V
vieras
Vieras
Pääkirjoitukset
Yle eli eläkkeillä
Kun Mikael Jungner sulki viime kuussa Ylen Ison pajan oven takanaan, yhtiössä alkoi uusi aika. Alkoi totuuden aika.
Toivottavasti tuore toimitusjohtaja Lauri Kivinen tiesi mihin suostui. Totuuden tunnustaminen ja suunnan kääntäminen vaatii voimia. Lausunnoista päätellen Kivinen on ymmärtänyt, että Ylen pohja vaatii uudet paalut.
Uusi toimitusjohtaja tarvitsee raskaat työvälineet. Juustohöylä ei riitä. Tarvitaan terveeksi tekevää veistä.
Ylen taloutta on hoidettu normaalista poikkeavalla tavalla. On luotettu, että kyllä kansa kaikkivaltias myöhemmin maksaa.
Ei maksanut. Toive mediamaksusta oli taivaanrannan maalailua, poliitikkojen eksyminen umpimetsään.
Sääli sumutettuja poliitikkoja, sääli Ylen työntekijöitä. Ainakin toiset teistä ansaitsivat parempaa.
Yle sai rahaa, kun jakeluverkko myytiin ulkomaille. Talous piti niillä rahoilla kiriä pitävälle pohjalle. Perustaa betonoitiin jo vuonna 2004 televisiomaksun 13 prosentin nostolla ja vielä siitä eteenpäin hintaa korotettiin vuosittain prosenttiyksiköllä yli kustannustason.
Ei riittänyt, sillä maailmanvalloitus maksaa. Talouden piti tasoittua vaakalentoon, mutta jatkettiinkin maailman syleilyä. Heti kaikkea kaikille, vaikka ei edes tarvetta ollut.
Vuosittain tehtiin tappiota 10-30 miljoonaa. Kun tappio piti peittää, toimitusjohtajan kunnia kiillottaa, löydettiin eläkerahasto.
Yle on elänyt vuosia eläkeläistensä rahoilla. Toiminnan tappio näytti näin voitolta.
Totuutta ei tarvitse arvailla. Tilinpäätökset ja kansanedustaja Mika Lintilän johtaman komitean mietintö Yleisradion julkisesta palvelusta ja rahoituksesta kertovat totuuden.
Päivittäistoimintaan on otettu rahaa eläkesäätiöltä. Vuodesta 2009 lähtien Ylen johto on heikentänyt säätiön omavaraisuutta tavalla joka muodostaa erityisesti nykyisessä epävakaassa pääomamarkkinatilanteessa taloudellisen riskin.
Jo vuonna Yleisradiossa 2008 pelattiin. Yle ei maksanut enää työeläkeyhtiöiden keskimääräistä tasoa vastaavaa eläkesäätiön kannatusmaksua. Sen tulisi kuitenkin olla toiminnan lähtökohta.
Korostan, että nämä eivät ole mielipiteitä - kylmiä faktoja poliitikkojen omasta kynästä.
Yleä johtavat poliitikot hurmaantuivat toimitusjohtajan vauhdista, visioista, persoonasta. Kun liike-elämän harrastelija ohjaa poliitikkoa, tulos näkyy taloudenhoidossa.
Piti tulla mediamaksu. Sen turvin olisi taas jatkettu lavealla tiellä. Mutta kun jalat juuttuvat saveen, siellä ovat ja pysyvät.
Suomi tarvitsee Ylensä. On lopulta aika päättää, millaisen.
Lähtökohta on, ettei edes koko Suomi tarvitse Yleä, ei televisiota. Suomessa on 2,26 miljoonaa televisiotaloutta eli 91 prosenttia talouksista. Mediamaksun olisivat maksaneet kaikki.
Yle-poliitikot puhuvat epämääräisiä kansallisesta kulttuurista. Televisioyhtiöt korostavat kotimaisuuttaan. Kotimaisten televisio-ohjelmien 50 prosentin osuus laski vuodessa 35 prosenttiin.
Katsojamäärät ovat romahtaneet ja käsite ohjelmasta hämärtynyt. Yle iloitsee, kun Brasilia veti MM-jalkapalloilua katsomaan 750 000 silmäparia. Katsoimmeko silloin MM-jalkapalloilua vai Ylen ohjelmaa?
http://www.aamulehti.fi/teema/paakirjoitukset/yle-eli-elakkeilla/182207
Yle eli eläkkeillä
Kun Mikael Jungner sulki viime kuussa Ylen Ison pajan oven takanaan, yhtiössä alkoi uusi aika. Alkoi totuuden aika.
Toivottavasti tuore toimitusjohtaja Lauri Kivinen tiesi mihin suostui. Totuuden tunnustaminen ja suunnan kääntäminen vaatii voimia. Lausunnoista päätellen Kivinen on ymmärtänyt, että Ylen pohja vaatii uudet paalut.
Uusi toimitusjohtaja tarvitsee raskaat työvälineet. Juustohöylä ei riitä. Tarvitaan terveeksi tekevää veistä.
Ylen taloutta on hoidettu normaalista poikkeavalla tavalla. On luotettu, että kyllä kansa kaikkivaltias myöhemmin maksaa.
Ei maksanut. Toive mediamaksusta oli taivaanrannan maalailua, poliitikkojen eksyminen umpimetsään.
Sääli sumutettuja poliitikkoja, sääli Ylen työntekijöitä. Ainakin toiset teistä ansaitsivat parempaa.
Yle sai rahaa, kun jakeluverkko myytiin ulkomaille. Talous piti niillä rahoilla kiriä pitävälle pohjalle. Perustaa betonoitiin jo vuonna 2004 televisiomaksun 13 prosentin nostolla ja vielä siitä eteenpäin hintaa korotettiin vuosittain prosenttiyksiköllä yli kustannustason.
Ei riittänyt, sillä maailmanvalloitus maksaa. Talouden piti tasoittua vaakalentoon, mutta jatkettiinkin maailman syleilyä. Heti kaikkea kaikille, vaikka ei edes tarvetta ollut.
Vuosittain tehtiin tappiota 10-30 miljoonaa. Kun tappio piti peittää, toimitusjohtajan kunnia kiillottaa, löydettiin eläkerahasto.
Yle on elänyt vuosia eläkeläistensä rahoilla. Toiminnan tappio näytti näin voitolta.
Totuutta ei tarvitse arvailla. Tilinpäätökset ja kansanedustaja Mika Lintilän johtaman komitean mietintö Yleisradion julkisesta palvelusta ja rahoituksesta kertovat totuuden.
Päivittäistoimintaan on otettu rahaa eläkesäätiöltä. Vuodesta 2009 lähtien Ylen johto on heikentänyt säätiön omavaraisuutta tavalla joka muodostaa erityisesti nykyisessä epävakaassa pääomamarkkinatilanteessa taloudellisen riskin.
Jo vuonna Yleisradiossa 2008 pelattiin. Yle ei maksanut enää työeläkeyhtiöiden keskimääräistä tasoa vastaavaa eläkesäätiön kannatusmaksua. Sen tulisi kuitenkin olla toiminnan lähtökohta.
Korostan, että nämä eivät ole mielipiteitä - kylmiä faktoja poliitikkojen omasta kynästä.
Yleä johtavat poliitikot hurmaantuivat toimitusjohtajan vauhdista, visioista, persoonasta. Kun liike-elämän harrastelija ohjaa poliitikkoa, tulos näkyy taloudenhoidossa.
Piti tulla mediamaksu. Sen turvin olisi taas jatkettu lavealla tiellä. Mutta kun jalat juuttuvat saveen, siellä ovat ja pysyvät.
Suomi tarvitsee Ylensä. On lopulta aika päättää, millaisen.
Lähtökohta on, ettei edes koko Suomi tarvitse Yleä, ei televisiota. Suomessa on 2,26 miljoonaa televisiotaloutta eli 91 prosenttia talouksista. Mediamaksun olisivat maksaneet kaikki.
Yle-poliitikot puhuvat epämääräisiä kansallisesta kulttuurista. Televisioyhtiöt korostavat kotimaisuuttaan. Kotimaisten televisio-ohjelmien 50 prosentin osuus laski vuodessa 35 prosenttiin.
Katsojamäärät ovat romahtaneet ja käsite ohjelmasta hämärtynyt. Yle iloitsee, kun Brasilia veti MM-jalkapalloilua katsomaan 750 000 silmäparia. Katsoimmeko silloin MM-jalkapalloilua vai Ylen ohjelmaa?
http://www.aamulehti.fi/teema/paakirjoitukset/yle-eli-elakkeilla/182207
