaikka vauva on tosi alhaalla, niin pystyn kävelemään melkeinpä paremmin, kuin kuukausi sitten.

Lauralein tapaan minäkin todella toivon, että täälläkin saadaan viettää ekaa isänpäivää. Peukkuja meille!
Ja Auringonkukalle kanssa, jollei ole jo päässyt vauvaa hakemaan.

-Dana rv 40 tasan!

 

Nefer, eiköhän tuo oireilu ole juuri sellaista, kuin pitääkin

 

Hei, tässä tulee synnytyskertomus, vähän myöhässä kun on tämä istuminen edelleen hankalaa. Itse asiassa olen hieman Piipan tunnelmissa; tikkejä hirveästi eikä paraneminen ihan sellaista kuin pitäisi. Ja kun aikaa kuluu niin negatiivisia ajatuksiakin alkaa hiipiä mieleen... Yritän niitä kuitenkin torjua ihanaa vauvaa katselemalla ja hellimällä!

Synnytys alkoi sillä lailla hauskasti, että heräsin yöllä uneen jossa istuin pöntöllä ja limatulppa lensi kuin poksahtava korkki, ja sen perään vedet. Siinä sängyssä sitten totesin, että jonkin verran märkää on. Mulla oli kuitenkin typerästi keltavihreät alkkarit jalassa, joten en voinut olla varma oliko se sittenkin pissaa! No, vaihdoin alkkarit ja tunnin päästä lorahti toisen kerran. Siitä tunnin päästä alkoi aivan säännölliset (5 min) supparit, jotka kuitenkin oli tosi kevyitä. Niitä jatkui puoltoista tuntia, minkä jälkeen ne koveni vähän, mutta muuttui samalla epäsäännöllisiks. Torkuin siinä vielä tunnin pari ennenkuin nousin aamulla soittamaan sairaalaan. Ohje oli että lähtekää tulemaan, mutta kiirettä ei ole. Otettiin rauhallinen aamu ja lähdettiin kymmenen jälkeen ajelemaan Helsingistä Tammisaareen. Matka meni tosi miellyttävästi, sillä vaikka suppareita tuli taas säännöllisesti (4-5 min), niin ne oli edelleen aika kivuttomia. Aamukin oli ihanan kaunis ja aurinkoinen.

Sairaalaan päästyä oltiin ensin käyrillä ja mentiin sit vielä kävelylle. Sieltä palatessa, kahden aikaan, alkoi ihan oikeat kipeät supistukset, ja synnytys kirjattiin ihan virallisesti alkaneeksi. Aluksi konttailin lattialla, sitten kokeilin jumppapalloa (ei toiminut) ja nojailin jonkun aikaa sänkyyn ja säkkituoliin kun ammetta alettiin täyttää. Akuneuloja laitettiin selkään ja niiden kanssa menin sitten ammeeseen. Supistusten kovetessa aloin ottaa ilokaasua, joka toimi, vähintäänkin psykologisesti! Ainakin se antoi tunteen, että supistuksen tullessa voi tehdä jotain. Vilkuilin kelloakin sillä ajatuksella, että tää homma on vasta tosi alussa ja voi pahentua vielä tuntikausia. Ekassa tutkimuksessa kun kätilö ei onnistunut saamaan minkäänlaista mittaa, niin en tosiaan tiennyt missä vaiheessa mennään. Mietin kaikkien epiduraalin vastaisten puheideni pyörtämistä, mutta en vaan kehdannut, kun tosiaan ajattelin että ihan alussa vasta ollaan! No, jossain vaiheessa sitten tutkittiin uudestaan ja ihmetys ja helpotus oli suuri kun olinkin jo 7-8 senttiä auki! Avautumisvaihe kesti vain 2 h 45 min, ja sitten sain luvan ponnistaa.

Ponnistusta kokeiltiin seisaallaan, kontallaan, jakkaralla (oli tosi vaikea ja epämukava, ei toiminut mulle yhtään!) ja vaikka miten, mutta tulosta ei syntynyt kun vauvan pää jäi jumiin häpyluun alle. Mulla on siinä ilmeisesti jotenkin terävä reuna. Oksitosiinia annettiin supistuksia vahvistamaan. Lopulta jouduin gyne-tuoliin, ihan jalat telineisiin, mikä ennakkoon oli kyllä mun vihoviimeinen kauhukuva synnytysasennosta. Mutta yllättäen se ei tuntunutkaan pahalta, vaan sain vihdoin vähän tuntumaa siihen ponnistukseen. Tähän asti olin vaan pungertanut apinan raivolla ja koko keholla, vailla tunnetta minkään liikkumisesta mihinkään suuntaan. Ajantaju oli mulla aivan mennyt, mutta en ollut mielestäni mitenkään loppuun uupunut. Kuitenkin ponnistusvaihe oli kestänyt jo yli tunnin, ja eikös paikalle pyyhkäissyt kaksi lääkäriä haluamaan pikaista tulosta. Tämä oli ensimmäinen kerta koko synnytyksen aikana, kun puhuttiin mun yli eikä mulle, vaikka tää oli mun toivelistalla kohta yksi: mulle kerrotaan ihan kaikki mitä tehdään. Mutta niin vaan siellä aletaan puhua epparisaksista ja imukupista ikäänkuin en olisi edes paikalla. Kätilö, vaikka olikin nuori, uskalsi kuitenkin vähän panna vastaan ja vaati että kokeillaan nyt vielä ilman imukuppia. Eppari kuitenkin leikattiin, ja kätilön painaessa vatsaa vauva tulikin ulos kertaheitolla!

