Palezzu: joo, olen kanssa sitä mieltä, että lasten kanssa on turha lukea mistään käsikirjasta (Edes siitä baby-whispererin 
) sääntöjä, joiden mukaan sitten elellä. Jokainen vauva on yksilö, toiset sopeutuvat helpommin muutoksiin, toiset ovat hitaampia sopeutumaan ja jotkut eivät vain sopeudu. Me epävarmat esikoisen äidit luetaan mielellään kirjoja ja ammennetaan niistä tietoa, mutta itse olen huomannut hurjan vuoden äitiyskokemuksen myötä, että järkevintä on kuunnella omaa äidinvaistoaan, kyllä lapsen kanssa aikaansa viettävä äiti oppii tuntemaan lapsensa luonteen ja tarpeet niin hyvin, että ainakin meillä jouti Hoggin kirja romukoppaan jo vauvan ollessa 3kk:n ikäinen
Ravitsemuksellisesti jotkut vauvat eivät välttämättä tarvitse kasvaakseen ruokaa yöllä, mutta koska itse 33-vuotiaana saatan olla aamuyöstä todella nälkäinen ja joudun syömään esim,. jugurtin hiljentääkseni kurisevan mahan ja saadakseni uudelleen unen päästä kiinni, niin olisi hiukan tekopyhää odottaa, että 1-vuotiaani sitten pärjäisi koko yön yli ilman välipalaa
Huomasin, että olet tykännyt tuosta Tracy Hoggin kirjasta. Se on kiva, että oma vauvasi on ns. käsikirjalapsi (Hoghin omaa luokittelua), mutta voin vakuuttaa, että esim. omani, joka on jotain herkän ja vaativan väliltä, ei todellakaan toimi Hoggin "sääntöjen" mukaan. Oma taaperoni esim. nukahtaa itse omaan pinnikseen, mutta heräilee pitkin yötä joka tapauksessa. Kuukauden ajan olivat yösyötötkin poissa kuvioista, koska silittelyllä sitten rauhoittui uudelleen (ei onneksi kuku yöllä vaan ainoastaan hiukan itkeskelee), mutta heräilyt eivät suinkaan vähentyneet yövieroituksen johdosta. Ja pian sitten palasivatkin imetykset kuvioihin, kun ei pelkkä silittely riittänytkään nukuttamaan parissa minuutissa takaisin unten maille.
Ja voin vakuuttaa, että joillain vauvoilla ei todellakaan päde sääntö, että jos läheisyyskiintiö tulee täyteen päivällä, ei yöllä kaivata läheisyyttä. Vauvaa kannettiin (nukkui myös päikkärit) kantoliinassa päivät pitkät ekat 6 kuukautta ja senkin jälkeen sylissä/kantoliinassa/repussa AINA, kun vain hiukan sen suuntaan vinkaiseekaan, mutta siltikin yöllä haluaa läheisyyttä sekä silittelyn että imetyksen muodossa. Jos taas joku pitää yösyöntiä vain pilalle lellittyjen kersojen tapana, niin sitä en suinkaan kiellä Meillä on just sellainen lellivauva, joka saa tissiä silloin kun haluaa, pääsee syliin aina kun haluaa ja yöllä lellitään myös silittelemällä, imettämällä ja lopulta ottamalla myös viereen, kun heräilyt käy niin tiheiksi, ettei enää jaksa nousta pinniksen luo rauhoittelemaan. Mutta elän toivossa, että lukioon mennessä jää nää yösyönnitkin pois
) sääntöjä, joiden mukaan sitten elellä. Jokainen vauva on yksilö, toiset sopeutuvat helpommin muutoksiin, toiset ovat hitaampia sopeutumaan ja jotkut eivät vain sopeudu. Me epävarmat esikoisen äidit luetaan mielellään kirjoja ja ammennetaan niistä tietoa, mutta itse olen huomannut hurjan vuoden äitiyskokemuksen myötä, että järkevintä on kuunnella omaa äidinvaistoaan, kyllä lapsen kanssa aikaansa viettävä äiti oppii tuntemaan lapsensa luonteen ja tarpeet niin hyvin, että ainakin meillä jouti Hoggin kirja romukoppaan jo vauvan ollessa 3kk:n ikäinen Ravitsemuksellisesti jotkut vauvat eivät välttämättä tarvitse kasvaakseen ruokaa yöllä, mutta koska itse 33-vuotiaana saatan olla aamuyöstä todella nälkäinen ja joudun syömään esim,. jugurtin hiljentääkseni kurisevan mahan ja saadakseni uudelleen unen päästä kiinni, niin olisi hiukan tekopyhää odottaa, että 1-vuotiaani sitten pärjäisi koko yön yli ilman välipalaa
Huomasin, että olet tykännyt tuosta Tracy Hoggin kirjasta. Se on kiva, että oma vauvasi on ns. käsikirjalapsi (Hoghin omaa luokittelua), mutta voin vakuuttaa, että esim. omani, joka on jotain herkän ja vaativan väliltä, ei todellakaan toimi Hoggin "sääntöjen" mukaan. Oma taaperoni esim. nukahtaa itse omaan pinnikseen, mutta heräilee pitkin yötä joka tapauksessa. Kuukauden ajan olivat yösyötötkin poissa kuvioista, koska silittelyllä sitten rauhoittui uudelleen (ei onneksi kuku yöllä vaan ainoastaan hiukan itkeskelee), mutta heräilyt eivät suinkaan vähentyneet yövieroituksen johdosta. Ja pian sitten palasivatkin imetykset kuvioihin, kun ei pelkkä silittely riittänytkään nukuttamaan parissa minuutissa takaisin unten maille.
Ja voin vakuuttaa, että joillain vauvoilla ei todellakaan päde sääntö, että jos läheisyyskiintiö tulee täyteen päivällä, ei yöllä kaivata läheisyyttä. Vauvaa kannettiin (nukkui myös päikkärit) kantoliinassa päivät pitkät ekat 6 kuukautta ja senkin jälkeen sylissä/kantoliinassa/repussa AINA, kun vain hiukan sen suuntaan vinkaiseekaan, mutta siltikin yöllä haluaa läheisyyttä sekä silittelyn että imetyksen muodossa. Jos taas joku pitää yösyöntiä vain pilalle lellittyjen kersojen tapana, niin sitä en suinkaan kiellä
Meillä on just sellainen lellivauva, joka saa tissiä silloin kun haluaa, pääsee syliin aina kun haluaa ja yöllä lellitään myös silittelemällä, imettämällä ja lopulta ottamalla myös viereen, kun heräilyt käy niin tiheiksi, ettei enää jaksa nousta pinniksen luo rauhoittelemaan. Mutta elän toivossa, että lukioon mennessä jää nää yösyönnitkin pois