Yksinäinen nainen keinohedelmöityksessä?
- Viestiketjun aloittaja Rapulainen
- Ensimmäinen viesti
Hei!
Olen uusi täällä ja olen lueskellut ketjua aikojen alusta tässä muutamana iltana. Nyt olen sivulla 17, enkä malta enää olla ilmoittautumatta mukaan
Olen siis paremmin selvillä ketjun tapahtumista vuonna 2008, kuin viimeaikaisista tapahtumista. Ymmärsinkö oikein, että tämä ketju on siirtynyt johonkin suljetuksi ja jos, niin onko mahdollista päästä keskusteluihin mukaan? Kovasti kaipaisi vertaistukea ja muiden kokemuksia.
Yritän tiivistää mahdollisimman lyhyeksi omaa taustaani: Lasta on yritetty oikein tosissaan vuodesta 2007 lähtien ja ensimmäiset kolme vuotta mukana yrityksessä oli myös mies. Alkuun kokeiltiin ruokavaliot, homeopatiat, akupunktiot, ajoitetut yhdynnät, vitamiinit ym. Varsinaisiin tutkimuksiin mentiin reilun vuoden luomuilun jälkeen ja mitään vikaa ei kummastakaan löytynyt. 1. inseminaatio tehtiin yksityisellä luonnolliseen kiertoon, jonka jälkeen siirryimme julkiselle puolelle hoitoihin. Seuraavat 3 inssiä tehtiin Clomifenillä tuettuna ja viimeinen Puregon + Pregnyl-yhdistelmällä. Ei tulosta. Vuonna 2010 päästiin IVF-jonoon, mutta hoitojonotuksen lopulla miehellä tulikin pupu pöksyyn ja niinpä hän päättikin kerätä kamppeensa ja katsoa, josko ruoho voisi sittenkin olla jossain vihreämpää...
Pari vuotta sitten sain diagnoosin endometrioosista ja viime vuoden alussa tehtiin laparoskopia. Endoa oli reilusti, mutta sitä saatiin toimenpiteellä hyvin pois. Endo-oireet ovat tosin alkaneet taas pikkuhljaa nostaa päätään : /
Olen nyt siis muutaman vuoden katsellut tilannetta itsekseni ja kypsytellyt ajatusta. Vielä jokin aika sitten jaksoin uskoa mahdolliseen uuteen parisuhteeseen, mutta nyt ei parane enää odotella. Toivottavasti en ole kypsytellyt liian pitkään! Olen siis jo 38-vuotias.
Kaipaisin siis todella teidän muiden vastaavanlaisten asioiden keskellä painiskelevien kokemuksia ja olisi hienoa päästä keskusteluihin mukaan! Ihan alkuun kyselisin, onko kenelläkään kokemuksia Femedasta tai tekevätkö edes hoitoja itsenäisille naisille?
Tsemppiä kaikille kohtalotovereille, toivottavasti kuulen teistä pian!
Olen uusi täällä ja olen lueskellut ketjua aikojen alusta tässä muutamana iltana. Nyt olen sivulla 17, enkä malta enää olla ilmoittautumatta mukaan
Olen siis paremmin selvillä ketjun tapahtumista vuonna 2008, kuin viimeaikaisista tapahtumista. Ymmärsinkö oikein, että tämä ketju on siirtynyt johonkin suljetuksi ja jos, niin onko mahdollista päästä keskusteluihin mukaan? Kovasti kaipaisi vertaistukea ja muiden kokemuksia.Yritän tiivistää mahdollisimman lyhyeksi omaa taustaani: Lasta on yritetty oikein tosissaan vuodesta 2007 lähtien ja ensimmäiset kolme vuotta mukana yrityksessä oli myös mies. Alkuun kokeiltiin ruokavaliot, homeopatiat, akupunktiot, ajoitetut yhdynnät, vitamiinit ym. Varsinaisiin tutkimuksiin mentiin reilun vuoden luomuilun jälkeen ja mitään vikaa ei kummastakaan löytynyt. 1. inseminaatio tehtiin yksityisellä luonnolliseen kiertoon, jonka jälkeen siirryimme julkiselle puolelle hoitoihin. Seuraavat 3 inssiä tehtiin Clomifenillä tuettuna ja viimeinen Puregon + Pregnyl-yhdistelmällä. Ei tulosta. Vuonna 2010 päästiin IVF-jonoon, mutta hoitojonotuksen lopulla miehellä tulikin pupu pöksyyn ja niinpä hän päättikin kerätä kamppeensa ja katsoa, josko ruoho voisi sittenkin olla jossain vihreämpää...
Pari vuotta sitten sain diagnoosin endometrioosista ja viime vuoden alussa tehtiin laparoskopia. Endoa oli reilusti, mutta sitä saatiin toimenpiteellä hyvin pois. Endo-oireet ovat tosin alkaneet taas pikkuhljaa nostaa päätään : /
Olen nyt siis muutaman vuoden katsellut tilannetta itsekseni ja kypsytellyt ajatusta. Vielä jokin aika sitten jaksoin uskoa mahdolliseen uuteen parisuhteeseen, mutta nyt ei parane enää odotella. Toivottavasti en ole kypsytellyt liian pitkään! Olen siis jo 38-vuotias.
Kaipaisin siis todella teidän muiden vastaavanlaisten asioiden keskellä painiskelevien kokemuksia ja olisi hienoa päästä keskusteluihin mukaan! Ihan alkuun kyselisin, onko kenelläkään kokemuksia Femedasta tai tekevätkö edes hoitoja itsenäisille naisille?
Tsemppiä kaikille kohtalotovereille, toivottavasti kuulen teistä pian!
Täällä ollaan... En kovin aktiivisesti käy täällä. Ilmeisesti suurin osa keskustelusta tapahtuu Kenguruun suljetussa foorumissa. Sinne päästäkseen tarvii olla aika varattuna klinikalle. Tai näin mulle sanottiin. Vertaistukea ja neuvoja olen itsekin kaipaillut. Päätös lapsen hankkimisesta yksin on tehty. Aikataulu on vielä avoin. Kaverin rohkaisusta yritin perjantaina varata aikaa ensikäynnille Ferinovaan, mutta kello 14 jälkeen ei enään vastattu. Tiistaina uusi yritys. Sieltähän kaikkein parhaiten tietoa ja neuvoja saa.
Oma taustani on: Pitkään sinkku ja ihan ketä tahansa miestä sen vuoksi että saisin lapsia en halua. Puolitoista vuotta sitten hirveiden vatsakipujen seurauksena löydettiin minulta vatsasta nyrkin kokoinen kasvain. Se poistettiin samalla vasemman munasarjan kanssa joka oli kuoliossa. Samalla todettiin endometrioosi, sekä kaiken kukuraksi vielä kilpirauhasen vajaatoiminta on todettu useita vuosia sitten. Leikkauksen tehnyt kirurgi tokaisi minulle, että lapsen tekoa ei pidä nelikymppiseksi jättää. Viime synttäreillä rapsahti 35 vuotta täyteen joten... Kello on jossain vaiheessa käynnistynyt ja kuulen korvissani sen tikityksen.
Fertinovaan päädyin sen vuoksi, että siellä on minunlaisille tehty alusta asti hoitoja. Aikaisimmissa keskusteluissa olen kuullut siitä paikasta hyvää. Paljon on minulla kysymyksiä. Onneksi lähipiirissä on yksi (hetero-) pari lapsettomuushoidoissa joten jotakin tietoa/tukea sieltäpäin saan. Talous ja raha podituttaa. Tarviiko se n.2300 euroa olla jo säästössä. Lapsen kanssa pärjään kyllä. Äiti, kolme siskoa ja pikkuveli asuu suht lähellä kaikki.
Katselin tuon femedan nettisivuja... Tekeekö ne lapsettomuushoitoja?