Sen verran rajua oli se meininki, että lääkäri tikkaili mua puoltoista tuntia. Tikkien määrästäkin lukee papereissa vaan että "monta". Epparihaavan lisäksi siis toisen asteen repeämä ja pitkällä kanavassa 2 "uraa". Lääkäri käytti myös sanaa "repaleinen". Verenhukka ei näyttänyt suurelta, mutta kuitenkin jo siinä ommeltaessa mua alkoi heikottaa, ja sit kun yritin siirtyä sänkyyn niin alkoi taju mennä. Sain tippaa ja happimaskin mutta siltikin aina välillä sumeni silmissä tai äänet alkoi oudosti vaimentua. En pystynyt suihkussakaan käymään vaan mut pestiin sängyssä ja kärrättiin osastolle. Myöhemmin yöllä kun kätilön avustamana kävin vessassa pyörryin jälleen sinne vessan lattialle. Seuraavana päivänä selvisi, että mulla oli hemppa romahtanut 75:een, ja mulle tiputettiin kolme pussia verta. Mun heikko kunto viivästytti myös maidonnousua (sain sen stimuloimiseksi akupunktiota, mikä auttoikin hyvin) ja näistä syistä meidän sairaala-aika vierähti viideksi päiväksi.

Kaikenkaikkiaan pidän synnytyskokemusta positiivisena. Kätilö oli aivan mahtava, ja olen todella tyytyväinen, että muiden epäilyistä ja jopa arvostelusta huolimatta lähdimme Tammisaareen. Seuraava lapsihan saattaa sitten syntyä vieläkin nopeammin, niin ettei ehkä lähisairaalaa pidemälle ehditäkään!

Ainoa mikä jäi vähän vaivaamaan on se eppari, eli oliko se todella oikeasti välttämätön. Papereissa lukee syynä pitkittynyt ponnistusvaihe, mutta mun logiikka ei ihan riitä ymmärtämään miten lihanleikkuu asiaa auttaa. Vauvan sydänkäyrässä kun ei ollut ensimmäistäkään notkahdusta koko pitkän ponnistusvaiheen aikana, eli siinä mielessä en ymmärrä kiirettä.

... Ja tää eppariasiahan vaivaa mua siis siksi, että se ei ole parantunut odotetusti. Noin viikon jälkeen se alkoi uudestaan kipeytyä ja vaivata aika lailla. Neuvolan tädin mukaan se ei ole tulehtunut, mutta tikit ei ole sulaneet odotetusti, ja tämä nyt sitten aiheuttaa sellaista kiristystä, että haava on osittain auennut. Ei kuulemma vaadi korjausta, mutta tikit joudutaan ehkä poistamaan terveysasemalla, ja toistaiseksi mun pitäisi pysytellä enimmäksen makuulla, ettei alapäähän tule liikaa painetta. Että nyt sitten vietetään kirjaimellista lapsivuodeaikaa. Täytyy sanoa että ottaa hermon päälle olla neljän seinän sisällä ja passattavana! Kun olo on vielä heikko sen raudanpuutoksenkin takia niin todella kaipaisin raitista ilmaa. Mutta portaiden kiipeäminen tänne viidenteen kerrokseen on nyt ehdottomasti kielletty, joten no can do! Ja vielä grande finalena näihin alapään asioihin: eikös se jumalaton ponnistusmaratooni pullauttanut ilmoille vielä jättimäisen peräpukamankin!

Kaikesta huolimatta kuitenkin lopputulos on todella kaiken vaivan arvoinen, eikä synnytyksestä jäänyt kammoa. (Lähtisin oitis uudestaan synnyttämään, jos sillä saisin kuitattua pois nämä jälkivaivat!) Tämä pieni tässä vieressä on vielä paljon ihmeellisempi olento kuin osasin odottaakaan!

Ginnifer ja tyttö 13vrk

 

Suurkiitokset Ginniferille synnytyskertomuksesta! Mulla taitaa olla nyt se vaihe raskaudessa että synnytys kiinnostaa aina vaan enemmän ja enemmän. Jännittävää tässä on se, että muo ei synnytys sinänsä pelota yhtään, enemmänkin pelottaa se että joku menee vikaan siinä synnytyksessä, että vauvalle käy jotain. Mutta ehkäpä pääsen tuostakin pelosta ennen synnytystä?

Kiva lukea pitkästä aikaa myös Tiilan ja Ciciliskon kuulumisia.

Täällä odotetaan torstaita kuin kuuta nousevaa, mulla on silloin ylimääräinen ultra, jonka tarkoituksena on selvittää istukan sijainti. Onko liikkunut pois kohdun suulta, vai ruvetaanko miettimään sektiota. Muutenkin mulla on sellainen tunne että vauva on vielä perätilassa, potkuja sun muita tuntu tuolla todella alhaalla. Mutta sekin selvinnee torstaina.

No niin, eilen sitten pesin vauvan petivaatteet kaikki kerta rytinällä ja tänään olisi tarkoitus niitä sitten silitellä tuonne kaappiin odottamaan vauvelia.

Jokohan Auringonkukalla on käärö kainalossa?

Voikaa taas hyvin

pötkylä ja pikkuElvis 29+5

 

Ginnifer: Kiitos synnytyskertomuksestasi! Oikein mielenkiinnolla luin kokemuksestasi, vaikka oma mahdollinen on vasta ensi kesänä. Niin tuore tapaus tämä plussa, että varovaisena liityn mukaan tähän ketjuun, mikäli sallinette. Minua kinnostaa erityisesti tuo Tammisaaren synnytyssairaala. Saanko udella sinulta Ginnifer, että miten teillä se määräytyi (sairaala), koska piti tehdä päätös ja varata paikka sieltä? Olen ymmärtänyt, että se on varsin suosittu, vaikkakin jatkuvan lakkautus-uhan alla. Olet ilmeisen tyytyväinen heidän toimintaansa.
Kaikki tämä jo mietityttää, vaikka kaikkea voi vielä tapahtua ennen sitä.

Paljon onnea vielä tytöstä ja pikaista paranemista!
:flower:

Frida

 

Tervetuloa mukaan Frida. Mukava saada joukkoon uusia odottajia. Jos haluat niin kerrohan laskettu aikasi, niin saan päivitettyä "kaikki" tiedot tuonne etusivun listaan! Ja onnea kovasti plussasta, on suurempi todennäköisyys että kaikki menee hyvin kuin että tulisi mutkia matkaan!

Tammisaaresta sen verran että kaikki HUS:in alueella asuvat käsittääkseni saavat valita synnytyssairaalansa suhteellisen vapaasti. Itse asun Tuusulassa ja valittavana oli Kättäri, Naikkari, Porvoon sairaala, Jorvin sairaala, Hyvinkään sairaala ja Tammisaari. Mitään näistä ei erityisesti neuvolassa mainostettu, mutta kysymällä tämäkin tieto minulle selvisi. Itse aion synnyttää Hyvinkään sairaalassa. Jos asuisimme hieman lähempänä Tammisaarta (esim. espoossa ) , niin valitsisin sen ehdottomasti. Mutta tuskinpa saisin tuota armasta miestäni ajamaan minua sinne asti, ellemme tosiaan asuisi ihan naapurissa.

 

Kiitokset Ginniferille kertomuksesta Pikaista paranemista sinne.
Kovastihan sitä miettii, miten oma rutistus sitten mahtaa mennä. Toivon, että tämä pitkän kaavan (kuukauden) "avautumisvaihe" auttaa sitten synnytyksessä.

Tuosta epparista Taysissa on ainakin periaate, että aina leikataan, jos aiotaan käyttää esim. imukuppia. Ja että tikkien määrää ei yleensä haluta kertoa, koska se on epäolennaista.. Eivät siis ilmeisesti halua, että äidit niitä määriä vertailevat.
Ginniferin kohdalla ajattelisin myös, että ehkei siinä niin kiire olisi ollut, toisaalta olisivatko repeämät voineet olla vielä pahempia ilman epparia..? Mutta enpä ole ammattilainen ja onhan noi päätökset varmasti vaikeita. Onneksi oli ainakin pätevän oloinen kätilö.

Nefer kyseli sairaalakassista.. Sorry, unohdin aivan vastata siihen eilen.
Mulla on siellä
-imetysliivit (varmaan liian pienet )
-muutamat liivinsuojat lähinnä kotimatkalle
-alushousut (kotimatkalle)
-bebanthenia (lansinohia saa sairaalasta kuulemma) shampoo, hoitoaine, hiuslenksuja jne.. Kihartimen hiuksille otan varmaan, en tiedä tuleeko käytettyä, mutta mun tukka on ilman sitä ihan kamala.
-hömppäkirja
-aamutossut (jotkut oikeat sisäkengät olis paremmat varmaan, mutta nyt just en viitsi sitä varten ostaa)
-kolikoita, +oma rahapussi
-yösiteitä, jos ne sairaalan omat tuntuukin musta pahoilta.
-vauvalle silkkimyssy
-kamera, laturi, puhelin, laturi
-miehelle olen lykännyt vastuun sen sisäkengistä ja eväistä.
Vauvan ja mun(jos tartten) kotiinlähtövaatteet ja varusteet saa mies tuoda sit myöhemmin.

En tiedä olisko joku muu tarpeelista, mutta tällasia mulla on.

Tervetuloa joukkoon Frida :wave:
Ja onnea plussasta!

Nyt yritän keksiä kaapista jotain syötävää..

