Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö

Kellään kokemusta - onko lääkehoito välttämätön, vai voiko miten pitkälti sinniä itsehoidolla? Entä kokemusksia kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta tämän hoidossa?

 

on kyseinen diagnoosi ja ilman lääkkeitä en pysty elämään, vaikkakin ennen söin kahta eri lääkettä (zyprexa ja sertnalin) niin nyt syön vain tuota sertnalinia ja olen onnellinen että pystyn tällä hetkellä elämään tasapainoista ja normaalia elämää. terapiassa olen käynyt yhteensä varmaan viisi vuotta elämästäni ja nyt tuntuu et viimeisen puolentoista vuoden kestoisen terapiajakson aikana opin ymmärtämään itseäni ja sairauttani ja käsittelemään ahdistusta ja käsittelin kaikki ahdistavat ajatukset ja pelot ja tällä hetkellä huomaan että koko ajatusmaailmani on muuttunut, ennen pelkäsin ihan kauheasti kaikkea tulevaa ja pahoja asioita mitä minulle voisi tapahtua ja mietin aivan liikaa turhia asioita joille en kuitenkaan mitään mahda ja ahdistuin ihan turhaan. on tämä ollut rankka prosessi, mut se että oppii tuntemaan itsensä ja sairautensa ja oppii elämään sen kanssa on suureksi avuksi elämässä voithan sä kokeilla aluksi vaikka pelkkää terapiaa ja kokeilla auttaako se ja sit jos siltä tuntuu et tarvitset lääkitystä nii eiku vaan! se että lääkkeillä ahdistus saadaan kuriin nii sen jälkeen pystyy ajattelemaan selkeämmin ja voi sitten alkaa työstää asioita mitkä ahdistaa, koska jos sinun ahdistumisesi on sitä luokkaa mitä se mulla oli nii ei sillon pysty selkeästi ajattelemaan ja ajatukset pyörii vaan samaa rataa ja junnaa paikoillaan ja senku saa katkeamaan voi alkaa paranemisprosessi. tsemppiä sulle! ja muista se mikä ei tapa vahvistaa

 

minulla myös..oon yrittänyt olla välillä ilman lääkkeitä mutta viime kerralla ahdistus kavoi niin suureksi etten puoleen vuoteen uskaltanut lääkäriä varata.Nyt ollut 1,5v Sepram lääkityksellä ja hitaasti mutta varmasti päässyt ahdistuksesta eroon..Toki mukaan mahtuu myös huonompiakin päiviä..

 

Kiitos vastanneille! Vielä kiinostaisi tietää, miten nuorena havaitsitte oireilun ja minkäikäisenä hakeuduitte hoitoon?

Jos on kyseessä nuori ihminen, kannattaisiko ensin kokeilla tuota KKT:aa ja vasta sitten lääkitystä? Vai oletteko kokeneet, että lääkitys on oireilun katkaisuun se tärkein apu?

 

kirjoitin tuon ensimmäisen vastauksen eli mulla alkoi oireet jo 9 vuotiaana, mut kukaan ei oikein sillon osannu tehdä diagnosia, kävin kyllä lasten psykiatrilla sekä kaikenmaailman tutkimuksissa koska oli kaikenlaisia fyysisiä oireita ja jouduin jo silloin syömään lääkkeitä ja sillon se meni niillä ohi ja sitten seuraava masennuskausi tuli 17 v vuotiaana ja sillon kävin kanssa terapiassa ja aloitin taas lääkityksen ja se meni taas ajan kanssa ohi, seuraavan kerran paha jakso ja kaikista rankin jakso tuli esikoisen syntymän jälkeen ja olin pitkään todella huonossa kunnossa ja TODELLA ahdistunut ja se ahdistus oli niin raju et miun kroppaki oireili ja oli todella fyysistä ja unettomuus oli kaikista pahin! tämä jakso kesti noin 4 vuotta ja sain siinä välissä toisen lapsenki ja sen jälkeen on olo alkanu helpottaa ja olen tosiaan pystyny vähentämään lääkkeitä. ja nyt ymmärrän miksi minun elämäni on ollut niin vaikeaa jo lapsesta lähtien ja helpottunut että tällä tilalla on nimi :yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. eli mie hakeuduin hoitoon jo 9 vuotiaana ja diagnoosin sain vasta ku olin 22 -vuotias. mulle henkilökohtaisesti lääkkeet on ollut se suuri apu ja terapia yhdistettynä siihen. mutta jokainen on omanlaatuinen tapaus ja jokaisen pitää löytää se oma tie ja edetä niinku itsestä parhaalta tuntuu ja tärkeintä on luottaa omaan hoitotiimiin ja lääkäriin, mulla oli alussa vaikea luottaa lääkärin päätöksiin ja lääkemääräyksiin ( kuten zyprexa on psykoosilääke, mut mikään muu ei silloin auttanu) mut lopulta annoin ohjat hoitotiimille ja hyvin kävi