Oma taustani on: Pitkään sinkku ja ihan ketä tahansa miestä sen vuoksi että saisin lapsia en halua. Puolitoista vuotta sitten hirveiden vatsakipujen seurauksena löydettiin minulta vatsasta nyrkin kokoinen kasvain. Se poistettiin samalla vasemman munasarjan kanssa joka oli kuoliossa. Samalla todettiin endometrioosi, sekä kaiken kukuraksi vielä kilpirauhasen vajaatoiminta on todettu useita vuosia sitten. Leikkauksen tehnyt kirurgi tokaisi minulle, että lapsen tekoa ei pidä nelikymppiseksi jättää. Viime synttäreillä rapsahti 35 vuotta täyteen joten... Kello on jossain vaiheessa käynnistynyt ja kuulen korvissani sen tikityksen.
Fertinovaan päädyin sen vuoksi, että siellä on minunlaisille tehty alusta asti hoitoja. Aikaisimmissa keskusteluissa olen kuullut siitä paikasta hyvää. Paljon on minulla kysymyksiä. Onneksi lähipiirissä on yksi (hetero-) pari lapsettomuushoidoissa joten jotakin tietoa/tukea sieltäpäin saan. Talous ja raha podituttaa. Tarviiko se n.2300 euroa olla jo säästössä. Lapsen kanssa pärjään kyllä. Äiti, kolme siskoa ja pikkuveli asuu suht lähellä kaikki.
Katselin tuon femedan nettisivuja... Tekeekö ne lapsettomuushoitoja?
Hei JohSar! Eipä ole sinullakaan lähtökohdat helpoimmasta päästä. Harmillista, ettei tuonne keskusteluihin pääse mukaan suunnitteluvaiheessa. Silloin isoja asioita itsekseen pähkäillessä olisi tosi hyvä päästä jutustelemaan muiden kanssa tuntemuksista, onnistumisista, epäonnistumisista ja kaikesta.
Soitin tuonne Femedaan ja eivät siellä tee lainkaan hedelmöityshoitoja. "Luotettavan lähteeni" vinkki meni siis metsään... Sitten päätin ottaa yhteyttä Graviditakseen (missä yksi lääkäreistä on pitkäaikainen gyneni ja on tehnyt mm. alkututkimukset ja ekan inseminaation). Klinikka tosin on suljettu loppiaiseen, eli heti huomenna uusi yritys.
Huomasin, että Felicitaksella on sivuillaan mainostettu Nordean Joustorahoitusta (Hinnasto Helsinki) ja myös Fertinovalla on oma Terveystalo-rahoitus (Terveystalo Rahoitus - Terveystalo). Koroista sun muista ehdoista en sitten tiedäkään enempää... Itse päätin investoida remonttia varten varatut rahat sittenkin tähän materiaa tärkeämpään projektiin, enkä odottaa enää ihmettä tapahtuvaksi. Toivottavasti pääsisi pian alkuun hoitojen kanssa, eikä olisi mitään pitkiä jonoja tai siittiöpulaa. Joka kk lapsen saannin mahdollisuus laskee
Tsemppiä sinullekin kovasti tähän vaativaan ja arvokkaaseen elämän tilanteeseen. Mielelläni kuulisin, miten asiat sinulla lähtevät etenemään!
Soitin tuonne Femedaan ja eivät siellä tee lainkaan hedelmöityshoitoja. "Luotettavan lähteeni" vinkki meni siis metsään... Sitten päätin ottaa yhteyttä Graviditakseen (missä yksi lääkäreistä on pitkäaikainen gyneni ja on tehnyt mm. alkututkimukset ja ekan inseminaation). Klinikka tosin on suljettu loppiaiseen, eli heti huomenna uusi yritys
.Huomasin, että Felicitaksella on sivuillaan mainostettu Nordean Joustorahoitusta (Hinnasto Helsinki) ja myös Fertinovalla on oma Terveystalo-rahoitus (Terveystalo Rahoitus - Terveystalo). Koroista sun muista ehdoista en sitten tiedäkään enempää... Itse päätin investoida remonttia varten varatut rahat sittenkin tähän materiaa tärkeämpään projektiin, enkä odottaa enää ihmettä tapahtuvaksi. Toivottavasti pääsisi pian alkuun hoitojen kanssa, eikä olisi mitään pitkiä jonoja tai siittiöpulaa. Joka kk lapsen saannin mahdollisuus laskee
Tsemppiä sinullekin kovasti tähän vaativaan ja arvokkaaseen elämän tilanteeseen. Mielelläni kuulisin, miten asiat sinulla lähtevät etenemään!
IIiikk! No nyt se on varattu ensi maanantaille. Ensikäynti siis... Juu huomasin saman näistä rahoitus jutuista, mutta en halua maksaa lainaa pois ollessani yksin hoitovapaalla. On minulla vähän säästöjä, mutta mulle on tulossa putki/sähkö ym ym ym remontti. Viime syksyllä tulleen suunnitelman mukaan tässä kuussa pitäisi olla ylimääräinen yhtiökokous jossa asioista päätetään. Mitään tietoa ei vielä suunnitelmista ole tullut. Järkevämpää olisi odottaa tämän projektin kanssa, mutta kun en pysty. Miten sinulla Aavatar75 meni? Saitko ajan? Tekeekö Graviditas hoitoja meille itsellisille naisille?
Huippua JohSar!! Onneksi pääset jo noin nopeasti ensitapaamiseen. Eiköhän ne raha-asiatkin selviä matkan varrella. Ehtiihän sitä säästellä projektin aikanakin lisää. Yritin eilen tehdä laskelmia mahdollisista hoitojen kustannuksista, mutta aika mahdotonta sitä on arvioida etukäteen, kun ei yhtään tiedä, mitä kaikkea joudutaan tekemään, ennen kuin (jos) onnistuu.
Graviditakselta vastattiin tänään sähköpostiini ja he auttavat mielellään myös meitä itsellisiä naisia =) Huomenna pitäisi siis kerätä rohkeutensa ja soittaa aika ensitapaamiseen, hui! Mitä sinulta kyseltiin, kun varasit aikaa? Ja pyysivätkö jotenkin erityisesti valmistautumaan?
Odottelen juuri parhaillaan KenguRuuhun pääsyä. Ainakin lupailivat, että tulevat hyväksymään minutkin mukaan. Nythän sinäkin varmasti pääset, kun olet ollut yhteydessä klinikalle! Jos pääsen, olen siellä tällä samalla nicknamella. Voidaan sitten jatkaa sielläkin puolella muiden kohtalotoverien kanssa keskustelua.
Graviditakselta vastattiin tänään sähköpostiini ja he auttavat mielellään myös meitä itsellisiä naisia =) Huomenna pitäisi siis kerätä rohkeutensa ja soittaa aika ensitapaamiseen, hui! Mitä sinulta kyseltiin, kun varasit aikaa? Ja pyysivätkö jotenkin erityisesti valmistautumaan?
Odottelen juuri parhaillaan KenguRuuhun pääsyä. Ainakin lupailivat, että tulevat hyväksymään minutkin mukaan. Nythän sinäkin varmasti pääset, kun olet ollut yhteydessä klinikalle! Jos pääsen, olen siellä tällä samalla nicknamella. Voidaan sitten jatkaa sielläkin puolella muiden kohtalotoverien kanssa keskustelua.
Olen löytänyt muutaman blogin jossa eräällä naisparilla oli noin 2200 euroa mennyt hoitoihin (inssillä). Juu onneksi on aikaa säästää ja laittaa asioita kuntoon vielä.
Kun soitin kysyin eka, että tekeväthän hoitoja itsenäisille naisille. Saatuani kyllä vastauksen niin varasimme ajan. Hän halusi normi sotu, osoite, puhelin tiedot sekä annoin sähköpostini. Netissä on esitieto kaavake joka pitää tulostaa ja täyttää. Vastaanottokäynnille mukaan tuo kaavake täytettynä lisäksi paperit tehdyistä tutkimuksista yms yms mukaan.