-Dana ja enpästuleulos-vauva 40+1

 

Meillähän on hiljainen pino... Taitaa olla Lauraleilläkin jo käärö kainalossa, vai mitä luulette?

Olen käynyt ahkerasti lukemassa tuolla kolmekymppisten kuumeilijoiden puolella juttuja, ja kovin on synkeät tunnelmat tällä hetkellä. Voi kun siellä mahdollisimman moni plussaisi pian.

Omaan napaan ei kuulu mitään kummia, eilen sain sentään siivottua liinavaatekaapin tiptop kuntoon ja siinä kunnossa se pysyykin kunnes toi mies keksii lähteä etsimään niitä ihania sinisiä koin syömiä kalsareita puhtaiden lakanoiden keskeltä, kun niitä ei löydy mistään
Meillä mies on sellainen kaappien sotkija ettei tosikaan, etsii tavaroita ihan ihmeellisistä paikoista, ei logiikan häivääkään. Eräänä päivänä oli penkonut mun vaatekaapin ihan mullin mallin kun etsi auton vauhausta varten rasselia. No kyllähän se rasseli säilytetään ilman muuta mamman puhtaiden vaatteiden seassa, eikö?

Mä olen siirtynyt ekoloogisesti autottomien kastiin. Sain myytyä oman autoni pois ja nyt on kyllä hieman orpo olo. Toisaalta auton myyminen oli taloudellisesti tosi hyvä temppu, sillä jos aion jäädä hoitovapaalle äitiysloman jälkeen, edes kolmeksi kuukaudeksi, niin jostain niitä menoja on karsittava. Yksi auto saa luvan riittää meidän huushollissa kunnes taas palaan työelämään.

No niin tällaisia höpinöitä tänään runoili

Yksinään puhuva pötkylä kera masukkiElviksen

 

Pötkylä, valitettavasti mä kyllä vielä täällä kotona olen. Ja varmaan vielä pitkäänkin. Mies joka ilta nukkumaan mennessä kysyy, että joko tänä yönä lähdetään, mutta olen joka ilta voinut kyllä tosi varmalla mielellä sanoa, että tuskin päästään minnekään lähtemään. Ei siis taas mitään tuntemuksia ajoittaisia alaselän poltteluja lukuunottamatta ja nekin on tosi vähäisiä. Auringonkukan sen sijaan uskon synnyttämään jo päässeen. Olisinkohan oikeassa?

Mä olen kanssa tiiviisti käynyt seuraamassa vauvakuumepuolen pinoa ja joka kerta kun menee niin niin kovin toivoo, että siellä joku olisi plussannut. Erityisesti joku noista pitempään jo yrittäneistä. Ollaan kivasti saatu kyllä viime aikoina uusia jäseniä taas tähän pinoon, mutta tulisi niitä myöskin tuolta vauvakuumepinon puolelta.

Eilen kuulin vauvauutisen työkaverilta, jolla meni raskaus yli pari viikkoa yli, mutta nyt vihdoin oli vauva saatu maailmaan. Toivottavasti en enää sentään niin pitkälle minä joudu täällä odottelemaan ihan vain sen takia, että sitten olisi jo tuo vahvasti uhkaava lakko päällä. Kuulin tässä myöskin toisaalta ilouutisen. Yksi ystäväni, joka alkoi toivomaan vauvaa jo vähän meitä ennen ja joka sitten tulikin raskaaksi vähän ennen mua, mutta koki sitten keskenmenon juuri samaan aikaan kun mä sain raskaustestiin plussan niin hän on nyt uudestaan raskaana. Olen sitä niin kovin koko tämän raskausaikani toivonut ja odottanut ja nyt se sitten toteutui. On vasta niin alussa, että istun täällä kaikki mahdolliset paikat ristissä, että tällä kertaa kaikki menee hyvin. Mähän olen kovin odottanut, että joku muukin ystävistäni kertoisi vauvauutisia, kun ois niin kiva, että ystäviä ois samassa tilanteessa, mutta kovin vähille ne ovat jääneet, vaikka muutamalla tiedän varmasti yrityksen olleen päällä jo suht pitkäänkin. Eilen juuri juttelin yhden näistä kanssa ja niin tutuilta tuntuivat hänen tämän hetkiset fiiliksensä ja ovat nyt menossa ensi käynnille lapsettomuusklinikalle. Voi miksi tuon raskautumisen pitääkin nykyään olla niin vaikeaa monille. Vai onko osasyynä vain se, että omassa ystäväpiirissänikin ollaan kuitenkin kaikki jo ainakin lähes 3-kymppisiä ja osa reilusti jo ylikin ja siksi tuntuu, että yleisempää on saada yrittää pidempäänkin ja vain tosi muutama onnistunut tulemaan raskaaksi muutamassa kuukaudessa.

Myös autoasiaa täälläkin mietitty juuri tuossa mielessä, että tarvitaanko me nyt kahta autoa vaiko ei. Toistaiseksi en ole suostunut siihen, että toinen myytäisiin pois, koska mielestäni kuitenkin siitä parhaillaan kertyvät vuosittaiset kustannukset ovat vielä kestettävissä suhteessa siihen, että kaksi autoa tekee tämän mun kotona olemisenkin paljon vapaammaksi, kun täällä tuo julkinen liikenne ei ole kovin hyvin hyödynnettävissä. Sit jos ens syksynä haluaisin hoitovapaalle jäädä, niin sitten varmaan kyllä mietitään toikin vielä uudestaan, koska kyllähän noiden autojen vakuutusmaksuihin, veroihin ja muihin kuluihin saa menemään ihan hirmuisen määrän rahaa.

Kunpa jo ensi yönä...

Lauralein rv 40+2

 

Unohtui vielä siihen Neferin kyselyyn sairaalakassista vastailla. Se tosiaan ollut jo lähtö valmiina useampia viikkoja ja kunpa nyt pian pääsisi käyttöön.

Mulla muuten samat pakattuna kuin Danalla, mutta omat aamutossut ja vauvan myssy puuttuu. Tuota myssyä aloin nyt kyllä ajattelemaan, että josko sellainen pitäisi vielä lisätä. Aamutossuja mulla ei oikein ole. Ainoa mitä mietin oli, että josko ottais crocsit, mutta tuskin otan. Ne sairaalaan tossut kun on kuitenkin ihan hyvät. Lisäksi mulla on omia alkkareita ja sukkia sekä muutama oma paita ja yhdet collegehousut, jotta on halutessaan laittaa vähän jotain muutakin päälle kuin se kamala sairaalan yöpuku, jota olen ihan tarpeeksi saanut vuosien varrella käyttää. Saa nähdä tuleeko noita omia vaatteita kuitenkaan käytettyä, mutta kun kassiin mahtui niin...
Kirjan lisäksi mulla on pari lehteä mukana, joita molemmat mieheni kanssa voidaan lukea ja myöskin miehelle kirja, jos menee tosi pitkäksi tuo odottelu. Sit mulla on myös CD:itä mukana, koska joka synnytyssalissa on oma soitin ja olen nyt keräillyt koteloon mukaan sellaisia, joita voisin kuvitella siinä tilanteessa haluavani kuunnella. Lisäksi näköjään kassissa kyniä ja juomapullo, josta pystyy makuultaankin juomaan. Miehelle olen pakannut mukaan pienten eväiden lisäksi hammasharjan, deodorantin ja puhtaat alushousut siltä varalta, että saadaan perhehuone. Voi sitten myöhemmin hakea kotoa itselleen lisää tavaraa, jos perhehuoneeseen päästään, mutta pääseepähän ainakin noilla kerran pesulle synnytyksen jälkeen. Aika tavalla siis tavaraa tuohon reppuun saanut mahtumaan. Vauvan kotiutumisvaatteet ollaan kerätty valmiiksi kasaan ja mies saa ne sitten myöhemmin tuoda samoin kuin minulle vaatekerran. Niin ja sit mulla on tietekin mukana myöskin Rennietä, jota ilman en voi tällä hetkellä minnekään lähteä.

 

Meille syntyi lauantaina 3.11. poika :heart: :heart:
Hän oli syntyessään 3870g ja 55cm.

Palaan kertomaan lähiaikoina lisää, mutta selkä on vielä liian kipeä istumiseen koneen äärellä.

Onnea kaikille muille jo vauvautuneille ja tsemppiä niille, ketkä vielä odottavat.

Terkuin auringonkukka ja pikkuinen poika

 

:flower: Onnea poikavauvalle ja perheelle :flower: :heart:


~Tii ja Nyy 23+5

 

Tulipa mieleen tällainen juttu... En nyt muista juteltiinko me tässä pinossa alapään karvahuollosta, mutta ainakin jossain olen käynyt siitä mielipiteeni esittämässä... No, nyt vedän kaiken takaisin!! :attn: Mähän olin sitä mieltä, että trimmaus ja siistiminen riittää, ja mun alakerrasta ei karvoja lähdetä nyhtämään. Muttamutta... Nyt toivon että olisin vetänyt brassin, tai vaikka minkä. Siis sillä ei todellakaan ole mitään väliä synnytyksen kannalta, mutta jälkihoito kun voi kestää viikkoja niin kyllähän ne karvat kasvaa! Mäkin siis siistin ne ihan synnytyspäivän aamuna, mutta nyt olis taas tarve vaan eihän sinne millään koneella tai höylällä ole todellakaan asiaa nyt. Tahdon siis sanoa, että haavanhoito ja jälkivuotohygienia voisi helpompaakin olla... Tämä siis vinkkinä teille jotka vielä ehditte näitä ennen synnytystä mietiskellä!

Frida, lämpimästi suosittelen Tammisaarta! Helsingistä mekin sinne ajeltiin. Byrokratiaa se ei vaatinut sen kummempaa kuin ilmoittautumisen tutustumiskäynnille n. viikolla 35, jolloin myös täytettiin esitietolomake. Vaikka mun synnytysviikko sattui siellä olemaan poikkeuksellisen kiireinen, niin tunnelma oli silti rauhallinen, eikä sieltä lähetetä ketään kotiin ennenkuin on itse valmis lähtemään. Kaikki asiat tuntuivat myös jotenkin joustavammilta kuin Kättärillä (Haikaranpesä ), jossa myös käytiin tutustumassa. Esim. jos olisin noudattanut Kättärin ohjeita siitä kauanko ensisynnyttäjällä on pitänyt olla kipeitä supistuksia ennen sairaalaan tuloa, olisi vauva syntynyt kotiin. Mutta rehellisesti sanottuna mun perimmäinen motiivi Tammisaaren valinnassa oli kyllä se, että halusin käyttööni laajemman arsenaalin kivunlievityskeinoja! Siellähän saa ne kaikki tavanomaiset, mutta lisäksi vielä akupunktiota, vyöhyketerapiaa ja varmuudella vesiammeen. Kättärillä amme on vaan yhdessä huoneessa neljästä, Naikkarilla peräti vaan 1:9 tms. Mutta synnytyksen jälkeenkin tykkäsin Tammisaaresta kovasti, vauvanhoito-opetus oli hyvää (sisälsi koliikkihieronnat jne) ja kyllähän se tuntui kivalta, että siellä käytetään pääsääntöisesti kestovaippoja ja lisämaito jos sellaista tarvitsee annetaan hörpyttämällä, ettei imetyksen opettelu kärsi. Ja kätilöt tietysti mitä ihanimpia lämpimiä ihmisiä, vaikka niinhän ne taitaa muuallakin olla.

Ginnifer ja tyttö 2 vkoa 1 pvä

PS Ja auringonkukalle tietysti onnittelut!! :flower: :flower:

 

Voi ihanaa! Onnea Auringonkukka ja pikku Aurinkoprinssi :flower:

Ja samalla kateellisena: Miksi minä täällä vielä kärvistelen :kieh: ??

Joo, Lauralein, ei täälläkään mitään suurempia merkkejä lähdöstä näy. Muutamia suppareita silloin tällöin ja selkää juilii ajoittain. Liitoskivut ovat kyllä tuntuvia, mutta on niitäkin ollut jo aikaisemminkin :/
Kävin taas kävellen kaupassa, mutta ei mitään vaikutusta. Mä olin niin toivonut, etten kerkiäisi huomenna enää neuvolaan, mutta taidanpa sinne taas joutua ja saavat taas ihmetellä, että "vieläkö sinä tänne tulet?"
Voi hitsi, Tampereellahan ei ole enää ollenkaan noita perhehuoneita, joten ei tarvitse miehelle paljoa tavaraa varata
Noita cd-levyjä minäkin olen miettinyt, mutta en keksi mitään, mitä haluaisin kuunnella. Jos siellä olis dvd-soitin, niin haluaisin katella Pulkkista tai Fakta Hommaa Ne jaksaa aina naurattaa mua.

Minäkin kävin tuolla kuumeilupuolella ja melkein itku tuli, kun niitä tunnelmia luki. Voi, kun sinne tulisi niitä tarppejä.

Hauska kuvaus Pötkylä tuo kaappijuttu
Meillä on sellainen periaate, että mun pitäis tietää kaikkien tavaroiden mm. työkalujen sijainti ja mielellään etsiä ne, jos ne on hukassa. Yleensä kysymys kuuluu: "Minne oot laittanu putkileikkurit(tms.)?" Minähän tarvitsen putkileikkureita ihan päivittäin...
No, yleensä kysymys on siitä, että olen saattanut siivota sen jonnekin, jos se on lojunut 2 viikkoa keittiön lattialla, eikä yhtenä päivänä olekaan enää siinä. Tää on niin tätä :headwall:

Joitain ajatuksia synnytyksestä..
Mua jännittää aika paljon tuo sairaalassa olo, kun en ole sairalassa potilaana ollut, kuin lapsena. Sen lisäksi mua jännittää pahoinvointi, jota suuresti inhoan ja joka on mulle myös harvinaista. Edes se kipu ei jännitä yhtä paljon
Varmaan vähän outoa, mutta ei voi mitään :ashamed:

Jos menisi laittamaan ruokaa (vaikka berliininmunkki houkuttelisi kyllä enemmän).

- jo aika tylsistynyt Dana 40+2

 

Josko nyt kolmannella yrittämällä onnistuisi... olen siis jo kahdesti vastannut viesteihin, mutta ikinä ne ei päädy ketjuun asti, vaan häipyvät ennen sitä johonkin bittiavaruuteen. Liekö tämä kirjoittaminen yhtä vaikeaa kuin meillä raskautuminen... (vitsi).

pötkylä ja Ginnifer: Kiitos paljon synnytyssairaala-infosta! Tämä juuri mietitytti, että koska päätös pitää tehdä ja pitääkö ilmoittautua jo hyvissä ajoin jne. Itse olen sitä T-saarta miettinyt jo vuosia, vaikka nyt vasta 1.kertaa tulee ajatus edes oikeasti ajankohtaiseksi. Siis LA meillä vasta 9.7., mutta olen niin tohkeissani tästä koko odotuksesta, että väkisinkin sitä jo miettii etukäteen vaihtoehtoja.
Luen todella mielenkiinnolla tiedän tarinoitanne, ja haluankin toivottaa jo vauvansa saaneille PALJON ONNEA :flower: ja niille, joilla synnytys tapahtuu piakkoin (?!); tsemppiä ja pitkää pinnaa!

t: Frida ja Ainu rv 5

 

Onnea Auringonkukalle ja pikku skorppariprinssille!

