Yksinäinen nainen keinohedelmöityksessä?

Heippa, olen uusi "jäsen" tässä ryhmässä (selvästikin, kun en edes vielä taida holdata tätä kirjoittamista ).

Olen lukenut lähestulkoon kaikki tämän viestiketjun viestit ja aikomuksenani on yrittää lapsen saamista itsenäisesti. Olen aivan alkutekijöissä, vaikka melkoisen paljon lukenut aiheesta ja pitkään jo miettinyt tätä mahdollisuutta, sillä sellaista sopivaa isäehdokaskumppania ei valitettavasti ole syystä tai toisesta osunut kohdalle. Olen 33-vuotias enkä ajatellut odotella kovin kauaa vaan nyt on aika ryhtyä tuumasta toimeen ja selvittää, josko minun on mahdollista tehdä tämä "prosessi" yksin.

Suurin toiveeni on oma perhe, oma lapsi, joten nyt jo jännittää ihan hurjan paljon, vaikka ihan vain tähän viestiketjuun liityin.

Mitä klinikkaa suosittelette pk-seudulla?

 

Hormooneista: mulla käytössä letrozol, aina kp2-6 syön kaksi kertaa päivässä, ja hyvin onkin kasvattanut follia, yhden tai kahden vasteella.

Klinikka pk seudulla: Mun vanhemmat lapset on aikanaan tehty Fertinovalla, mutta nykyisin toki suuri osa henkilökuntaan vaihtunut. Siellä olen kokenut kuitenkin ihan hyvän palvelun mutta minusta lääkäreissä vaihtuvuutta. Luovutin siellä munasolujakin viime vuonna.

Itse kuitenkin siirryin Dextraan jossa lääkäri kyllä tosi kiva, siellä toimii myös lääkäri joka minunlasten aikaan oli fertinovalla. Hinnoissakin on eroa joten se myös oli syy Dextraan.
Nyt tosin ensimmäinen kerta koti-inseminaatiolla, joten en käy klinikalla tällä hetkellä.
Nyt DPO 1

 

Tervetuloa joukkoon mimosa16! Me ollaan täällä ihan kilttejä, niin että ei kauheasti tartte jännittää Ei vaan, kyllä muakin jännitti, kun ekan viestin laitoin, se oli kuitenkin melkein ensimmäinen konkreettinen asia matkalla (toivottavasti) sen oman vauvan saamiseen. (Mulla on muuten joku ihme taikausko, että pitää aina tulevasta lapsesta puhuessa muistaa mainita, että toivottavasti/mahdollisesti/jos onnistun tulemaan raskaaksi, ihan niin kuin siitä asiasta varmana puhuminen jotenkin sotkis koko jutun... )

Voi hitsi marsu85, kun ei tässä kierrossa onnistunut! Toivottovasti seuraavalla kerralla sitten! Mulla on vähän samanlainen olo, uuteen kiertoon... Tai siis mun kroppa elää kyllä jotain ihan omaa elämäänsä. En sit kuitenkaan jaksanut odottaa viralliseen testipäivään, vaan tein testin keskiviikkona (dpo13) - odotetusti nega, koska silloin myös maha kramppasi aika paljon ja tuli pikkaisen tiputteluvuotoa. Sen jälkeen ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään. Mulla on välillä vähän kuukautisia ennakoiva olo, mutta enimmäkseen ei mitään. Tein eilen toisen raskaustestin ja nega oli sekin. Tänään aamulla oli taas vähän tiputtelua, mistä normaalisti olis seurannut kunnon vuodon alkaminen, mutta nyt taas ei mitään... En usko, että oon raskaana, mutta kai mä teen tänään vielä yhden testin, tai viimeistään huomisaamuna. Nyt on dpo16, niin että pitäis sen testissä jo näkyä, jos olen raskaana.

Mulla on tässä yrityksessä käytössä myös Lugesteron, en tiedä voisko se aiheuttaa tän kaiken omituisuuden... Niin, ja oliko se marsu85, joka kyseli hormoneista, mulla on tuon lugersteronin lisäksi siis käytössä Letrozolit ja Pregnyl.