Toivottavasti Graviditaksella sujuu hyvin ja ollaan asiallisia.
En oikein tiedä tosta kenguruusta. Minä voin kyllä puhua asioistani näinkin. Vastauksessani myös korostettiin, että lapsella ei saa olla isää kuvioissa millään tavalla. Tällä hetkellä näyttää siltä, että minusta on tulossa yksinhuoltaja. Toive on, että asiaan tulee joskus muutos... En oikein tiedä mitä ajatella tuosta foorumista...
Kun soitin kysyin eka, että tekeväthän hoitoja itsenäisille naisille. Saatuani kyllä vastauksen niin varasimme ajan. Hän halusi normi sotu, osoite, puhelin tiedot sekä annoin sähköpostini. Netissä on esitieto kaavake joka pitää tulostaa ja täyttää. Vastaanottokäynnille mukaan tuo kaavake täytettynä lisäksi paperit tehdyistä tutkimuksista yms yms mukaan.
Toivottavasti Graviditaksella sujuu hyvin ja ollaan asiallisia.
En oikein tiedä tosta kenguruusta. Minä voin kyllä puhua asioistani näinkin. Vastauksessani myös korostettiin, että lapsella ei saa olla isää kuvioissa millään tavalla. Tällä hetkellä näyttää siltä, että minusta on tulossa yksinhuoltaja. Toive on, että asiaan tulee joskus muutos... En oikein tiedä mitä ajatella tuosta foorumista...
Hei kaikille,
täällä ollaan taas, kirjoittelin tänne viime vuoden keväällä (muistaakseni). Olen mukana siinä kerhossa, joka tänne perustettiin, mutta siellä ei ole ollut oikein liikettä. Kirjoittelen siis tänne.
Oma tilanteeni on se, että olen nyt kesän ja syksyn hengaillut exäni kanssa, mutta nyt näyttää siltä, että meillä ei yhteistä tulevaisuutta ole eikä tule. Lastakin yritettiin pari kiertoa, mutta ei tärpännyt. Nyt pohdinkin kuumeisesti, uskaltaisinko lähteä toteuttamaan haavettani yksin. Vai pitäisikö ensin koittaa löytää uusi isäehdokas? Täytän parin kuukauden päästä 35, joten asia on mielenpäällä oikeastaan jatkuvasti. Sellainen olo, että asioiden hyväksi on nyt alettava toimimaan. Minulla haaveena lähtökohtaisesti olisi saada vauva yhdessä rakastamani miehen kanssa, mutta elämä ei todellakaan mene niin kuin on suunnitellut. Tuota vaan lähinnä pohdin, että pitäisikö koittaa edes löytää sopiva mies, vai hypätä suoraan tarkoituksella yksinhuoltajaksi? Ymmärrän, että minun pitää itse se päättää, mutta onkohan kenelläkään samoja tuntemuksia vai oletteko 100% varmoja, että lähdette tähän yksin? Mua pelottaa...
täällä ollaan taas, kirjoittelin tänne viime vuoden keväällä (muistaakseni). Olen mukana siinä kerhossa, joka tänne perustettiin, mutta siellä ei ole ollut oikein liikettä. Kirjoittelen siis tänne.
Oma tilanteeni on se, että olen nyt kesän ja syksyn hengaillut exäni kanssa, mutta nyt näyttää siltä, että meillä ei yhteistä tulevaisuutta ole eikä tule. Lastakin yritettiin pari kiertoa, mutta ei tärpännyt. Nyt pohdinkin kuumeisesti, uskaltaisinko lähteä toteuttamaan haavettani yksin. Vai pitäisikö ensin koittaa löytää uusi isäehdokas? Täytän parin kuukauden päästä 35, joten asia on mielenpäällä oikeastaan jatkuvasti. Sellainen olo, että asioiden hyväksi on nyt alettava toimimaan. Minulla haaveena lähtökohtaisesti olisi saada vauva yhdessä rakastamani miehen kanssa, mutta elämä ei todellakaan mene niin kuin on suunnitellut. Tuota vaan lähinnä pohdin, että pitäisikö koittaa edes löytää sopiva mies, vai hypätä suoraan tarkoituksella yksinhuoltajaksi? Ymmärrän, että minun pitää itse se päättää, mutta onkohan kenelläkään samoja tuntemuksia vai oletteko 100% varmoja, että lähdette tähän yksin? Mua pelottaa...
Mä yritin hakea sitä uutta miestä yli 3 vuotta, mutta kun kenenkään kans ei vaan tunnu kehittyvän mitään alkua pidemmälle niin olen ryhtyny vihdoin toimiin yksin, tai pikemminkin jatkanu sitä. Kynnys siinä oli ylitettävänä, etenkin kun edellisestä psykologikäynnistä oli jääny niin paska maku.. no nyt se sitten kuitenkin kannatti, sain kun sainkin tiedon PUOLTAVASTA lausunnosta eilen s.postissa ja kohta luvattiin soittaa aikaa hoidon suunnitteluun!! JEE, ihan uskomatonta tästä se sitten taas lähtee... tai no viime päätöksenhän hoidosta tekee lääkäri mut ei kai se nyt niin k**ipää vois olla että ei puoltas lausuntoo, kun jo psykoterapeuttikin puoltaa?
Tääkin että pääsen taas edes yrittään, tuntuu jo valtavalta edistysaskeleelta, ainakin tää vuosi on alkanu paljon paremmissa merkeissä kun monet edeltävät.. tuntuu ihan uskomattomalta että parhaalla tuurilla mulla vois vuoden päästä olla jo näkyvä raskausmahakin... HUI! mutta parempi nyt olla toivomatta liikoja tässä vaiheessa....
Tokihan tässä on joutunu jotain haaveita heittään roskiin, tai ainakin taka-alalle, että sais lapsia yhdessä jonkun kanssa ja ns. "oikean" perheen. Mutta elämässä ei aina saa sitä ihanteellista mitä mieluiten haluais, eikä kaikilla mee niinkun elokuvissa.. Tästä kun ei nuoremmakskaan muutu ja ikää tulee joka vuosi lisää (nyt 36) niin pakko sitten johonkin toimiin ryhtyä tän asian suhteen joka tässä nyt on kiireisin. Oikeaa kumppania ehtii sitten hakee vaikka sinne hamaan vanhainkotiin saakka.
Samanlaista taustaa Aavatar75 kanssa.. mulla myös endo ja exän kanssa yritettiin lasta useempi vuosi 2006-2010, alkuun kans kokeiltiin vaikka mitkä kotikonstit ja laparoskopia on myös tehty. Käytiin IVF-hoidoissakin, kunnes se jätti tulematta paikalle viimesimpään punktioon josta seurasi välittömästi ero, mutta onni onnettomuudessa, että munasolut saatiin talteen ja pakastettua!
Eli oon jatkamassa yksin IVF-hoitoja. Onkohan täällä paljon muita jotka on menossa yksin näihin rankempiin ja kalliimpiin hoitoihin?
tästä se sitten taas lähtee... tai no viime päätöksenhän hoidosta tekee lääkäri mut ei kai se nyt niin k**ipää vois olla että ei puoltas lausuntoo, kun jo psykoterapeuttikin puoltaa?Tääkin että pääsen taas edes yrittään, tuntuu jo valtavalta edistysaskeleelta, ainakin tää vuosi on alkanu paljon paremmissa merkeissä kun monet edeltävät.. tuntuu ihan uskomattomalta että parhaalla tuurilla mulla vois vuoden päästä olla jo näkyvä raskausmahakin... HUI!
mutta parempi nyt olla toivomatta liikoja tässä vaiheessa....Tokihan tässä on joutunu jotain haaveita heittään roskiin, tai ainakin taka-alalle, että sais lapsia yhdessä jonkun kanssa ja ns. "oikean" perheen. Mutta elämässä ei aina saa sitä ihanteellista mitä mieluiten haluais, eikä kaikilla mee niinkun elokuvissa.. Tästä kun ei nuoremmakskaan muutu ja ikää tulee joka vuosi lisää (nyt 36) niin pakko sitten johonkin toimiin ryhtyä tän asian suhteen joka tässä nyt on kiireisin. Oikeaa kumppania ehtii sitten hakee vaikka sinne hamaan vanhainkotiin saakka.