 

Mä sain diagnoosin tänä vuonna, ja oon 35v. Aiemmin on epäilty masennusta, mutta kyllä kyse on ollut ahdistuneisuudesta ennenkin, nyt vasta tajuan sen. Lääkitys on auttanut mua hurjasti. Syön 60mg Cymbaltaa/vrk sekä iltaisin 7.5g Mirtatsapin nukahtamiseen. Nyt kokeilen varmaan olla ilman tuota Mirtatsapiinia, kun oon taas uudestaan "oppinut" nukkumaan (lapsen pikkuvauva-aika vei multa nukahtamiskyvyn...).

 

Kiitos kun vielä jaksoitte vastata! Kyseessä tosiaan nuori, jolla varsin voimakkaita fyysisiä oireita (jatkuva päänsärky, pahoinvointi, pyörrytys, lihasjännityksestä johtuvia niska-hartiaseudun kipuja, jäsenten puutumista...) Vasta mittavien fyysisten tutkimusten jälkeen on alettu epäillä, että ongelma onkin psyyken puolella. Tässä nyt sitten mietinnässä, miten tätä tilannetta lähdetään purkamaan. : /

 

mie vielä vastailen et noi fyysiset oireet kuullostaa todella tutuilta, mulla pahin oli just toi niska - hartiaseudun vaivat, se oli joskus niin paha et tuntu ku ois hartiat tulessa. ja sen haluan kysyä, että onko teillä suvussa kyseistä sairautta? meillä nimittäin tässä todettiin mun diagnoosin jälkeen että suvussani siskoni, äitini, mummoni ja serkkuni ovat myös tästä tilasta kärsiviä ja moni on nyt myös osannut hakea apua ja oikean hoidon saaneet. eli kyseessä MINUN mielestäni joku aivokemioiden epäsuhta joka periytyy... virallista vastausta en ole saanut, koska kukaan ei taida oikein tietää mistä tälläinen johtuu, mut näin mä päättelen. kyllä mä teinä lähtisin joko nuoren iästä riippuen nuorten psykiatriselta tai sit mtt:stä kyselee ja pitäkää huoli ettei käy niinku monille et kirjotetaan resepti ja annetaan olla, pitäkää huoli että myös terapiaa on saatava, koska vain sen avulla oppii elämään tämän sairauden kanssa ja saa keinoja taltuttaa ahdistus

 

Mulla se puhkesi jotain 11-vuotiaana mut paheni teini-iässä..Alaikäisenä lääkärit sanoi että kuuluu aikuiseksi kasvamiseen eikä muuta.. !9-vuotiaana sain työterveydestä lähetteen psykiatrille joka arvioi tilanteen ja suositteli lääkitystä mutta joillekin on apua pelkästä terapiasta.
Mä myös syönyt mirtazapinia kun en osannut ahdistukselta nukahtaa..tosin 30mg ja lopetin kerrasta..muutama yö särki päätä ja hikoilutti mutta uniongelmat jäi pois

 

Fyysiset oireet mulla oli käsien puutuminen,oksentelu,päänsärkykohtaukset ja väsymys/ylienergisyys..