Multa otettiin verikokeina vaan perusverenkuva ja kilpirauhanen. Infektioverikokeita ei ollenkaan, mitä vähän ihmettelin - onko teillä muilla otettu nekin?

 

Niin ja pikaista paranemista pallero79, keuhkokuume on aika kova tauti!

 

Noi infektiotestit taitaa olla vaan ivf/icsi-hoidoissa, kun käsitellään ja ehkä myös pakastetaan hoidossa kävijän soluja ja niistä saatuja alkioita, niin jos niissä ois jotain hepatiittia tms. niin vois tartuttaa muitakin. (?)

 

Mä kävin ite otattaa noi infektiokokeet ennen hoitojen alkua. Mä aloin popsimaan nyt tähän kiertoon Letrozolia. En tiedä onko tuolla itsestään kovin suurta vaikutusta?
Iiris80, tapahtuuko sulla ovulaatiota sitten normaalisti? Ite miettiny noiden hormonien vaikutuksia. Kun mulle tosiaan on tehty 2 ensimmäistä inseminaatiota luomukiertoon, niin oon sitten miettiny, että olisko jonkinlaista lääkitystä kannattanut olla. Lääkärin mukaan ei, koska ovulaatio tapahtuu muutenkin säännöllisesti.

Entä kuinka monta inseminaatiota olitte ajatelleet kokeilla? Entä onko siirtyminen sitten muihin hoitoihin, jos inssit ei tuota tulosta?

 

Aina oppii uutta, mä olen aiemmin aatellut että kaikilta otetaan hoitojen alussa tyyliin kaikki maholliset kokeet, siis että olisi pakko ottaa
Vaan ilmeisesti ei ihan niin menekään sitten.

Itse olen ajatellut että ehkä kokeilisi 2-3 inseminaatota. Ja sitten viimeistään IVF. Riippuu kyllä lääkärin mielipiteistä, vielä ole ensikäyntikään takana... siellä varmaan selvinnee mitä hän arvelee kannattavaksi. Mutta mulla onkin nää vaivat sellasia että heikentää mahiksia onnistumiselle, ei tee mieli kauaa noilla insseillä mennä.

 

Minä olin päättänyt mennä insseillä niin kauan kunnes lääkäri ehdottaa jotain muuta, ja viidennellä yrityksellä tärppäsi. Alkuun söin Letrozolia, ja kun se näytti tehoavan vähän huonosti, siirryttiin Bemfolaan (päivttäinen hormonipiikki). Lääkäri sanoi, että samaa lääkettä käytetään IVF:ssä, tosin isompina annoksina, ja tämä olisi nyt sitten treeniä jos jatkossa pitää siirtyä IVF:ään. Tuosta ensimmäisestä Bemfola-kierrosta tärppäsi inssillä, joten vältyin onneksi IVF:ltä. Onhan inseminaatio niin paljon helpompi ja mukavampi kuin IVF, joten olen tyytyväinen, ettei lääkäri ehdotellut IVF:ää aiemmin. Selvästi lääkäri kyllä jo vihjaili IVF:ään siirtymisestä.

Sanoisin, että kysykää lääkäriltä mitä mieltä hän on, että kuinka monta kiertoa juuri sinun kannattaa kokeilla inssejä. Siinä painaa ikä ja mahdolliset ongelmat hedelmällisyydessä, joten joidenkin kannattaa yrittää pidempään insseillä, ja joidenkin kannattaa siirtyä heti IVF:ään.

Minulta otettiin verikokeita kierron alussa, joista näkyi kuinka paljon munasoluja on jäljellä ja kuinka paljon eri hormoneja on veressä. Samoin vaadittiin sukupuolitautien testit, ilmeisesti siksi, että ne aiheuttavat myös lapsettomuutta. Minulla oli puhtaat testit tehty alle puoli vuotta aiemmin, joten kannoin leimatun todistuksen klinikalle, ja siinä se. Lisäksi olisi pitänyt tehdä verikoe ovulaation jälkeen kierron loppupuolella, jälleen olisi mitattu hormonien määriä, mutta en ovuloinut tuossa kierrossa ollenkaan, joten tuota testiä ei minulle tehty. Sen sijaan sain lääkkeet (Terolut), joilla saadaan kuukautiset alkamaan, koska jos ei ovuloi, ei kuukautisiakaan välttämättä tule hetkeen. Ja sain myös Letrozolit, koska luomuna ei ole järkeä yrittää yhtään kertaa, jos luomuna ei ovuloi ollenkaan.

 

Ojoi alkaa jo jännittää...
Tällä viikolla olisi eessä ensikäynti.
Nyt sitten kovasti jo mietiyttää mitä siellä puhutaan, onko se vaan esilomakkeen läpikäyntiä vai mihin kaikkeen sitä valmistautuu henkisesti x)

 

Ojoi alkaa jo jännittää...
Tällä viikolla olisi eessä ensikäynti.
Nyt sitten kovasti jo mietiyttää mitä siellä puhutaan, onko se vaan esilomakkeen läpikäyntiä vai mihin kaikkeen sitä valmistautuu henkisesti x)

Kerrohan sitten, millainen oli ensikäyntisi. Itse varasin hedelmällisyysneuvolaan ensikäynnin muutaman viikon päähän. Haluan tietää, mikä koko prosessi kohdallani olisi, niin voi ehkä vähän alkaa pohdiskella juttua enemmän aikataulunkin suhteen.

 

Tamlin, kiva kuulla onnistumisista! Ilmiselvästi kahdenkin kanssa selviää itsellisenä niin hyvin, että kolmaskin saisi tulla Mä juuri edellisessä viestissäni epäilin, miten mahtaisin kahden kanssa selvitä, niin että kiva kuulla että se on mahdollista Ja onnea kolmannen yritykseen! Mitä kaikkea luovuttajasta muuten saa tietää, jos tilaa Tanskasta noin kun sinä teit? Itsekin mietin, että pituus, hiusten väri ja silmien väri eivät kyllä ole ne tärkeimmät asiat mitä luovuttajasta haluaisin tietää, jos saisi valita, mutta totesin sitten että riittäköön.

Luovuttajasta saa tietää todella laajasti ja onko hänellä sisaruksia (millainen perhe), uskomus ja elämän asenne. Luonne/psykologisesti. Tällä luovuttajalla oli itsestään 9v-10v kuva eli näkee hyvin tulevat piirteet lapsillansa. Geeniperimän ja koulutuksen ja sairaudet isovanhempien asti. Kaikki mahdolliset kopioin cd:lla lapsilleni. Saavat sitten kun haluavat tuon cd:n. Myöskin äänihaastattelu löytyy. Ja miksi lähtenyt luovuttamaan ja entäs jos häneen myöhemmin otetaan yhteyttä, mitä hän on siitä mieltä jne. Millainen lapsi ollut ja millainen lapsuus.

Plussa tuli alkiosiirrosta ja la olisi siinä 8.7.2017. Ultratarkistus vkolla 47 ja neuvolatädin kanssa puh.aika ensiviikolla (luokitellaan ensikäynniksi). Nyt vielä jatkan Progynovan ja Lugestronin käyttöä, jotta varmasti pysyy matkassa. Jännittäähän se kieltämättä, kuinka pärjään ja saan arjen pyörimään kolmen kanssa, kun nuorimman ja tulevan ikäero 2v2kk. Ensimmäisen ja toisen välillä on/oli kuitenkin 4,5v.

 

Olipahan ihan jännittävä tuo ensikäyntini.
Tunnin verran kovaa kyseenalaistamista, mietintää miksi haluan lapsen, kritisointia nuoresta iästäni yms. Ja useaan otteeseen tuli esille että lapselle on kuitenkin aina parempi kun on kaksi vanhempaa, niin ongelmissa kuin iloissa. Kuulemma se parisuhteen ettiminen olisi tärkeää, kun nuorena on vielä aikaakin hyvin.

Vaan ihan ok fiilis tosta jäi, käytiin muitakin juttuja läpi lyhyemmin, siis kuten vaikka jaksamista jos lapsi on sairas, tukiverkkoja ja tollasia... ihan vähän apea olo ehkä jäi, tuli olo että olen vähän kummallinen kun "näin nuorena" lähen tälle tielle tms. Paikkana vaikutti kuitenkin kivalle.
Mutta kuulemma ihan iästä riippumatta tuo lääkäri kyseenalaistaa vastaavissa määrin kaikki yksin liikkeellä olevat, että ihmiset tietää mihin ryhtyvät. Hienoahan se on, että se varmistetaan.
Noh nyt sitten seuraavana vuorossa psykologikäynti jokusen viikon päästä, kattoo miten sitten etenee. Ilmeisesti noita psykologikäyntejä tulee kaksi ,muuta vielä tiiä...

 

Täällä jatkuu kropan omituinen toiminta. Tänään on dpo20 (eli kp33), kuukautisia ei näy edelleenkän ja joka-aamuisessa raskaustestissä aina hyvin selvä nega, ei edes haamun aavistusta... Mun kuukautiset ei siis yleensäkään ole aina säännölliset, mutta tämä on kyllä siitä omituista, että viimeisen viikon verran on ollut jo sellainen olo että ihan kohta alkaa kuukautiset, mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu. Äh, miksei kroppa vaan voi toimia jotenkin säännöllisesti! Voiko tää kaikki johtua niistä Lugesteroneista, jotka alotin inssin jälkeen tukemaan loppukiertoa? Mikään muu ei ole muuttunut aiempaan.

Marsu85, mulla heittelee tosiaan kierron pituus aika lailla ja lääkäri arveli, että todennäköisesti ovulaatiokaan ei tapahdu joka kierrolla. Siksi siis nuo Letrozolit ja Pregnyl sitten munasolu irroittamaan. Mule ei kyllä ole niistä tullut mitään muita oireita kuin ihan kamala turvotus ennen ovulaatiota.

Mulle sanoi lääkäri jo heti alussa, että hän suosittelisi kolmea inssiä ja sitten siirtymistä IVF:ään, jos ei tärppää. Nyt olen kyllä alkanut miettiä, että jos pitäisin ensi kuun taukoa hoidoista ja sitten tekisi jo sen IVF:n kolmannen inssin sijaan joulukuussa. Täytyy puhua tästä lääkärin kanssa, kunhan nyt nämä mun kuukautiset suostuisi vihdoin alkamaan ja pääsisin soittamaan klinikalle. Ja kun näkee, mihin kohti joulukuuta ovulaatio sitten osuisi.

Justhope, onpa sinulla ollut kuulustelu ensikäynnillä! Ei kovin kivan kuuloinen suhtautuminen tuo, että kyseenalaisti sun iän perusteella (minkä ikäinen sä taas olitkaan, et varmaan ihan teini kuitenkaan? ) tai itsellisenä naisena hoitoihin lähtemisestä. Mulla ei ole klinikalla kukaan missään vaiheessa kyseenalaistanut sitä - psykoterapeutin kanssa keskusteltiin kyllä siitä, mitä ongelmia ainoana vanhempana oleminen voi tuoda ja mitkä omat tukiverkostot on, mutta ei mitenkään ikävässä hengessä. Mä oon toisaalta kyllä jo sen ikäinenkin (36), että kovin kauaa ei enää voi vaan käskeä etsimään parisuhdettakaan, mutta silti. Toivottavasti psykologin käynti on kivempi!

 

Äh, aina jää jotain sanomatta... Onnea Tamlin plussasta!

 

Iiris80, juu kyllä mä sinänsä tuon lääkärin suhtautumisen silleen ymmärrän, eihän mulla ole mikään kiire ikäni puolesta.
Se on vaan se, kun en vain ees haluisi siihen tilanteeseen että olisi kiire iän takia... mieluummin saisin sen lapseni nuorena. :/
Ja ihan 25v olen. Ja jos itse hoitrumbaan asti pääsen niin ehinhän minä 26v täyttää ennen lapsen tuloa vaikka tärppäisi heti, saati jos ei tärppää... Enkä nyt ylipäätään käsittääkseni ihan nuorin tähän ryhtynyt ole.
Mutta tokihan tuo tekee van työtään. Hyvähän se silleen on että tarkistetaan onko varmasti tietoinen mihin ryhtyy.
Saa nähä mitä se psykologi ajattelee.

 

Olikos tuo kyseenalaistamiskokemus Helsingin Väestöliitosta vai onko Suomessa jokin muukin klinikka, jossa tuollaista harrastetaan? Samoin ihmettelen, miksi sinulle tyrkytetään kahta psykologikäyntiä... ei minulla ollut kuin yksi, eikä sielläkään kukaan pyrkinyt tätä valintaani kyseenalaistamaan, vaan enemmän puhuttiin siitä, miten isättömyyteen kannattaa suhtautua.

Jos saat asiatonta kohtelua, vaihda klinikkaa.

 

Susanna38 juu oikein arvasit, juuri se klinikka on kyseessä.
En minä kohtelua asiattomana kokenut, lähinnä vain astetta kovempana kyseenalaistamisena. Tosin ehkä olin hieman varautunutkin juuri tuohon ikään tarttumiseen, ehkä se siksi ei tunnu sillä tavalla pahalle?
Mutta joo, sain sen käsityksen että noilla olisi ihan suht useinkin tapana laittaa kaksi psykologikäyntiä. Varmaan siinä on takana ajatus että pystyy käymään asiat ihan kunnolla ajan kanssa läpi.
Ainakin lääkäri sanoi että psykologin luona olisi sitten enemmän tarkoitus miettiä isättömyyttä, lapselle kertomista yms. Ja kuulemma sitäkin olisi hyvä miettiä että kun ei ole sitä parisuhetta elämässä onnistunut hankkimaan, jotain senkin läpi käyntiä kai jossain määrin sitten käytävä läpi. Ehkä se on sitä lekurien kokonaisvaltasempaa ajattelua, hassulta tuntuu itsestä mutta en minä pane vastaan kunhan asiat etenee.
Mutta joo, pitää katella miten homma jatkuu. Aiemminhan juuri mietin tän ja Fertinovan välillä kummalle mennä, kun tästä oli kuullut että suhtautuminen voi olla hieman jyrkempi itsellisiin.
Vaan kun hinnathan täällä on alhaisemmat... että kattoo nyt, jos homma näitten pohtimiskäyntien jälkeen oisi vähemmän kyseenalaistavaa ja siinä mielessä mukavampaa.
Mutta ainakin kun pari paperia täytin käynnin jälkeen hoitajan kanssa jäi ihan hyvä fiilis paikasta, hoitaja oli tosi mukava. Vaikka ehkei se vain tiennyt että olen yksin... x)

Seuraavana tavoitteenani on kyllä josko saisin puhuttua tästä projektista vanhemmilleni. Saisivat sulatella asiaa sitten rauhassa ja ehkä sitten tuolla klinikallakin olisi suopeemi suhtautuminen, kun tukiverkot olisi ns. alusta asti hommasta tietoisia yms.

 

Hmm hei miten te, jotka olette olleet lapsen alkuperästä ja hoidoista avoimia perheellenne (vanhempanne, sisaruksenne...), olette ottaneet aiheen puheeksi? Ennen kaikkea jos olette puhuneet asiasta jo ennen kuin lapsi on jo tulossa
Eli miten olette ylipäätään aloittaneet aiheesta puhumisen? Miten otatte sen puheeksi? Onko koko aihepiiri tullut läheisille teiltä ns. puun takaa?
Voisin kuvitella ettei kaikilla läheiset ees vättämättä tiiä että tälläinenkin vaihtoehto nykyään lapsenhankkimiseksi on niin sekin vaikuttaisi, miten siitä silloin kertoo.
Vaikka ohan tuosta tietty jonkin verran lehtijuttuja ollut hesariakin myöten. Musta ne lehtijutut vain on vähän negatiiviselta kantilta usein olleet, painottuu lähinnä ne raha-asiat ja ja hoitojen kalleus muut, harvassa asiaa lähestytään sen kautta mitä se itsellisenä lapsen kasvattaminen on. Tosin useinhan niissä haastatellutkin ovat vasta juuri lapsen saaneita, eli hoidot ja niistä kertominen on se päällimmäinen asia mielessä. Mutta ei ne minusta avaa itse vanhemmuutta tuossa tilanteessa, niin ei ehkä silleen kuitenkaan kerro aiheesta lopulta syvemmin.

 

@justhope Mulla sisko tietää yrittämisestä, mutta hän onkin ollut ihan alusta asti mukana ja tukena. Minä olen elänyt vain naisten kanssa joten aijemmatkin lapset on saaneet alkunsa inseminaatiolla, joten siinä ei ole uutta kerrottavaa suvulle, mutta uskon että tämä yksin tähän ryhtyminen ja vielä neljäs lapsi niin se on asia jota mun äiti ei sulata ihan helpolla... tätä olen miettinyt kovasti miten ihmiset oikeasti suhtautuu kun teet lapsen tarkoituksella yksin.
Minä otan asian puheeksi vasta jos raskaudun ja alkurasauden ultra ohi. Mutta en vielä tiedä miten. KUnhan vain raskautusin

 

Minä kerroin kavereilleni jo ennen ensimmäistä inssiä, läheisille työkavereille ensimmäisen inssin jälkeen, ja kaikki olivat iloisia. Vanhemmilleni kerroin vasta parin inssin jälkeen, kun äitini taisi taas vihjailla, että jos aikoo lapsia saada, pitää ne hankkia ennen kuin ikä tulee vastaan. Tiesin kyllä, että vanhempieni mielestä lasten hoito ja kasvatus onnistuu täysin hyvin pelkältä äidiltäkin. Vanhempieni mielestä tähän puuhaan olisi pitänyt ryhtyä aiemmin ja olen kyllä siitä samaa mieltä. Syy, miksi en heti kertonut vanhemmilleni oli se, että tuosta alkoi jatkuva pommitus joko-tärppäsi-kysymyksillä, ja toisaalta tästä itsellisestä lastenhankinnasta on ollut puhetta jo lähes 30 vuotta sitten, joten tiesin, että vanhempani hyväksyvät asian ja auttavat jos tarvetta tulee. Vanhempani ovat aina sanoneet, että jos tulen vahingossa raskaaksi ja haluan pitää lapsen, he auttavat. Ja että lapsen voi varsin hyvin tehdä itselleen vaikkei aviomiestä löytyisikään.

Julkisesti en asiaa mainostanut ennen nt-ultraa viikolla 20, koska siihen asti pidin mahdollisena, että ultrissa löytyy jotain ja raskaus pitää keskeyttää. Tosin tuohonkin äitini totesi, että keskeytyksestä voi olla vaikeampi selvitä, jos sen yrittää pitää salassa, tai jos raskaus on siihen asti ollut salainen. Eli ympäriltä saa enemmän tukea, jos kertoo asiat sitä mukaa kun ne tapahtuvat, vaikka alussa mikään ei olekaan varmaa.

 

Kiitos kun kerrotte kokemuksistanne Lisää vaan muiltakin!

Minulla kaikki hyvät ystävät on jo useemman vuoden ajan tienneet että harkitsen tätä vaihtoehtoa. Nyt jo kertonut heille että hoitoihin meen, toki mikään vielä varmaa ole kun on nuo psykologijutut yms mutta niin... heille oli ihan ongelmatonta puhua aiheesta, luontevaa alusta asti.
Suurin haaste on tuo vanhemmille asiasta puhuminen. Juuri tuo kun asiaa ei lopulta olisi hyvä salata jos jotain sattuu - koen että olisi hienoa että ovat alusta asti tietoisia mitä teen.
Uskon kyllä että lapsi otettaisiin enemmän kuin innoissaan vastaan, mutta tiiän että noilla on hieman vanhanaikaista tuo perhemallin ajattelu, ja on tullut selkeästi aika ajoin puheissa ilmikin.
Juuri sen myötä on hankaluus, miten asiasta tässä vaiheessa puhua. Uskon että jos lapsi olisi peräsin vahingosta, jolle ei mitään enää voi, asia olisi hyvinkin ongelmaton ja oisivat täysillä mukana. Mutta tää tieten tahtoen yksin lapsen hommaaminen, se on varmasti heille asia jossa tulee vastaväitettä.
Kyllähän tässä miettii olisiko parempi olla vain hiljaa aikeistaan.

 

Mulla kans kavereista läheisimmät tietää, samoin sisarukset. Olen puhunut tästä jo useamman vuoden sellaisena vaihtoehtona, jonka toteutan jos miestä ei tule vastaan - ei siis ollut heille mitenkään yllätys. Suurin osa onkin ollut tosi innoissaan ja kannustavia, yksikin lupautui jo seuraksi hoitoihin, jos joku kerta sitä kaipaan ja lapsenvahdiksikin Toistaiseksi vain yksi ystävä ollut vähän epäileväinen.

Vanhemmille kertominen olikin sitten paljon hankalampaa. Tai itse asiassa olen kertonut vasta äidille (mun vanhemmat on eronneet). Töksäytin sen vaan yksi kerta jotenkin tyyliin "mä oon ajatellut tehdä lapsen" ja äiti kysyi vastauksena, että ihan yksinkö meinasin Ei kuulemma tullut yllätyksenä ja hän oli ajatellut jo, että olisin saattanut ryhtyä tähän aiemminkin. Isää tulee nähtyä harvemmin ja jotenkin ei ole vaan tullut sopivaa hetkeä kertoa. Olenkin vähän ajatellut, että kerron hänelle vasta sitten, jos tästä raskaaksi tulen.

Työkavereille en ole kertonut, enkä ehkä kerrokaan ennen kuin mahdollinen raskaus alkaa näkyä. Olen jo saanut hupia itselleni siitä, kun mietin kehtaako kukaan kysellä mahasta ennen kuin kerron ja samaten siitä, minkälainen ihmettely siitä seuraa, kun kerron - töissä nimittäin tiedetään etten seurustele. Halvat on huvit

Omaa napaa: kuukautisia ei kuulu vieläkään... Soitin eilen klinikallekin ja ihmettelin tätä, ja hoitaja sanoi että kuulostaa ihan lugesteronien vaikutukselta ja että todennäköisesti kuukautiset alkaa viikonloppuna. Keskustelin hänen kanssaan aika pitkään IVF:stä ja kyselin kaiken mahdollisen. Olen kyllä pikku hiljaa kallistumassa sille kannalle, että sitä alun perin suunniteltua kolmatta inssiä ei tehdä vaan seuraava saa olla jo IVF. Fyysisesti se on kyllä varmaan aika rankkaa, mutta todennäköisyydet ovat sen verran paremmat, että se on ehkä sen arvoista.

 

Eipä onnistunut tälläkään kertaa. Negat tehty tänään DPO 13. Nyt odotetaan sitten kuudetta kiertoa alkavaksi...

 

Voi harmi Nachsal
Mulle tehtiin tällä viikolla kolmas inssi. Taas ajoitus täydellinen ja muutenkin kaikki kunnossa. Musta alkaa tuntua, että toi mun sperma on jotain maanantaiaamun erää
Seuraavaks vaihdan luovuttajaa, jos nyt ei tärppää.

 

Onnea kaikille plussanneille ja tsemppiä kaikille yrittäjille!

Oma projektini on ollut paikallaan ja parin kilon pudotuskaan ei ole edennyt mihinkään suuntaan Lääkärin mielestä jo pari kiloa on merkittävä, mutta kai sitä ennenkin ihmiset ovat parilla ylimääräisellä kilolla paksuksi tulleet Soitin klinikalle ja varmistin, että infektiokokeet ovat voimassa, hain tänään IVF lääkkeet apteekista ja ensi viikonloppuna aloitan pistokset. Ollaan niin realistisena projektissa mukana, että sitä vain ajattelee, että pakko sen on toimia ja miksei toimisi

Lääkäri sanoi minulle, ettei lääkkeistä tosiaan tule kelakorvauksia jo kolme kuukautta sitten, kun reseptit valmiiksi kirjoitti. Jostain kumman syystä sain niistä kuitenkin kelakorvaukset ja käsittääkseni samalla minulla paukkui rikki lääkkeiden omavastuu?! Toivottavasti eivät ala perään huutelemaan puuttuvia euroja Maksoin niistä vain murto-osan siitä mihin olin varautunut. Tosin pakko myöntää etten myöskään alkanut vaatimaan, että saisin maksaa hinnan ilman korvausta

Kävin pistoharkoissa kaksi kuukautta sitten, joten nyt yritän kovasti tavata, että mitäs sitä olisikaan tarkoitus tehdä Onko kukaan matkustanut ruiskujen kanssa? Mietin, että pitäisikö varmistukseksi soittaa hotellille ja kysyä, että kai teiltä löytyy jääkaappi hormoneille