Samanlaista taustaa Aavatar75 kanssa.. mulla myös endo ja exän kanssa yritettiin lasta useempi vuosi 2006-2010, alkuun kans kokeiltiin vaikka mitkä kotikonstit ja laparoskopia on myös tehty. Käytiin IVF-hoidoissakin, kunnes se jätti tulematta paikalle viimesimpään punktioon josta seurasi välittömästi ero, mutta onni onnettomuudessa, että munasolut saatiin talteen ja pakastettua!
Eli oon jatkamassa yksin IVF-hoitoja. Onkohan täällä paljon muita jotka on menossa yksin näihin rankempiin ja kalliimpiin hoitoihin?
Viimeksi muokattu:
VAU! Tännehän viriää kunnon keskusteu!
Myös haavena on ollut perustaa perhe "normisti" miehen kansa. Lähipiiirissäni on pari jotka menny naimisiin kun halusivat molemmat samaa eli omakotitalo ja lapsia. No lapsi on nyt ekalla ja odottelen missä vaiheessa tulee ilmoitu erosta. Ei hyvä vaihtoehto... Olen ajatellut niin, että kun se löytyy niin se löytyy. Silloin ei haittaa se, että mulla on lapsi. Myös suvun puolelta on painostusta että naimisiin ja lapsia... Joudun paljon selittämään päätöstäni myöhemmin. Olen souvannut ja huovannut tämän asian kanssa jo muutaman vuoden. Nyt jostain se päätös tuli, että NYT! Ainakin käyn tutkimuksissa ja kuulemassa mahdollisuukseni. Mullakin edessä psykologin käynti ja mistä tietää miten siinä käy. Viime syksyn pohdin, että jos en lähde nyt hoitohin niin olenko valmis jäämään lapsettomaksi... Minun kohdalla vastaus on EI. Ekan kerran kun olin soittanut Fertinovaan niin myöhemmin iski paniikki, että "herranjestas mitä mä oon tekemässä" sehän muuttaa mun koko loppu elämän jne... Eli välillä pelottaa ja paljon. Mutta kyllä plussia tässä on enemmän kuin miinuksia.
Oisin viime vuoden aikana halunut hirveästi kuulla/lukea muiden vauva projekteista. Olenkin löytänyt muutaman blogin joka tyydytti tiedon nälkääni. Siksipä olen pohtinut osaisinko minä pitää blogia projekstistani...
Onnea risupesälle hoitoihin!!! Tuskin lääkäri estelee enään. Nyt kun psykologi on antanut puoltavan vastauksen. Kunhan kroppa on kunnossa. Siitähän meidän pitää pitää huolta. Mulla taustalla myös projekti -10kg. Eli painoa pitää saada alas. Monta rautaa on nyt tulessa mutta kaikki kohdetuu samaan asiaan... Siihen että musta tulee äiti, että mä saan vauvan.
Myös haavena on ollut perustaa perhe "normisti" miehen kansa. Lähipiiirissäni on pari jotka menny naimisiin kun halusivat molemmat samaa eli omakotitalo ja lapsia. No lapsi on nyt ekalla ja odottelen missä vaiheessa tulee ilmoitu erosta. Ei hyvä vaihtoehto... Olen ajatellut niin, että kun se löytyy niin se löytyy. Silloin ei haittaa se, että mulla on lapsi. Myös suvun puolelta on painostusta että naimisiin ja lapsia... Joudun paljon selittämään päätöstäni myöhemmin. Olen souvannut ja huovannut tämän asian kanssa jo muutaman vuoden. Nyt jostain se päätös tuli, että NYT! Ainakin käyn tutkimuksissa ja kuulemassa mahdollisuukseni. Mullakin edessä psykologin käynti ja mistä tietää miten siinä käy. Viime syksyn pohdin, että jos en lähde nyt hoitohin niin olenko valmis jäämään lapsettomaksi... Minun kohdalla vastaus on EI. Ekan kerran kun olin soittanut Fertinovaan niin myöhemmin iski paniikki, että "herranjestas mitä mä oon tekemässä" sehän muuttaa mun koko loppu elämän jne... Eli välillä pelottaa ja paljon. Mutta kyllä plussia tässä on enemmän kuin miinuksia.
Oisin viime vuoden aikana halunut hirveästi kuulla/lukea muiden vauva projekteista. Olenkin löytänyt muutaman blogin joka tyydytti tiedon nälkääni. Siksipä olen pohtinut osaisinko minä pitää blogia projekstistani...
Onnea risupesälle hoitoihin!!! Tuskin lääkäri estelee enään. Nyt kun psykologi on antanut puoltavan vastauksen. Kunhan kroppa on kunnossa. Siitähän meidän pitää pitää huolta. Mulla taustalla myös projekti -10kg. Eli painoa pitää saada alas. Monta rautaa on nyt tulessa mutta kaikki kohdetuu samaan asiaan... Siihen että musta tulee äiti, että mä saan vauvan.
Hei! Mukava nähdä, että täällä on taas keskustelu virinnyt. Olen seurannut tätä keskustelua jo useamman vuoden, mutta en ole tätä ennen rekisteröitynyt, kun asia ei ole ollut vielä kovin ajankohtainen, harkinnassa vain ns. vaihtoehto B:nä, jos perinteisen perheen perustaminen ei ole mahdollista.
Oma tilanteeni on siinä mielessä varsin epämääräinen, että olen nyt 2,5 vuotta seurustellut ja asun edelleen avoliitossa. Lapsiasia on kuitenkin koko ajan hiertänyt suhdetta. Mies on aina kriittisissä keskusteluissa myöntynyt, että lapsia voidaan hankkia sitten joskus, mutta jälkikäteen saa aina ahdistuskohtauksia siitä että on mennyt sellaista lupaamaan. Nyt olemme sopineet, että hänellä on tämä vuosi aikaa miettiä asiaa, mutta tämän vuoden jälkeen hänen pitää joko olla valmis hankkimaan lapsia heti (eikä joskus tulevaisuudessa), tai sitten eroamme, jolloin erosta toivuttuani yritän lapsen hankkimista yksin. Mies sanoi tuossa joku aika sitten, että aika paljon täytyisi hänessä jotakin muuttua, jotta olisi valmis vuoden kuluttua lapsen hankkimiseen. Vaikka tietenkin toivon parasta enkä millään haluaisi erota muuten niin rakkaasta miehestä, tilanne tuntuu minusta varsin epätoivoiselta. Näyttää siltä, että hyvin suurella todennäköisyydellä minun täytyy hankkia lapsi yksin.
Täytän tänä vuonna 34 vuotta. Olen pohtinut lapsen hankkimista yksin jo kauan, ja perhekin on luvannut olla tukena ja apuna jos siihen päädyn. Minua huolettaa asiassa tällä hetkellä eniten taloudellinen puoli. Olen ryhtynyt säästämään tätä asiaa varten, mutta pelkään että hoidot tulevat maksamaan yli 10 000 euroa, jos raskautuminen osoittautuu hankalaksi. Minulla on todettu polykystiset munasarjat (ylipainoa ei ole), joten gynekologi on jo sanonut että jonkinlaista apua raskautumiseen tulisin varmasti tarvitsemaan parisuhteessakin. Jossain määrin pelottaa myös yksinhuoltajuuden myötä harrastusten pois jääminen ja sosiaalisen verkon kapeneminen. Lisäksi jonkinlaisena pelkona on myös se, että yksinhuoltajana en jaksa etsiä uutta parisuhdetta ja jään loppuelämäkseni ilman elämänkumppania. Toisaalta oma lapsi on elämäni suurin toive.