Frida raskaudesta on ihanaa olla tohkeissaan. Mä luin alkuun varmaan kaikki jutut kymmeneen kertaan ja mietin että oliskohan se mullakin tollaista ja monet loppuraskauden asiat askarrutti paljon enemmän alussa kuin mitä ne askarruttavat nyt. Kai tähän olotilaan ja hormoonimyllerrykseen tottuu pikkuhiljaa. Nyt mä pohdin kovasti sitä, että mitenköhän orpo olo on synnytyksen jälkeen ilman piukeaa masua joka myllää puolelta toiselle Mutta oli miten oli, on ihanaa olla raskaana, etenkin kun meilläkin tuota yritystä ehti olla melkein kolme ja puoli vuotta ennen plussaa!

Mä voisin mielelläni keskustella Danan ja Lauralein vauvojen kanssa siitä, mitä hyötyä onkaan jättää se kotoinen pikku masuyksiö ja siirtyä sulostuttamaan tulevan äidin ja isän elämää ihan livenä!
Kamalaa tämä jännitys


Huomenna on muuten viikkoja tasan 30 ja olen ihan tohkeissani siitä, äskenhän mä vasta olin siinä np-ultrassa niinkuin miinamariakin.
Uskokaa tai älkää, mutta tänään siivotessani vessaa löysin mieheni kätkemät raskaustestitikut ja niissä näkyi vielä selvästi kaksi viivaa, tuli ihan nostalginen olo ja tippa linssiin...

Ei vaan nyt ruvetaan taas hommiin...

 

Frida, kannattaa tallentaa(kopioida koneelle) viesti ennenkuin lähettää sen koska tämä sivusto tökkii välillä tosi pahasti, eikä harmituksella ole rajaa, kun pitkä viesti katoaa..
Itsekään en aina muista sitä tehdä, mutta kuitenkin..

Ja mistä muuten Tiila aina repii noita värillisiä tekstejä?? Ei tajua

 

:'( :'( :'( Mulla on pasmat ihan sekaisin tuon Jokelan ampumakohtauksen takia. Vaikken henkilökohtaisesti ketään sieltä tuntenutkaan, niin silti tuntuu läheltä piti -tilanteelta. En ole saanut iltapäivällä mitään aikaan... Yritän nyt ryhdistäytyä.

Auringonkukalle :heart::lliset onnittelut pojasta!

Frida - kiva saada uutta porukkaa mukaan, tervetuloa!

Ja kiitos Ginniferille vinkistä tuon karvoituksen kanssa.

Kiitos Danalle ja Lauraleille sairaalakassin sisällöstä. Otan vinkistä vaarin.

Tästähän on tulossa Oscar-palkintojuhlan kiitospuhe ...

Ei mulla oikeastaan ole raportoitavaa, palaan asiaan huomenna neuvolan jälkeen ja toivottavasti virkeämmin mielin.

Nefer 37+4

 

HUI! Mitä siellä Jokelassa on tapahtunut? Pitääpä ottaa selvää..
Mulla on siellä sukulaisiakin.

....järkkyä! Onko tästä lintukodosta tulossa ihan Jenkkilä?
Onneksi mun sukulaiset siellä on aikuisia, eivätkä siis varmaan uhreja, mutta silti..

 

Tuo Jokelan juttu on joo käsittämätön, jos ikävästi ajattelee niin tulee mieleen että miksi tehdä lisää lapsia tähän hulluun maailmaan. Ja mikä huoli niistä sitten on myöhemmin. MUTTA ei kai sitä voi ketään suojella kaikelta eli turha murehtia tulevaa tai heittäytyä tuohon p...kaan.

Itselläni oli tänään haikaranpesän 1. synnytysvalmennus. En tiedä, vieläkään en jotenkin osaa kuvitella että kaikki se liittyisi jotenkin muhun. Eli ei osaa ajatella itseään synnyttämään. On tässä vielä hetki aikaa.

Pää on ihan tyhjänä, ehkä ensi yönä laskeutuu tämän päivän info takaraivoon.
minimi 33+2

 

Ja mistä muuten Tiila aina repii noita värillisiä tekstejä?? Ei tajua

Kokeilepas vaikka lainata tuota mun sinistä tekstiä tuolta aiempaa, niin näet ne tagit joilla se onnistuu Mutta ihan ohjeeksi tähän kaikille nähtäväksi:

Kirjoita ennen värilliseksi haluamasi tekstin alkua
(ilman välilyöntejä )
[ color = blue ] ja tekstin jälkeen [ / color ]

Väriksi tietysti se, jollaiseksi tekstisi haluat. Englanninkielisillä väreillä tuo pelaa, myös dark- ja light- alkuliitteillä. Valitettavasti en nyt tähän hätään löytänyt linkkiä sivulle, jossa oli 'värikartta' koodeineen, mutta kyllä noilla tiedoilla jo alkuun pääsee!

Omassa navassa hirmuinen myllerrys, välillä molemmissa kyljissä yhtä aikaa *venyttelyharjoituksia?*. Kelan lappuja pitäisi laitella menemään jo, kohta muuten unohtuvat kokonaan.. No ei kai sentään.



Surunvalittelut kakille, joita Jokelan tragedia koskettaa läheisesti tai etäämpääkin. Tällaista ei enää kaivattaisi-


~Tii ja Nyy 22+6

 

Lämmin onnitteluhalaus Auringonkukka! :heart:

Eilinen iltapäivä ja ilta meni täälläkin seuratessa ja kauhistellessa Jokelan tapauksen etenemistä, jota tuli ja varmasti tulee vielä päiviä joka tuutista. Eilistä haikailin tälle vauvalle syntymäpäiväksi, mutta en kyllä enää. Sen verran ikävän leiman tuo päivämäärä nyt sai. Meitä mahtuu tähän maailmaan niin monenlaisia ihmisiä, mikä tällaisissa tilanteissa valitettavaa. Vaikka ampuja kiisti olevansa millään tavalla sairas, mutta jos tollaisen teon pystyy itselleen perustelemaan oikeutetuksi ja kuvittelee pystyvänsä sillä jotenkin ihmiskuntaa muuttamaan, niin pakko olla jotain vikaa mielessä.

Ei pelkästään tämän tapauksen takia, vaan ihan yleisesti sitä aina välillä miettii, että vaikka Suomessa kaikki on vielä kuitenkin tosi hyvin niin kuitenkin niin paljon erilaisia uhkakuvia maailmassa, että vähän ihmettelee, että miksi sitä kuitenkin niin kovin tänne lapsia haluaa tehdä. Ja toisaalta kauhistuttaa myöskin se, että millaisessa maailmassa nykyajan lapset ja varsinkin nuoret elävät. Näin sivusta katsottuna välillä ainakin tulee tunne, että heidän maailmansa on jo monella tapaa ihan erilainen kuin miten turvassa mekin vielä olemme saaneet kasvaa ja olla nuoria. Kyllähän silloinkin kaikkea kurjaa on tapahtunut, joten josko nämä ajatukset kuitenkin kuuluvat osaltaan tähän alkavaan vanhemmuuteen. Kai sitä joka sukupolvessa vanhemmat ovat olleet huolissaan lapsiaan ympäröivästä maailmasta. No se maailmanparannuksesta tällä erää.

Tai no tuosta Tehyn lakosta vielä piti kirjoittamani, että kun mulla ei sille löydy enää tippaakaan ymmärrystä niin jännä, miten eilen kuolleita ihmisiä suree koko Suomi, mukaan lukien varmasti kaikki tehyläisetkin, mutta kun ilmeisesti parin viikon päästä tuon irtisanoutumisten takia tullaan menettämään ihmishenkiä, niin ihan kokonaan en käsitä, että miten ne tulevat eroamaan näistä. Tottakai ovat ihan eri juttuja, mutta noin periaatteessa. Varmasti yhtä kalliita niiden ihmisten henget, jotka silloin mahdollisesti jonkun onnettomuuden takia ovat uhattuina ja irtisanoutumisten takia sitten menetetään, mutta suhtautuminen noihin tapauksiin tulee olemaan kuitenkin täysin erilainen. Mitäköhän mieltä ihmiset sitten olisivat irtisanoutumisten oikeutuksesta, jos samaan syssyyn sattuisi joku vähän vastaava suuronnettomuus. Kansa tuki ei välttämättä enää olisikaan enää niin vahvasti tehyläisten takana, mutta nyt asiaa ei haluta katsoa siltä kantilta. Ymmärrän, että tehyläiset tarvitsevat muutoksia työoloihinsa, mutta heidän vaatimuksensa ampuvat mielestäni yli, keinot ovat väärät ja pyytävät muuhun parannusta, kuin millä työtaisteluaan perustelevat. Rivitehyläisten haastatteluja kuullut useampia ja jotenkin tullut se kuva, että moni ei oikeasti vieläkään ymmärrä, että mihin on sitoutunut ja hoetaan vain liiton opettamia lauseita. Miten esim. voi tulla yllätyksenä, että jos asut työsuhdeasunnossa ja irtisanoudut työstä niin kuvittelet kuitenkin, että asunnon kuitenkin saisit pitää. Argh! Taitaa tämä omalle kohdallakin lakon uhkan kasvaminen saada taas tunteet pintaan. Toivottavasti en nyt vain loukannut ketään tässä pinossa tällä purkauksellani.

Lauralein rv 40+3