Yksinäinen nainen keinohedelmöityksessä?

Vieläkös pääsee joukkoon mukaan? Itselläni on toukokuussa syntynyt, inssillä alkunsa saanut poika ja nyt jo pienoinen vauvakuume... :) Inssit olivat Tampereen Avassa ja vaikka mitään vikaa ei ole, niin vasta kuudennella yrityksellä tärppäsi. Jos ei olisi tärpännyt, niin lääkäri suositteli vielä seitsämättä inssiä (!) ja vasta sitten siirtymistä koeputkihedelmöitykseen. Rahaa meni aika hirmuisesti, varmaan n.5000 euroa. Lääkkeistä sain kelakorvaukset suoraan apteekista, eikä Kelasta ole niistä mitään kyselty. Follikkeliultrissa kävin muualla ja myös niistä sain kelakorvaukset. En uskaltanut Avan laskuja Kelaan lähetellä kun ajattelin, että näin saan korvaukset edes jostain. Siis tarkoitan, että tavalliset gynelaskut ja lääkkeet hyväksyttiin Kelassa kun ei tiedetty, että käyn yksikseni hoidoissa.
Olen aina silloin tällöin ketjua lueskellut, mutta vauva-arki on pitänyt senverran kiireisenä etten ole kerennyt kirjoitella ja nyt en muista mitä kaikkea piti kommentoida. Ainakin sitä on ihmetelty, että miksi psykologit suosittelee, että lapsen alkuperä pidetään salassa sivullisilta. Mulle psykologi sanoi syyksi sen, että lapsi EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA saa kuulla asiaa muilta tai mitään vihjailujakaan ennenkuin äiti on sen kertonut. Muuten menee luottamus kokonaan. Aivan pienelle kun asiasta ei varmaan kannata puhua, saattaa joku "hyvää tarkoittava" naapuri jotain lapselle tokaista, ennenkuin äiti kerkiää asiasta puhumaan.
 
Jennuli Mielelläni minäkin kerhoon mukaan tulisin.
Minäkin ihmetellyt miksi psykologi suositteli, ettei hirveän laajalle piirille lapsen alkuperästä kertoisi. Ranjanan kertoma syy on ihan mietintää aiheuttava. Jos voisit Canoe vielä uudestaan psykologille mennessäsi kysellä häneltä perusteluja asiaan. Mielenkiintoista tietää tuleeko samat perustelut.
Tänään aukiolotutkimuksessa. Kaikki oli ok ja vaikka mitään syytä siihen, että ei olisi, ei ollut, niin silti sitä jossain takaraivossa pieni epäilys oli, että mitäs jos jotain on pielessä. No nyt sekin on selvää ja eikun ovulaatiota bongaamaan.
 
Ranjana tervetuloa mukaan.

Olen itsekkin miettinyt samaa asiaa, on vaan kerrottava heti lapselle itse ettei vaan kukaan mummo,naapurin täti tai muut lapset tai kukaan ulkopuolinen pääse vihjailemaankaan asiasta lapselle miten sen sitten kertoo jos joku ehti ennen äitiä.
 
hei kaikki ketjulaiset,etenkin työ aktiivit, ollaan siirrytty jutustelemaan suljetellu kerhosivulle, sinne pääsee mukaan kaikki jotka ovat oikealla asialla, pyytämällä minulta salasanaa ja täyttämällä kaavakkeen, uudet vasta palstan löytäneet; ketään ei rajata ulkopuolelle, mutta kannattaa selata tämä pitkä ketju läpi ensin niin sen perusteella varmasti tiedät ollaanko myö etsimääsi vertaistukea, varmasti myös tässä ketjussa saa vastauksia kun niitä esittää

aurinkoisia syyspäiviä kaikille!!!
 
Tietääkö joku onkohan ykstyisellä yksinäisenä tehdyt hoidot pois julkisen hoidoista jos myöhemmin yrittäs jonkun kanssa? Vai katotaanko ne hoitokerrat alusta periaatteessa jos mies on eri (eikä aiempia hoitoja julkisella)?
 
Risukasa, eikös tuolla Hoitojen määrästä -ketjussa joku kirjoittanut, että ainakin pariskuntana yksityisellä tehdyt hoidot lasketaan myös mukaan julkisen puolen kertoihin?

Tuosta itsellisen naisen hoitokertojen laskemisesta en osaa sanoa mitään, kun en ole sellaista vaihtoehtoa edes ajatellut. Saisikohan asiasta selkoa soittamalla julkisen puolen klinikalle ja kysymällä sieltä lisätietoja?

Asiasta ihan ananakseen, semmonen juttu tuli tässä mieleen, että vaikka me jatketaankin juttua enemmälti nyt tuolla privapuolella, tätäkin ketjua kannattaa käydä tökkimässä ylöspäin, jotta palstalle osuvat uudet itselliset naiset vois löytää meidän porukan helpommin. =)
 
Risukasa, suosittelisin tutkimaan eri klinikoiden hinnastoja netissä ja päättämään sen perusteella, mihin kannattaisi mennä.

Väestöliitto on taas päivittänyt hinnastoaan 1.10. alkaen, Hesan klinikan hinnat löytyy täältä:
http://www.vaestoliitto.fi/lapsettomuus/hinnat/

Ovumian hinnasto:
http://www.ovumia.fi/pdf/19Hinnasto_2008_for_web_sept.pdf (PDF-tiedosto, vaatii avautuakseen Adobe Acrobatin tai Acrobat Readerin, jälkimmäisen voi ladata netistä ilmaiseksi)

Fertinovan hinnasto:
http://www.fertinova.fi/hinnasto.htm

Felicitaksen hinnasto:
http://www.felicitas.fi/suomi/hinnasto/hinnasto.aspx

In-Tiimin hinnasto:
http://www.in-tiimi.fi/index.php?sivu=48&p=48

Ava-klinikan hinnasto:
http://www.avaclinic.com/index.php?4 (valitse pudotusvalikosta Turku tai Tampere)

Siinä nyt aluksi linkkejä, joissa voit tutustua eri klinikoiden hinnastoihin.
 
Leena77, aijaa?! Eiks ne näy missään? :eek: No eihän mun sitten kannata kertoo julkisen polilla että oon suunnitellu hoitoja yksityisellä..! Eli vien itse tiedot julkiselta sinne toiselle klinikalle, koska enhän voi pyytää niitä siirtään tietoja sinne. Se ongelma siinä kans vähän on että yksityinen klinikka on samassa kerroksessa/tilassa julkisen kanssa, eli ne näkee että käyn siellä.. :ashamed: vaikka mistä ne tietää millä asialla siellä käyn. Ehkä ne on unohtanukin mut tai henkilökunta vaihtunu jo siinä vaiheessa jos myöhemmin menisin taas julkiselle..toivottavasti.
Kuinkas tuolla hoitokertojen määrä -alotuksessa pohdittiin että yksityisen hoitokerrat vähennetään julkisen hoidoista, niin miks ihmeessä kukaan kertoo edes niistä jos ne ei saa sitä mitenkään tietoonsa..?

Kiitos linkeistä Evenstar! :flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja risukasa-:
Leena77, aijaa?! Eiks ne näy missään?
Kuinkas tuolla hoitokertojen määrä -alotuksessa pohdittiin että yksityisen hoitokerrat vähennetään julkisen hoidoista, niin miks ihmeessä kukaan kertoo edes niistä jos ne ei saa sitä mitenkään tietoonsa..?
Eiköhän se liene Kela, joka tätäkin asiaa vahtii. Mutta itsellisenä kun et saa kela-korvauksia mistään niin eipä sinne sitten tietokaan mene, ellet itse sitä levitä. Ei siis tietysti kannata. ;)
 
Siria, ainiin juu, Kela.. enhän tosiaan sieltäkään hae mitään, hyvä pointti! ;)

Eli siis julkinen poli ei voi saada yksityisiltä musta mitään hoitotietoja.. vaikka ois nähnykin että käyn siellä..? Mut mites kun joudun hommaan niitä kalliita piikkilääkkeitä ja jos niistä saa korvausta (?).. eli menis jonkinlainen tieto kuitenki kelalle niin saako julkinen kelalta jotain tarkempia lääketietoja että hankittu esim. menopuria.. niin alkaa kyseleen että mihin on hankittu :| mut voishan tota käyttää ilmankin inseminaatioo, eiks tota jokkut käytä kotioloissakin yrittäessä..?
Yleensäkö kelasta tallentuu suoraa tiedot johonki julkisen järjestelmään että ne näkyy siellä jos on saanu hoito (tai lääke)korvausta, vai miten ne sen yleensä näkee?
 
Alkuperäinen kirjoittaja lennu1:
Mukava nähdä, että meitä itsellisiä lapsen hankkijoita tai siitä kiinnostuneita on monta. Me ollaan pienen porukan kanssa tavattu muutaman kerran. Kaikilla on yksi lapsi tai joukossa on joku joka on hankkimassa sisarusta lapselleen. Ehkä meidän pitäisi kerätä porukka yhteen? Kyselen meidän seuraavassa tapaamisessa onko kukaan kiinnostunut siitä, että porukkaa on lisää. Mielestäni on tärkeää saada vertaistukea ja myös lapselle tärkeää nähdä, että on muitakin lapsia joilla ei ole isää.
Heips, palaan tähän. Oliko tämä nyt sama porukka, jonka tapaamisesta katanneli mainitsi? Jo lapsellistuneena minua kovasti kiinnostaisi tutustua muihin "isättömiin" ja jutustella yksinhuoltajuuden käytännön kysymyksistä ilman että se on ongelmalähtöistä, katkeruuden ja itsesäälin värittämää niinkuin muilla yh:illa tuppaa olemaan... Myös näistä ketjun keskusteluista olen huomannut, että mulla ei "kertomisen" suhteen olekaan niin selvät sävelet kuin luulin, ja tästäkin kuulisin mielelläni lisää kokemuksia (kiitos Wilma!).
 
EVENSTAR Asiasta ihan ananakseen, semmonen juttu tuli tässä mieleen, että vaikka me jatketaankin juttua enemmälti nyt tuolla privapuolella, tätäkin ketjua kannattaa käydä tökkimässä ylöspäin, jotta palstalle osuvat uudet itselliset naiset vois löytää meidän porukan helpommin. =)

Puhut asiaa :wave:
 

Yhteistyössä