Olen todella iloinen että tälläkin palstalla on muita asiaa pohdiskelevia, minulla kun ei nykyisessä tilanteessani ole vielä mitään asiaa Kenguruun palstalle. Kuitenkin päätös on iso, ja tuntuu tärkeältä päästä pohtimaan sitä jo hyvissä ajoin ennen tositoimiin ryhtymistä.
Oma tilanteeni on siinä mielessä varsin epämääräinen, että olen nyt 2,5 vuotta seurustellut ja asun edelleen avoliitossa. Lapsiasia on kuitenkin koko ajan hiertänyt suhdetta. Mies on aina kriittisissä keskusteluissa myöntynyt, että lapsia voidaan hankkia sitten joskus, mutta jälkikäteen saa aina ahdistuskohtauksia siitä että on mennyt sellaista lupaamaan. Nyt olemme sopineet, että hänellä on tämä vuosi aikaa miettiä asiaa, mutta tämän vuoden jälkeen hänen pitää joko olla valmis hankkimaan lapsia heti (eikä joskus tulevaisuudessa), tai sitten eroamme, jolloin erosta toivuttuani yritän lapsen hankkimista yksin. Mies sanoi tuossa joku aika sitten, että aika paljon täytyisi hänessä jotakin muuttua, jotta olisi valmis vuoden kuluttua lapsen hankkimiseen. Vaikka tietenkin toivon parasta enkä millään haluaisi erota muuten niin rakkaasta miehestä, tilanne tuntuu minusta varsin epätoivoiselta. Näyttää siltä, että hyvin suurella todennäköisyydellä minun täytyy hankkia lapsi yksin.
Täytän tänä vuonna 34 vuotta. Olen pohtinut lapsen hankkimista yksin jo kauan, ja perhekin on luvannut olla tukena ja apuna jos siihen päädyn. Minua huolettaa asiassa tällä hetkellä eniten taloudellinen puoli. Olen ryhtynyt säästämään tätä asiaa varten, mutta pelkään että hoidot tulevat maksamaan yli 10 000 euroa, jos raskautuminen osoittautuu hankalaksi. Minulla on todettu polykystiset munasarjat (ylipainoa ei ole), joten gynekologi on jo sanonut että jonkinlaista apua raskautumiseen tulisin varmasti tarvitsemaan parisuhteessakin. Jossain määrin pelottaa myös yksinhuoltajuuden myötä harrastusten pois jääminen ja sosiaalisen verkon kapeneminen. Lisäksi jonkinlaisena pelkona on myös se, että yksinhuoltajana en jaksa etsiä uutta parisuhdetta ja jään loppuelämäkseni ilman elämänkumppania. Toisaalta oma lapsi on elämäni suurin toive.
Olen todella iloinen että tälläkin palstalla on muita asiaa pohdiskelevia, minulla kun ei nykyisessä tilanteessani ole vielä mitään asiaa Kenguruun palstalle. Kuitenkin päätös on iso, ja tuntuu tärkeältä päästä pohtimaan sitä jo hyvissä ajoin ennen tositoimiin ryhtymistä.
Täällähän on vilkas keskustelu käynnissä, kiva! Viime vuonna oli hiljaisempaa ja niinpä minäkään en ole täällä pahemmin käynyt.
Tuntuu olevan aika sama tilanne minulla kuin aiemmilla kirjoittajilla. "Kriittinen" 35 ikävuoden rajapyykki tuli mulla täyteen viime vuonna. Viimeinen pitkä parisuhde päättyi yli 4 vuotta sitten ja uutta hyvää miestä ei vain tunnu löytyvän. En sitten tiedä olenko tullut krantummaksi vaiko onko kaikki hyvät miehet jo varattu Mutta en todellakaan halua ihan ketä tahansa vain lapsen saamisen takia, ja siinä mielessä parempi vaihtoehto vaikuttaisi olevan lapsen yrittäminen yksin.
Mullakin on endo todettu useampi vuosi sitten ja kerran leikattu. Oli aika paha silloin ja samalla poistettiin toinen munasarja kun endo-kysta oli tuhonnut sen. Tilanne oli välillä parempikin mutta nyt taas endon oireet on pikkuhiljaa pahentuneet ja viime käynnillä gyne sanoi, että jos lapsi-toivetta on, ei kannata enää odottaa yhtään.
Joten tässä sitä ollaan, nyt pitäisi siis tehdä päätöstä suuntaan tai toiseen. Monta vuotta olen asian kanssa pähkäillyt mutta pelottavan iso päätös se on. Toisaalta mua on mietityttänyt taloudellinen puoli, että jos kaikki säästöt menee hoitoihin, ja ehkä täytyy ottaa lainaakin, niin miten sitten pärjää hoitovapaalla? Käsittääkseni hoitoihin menee ihan vähintään se pari tonnia, ja mun endo-taustalla tuskin pelkkä inseminaatio riittää.. Mun tulot ei ole kauhean isot niin hoitorahakin jää aika pieneksi.
Toisaalta oon miettinyt myös "moraalista" puolta, eli jääkö mahdolliselta lapseltani puuttumaan jotain olennaista kun hänellä ei ole isää? Luulen että on eri asia jos isä vain ei ole läsnä lapsen elämässä kuin että isää ei todellakaan ole, ei edes kuvaa yms. Niin miten tän sitten selittää lapselle? Mutta toisaalta haluaisin uskoa että lapselle riittäisi se, että toinen vanhempi on oikein oikein kovasti halunnut lapsen. Ja että se yksi vanhempi on rakastava ja turvallinen. Oletteko te muut miettineet tällaisia?
Tosi hienoa että täällä on nyt muitakin samaa asiaa miettiviä! Toivottavasti keskustelu jatkuu.. Onnea risupesälle ja JohSarille hoitojen aloitukseen!
Tuntuu olevan aika sama tilanne minulla kuin aiemmilla kirjoittajilla. "Kriittinen" 35 ikävuoden rajapyykki tuli mulla täyteen viime vuonna. Viimeinen pitkä parisuhde päättyi yli 4 vuotta sitten ja uutta hyvää miestä ei vain tunnu löytyvän. En sitten tiedä olenko tullut krantummaksi vaiko onko kaikki hyvät miehet jo varattu
Mutta en todellakaan halua ihan ketä tahansa vain lapsen saamisen takia, ja siinä mielessä parempi vaihtoehto vaikuttaisi olevan lapsen yrittäminen yksin. Mullakin on endo todettu useampi vuosi sitten ja kerran leikattu. Oli aika paha silloin ja samalla poistettiin toinen munasarja kun endo-kysta oli tuhonnut sen. Tilanne oli välillä parempikin mutta nyt taas endon oireet on pikkuhiljaa pahentuneet ja viime käynnillä gyne sanoi, että jos lapsi-toivetta on, ei kannata enää odottaa yhtään.
Joten tässä sitä ollaan, nyt pitäisi siis tehdä päätöstä suuntaan tai toiseen. Monta vuotta olen asian kanssa pähkäillyt mutta pelottavan iso päätös se on. Toisaalta mua on mietityttänyt taloudellinen puoli, että jos kaikki säästöt menee hoitoihin, ja ehkä täytyy ottaa lainaakin, niin miten sitten pärjää hoitovapaalla? Käsittääkseni hoitoihin menee ihan vähintään se pari tonnia, ja mun endo-taustalla tuskin pelkkä inseminaatio riittää.. Mun tulot ei ole kauhean isot niin hoitorahakin jää aika pieneksi.
