Hei kaikki, ilman kumppania lasta yrittävät ihanat naiset!
Löysin teidät sattumalta ja tuntuu, että täällä olisi hirmuisen mukava vaihtaa ajatuksia - antaa ja saada tukea. Tämä asia kun on sellainen, että ainakin henkilökohtaisesti en halua siitä kovin monelle läheisellekään kertoa ennen kuin maha suloisesti pyöristyy... Seison vasta polun alkupäässä ja tavallaan risteyksessä. Tässä risteyksessä olen seissyt vuosia, olenhan pian 35. Olen sitä kumppania odottanut. Välillä etsinyt, välillä ollut etsimättä. Lopulta koittanut hyväksyä sen, että itsekseen tässä sitten kai elämä on eleltävä.
Hetken sitä jaksaa "olla tyytyväinen" sinkkuelämään ja ajatella, että minullahan on kaikki hyvin. Mutta kun ei ole. Niin kovasti haluaisi rakkautta saada ja antaa. Ei siihen riitä äidin ja isän tai sisarusten rakkaus, ei ihanat ystävät eikä työhön tai harrastukseen uppoutuminen. Voi olla, että ajatus on itsekäs, mutta haluaisin niin kovin, että minulla olisi jotain ikiomaa. Jotain josta huolehtia ja jolle opettaa niitä kivoja asioita, joita sain itse lapsena kokea.
Polun alussa siis ja risteyksessä, tai oikeastaan olen jo valinnut, mihin suuntaan risteyksestä käännyn. Olen jo muutamia vuosia pohtinut lapsen hankkimista yksin ja nyt minusta tuntuu, että aika olisi sille kypsä. Elämä vaan jotenkin polkee paikoillaan ja on vahva tunne, että nyt tai ei koskaan! Muistan, kun vuosi sitten kävin gynegologilla ja keskustelimme asiasta. Silloin en olisi vielä ollut aivan valmis. Nyt olen.
Varasin tänään ajan yksityiselle klinikalle ja tapaan lääkärin 8. tammikuuta. Tuntuu hyvältä, että olen tehnyt päätöksen ja jatkanut matkaa risteyksestä eteenpäin. En ole tästä kertonut kuin yhdelle ihmiselle, tukihenkilölleni. Olen jo itseasiassa muutamia vuosia sitten pyytänyt häntä tuekseni ja mukaan synnytykseen, jos sen aika koittaisi. On ihanaa, kun on tukena ihminen, joka on itse kahden lapsen äiti ja joka on täysillä mukana tällä matkalla. Olenkin jo päättänyt, että hänestä tulee miehineen lapseni kummeja, jos vaan tärppää..
Ajatuksia, joita haluaisin jakaa teidän sielunsiskojen kanssa on tietysti paljon ja matkan varrella niitä varmasti tulee liuta lisää. Tällä hetkellä askarruttavat tämmöiset asiat:
- miten suuri paukku hoidot ovat taloudellisesti?
> netistähän kyllä näkee klinikoiden hinnastoja ja tietysti hintaan vaikuttaa se, mitä tehdään, mutta miten on esim. kela-korvausten laita, saako niitä tämmöinen "yksityisyrittäjä", ilman miestä.
- miten muut ovat toimineet kertomisessa läheisille siitä, että tämmöinen projekti on vireillä? oletteko kertoneet ja kenelle ja missä vaiheessa? onko ollut tukihenkilöä jakamaan matkan rasituksia ?
Kaikenlaiset vinkit olisivat kullanarvoisia teiltä, jotka olette jo edenneet polkua pidemmälle.
Kirjoitellaan!
Signe
:flower: