No niin mahdolliset kanssasiskot,
sinällään kaikki lapseen ja hänen persoonaansa liityvähän on ihanaa..
Nyt varsinkin hän oppii ja osaa - ja toki oma lapsi on maailman kaunein. Äidin mielestä.
Ja työkamut yms on suhtautuneet hyvin.
Samoin ne arvokkaat ja hyvät ystävät - joista btw useimmat ovat itse jo äitejä - muutama lapseton ystävä on jäänyt ...
Toki uusia ja ihania ihmisiä on tullut mukaan elämäämme.
Ja paljon auttavaisiakin ihmisiä.
Ja varmasti tämä on opettavaisempi tapa tehdä lapsi kuin sulki-ydin-paripeheessä- aika monta erilaista mutkaa on nähty ja koettu.
Ja toki tässä on mulla yksi selkä ja looginen kasvatuslinja - ei vedä kaksi vanhempaa paljon tai lievästi eri suuntiin.
Ei ole kireyttä tai tiuskintaa vanhempien välillä . "Syötä sinä" - "Vaihda sinä vaippa" jne jne..
Muitakin asioita - itsestä on tuntunut monta kertaa että onneksi ei ole miestä huolettavana vielä tässä lisäksi.... saan syöttää purkkiruokaa lapselle jos väsyttää tai jättää siivoamiset vähemmälle ja lähteä sen sijaan mammakaffeille...
Vaikeuksia on helpompaa yksilöidä - tai haasteitako ne sitten ovat:
- osa on samoja kuin vaikkapa heikossa parisuhteessa olevilla äideillä - valvominen pienen vauvan kanssa alussa on rankkaa. Rankinta alku-äitiydessä, minusta. Ja jos asian laskelmoimaan pystyy - helpompaa olisi saada vauva keväällä tai kesällä - minä valvoin ja kamppailin muidenkin asioiden kanssa lokakuusta eteenpäin , pimeimpänä aikana
- osittain ympäristön asenteet on aivan ok - tosin kuten sanoin mulla klikkaasi pahasti lähisuvun kanssa - ei virallisesti siksi että äitiydyin yksin ... osin siksi että oma äitini sairastui samaan aikaan vakavasti, osin siksi että kuitenkin - se tuen tarve lähipiiriltä vaan ON suurempi kuin parisuhdevanhemmuudessa. Varsinkin jos ottaa lujille - vaikka se valvominen - on tosi rankkaa kuunnella olankohautuksia tai viisastelua miten muka yksin vanhempana olo on ihan ihan sama tai vähäteltävä piece-of-cake kuin kaksin - kera automaattilapsenlikkooja isovanhempien sun muuta ...
- no , tietenkin jos kaiken osasisi ennakoida ja osaisi olla välittämättä , niin olisi helpompaa. MUTTA raskaus tai ainakin alkuäitiys on hormoonihuuruista, umpiväsynyttä aikaa - ja tunteet nousee pintaan monella tapaa. Siis sma kuin muutenkin äitiydessä - oman äitisuhteen läpikäyntiä yms - joillakuilla kai arvostus omaan äitiin lisii , mulla kävi toisinpäin ... unfortunately ...
- eli melkoinen siivilä tämä on useille ihmissuhteille ollut. En tiedä olenko odottanut liikaa - myöskin joiltain ystäviltä.... tai olinko ko ystävät alunperin rankannut väärin - siis olin kyllä ... bileystävät ja menomenoystävät erottuu...
- ja sen huomasin että jo raskaana ollessa ne ystävät jotka väistivät kysymyksen 'seisotko rinnallani tai voinko saada sulta apua' - eivät sitten ole enää ystäviä. Ja eivät seisoneet rinnalla ... vaikka minäkin oon niin höperö että ehkä moista jäin jotenkin odottamaan
- viranomaisyhteyksissä myös tulee noita aataminaikuisia asenteita esille - jo kyllä minä olen niistä pulttaillut. Ja pitänyt lainsäädäntöä yms menettelytapoja tosi epätasa-arvoisina ja tässä tapauksessa isyyttä ja myös paperi-isyyttä pakenevia miehiä suosivana
- bio-isään liittyi aikamoinen saippu-ooppera, joka selvisi kokonaisuudessaan mulle viimeisillään raskaana ...
- bio-sukuun avasin yhteydet - bio-isovanhemmat olivat ristiäisissä - mutta nyt on viileämpää. Kaikenlaista tässä välissä - mutta ko suhde vaatisi multa aikamoisen piilokettuilun kestämistä - enkä enää tiedä onko ko suhteesta niin paljon iloa lapselleni, että se kannattaa... tietenkin tämä vei voimia - koko biosuku-diplomatia-temppuilu - viimeisillään raskaana ja vastasyntyneen kanssa
Ja että tekisinkö jotain toisin ?
En taitaisi kuitenkaan pystyä - jokainen ja niin minäkin - toimii oman selkärankansa ja moraalinsa mukaisesti.
On kumminkin enimmäkseen sellainen tunne, että olen lapseni vuoksi melko monet kivet kääntänyt ja ainakin yrittänyt parhaani ... maanitella isää isyyteen , pedata sukuyhteyksiä yms yms ...
Asiaan liittyy vielä muutamia juttuja - eli testamentti ja raha-asiat kannattaa järjestää siten, ettei mikään mene vahingossa vääriin käsiin. Siis jos isyys on paperilla tunnustettuna. Niinkuin meillä - kohta....
Ei tilejä lapsen nimiin. poissulku bio-isän perintäoikeudelle testamenttiin jne jne ...
Monelle tulee mieleen sijaishuoltaja tai nykyään paremminkin maistraattiin jätetty toive huoltajasta, jos itse ei ole enää lapsesta huolehtimassa.
Olen itsekin miettinyt, että mitä jos olisin suunnitellummin tämän tehnyt, olisiko jokin helpompaa ? Noh, ainakin olisin paremman isäkandin valinnut...
Jostain kumman syystä näistäkin geeeneistä vaan tuli fiksu, vilkas ja kaunis - ja terve - tyttö. Tähän mennessä ollaan oltu nääs huipputerveitä, kopkop puuta.
Nyt tuntuu yhä enemmän , että moni eteen tullut asia liittyy sinällään äityteen ja vanhemmaksi kasvamiseen - siihen onneksi on tullut ihan parisuhdemammoilta vahvistusta...