Toisaalta oon miettinyt myös "moraalista" puolta, eli jääkö mahdolliselta lapseltani puuttumaan jotain olennaista kun hänellä ei ole isää? Luulen että on eri asia jos isä vain ei ole läsnä lapsen elämässä kuin että isää ei todellakaan ole, ei edes kuvaa yms. Niin miten tän sitten selittää lapselle? Mutta toisaalta haluaisin uskoa että lapselle riittäisi se, että toinen vanhempi on oikein oikein kovasti halunnut lapsen. Ja että se yksi vanhempi on rakastava ja turvallinen. Oletteko te muut miettineet tällaisia?
Tosi hienoa että täällä on nyt muitakin samaa asiaa miettiviä! Toivottavasti keskustelu jatkuu.. Onnea risupesälle ja JohSarille hoitojen aloitukseen!
Minä olen pohtinut ihan samoja asioita kuin sinä, Paju! Nimenomaan tuo, että miten lapselle sitten selittää isän totaalisen puuttumisen. Tähän varmaan saisi vinkkejä muilta naisilta, jotka ovat käyneet läpi tämän prosessin? Minulla on yksi työkaveri, jonka sisko on saanut lapsen "itsenäisesti", ja ajattelin kysyä, josko hän haluaisi jutella kanssani asiaan liittyvistä kysymyksistä. Tuntuu, että kysymyksiä tulee koko ajan lisää!
Toinen huolestuksen aihe on se, että omat vanhempani asuvat eri kaupungissa (200 km välimatkaa), joten minulla ei olisi ketään lähisukulaista ihan lähettyvillä. Onneksi on läheisiä ja rakkaita ystäviä, joista yksi jo lupautui mukaan synnytykseenkin Mutta heillä on tietenkin omat pienet lapset jne. Miten sitä pärjäisi oikeastaan kokonaan yksin (ilman isovanhempien apua)? Sitä mietin...
Eilen illalla aloin jo mielessäni sisustamaankin uudelleen: tuohon lipaston päälle hoitotaso, tuohon pinnasänky, ja onpa kätevää asua 1.kerroksessa sitten vauvan kanssa... :saint: Raha-asioitakin olen minäkin miettinyt, mullakaan ei ole suuri palkka, mutta onneksi lastentarvikkeita ja vaatteita saa tosi hyvin käytettynä ostettua. Kävin jo huuto.netissä ja tori.fissä kurkistelemassa, vaikka tää koko projekti on mulla tosiaan ihan vielä ajatuksen ja toiveen tasolla
Toinen huolestuksen aihe on se, että omat vanhempani asuvat eri kaupungissa (200 km välimatkaa), joten minulla ei olisi ketään lähisukulaista ihan lähettyvillä. Onneksi on läheisiä ja rakkaita ystäviä, joista yksi jo lupautui mukaan synnytykseenkin
Mutta heillä on tietenkin omat pienet lapset jne. Miten sitä pärjäisi oikeastaan kokonaan yksin (ilman isovanhempien apua)? Sitä mietin... Eilen illalla aloin jo mielessäni sisustamaankin uudelleen: tuohon lipaston päälle hoitotaso, tuohon pinnasänky, ja onpa kätevää asua 1.kerroksessa sitten vauvan kanssa... :saint: Raha-asioitakin olen minäkin miettinyt, mullakaan ei ole suuri palkka, mutta onneksi lastentarvikkeita ja vaatteita saa tosi hyvin käytettynä ostettua. Kävin jo huuto.netissä ja tori.fissä kurkistelemassa, vaikka tää koko projekti on mulla tosiaan ihan vielä ajatuksen ja toiveen tasolla
Niin ja se vielä, että itse uskon siihen, että pääasia että lapsella on rakastava ja huolehtiva vanhempi. Ja yksikin riittää.
Minäkin uskon, että lapsi voi elää onnellisen elämän vaikka hänellä olisi vain yksi vanhempi. Itse olen avioerolapsi ja isä on jäänyt kovin etäiseksi, elää eri paikkakunnallakin. Tottakai se välillä harmittaa, mutta en koe että se olisi vaikuttanut suuremmin elämänlaatuuni. Vaikka isän puuttuminen kokonaan onkin eri asia ja se varmasti aiheuttaa lapselle myös surun hetkiä, uskon että lapsi siitä huolimatta voi elää onnellisen ja täysipainoisen elämän, jos ympärillä on muita rakastavia läheisiä.
Itse olen pohtinut jonkun verran sitä, että kun oma isäni on jäänyt hieman etäiseksi ja muu sukuni ja ystäväpiirini on varsin naisvaltaista, niin mistä lapsi saisi tarvittaessa miehenmallin (erityisesti jos lapsi on poika)? Tosin nyt bongasin tällaisen: Mieskaverit - Mieskaveritoiminta, eli lapselle olisi mahdollista saada siinä tapauksessa mieskaveri. Ihanaa, että tuollaista vapaaehtoistoimintaa on!
Mahtavaa Pikku enkeli, jos olet jo löytänyt henkilön mukaan synnytykseenkin! Itselläni ei ole tuohon kysymykseen vielä ratkaisua. En ole varma haluaisinko ketään sukulaista (vaikka varmasti suostuisivat), mutta en myöskään tiedä ketä ystävää kehtaisin pyytää. Yksinkään en niin jännittävässä tilanteessa varmaan haluaisi olla, vaan luultavasti kaipaisin tukea ja turvaa joltain läheiseltä ihmiseltä. Luotan kuitenkin siihen, että tämä asia järjestyy, kunhan vaan ensin joskus pääsisi sinne asti
Mitä tulee tuohon huoleesi yksin pärjäämisestä, minä toivoisin, että lapsen saatuani onnistuisin tutustumaan alueen muihin yksinhuoltajiin, joiden kanssa voisimme vuoroin auttaa toisiamme silloin kun toisella on rankkaa.
Itse olen pohtinut jonkun verran sitä, että kun oma isäni on jäänyt hieman etäiseksi ja muu sukuni ja ystäväpiirini on varsin naisvaltaista, niin mistä lapsi saisi tarvittaessa miehenmallin (erityisesti jos lapsi on poika)? Tosin nyt bongasin tällaisen: Mieskaverit - Mieskaveritoiminta, eli lapselle olisi mahdollista saada siinä tapauksessa mieskaveri. Ihanaa, että tuollaista vapaaehtoistoimintaa on!
Mahtavaa Pikku enkeli, jos olet jo löytänyt henkilön mukaan synnytykseenkin! Itselläni ei ole tuohon kysymykseen vielä ratkaisua. En ole varma haluaisinko ketään sukulaista (vaikka varmasti suostuisivat), mutta en myöskään tiedä ketä ystävää kehtaisin pyytää. Yksinkään en niin jännittävässä tilanteessa varmaan haluaisi olla, vaan luultavasti kaipaisin tukea ja turvaa joltain läheiseltä ihmiseltä. Luotan kuitenkin siihen, että tämä asia järjestyy, kunhan vaan ensin joskus pääsisi sinne asti
Mitä tulee tuohon huoleesi yksin pärjäämisestä, minä toivoisin, että lapsen saatuani onnistuisin tutustumaan alueen muihin yksinhuoltajiin, joiden kanssa voisimme vuoroin auttaa toisiamme silloin kun toisella on rankkaa.
Viimeksi muokattu:
Aika varattu ensikäynnille Graviditakseen ensi keskiviikolle - huuui!! Olen kaivellut kaikki vanhat tutkimustulokset ja hoitokertomukset naftaliinista, jospa niistä olisi jotain hyötyä hoitosuunnitteluun, eikä ehkä tarttisi ihan kaikkia juttuja alkaa pohtimaan alusta.
Mutta onpas täällä monta uutta tuttavuutta! Tervehdys Pikku enkeli, risupesä ja eppula :wave:
Aivan samoja asioita pähkäillään täälläkin. Uskoisin lapselle olevan tärkeintä, että hänellä on olemassa rakastavia, turvallisia ja läheisiä ihmisiä - vaikka he olisivatkin sitten isovanhempia, tätejä tai setiä. Oma äitini on kasvanut koko ikänsä ilman isää, eikä koe kaivanneensa tätä, koska sai kasvaa turvallisten, välittävien ihmisten ympäröimänä. Kyllä minäkin siitä huolimatta kovasti pohdin, miten asian esittäisi lapselle missäkin iässä ja myös sitä, mistä hän saisi mahdollisimman paljon (ja hyvää) miesmallia. Hyvä linkkivinkki eppulalta!
Enpä ollutkaan ajatellut vielä synnytystä, mutta kyllä siinä tilanteessa varmaan kaipaisi "kädestä pitäjää"... Toivottavasti pääsen vielä miettimään ratkaisua tähänkin asiaan, mutta vielä en uskalla ajatella niin pitkälle.
Mietin tuota sosiaalista verkostoa. Omalla kohdallani saattaa olla jopa niinkin, että verkosto laajenee tämän elämänmuutoksen myötä. Olenhan jo löytänyt teidätkin! Jotenkin tuntuu, että omat ystävät ovat kaikki vuosien varrella perheytyneet ja sitä myöten aktiivinen sosiaalinen verkosto on kaventunut kovasti. Harrastuskaverit varmaan jäävät joksikin aikaa vähemmälle huomiolle (sen hetken, kun ei pysty raskausmasun kanssa tanssimaan), mutta yhteydenpito heihin ei varmastikaan katkea. Monet ystäväni ja harrastuskaverinikin ovat pikkulapsiperheitä, joten ehkäpä oman lapsen myötä tulisi oltua jopa aiempaa enemmän heidän kanssaan tekemisissä!
Tsemppiä hoitoihin ja pähkäilyihin kaikille!
Olen kaivellut kaikki vanhat tutkimustulokset ja hoitokertomukset naftaliinista, jospa niistä olisi jotain hyötyä hoitosuunnitteluun, eikä ehkä tarttisi ihan kaikkia juttuja alkaa pohtimaan alusta.Mutta onpas täällä monta uutta tuttavuutta! Tervehdys Pikku enkeli, risupesä ja eppula :wave:
Aivan samoja asioita pähkäillään täälläkin. Uskoisin lapselle olevan tärkeintä, että hänellä on olemassa rakastavia, turvallisia ja läheisiä ihmisiä - vaikka he olisivatkin sitten isovanhempia, tätejä tai setiä. Oma äitini on kasvanut koko ikänsä ilman isää, eikä koe kaivanneensa tätä, koska sai kasvaa turvallisten, välittävien ihmisten ympäröimänä. Kyllä minäkin siitä huolimatta kovasti pohdin, miten asian esittäisi lapselle missäkin iässä ja myös sitä, mistä hän saisi mahdollisimman paljon (ja hyvää) miesmallia. Hyvä linkkivinkki eppulalta!
Enpä ollutkaan ajatellut vielä synnytystä, mutta kyllä siinä tilanteessa varmaan kaipaisi "kädestä pitäjää"... Toivottavasti pääsen vielä miettimään ratkaisua tähänkin asiaan, mutta vielä en uskalla ajatella niin pitkälle.
Mietin tuota sosiaalista verkostoa. Omalla kohdallani saattaa olla jopa niinkin, että verkosto laajenee tämän elämänmuutoksen myötä. Olenhan jo löytänyt teidätkin! Jotenkin tuntuu, että omat ystävät ovat kaikki vuosien varrella perheytyneet ja sitä myöten aktiivinen sosiaalinen verkosto on kaventunut kovasti. Harrastuskaverit varmaan jäävät joksikin aikaa vähemmälle huomiolle (sen hetken, kun ei pysty raskausmasun kanssa tanssimaan
), mutta yhteydenpito heihin ei varmastikaan katkea. Monet ystäväni ja harrastuskaverinikin ovat pikkulapsiperheitä, joten ehkäpä oman lapsen myötä tulisi oltua jopa aiempaa enemmän heidän kanssaan tekemisissä!Tsemppiä hoitoihin ja pähkäilyihin kaikille!
Tsemppiä teille ensikäynteihin, Aavatar75 ja JohSar! Jännittää ihan teidän puolesta Tulettehan sitten kertomaan, miten siellä meni? Itse pähkäilen vielä kaikkea, mutta pikku hiljaa... Olen muutaman ystävän kanssa jutellut, ja olin yllättynyt miten positiivisesti ovat suhtautuneet. Jopa "potkineet" mua eteenpäin, että soita nyt jo sinne klinikalle Sellainen juttu muuten tuli mieleen, että onko kukaan ottanut Väestöliittoon yhteyttä, miten siellä homma toimii? Onko halvempaa kuin muualla, tai vaihtoehtoisesti pidemmät jonot?
Hyvää viikonloppua kaikille! :flower:
Tulettehan sitten kertomaan, miten siellä meni? Itse pähkäilen vielä kaikkea, mutta pikku hiljaa... Olen muutaman ystävän kanssa jutellut, ja olin yllättynyt miten positiivisesti ovat suhtautuneet. Jopa "potkineet" mua eteenpäin, että soita nyt jo sinne klinikalle Sellainen juttu muuten tuli mieleen, että onko kukaan ottanut Väestöliittoon yhteyttä, miten siellä homma toimii? Onko halvempaa kuin muualla, tai vaihtoehtoisesti pidemmät jonot?Hyvää viikonloppua kaikille! :flower:
Tässä on Väestöliiton hinnasto
Tutkimusten ja hoitojen hinnat - Väestöliitto
vertailtavaks muita,
Lapsettomuushoitojen ja -tutkimusten hinnat - Fertinova
Hinnasto Helsinki
Hinnasto - Ovumia Hedelmöitysklinikka
Aiemmin kai tuo Felicitas syrji yksinäisiä mutta en tiedä mikä on nykytilanne..
tämmösen uutisen löysin
Sunnuntaisuomalainen: Hedelmöitysklinikat syrjivät naispareja | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
Kaikki yksityisetkään klinikat eivät ole suostuneet ottamaan naispareja tai yksin lasta hankkivia naisia asiakkaikseen. Kuitenkin muun muassa Felicitas-klinikka on muuttanut toimintatapojaan Valviran kannanoton jälkeen.
Syynä julkiset klinikat ovat käyttäneet esimerkiksi lahjasolujen vähyyttä. Lahjasoluja on haluttu antaa ensisijaisesti heteropareille.
Syrjintäongelma on sosiaali- ja terveysministeriön tiedossa. Ministeriö aikoo päivittää hedelmöityshoitoja koskevaa ohjeistusta jo tämän vuoden aikana.
Hmm.. mielenkiintoista. Voiskohan olla siis niin että tulevaisuudessa joskus (?) yksinäisenäkin ois mahdollista päästä hoitoon julkiselle puolen? Milloin asia muuttuu, tuskin vielä mitään mullistavaa on tapahtunu..? Uutinen on toisaalta kuitenkin jo viime toukokuulta. Pitääkö tässä nyt ottaa yhteyttä julkiseen poliin ja ryhtyä tiedusteleen tilannetta....
Tutkimusten ja hoitojen hinnat - Väestöliitto
vertailtavaks muita,
Lapsettomuushoitojen ja -tutkimusten hinnat - Fertinova
Hinnasto Helsinki
Hinnasto - Ovumia Hedelmöitysklinikka
Aiemmin kai tuo Felicitas syrji yksinäisiä mutta en tiedä mikä on nykytilanne..
tämmösen uutisen löysin
Sunnuntaisuomalainen: Hedelmöitysklinikat syrjivät naispareja | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
Kaikki yksityisetkään klinikat eivät ole suostuneet ottamaan naispareja tai yksin lasta hankkivia naisia asiakkaikseen. Kuitenkin muun muassa Felicitas-klinikka on muuttanut toimintatapojaan Valviran kannanoton jälkeen.
Syynä julkiset klinikat ovat käyttäneet esimerkiksi lahjasolujen vähyyttä. Lahjasoluja on haluttu antaa ensisijaisesti heteropareille.
Syrjintäongelma on sosiaali- ja terveysministeriön tiedossa. Ministeriö aikoo päivittää hedelmöityshoitoja koskevaa ohjeistusta jo tämän vuoden aikana.
Hmm.. mielenkiintoista. Voiskohan olla siis niin että tulevaisuudessa joskus (?) yksinäisenäkin ois mahdollista päästä hoitoon julkiselle puolen? Milloin asia muuttuu, tuskin vielä mitään mullistavaa on tapahtunu..? Uutinen on toisaalta kuitenkin jo viime toukokuulta. Pitääkö tässä nyt ottaa yhteyttä julkiseen poliin ja ryhtyä tiedusteleen tilannetta....
Ihana lukea, että en ole ainoa/yksin pohtimassa näitä asioita. Hmm... Minun lapsi syntyisi perheeseen jossa on 3kpl tätiä, 1 eno + tätien miehet ja omat lapset jossa löytyy lapsenvahti apua. Lisäksi oma äitini on elossa. Tosin 76 kohta 77 vuotias. Ikäisekseen hyvässä kunnossa. Mitä kaveri piiriini tulee... Myös minun kaveripiirini on pienentynyt viime vuosina kavereitteni lisäännyttyä. Toive olisi myös saada kavereita joilla sama tilanne.
Olen puhunut muutamille vauva haaveestani ja kaikki joille olen puhunut ymmärtää minua ja kannustaa. Ehkä minun kaveri piirini on avointa ja avomielistä porukkaa. Kiitos siitä! Omille tädeille ja enoille joudun päätöstäni selittelemään. Osa ei välttämättä hyväksy, mutta se on heidän ongelma. Ei kaiketi ole pakko tavata näitä sukulaisia.
Talous huolettaa myös. Nykyään palkkani on hyvä ja tulen toimeen. MUTTA raskauden myötä tulot vähenee enkä tiedä miten se vaikuttaa. Olen hieman suuttunut asiasta itselleni. Olen pohtinut tätä useän vuoden ja olisin voinut varautua paremmin. Kaveri tokaisi minulle että tultiinhan me monta vuotta toimeen opintotuella joten miksi et tulisi tuolloinkin toimeen? On yritettävä ryhtyä säästeliääksi ja muistettava päämääräni.
Kautta aikojen on ollut naisia jotka kasvattanut lapsen yksin. Osalla on ollut tiedossa joku isä joillakin ei. Meidän kohdalla ehkä parempi kun ei ole isää kuin olisi isä joka ei halua tavata tai on etäinen. Ei tarvitse vastata kysymykseen miksi isä ei halua tavata mua. En tiedä. Uskon myös että riittää kun on yksi turvallinen ja rakastava aikuinen. Minä taka alalla jo pohdin mahdollisia sisaruksia. Mutta katsotaan nyt eka tämä projekti.
Tottakai tulen kertomaan maanataina mitä kävi. Sikäli mikäli olen terveenä. Eilisen päivän aikana kehittelin itselleni flunssan. Se joka puristi minua henkitorvesta on irrottanut otteensa. Eihän keuhkot voi lentää pihalle yskiessä? Olen yrittänyt käydä läpi tekstiäni ja se tuntuu nyt ymmärrettävältä, mutta tämä on kirjoitettu tilassa jolloin puolet päästä on täynnä räkää...
Olen puhunut muutamille vauva haaveestani ja kaikki joille olen puhunut ymmärtää minua ja kannustaa. Ehkä minun kaveri piirini on avointa ja avomielistä porukkaa. Kiitos siitä! Omille tädeille ja enoille joudun päätöstäni selittelemään. Osa ei välttämättä hyväksy, mutta se on heidän ongelma. Ei kaiketi ole pakko tavata näitä sukulaisia.
Talous huolettaa myös. Nykyään palkkani on hyvä ja tulen toimeen. MUTTA raskauden myötä tulot vähenee enkä tiedä miten se vaikuttaa. Olen hieman suuttunut asiasta itselleni. Olen pohtinut tätä useän vuoden ja olisin voinut varautua paremmin. Kaveri tokaisi minulle että tultiinhan me monta vuotta toimeen opintotuella joten miksi et tulisi tuolloinkin toimeen? On yritettävä ryhtyä säästeliääksi ja muistettava päämääräni.
Kautta aikojen on ollut naisia jotka kasvattanut lapsen yksin. Osalla on ollut tiedossa joku isä joillakin ei. Meidän kohdalla ehkä parempi kun ei ole isää kuin olisi isä joka ei halua tavata tai on etäinen. Ei tarvitse vastata kysymykseen miksi isä ei halua tavata mua. En tiedä. Uskon myös että riittää kun on yksi turvallinen ja rakastava aikuinen. Minä taka alalla jo pohdin mahdollisia sisaruksia. Mutta katsotaan nyt eka tämä projekti.
Tottakai tulen kertomaan maanataina mitä kävi. Sikäli mikäli olen terveenä. Eilisen päivän aikana kehittelin itselleni flunssan. Se joka puristi minua henkitorvesta on irrottanut otteensa. Eihän keuhkot voi lentää pihalle yskiessä? Olen yrittänyt käydä läpi tekstiäni ja se tuntuu nyt ymmärrettävältä, mutta tämä on kirjoitettu tilassa jolloin puolet päästä on täynnä räkää...
Juu osa klinikoista on harrastanut syrjintää. Mikä tilanne on nyt en tiedä. Kyseessähän on yksityinen firma. Viime vuosina uutisista on voinnut lukea, että heteroparien hoito määrät on laskenut kun taas itsenäisten naisten ja naisparien hoito määrät on kasvussa... Eli onko heillä varaa kieltäytyä hoitamasta meitä? Ei asiakkaita, ei tulosta...
Pakko tulla vielä avautumaan, kun luin juuri että eräs lempibloggareistani on raskaana. Muistelen hänen kirjoittaneen muutama vuosi sitten, että eivät aio hankkia lapsia miehensä kanssa. No nyt on toisin. En tiedä, miksi tämä kolahti muhun näin kovasti, eihän muiden onni todellakaan ole multa pois. Koko ajan vaan kasvaa se turhautuminen, että koska minä saan? Ja entä jos se lapsi ei tuokaan onnea? Ja tuokin lienee huono ajatus, eihän sen lapsen sitä onnea pidä tuoda, vaan syntyä onnelliseen tilanteeseen. Taas mietityttää, uskallanko lähteä koko touhuun... :'(
Hei, onneksi selailin sattumalta. Viime vuosina lukenut tätä sivusta aktiivisesti, en osallistunut. Roohin en ole päässyt (saanut yhteyttä - luultavasti oma osaamattomuus).
Rohkeasti yhteyttä jos on itse varma haluamastaan. Itselläni ensimmäinen IUI luultavasti maanantaina tai tiistaina, riippuen ovulaatiosta (luonnolliseen kiertoon). Kerron teille myöhemmin kuulumisia.
Rahasta on pakko mainita, että kannattaa varata paljon. Itse en vielä tietenkään tiedä mihin summiin päädytään. Itselläni "kaikki ok" ja ei raskautumisyrityksiä aiemmin. Eka iui vasta tulossa (lue ei maksettu kun ei ole tehty) ja rahaa mennyt nyt 2947.
Rohkeasti yhteyttä jos on itse varma haluamastaan. Itselläni ensimmäinen IUI luultavasti maanantaina tai tiistaina, riippuen ovulaatiosta (luonnolliseen kiertoon). Kerron teille myöhemmin kuulumisia.
Rahasta on pakko mainita, että kannattaa varata paljon. Itse en vielä tietenkään tiedä mihin summiin päädytään. Itselläni "kaikki ok" ja ei raskautumisyrityksiä aiemmin. Eka iui vasta tulossa (lue ei maksettu kun ei ole tehty) ja rahaa mennyt nyt 2947.
Viimeksi muokattu: