?
...
Vieras
tiedätkö, vaikka sanot, että vaikea kuvailla ja epämääräinen olo, niin tiedän tarkalleen mitä tarkoitat ja toivottavasti se helpottaa sinua.. ymmärrän 100% sinua mitä sanot ja miltä sinusta tuntuupikkuhiljaa pienillä asioilla saat olotilaasi paremmaksi tiedän sen, ole kärsivällinen ja anna itsellesi lupa olla sellainen kun olet, sun lapset on kans pieniä ja sinä olet väsynyt äiti ja ne sinun olotilat johtuu väsymyksestä, ne olotilat tulee välillä, mutta se ei ole vaarallista.. tärkeää vain nyt että saat jotakin kautta purkaa ja kertoa tuntemuksistasi.. ja eikö ole nyt kiva kun löysit tätä kautti monta jotka ymmrätävät sinua
Siilloin kun itsellä oli ja tosin tulee vieläkin, mutta paljon harvemmin pikkuhiljaa noita tunteita.. niin ajattele tosiaan kuinka hyvin ja hyvä asioita sinulla on.. niinhän se mieskin on toisaalta sanonut kiva niin.. mutta se on tosi, että jos ei itse ole kokenut ko. tunteita niin ei ymmärrä miten epämiellyttäviä tunteita ne on ja todellisia.. en itsekään alussa saanut mieheltäni kunnolla tukea ja ymmärrystä kun tuntui ettei hän ota niin vakavasti niitä kuin miltä ne minusta tuntui.. sitten kun juttelin sellaisen kanssa joka on itse läpi käynyt samoja niin sain siitä juttelusta tukea ja pikkuhiljaa opettelin rauhoittamaan ja löytämään niitä hyvää oloa tekeviä pieniä asioita itselleni. Me äidit tehdään niin paljon asioita lasten ja kodin eteen, että me unohdetaan huolehtia kunnolla omasta hyvästä olostamme ja lähes aina kun lapset tarvitsevat jotain niin me ei jatketa istumista vaan ollaan kokoajan tekemässä jotain pientä perheen eteen. Äidin työ kotona on tärkeää, mutta se kuinka kuluttavaa se on kropalle niin se unohtuu välillä. Ei me äidit sanota lapsille, että hei mä syön ensin tän oman ruuan tai juon teen ja tulen sitten vaihtamaan vaipan.. me luovutaan aina kaikesta pienistä hetkistä mitä tekis mieli tehdä ja hoidetaan sitä perhettä =) siksi me rakas ystävä välillä ollaan niin väsyneitä ja vähän hukassa, meinaa tulla ja tulee paniikkeja ja epämääräisen epämiellyttäviä oloja ja ei haluttaisi olla ja nukkua yksin (siis ilman miestä) kun se toisen aikuisen läsnäolo auttaa kuitenkin jaksamaan.. mutta ystäväni, et ole yksin ja sinäkin pikkuhiljaa pääsen niistä ja ne jäävät pikkuhiljaa pois.. niinkuin minäkin odotan, että palaan ennalleni joku päivä ihan täysin.. jahka nää unet on saatu nukuttua balanssiin =) se ei olekaan yks tai kaks yötä vaan pitempi aika.. ja ihan rauhassa se korjaantuu, ei odoteta pikaihmettä vaan pikku askelista pitää muistaa iloita mitä itselle tulee. Pikkuhiljaa mullakin alkoi korjaantumaan kun kiinnitin huomiota että en rehki kotitöitä liikaa ja hellin itseäni, rauhallinen suihku.. joka päivä jotain pientä ja silloin kun on nuo olot mikä sinulla nyt on niin pura sitä ulos ja kerro siitä, et ole outo tms.. se on normaalia meille äideille
Aivan ihanaa tekstiä sinulta. KIITOS. Mua ihan oikeesti alko itkettää täällä :'(
Kaunista miten joku tuntematon tyyppi netisttä (karusti sanottu) haluaa noin aidosti auttaa ja jakaa tunteitaan toisen kanssa
Joo kyllä mä huomaan ettei mies oikein ymmärrä, vaikka haluaisi. Muttei ota jotenkin tosissaan.
Ja mä olen miettinyt näiden puhumistä esim neuvolassa mut tulee jotenkin pöpi olo. Saanko jonkun hullun leiman otsaan. Sossun, perheavustajan oven taakse vai mitä oikein..
Suoraan sanottuna mä en edes uskalla myöntää kellekkään sitä mitä mä tunnen mun sisällä. En äidilleni, en ihanalle anopille, en kellekkään. Edes miehelle mä en ole kertonut mitä kaikkea mun pinnan alla kuohuu.
Kukaan ei tiedä miten poikki mä joskus olen.
Itken vain ja ainoastaan yksin ja salaa.
Ja se että jos pelkää yksinoloa ja paniikkikohtausta niin pikku hiljaa siitä tulee kierre että pelkää jo sitä mahdollisuutta että voi jäädä yksin ja kohtaus ehkä tulee. Sun pitäisi jotenkin pystyä katkaisemaan tuo yksinolon pelko ettei se muodostu aina vaan voimakkaammaksi. Olisiko sulla ketään kaveria joka voisi tulla yökylään kun mies on poissa? 
= melkein ulkoa 