 

Juu, suvussa on kovasti huolestunutta naisihmistä pilvin pimein : / Ei kai tuolle "luonteenpiirteelle" ole aiemmin osattu mitään diagnoosia antaa, mutta raskasta sen kanssa on elää, kuulemma. Näin voimakasta fyysistä oireilua ei kuitenkaan kait kovin laajasti ole esiintynyt muilla.

Äiti ei ole kovin innoissaan lääkkeistä, joten tätä psykoterapia/KKT-puolta kai nyt ensialkuun on tarkoitus kokeilla, mutta jos tilanne sitä näyttää vaativan, täytyy varmaan puhua tuon lääkityksenkin puolesta.

 

Minulla on oireet alkaneet varmaan jo lapsuudessa. Myös minulla on suvussa yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä. Yritin sinnitellä ja itse pärjätä, mutta raja tuli vastaan vuosi sitten. Vasta kun aloitin lääkityksen, alkoi helpottaa. Olisi pitänyt aloittaa aiemmin!

 

Äiti ei ole kovin innoissaan lääkkeistä, joten tätä psykoterapia/KKT-puolta kai nyt ensialkuun on tarkoitus kokeilla, mutta jos tilanne sitä näyttää vaativan, täytyy varmaan puhua tuon lääkityksenkin puolesta.

Jos tilanne on niin paha miltä se kuulostaa olisi lääkehoito varmaan hyvä terapian rinnalla.

Mutta varmasti lääkärikin osaa äidille kertoa ja perustella mikä olisi paras vaihtoehto.

 

mutta päätin kuitenkin vielä kokeilla Abilify-nimistä lääkettä, ja se auttoi melkein täydellisesti. Sitä ennen kokeilin noin 20 eri lääkitystä, joista ei ollut apua, mm: lukuisat ssri-lääkkeet, lihasrelaksantit, rauhoittavat, lyricat ja sen tyyppiset muut, ym. masennus- ja psyykenlääkkeet sekä neuroleptit.

Kävin myöskin monta eri terapiamuotoa läpi mm: kognitiivista, ratkaisukeskeistä, taideterapiaa, tanssi- ja liiketerapiaa, psykofyysistä, nlp-hypnoosia, rosen-menetelmää sekä hierontaa. Mistään en kokenut apua.

14 vuotta kärsin todella voimakkaista ahdistusoireista, joihin liittyi pitkäkestoista lihasjännitystä, hengitysvaikeuksia, pelkoa, epätodellista oloa, levottomuutta, jännittyneisyyttä, ärtyneisyyttä, oman olotilan jatkuvaa kontrollointia, pään sisäistä jatkuvaa puhetta, kiihtyneisyyttä, yms. Oireet lihasjännityksineen kestivät jopa vuorokauden yhteen menoon. Välillä tuli hetkiä, kun sain oltua rennosti, mutta sitä ihanuutta ei kauaa kestänyt, kun taas jostain pikkuasiasta oireisto lähti liikkeelle, esim: päätöksentekovaikeudesta ostanko vihreän vai ruskean paidan.

Kun oireet olivat lähes päivittäin päällä, ja kun sitten rentona päivänä hieroi kipeytyneitä lihaksia (varsinkin kallon, niskan, kaulan, olkapäiden ja solisluiden lihaksia), oli olo rättiväsynyt, silmiä ei jaksanut liikutella, huimausta ja käsien puutumistakin esiintyi.

Olen 32-vuotias, ja työkyvyttömyyseläkkeellä, koska oireet pakottivat minut siihen. En pystynyt olemaan rennosti edes kavereiden tai sukulaistenkaan luona, niin kuinka sitten koulu- tai työelämässä. Minulla on lisäksi sos.tilanteiden pelko, joka vaikeuttaa asiaa.

Mutta luojan kiitos, että suostuin vielä kokeilemaan tuota Abilify-psykoosilääkettä!

 

Onko teillä kellään ollut pulssi jatkuvasti koholla? Voiko sekin olla yksi oire?