Yksi lapsi vs. monta lasta

Kertokaahan te useamman lapsen äidit, millä tavalla elämä muuttuu, jos lapsia on useampi kuin yksi. Ja 2-3 vuoden ikäerolla.
Mulla on nyt vajaa 1,5 vuotias lapsi ja ajattelen, että toinen pitäisi tehdä pikapuoliin, jos aikoo. Haluan lapset edes teini-ikään ennen 50 ikävuotta.
Meillä on kuitenkin sellainen tilanne, että mieheni opiskelee vielä ainakin kaksi vuotta eli rahaa ei tule. Auto saattaa sanoa sopimuksen irti koska vaan eikä uutta ole rahaa ostaa.. Asunto on oma (tai siis pankin..), pieni, mutta riittävä. Tällä hetkellä tulemme kuitenkin yhden lapsen kanssa toimeen hyvin. Minulla on keskipalkkainen työ, josta olen tällä hetkellä hoitovapaalla. En haluaisi odottaa sitä muutamaa vuotta, että talous on paremmassa jamassa paitsi itseni myös tämän esikoisen takia. Haluaisin lapsille kohtuupienen ikäeron.
Lisääntyykö menot hurjasti kahden lapsen kanssa? Varsinkin jos ovat eri sukupuolta niin vaatteita ei hirveästi viitsi kierrättää.
Muuttuuko elämä muuten paljon stressaavammaksi kahden tai kolmen (jos tuleekin kaksoset!) lapsen kanssa?
Eniten itseäni mietityttää, miten jaksan päivät, jos yöt joutuu valvomaan vauvan kanssa. Esikoinen on ollut kova heräilemään öisin, vasta nyt yöt alkavat rauhoittua, alkavat kuitenkin usein aikaisin. Jos vauva valvottaa ja aamulla joutuu heräämään kuuden aikaan, miten siitä voi selvitä!?
Ai niin ja koska pahin rumba rauhoittuu? Onko 3 ekaa vuotta rankimmat tai koska elämä rauhoittuu sen verran, että saa käydä vessassa rauhassa ja laittaa ruuan ilman, että joutuu koko ajan suunnilleen olemaan toisella kädellä lapsessa kiinni.
Kertokaahan kaikkea, mitä mieleen tulee niin voin alkaa työstää ajatusta kahdesta lapsesta.

 

Mäkin olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksista. Meillä tosin on jo yritys päällä koska olen hitaasti raskautuvaa lajia. Toivoisin lasta jo heti.

 

Hei,

Meillä on kolme lasta 6v,5v ja 8kk.Esikoisen kanssa oli kaikista raskainta! Lapsiperheen arki oli uutta,valvominen jne.Nyt useamman kanssa on helpompaa,6v ja 5v leikkivät keskenään ja vauva seurailee heidän touhujaan.Mulla jää aika paljon omaa aikaa,surffailen netissä ja voin tehdä kotihommia rauhassa .Olen nauttinut tästä kuopuksesta kaikista eniten! Vauvan hoito sujuu jo rutiinilla enkä
stressaa turhista asioista.Kuluja tietysti tulee kolmesta paljon enemmän vrt yhteen,se nyt on ihan selvä.Harrastukset,vaatteet,ruoka jne.Minusta on kivaa että lapsilla on suht pienet ikäerot,heistä on silloin seuraa toisillleen.Haluan elää pikkulapsivaiheen nyt,en enää 10 vuoden päästä.Olen nyt 30v.Itse olen ollut ainokainen ja kaipasin aina sisarusta.Olen tosi onnellinen että saimme kolme ihanaa lasta

 

Hei

Itselläni on viisi lasta ja ehkä osaan jotain kertoa.. ensimmäisen ja toisen ikäero on 6 vuotta ja aivan liian pitkä. toinen lapsi kun syntyi, halusimme heti hänelle kaverin. näinollen poikien ikäero onkin 1v 8kk. neljäs syntyi sitten kolmannesta 2 vuoden ja 2 kk kuluttua, eli kolme pientä oli kahden vuoden ikäerolla - noin.

lapset on tyttö, poika poika ja tyttö..ja kuopuskin on tyttö, joka syntyi neljän vuoden päästä tuosta neljännestä.

siinä mielessä olen päässyt helpolla tuosta arkirumbasta, että vanhimmasta tytöstä on ollut suuri apu pienempien sisarusten kanssa, varsinkin kun kuopus oli koliikkivauva jota sai kantaa siihen asti kunnes lähti kävelemään.

lisäksi meillä on lapset nukkuneet yönsä tosi hyvin, vauvasta asti, joten en ole tätä valvomista kokenut kenenkään kohdalla.

tuosta ikäerosta..olin oikeassa itse siinä, että välin pitää olla lyhyt..tää meidän keskikolmikko on leikkinyt todella hyvin keskenään aina, vanhin lapsi ja siitä seuraava kakkonen taas ovat pahimpia pukareita, liian iso ikäero näkyy selvästi. lisäksi vanhimman oli vaikea tottua toisiin koska pitkään oli ainokainen.

arkirutiinit passailin silleen että päiväunilla lapset oli aina yhtäaikaa..nukuttelin heitä järjestyksessä siten, kuka jaksaa odottaa ja kuka on väsynein..sain tuossa nelosen syntymän jälkeen olla 2 tuntia hiljaisuudessa, kun kolmen sarja nukkui. yleensä nukuin silloin itsekin. vanhin oli koulussa päivät.

vaatekierrätyksessäkin on taitonsa..meillä oli vaan tyttöjen vaatetta, jota kyllä pidin vauviässä pojillakin. poikien vaatteita keräilin kirppareilta, osa saatiin tutuilta ja ostin. niitä sitten piti pienempi poikakin. neljännelle -joka oli tas tyttö- oli jo vaatteet vanhimmalta, ja hänelle sitton olen isompana ostanut ihan uuttakin kun viideskin oli tyttö. ajattelin että niitä toinen kuitenkin vielä pitää.

perustavaroiden kohdallahan ei kuluja tule oikeastaan, pinnasängystä vaunuihin - kaikki on jääneet ensimmäiseltä. suurin osa myös vaatteista, hoitopöydät, vannat yms vauvatavarat. kuluja tuli ainoastaan vaipoista, kun itselläni oli monta vuotta kaksi lasta yhtäaikaa vaippaikäsenä--mutta sitäkin helpotti esikoiselle ostamamme pestävät flanellivaipat.

kokemuksesta voin sanoa, että mielummin liian pieni kun liian iso ikäero. pääsee paljon helpommalla silloin kun lapset on leikki-ikäisiä..niillä on kaveri omasta takaa. ei tarvihe kyliltä ettiä eikä aina tarvitse itse olla joka leikissä mukana.

kulut kasvaa iän myötä-tottakai-meiläkin on suurin kulu tällä hetkellä ruoka, jota kasvavat lapset kyllä kuluttaa. yhä etsin vaatetta kirppareilta ja onneksi on tuttuja, joilta saan vaatetta pojille. poikien vaatteet on aika lapsikertaisia eli kuluu toisella tavalla kun tyttöjen. itse olen kyllä pitänyt tytöllä myös poikien vaatetta, ehkä toisinpäin se ei niin onnistu. meillä nuorin pitää edelleen joitain esikoisen vaatteita, jotka eivät ole vuosien saatossa vielä puhki..ja osa vaatteista on kiertänyt vielä sukulaislapsien kautta.

itse olen ollut tyytväinen suureen perheeseen ..lapsien kohdalla huomaa miten ne oppii toisiltaan, olen siinä mielessä onnellinen että lapset ovat olleet helppoja tapauksia kaikki. kaikki leikkiminen ja pelaaminen onnistuu heiltä keskenään kun on kavereita. pojat ovat keskenään parhaita kaveruksia ja nelonen leikki jo kuopuksen kanssa ihan kivasti, vaikka ikäeroa onkin se neljä vuotta. kuopus hiihtelee isompien perässä, oppii ja kehittyy siinä, eikä roiku kokoajan aikuisen lahkeessa. meillä on asunnossa jaettu huoneet siten että vanhimmalla on oma (pienin) huone, pojat nukkuu samassa ja nämä pienet tytöt samassa. en näe mitään tarvetta siihen että joka lapsella olisi oma huone..eihän sitä ollut itsellänikään lapsena. ja paremmin viihtyyvät omissa sängyissään kun eivät nuku yksin.

tulipas pitkä tarina, mutta se on tosi

oikein hyvää vauvakuumetta! tuloksellista sellaista. =)

 

Meillä on kolme prinsessaa. Esikoinen täyttää kohta 6v, keskimmäinen on 3,5v ja kuopus kohta 2,5v. Voin jo nyt sanoa, ettei se elämä siitä sen kummemmaksi muuttunut toisen tai kolmannen jälkeen. Toki se vauva-aika (4 ekaa kuukautta, kun meilläkin oli koliikkia kahden nuorimman kohdalla) meni vähän sumussa, mutta nyt en vaihtaisi päivääkään. Kaikki kiukut, uhmat, nahistelut ja raivokohtaukset kuuluvat elämään siinä missä ne ihanimmat hellittelytuokiotkin. En voisi kuvitellakaan, että meillä olisi vain yksi lapsi. =)

Kyllä sitä pärjää ja jaksaa! Kannattaa tietenkin mahdollisimman paljon järjestää aikaa myös itselle ja ennenkaikkea parisuhteelle. Siitä se lähtee.

 

Meillä ikäero tytöllä ja pojalla on vuosi ja 10 kk ja täytyy sanoa että kakkosta ei ole tarvinnut oikeastaan koskaan viihdyttää niinkuin ykköstä taaperoiässä. Kahden kanssa on siis helpompaa kuin yhden. Tavaroita pystyy aika hyvin kierrättämään, mitä nyt vaaleanpunainen ei ihan käy pojalle. Meillä elintaso ei kyllä ole tippunut kahden lapsen myötä. Tosin olemme molemmat töissä ja hoidin lapsia kotona vain äitiysloman ajan.

 

Voisin vastata tähän, kun mulla on kaksi lasta tuolla ikäerolla ( 3v).

Minä siis päätin vasta, kun sain esikoisen, että ainakin yksi vauva meille vielä tulee joskus, jos vaan pysymme terveinä ym. Vauvakuume, ja varmaan ikuinen sellainen, tuli sen esikoisen myötä.

Mutta onhan se raskaampaa kahden kanssa, varsinkin jos on aika yksin. Mies auttaa kovasti, mutta kun viiden aikaan töistä kotona, niin pitkiähän ne päivät kahden kanssa on.

Mutta toisaalta minä henkilökohtaisesti olen nyt jollain tapaa enemmän äiti, en osaa sitä oikein selittää, mutta en yhden kanssa ollut kovin lapsikeskeinen. Nyt tajuaa paremmin lapsen maailmaa. Ehkä tämä ei kaikilla mene näin, mutta mulla. Itse menin töihin heti äitiysloman jälkeen esikoiselta, ja jotenkin tuntuu, että en oikein osannut elää sitä lapsen maailmaa vielä hänen kanssaan. vaan elin siinä suoritusmaailmassa, ja nyt sitten on vähän enemmän lapsikeskeisempi. =) Kyllähän mulla joitain omia projekteja tässäkin on koko ajan, mutta nyt mennään enemmän lasten ehdoilla lomilla, arkena, ... kuin silloin kun oli vaan yksi lapsi.

En tiedä vastasinko kysymykseesi. Mutta olen tyytyväinen, että meillä on kaksi lasta. =)

 

Jatkan vähän tuosta elintasosta. Kyllähän se toisen lapsen hoitomaksu tekee 200 euroa lisää menoja, ja muutkin menot kasvavat toisen lapsen myötä. Yllättävän kallista on kaikki harrastaminen lapsille, ja jo 2-vuotiaasta ylöspäin menee isot maksut matkustaessa ym. että kyllä meillä tähän kahteen lapseen jää. Ei tosiaan ole varaa useampaan.

 

\

Jatkan vähän tuosta elintasosta. Kyllähän se toisen lapsen hoitomaksu tekee 200 euroa lisää menoja, ja muutkin menot kasvavat toisen lapsen myötä. Yllättävän kallista on kaikki harrastaminen lapsille, ja jo 2-vuotiaasta ylöspäin menee isot maksut matkustaessa ym. että kyllä meillä tähän kahteen lapseen jää. Ei tosiaan ole varaa useampaan.

Tuo on kyllä totta, varsinkin harrastukset maksavat paljon ja on tarkkaan mietittävä aloitetaanko sellaista harrastusta johon joutuu sijoittamaan satoja euroja pelkkiin varusteisiin - tosin niitäkin löytyy paljon kirppareilta. Koulut ja seurakunta onneksi järjestää hyviä liikunta ja puuhakerhoja, jotka ovat ainakin meidän 5-9 vuotiaille riittänyt harrastuksiksi. Pojat pelaa jääpalloa, joihin varusteet ovat pitkäikäisiä kun ne on hankkinut. Ainoastaan jää se kuljettamisen vaiva.

Päivähoitomaksut ovat tosiasia, itse palaan töihin vasta kun neljäskin on koulussa, sitten jää vain yhden lapsen hoitomaksut maksettavaksi. Ymmärrän hyvin perheitä jossa on pakko lähteä töihin, meillä on eletty viimoiset 10 vuotta vain toisen palkalla, mutta oma työni on sen laatuista että tässä elämäntilanteessa kun olen viikot yksin lasten kanssa, en pysty lähtemään töihin.

Meillä on tehty periaatepäätös että matkoja ei tehdä ollenkaan, kesällä lapset pääsevät huvipuistoihin, mutta mitään ulkomaan matkoja ei edes haluta tehdä. Joskus vietämme miehen kanssa kahdestaan viikonlopun jossain päin, nukumme ja syömme hyvin. Se riittää meille lomaksi. Lapset pääsevät mummin mökille kesällä niin paljon kun haluavat, se on heille sitä laatuaikaa myös. Ehkä se rahanmeno on perheen elämäntyylistäkin kiinni. Niin monta tyyliä on kun on perhettäkin, jokaisella on eri arvostukset.

Tulevaa en osaa edes pelätä, kaikki kallistuu ja rahaa menee varmasti enemmän kun lapset kasvaa, mutta siltikään en antaisi yhtään lastani pois. jos en pysty kaikkea materiaa hankkimaan, toivon että rakkautta riittäisi sitäkin enemmän. Toivon että lapset oppivat ymmärtämään sen että raha ei kasva puussa ja ihan kaikkea ei tarvitse edes saada ollakseen onnellinen. Perustarpeet täytyy kuitenkin turvata - se on ihan selvä.

 

Kommentoin vielä että mun mielestä kahdesta lapsesta ei tullut vielä kuluja niinkään mutta siitä ylöspäin kyllä.Kolme lasta on ehdoton maksimi meille.Koska haluan tarjota lapsille mahdollisuuden harrastaa (itse en aikoinaan voinut harrastaa koska äitini oli köyhä yh).Vaatteiden pitää olla hyviä (en tarkoita merkkivaatteita) ja asianmukaiset,kengät kunnolliset jne.Matkustaminen jne on todella kallista jos on esim.viisi lasta.Eli kyllähän näitäkin asioita on hyvä miettiä.

 

Menot ei juurikaan lisäänny alkuvaiheessa, jos ei halua hankkia kaikkea uutena. Lapsilisällä kattaa vaipat yms ja jääkin vielä.

Toisen kanssa (ja kolmannen) jaksoin paremmin kuin esikoisen kanssa.

 

Kahden kanssa on helpompaa kuin yhden kanssa! Meillä ikäero on 1 v 10 kk. Toisen syntyessä vauvanhoito tuntui älyttömän helpolta, sitä oikein ihmetteli miten oli ensimmäistä vauvaa hoitaessaan voinut kokea sen niin työlääksi. Ekan kanssa sitä vain stressasi niin paljon kun kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Toinen vauva menikin "siinä sivussa" , enemmän energiaa meni parivuotiaan esikoisen kanssa olemiseen. Mutta parivuotiaasta taas on jo seuraa aikuiselle eri tavalla kuin pikkuvauvasta, päivät miehen poissaollessa eivät tuntuneet yhtä pitkiltä.

Siitä vain vauvantekoon, et tule katumaan!

 

kun katson omia 3 ja 2 vuotiaitani kun he leikkivät keskenään ja miten he ovat toisillensa tärkeitä, niin en voi muuta kun olla kiitollinen että olen saanut molemmat peräkkäin, ikäero 1.3 v. alku oli raskasta mutta minulla oli hoitaja kotona auttamassa vanhimman kanssa ja esikoinen oli vaativa vauva ja ihan vauva-ikä oli raskasta vaikka oli yksikin lapsi.
esikko oli aina 2.5 vuoteen saakka huono nukkuja ja nukkui ainoastaan vanhempien välissä, nyt jo nukkuu omassa sängyssä ja kakkonen on nyt se huono nukkuja. loppujen lopuksi oli kuinka raskasta hyvänsä ajattelen että se on kaiken arvosta. kaikkein raskainakin hetkinä jolloin ei tunnu jaksavan, tunnen silti suurta kiitollisuutta että on nämä lapset ja jokaisesta tulevastakin olen kiitollinen.
en ole koskaan ajatellut etta lapset maksaisivat liian paljon, olen pukenut tyton pojan vaatteisiin koska ihan pieni lapsi ei välitä minkä väriset ne vaatteet on.
nyt odotan kolmatta ja ikäeroa tulee nuorimpaiseen 2 vuotta. itselläni on yksi veli josta olen ikionnellinen. minulta puuttuisi todella paljon jos ei häntä olisi.
"the more, the merrier" pätee varmasti. jos komennan kakkosta, tulee ykkonen salamana paikalle puolustamaan ja halaamaan vuotta nuorempaa siskoansa kuten täanäa aamuna han suojeli halaamalla siskoaan "jos koirat hyokkää kimppuun ja puree" niin kuin hän selitti.

 

'Köyhän' äidin mielipide tässä. Eli olen ollut ennen ekaa lasta työtön ja työtön olen vieläkin kun näitä tässä kaksi. Vaatteita on onneksi paljon saatu ja muutakin vauvakamaa serkuilta ja naapureilta. Meillä lapset pitää tyttö poikien ja poika tyttöjen vaatteita. Mitä väliä sillä on? Ehtii ne sitten vanhempana itse valkata värinsä. Pääasia että lämpiminä pysyvät. Jo ennen ensimmäistä mietin miten jaksan rahallisesti sekä henkisesti. Eka valvotti vauvana ja valvottaa vieläkin, nyt 4v. Lisäksi nyt tämä 1v valvottaa ja roikkuu päivät lahkeessa. Meillä talolainat päällä joten mies tekee kovasti töitä talouden eteen. Kaikenlisäksi nämä ovat molemmat todella viikareita ja itsepäisiä 'piruja' joilla omaa tahtoa löytyy muille jakaa.

Päivääkään en vaihtaisi pois. Elämä on todella antoisaa kun näkee miten he toistensa seurasta nauttivat! Tiedän perheitä joissa ainoa lapsi todella yksinäinen ja seuraa kaipaava. Olen todella onnellinen että tein sen päätöksen että uskalsin tähän rumbaan lähteä. Rahallisesti ja hermot todella tiukalla välillä (puhumattakaan siitä että univelkaa aina) mutta parisuhde meillä on hyvä ja uskotaan molemmat että kyllä tämä tästä. Mikään maailmassa ei korvaisi näiden kanssa elämistä!

 

Mä olen ehdottomasti parillisen lapsiluvun kannalla. Yhden knssa oli 2v ihanaa, 1 kanssa pystyi shoppailemaan ,matkustamaan ,milteipä kaikkea mitä lapseton pariskuntakin tekee!(meillä vauva ei valvottanut öitä) Päätin että koska 4v ikäero tuttavaperh.näytti aika hurjalta(isompi käytti nyrkkejään aivan liian usein pieneen), meidän laps.ikäero max 2,5v Näin kävikin. Nyt isompi 6v,pienempi 3v7kk. Toinen lapsi ei vauvaleluja kaivannut, heti kun kynnelle kykeni isomman lelut kiinnostivat. Aika harvoin he kunnolla tappelevat, pienempi joskus suttaa isom.värityskirjaa tmv Yökylään jos toinen vain menee,ikävä on kova.
Kun itse olin pieni olisin todella kaivannut sisarusta ,pienellä ikäerolla. 4-14v ikäero jos on ,harvoin ovat"samalla aaltopituudella". Nyt meille 3.lapsi syntymässä, pohdin jo kovasti että yritetäänkö heti perään 4. Sitten perhe olisi koossa. Mutta ruuhkavuosia olisi kyllä tässä minulla ainakin 5 tiedossa JOS 4 päädytään........

 

Kaksi on ainakin kaksin verroin parempi, mun mielipide =) Ehdottomasti halusin kaksi lasta ja kun sain lopulta miehenkin suostumaan, niin syntyivät 1v 9kk ikäerolla. Onneksi kakkonen on ollut todella helppo lapsi, eka oli vaativampi. Jos olisi ollut toisinpäin, olisin varmaan ollut vähän aikaa ihmeissäni =) Nyt kun leikkivät jo suht kivasti keskenään, pääsen lukemaan päivänlehden rauhassa melkein joka päivä ja muutenkin elämä tuntuu helpolta. Perheen talous on kunnossa myös. Aikomus on laittaa lapset päiväkotiin ensi syksynä.

 

Minulla on kuusi lasta. olen 32v. lapset ovat 9-1v. Olen itse tottunut
että on vilskettä. Mielenkiintoista on huomata kuinka erilaisia lapset ovat. kukaan ei ole samanlainen.Ongelmia on ollut kun täytyy järjestää hoito jos täytyy mennä johonkin. minun lapsisita yksi sairasti kaksi vuotta.
silloin oli aika rumbaa. mutta muuten minusta tuntuu että vaikka lapsia
on kuusi niin eipä sitä huomaa vak heitä ois vaan kaksi.

 

Jatkan vielä juttua. Lapsethan on lahja. Elämään pitää asennoitua niin että lapsia on. Välillä on hetkiä että toivois olevansa yksin mutta ne ihanat hetket nousee pintaan. Vaik nyt onkin kuusi niin ehkä iltatähti
ois vielä paikallaan. Se täytyy muistaa että raskaudet tulevat vaikeammaksi ja siihen täytyy sitten varautua. Viimeinen oli minulle vaikea,itseasiassa vasta synnytyksen jälkeen. Istukka jäi kiinni, sairaala
vetkutti poistoa ja lopulta menetin 3 litraa verta ja päälle verenmyrkytys. Kaavintoja tehtiin yhteensä neljä helmi-huhtikuun aikana. Puolivuotta meni ennen kuin olin jaloillani. ekat kaksi kuukautta olin huonossa kunnossa ja mummi oli meillä että selvisin arjen hommista saatikka
vauvan hoidosta kun en pysynyt pystyssä kun hemoglobiini ei ruvennut nousemaa. Kärsin tunteesta että vauva ei ollut minun ja se koski. Neuvolassa sanottiin että kyl se sieltä tulee. Nyt meidän cecilia 1v on äidin silmäterä ja ihan muutama kuukausi sitten pääsin siihen tunteeseen. En halua pelotella ja minun kohdalla sairaala ei toiminut
oikein. synnytin tampereella ja voin sanoa että palvelu siellä on huonoa. kuusi vuotta olen siellä asioinut.

 

Kahdessa lapsessa on kaksinkertainen työ. kannattaa tehdä vaan jos on varma, että jaksaa tai tukiverkot hyvät tai taloudellinen tilanne erinomainen, eli rahaa palkata lastenhoitoapua.

Ítse olen todella väsynyt nyt. Tiukkaa on sekä rahan kanssa, ajan kanssa ja jaksamisen kanssa. Kahden lapsen hoitomaksut on tosi isot, eikä palkasta jää paljon, ja toisaalta koko ajan lasten kanssa oleminen on myös raskasta, jos lapsilla 3-4 vuoden ikäero, eivätkä leiki kovin paljon keskenään. Pitäisi leikkiä molempien kanssa, tehdä kotityöt ja ruoka. Kotitöitä on paljon, kun koko päivän lapset sotkemassa kotona. Joka aterian jälkeen on vähintään keittiö sotkuinen. On siinä ihan tarpeeksi yhdelle tekemistä. Mutta mitäpä sitä täällä kotona kuin laiskotellaan! Ympäristön mielestä!

Ehkä nämä pakkaset ja oma ja lasten flunssa saa nämä negatiiviset ajatukset ja väsymyksen pintaan.

Voi kun saisi apua joskus lastenhoitoon. Mies näyttää myös tosi väsyneeltä. Palkkatyö ja lapset ja kotityöt.

 

\

Jatkan vielä juttua. Lapsethan on lahja. Elämään pitää asennoitua niin että lapsia on. Välillä on hetkiä että toivois olevansa yksin mutta ne ihanat hetket nousee pintaan. Vaik nyt onkin kuusi niin ehkä iltatähti
ois vielä paikallaan. Se täytyy muistaa että raskaudet tulevat vaikeammaksi ja siihen täytyy sitten varautua. Viimeinen oli minulle vaikea,itseasiassa vasta synnytyksen jälkeen. Istukka jäi kiinni, sairaala
vetkutti poistoa ja lopulta menetin 3 litraa verta ja päälle verenmyrkytys. Kaavintoja tehtiin yhteensä neljä helmi-huhtikuun aikana. Puolivuotta meni ennen kuin olin jaloillani. ekat kaksi kuukautta olin huonossa kunnossa ja mummi oli meillä että selvisin arjen hommista saatikka
vauvan hoidosta kun en pysynyt pystyssä kun hemoglobiini ei ruvennut nousemaa. Kärsin tunteesta että vauva ei ollut minun ja se koski. Neuvolassa sanottiin että kyl se sieltä tulee. Nyt meidän cecilia 1v on äidin silmäterä ja ihan muutama kuukausi sitten pääsin siihen tunteeseen. En halua pelotella ja minun kohdalla sairaala ei toiminut
oikein. synnytin tampereella ja voin sanoa että palvelu siellä on huonoa. kuusi vuotta olen siellä asioinut.

Tampereellahan minäkin mahdollisen seuraavan lapseni tuun varmaan synnyttämään... Aamulehdestä on saanut lukea sen verran huonosta palvelusta, että arveluttaa koko TAYS.

 

Meillä on kaksi lasta, eri sukupuolta alle 2v ikäerolla. Ja olen tyytyväinen, että tuli "tehtyä" lyhyellä ikäerolla. Taloudellisesti ei ole varaa kolmanteen, haluamme hoitaa muksut kotona 3 ensimmäistä vuotta ja nyt on jo taloudellisesti kiikun kaakun miten pärjäämme. Menoja ei ole tullut toisen jälkeen sen enempää, tuttavilta saamme onneksi vaatteita. Toki päivähoitomaksut ovat asia erikseen, sen aika kun tulee. Aiemminkin joku mainitsi, että ensimmäisen kanssa elämä oli suorituskeskeistä. Peesaan. Itse olen osannut olla enemmin äiti toisen lapsen synnyttyä, minusta on vasta sen jälkeen kasvanut oma itseni, äitinä. Ensimmäisen kanssa oli paniikissa joka asiasta ja teki vaan miten kirjassa lukee tai neuvolantäti sanoo. Nyt on henkisesti helpompaa ja muutenkin elämä hymyilee tai nauraa

 

\

Kahdessa lapsessa on kaksinkertainen työ. kannattaa tehdä vaan jos on varma, että jaksaa tai tukiverkot hyvät tai taloudellinen tilanne erinomainen, eli rahaa palkata lastenhoitoapua.

Ítse olen todella väsynyt nyt. Tiukkaa on sekä rahan kanssa, ajan kanssa ja jaksamisen kanssa. Kahden lapsen hoitomaksut on tosi isot, eikä palkasta jää paljon, ja toisaalta koko ajan lasten kanssa oleminen on myös raskasta, jos lapsilla 3-4 vuoden ikäero, eivätkä leiki kovin paljon keskenään. Pitäisi leikkiä molempien kanssa, tehdä kotityöt ja ruoka. Kotitöitä on paljon, kun koko päivän lapset sotkemassa kotona. Joka aterian jälkeen on vähintään keittiö sotkuinen. On siinä ihan tarpeeksi yhdelle tekemistä. Mutta mitäpä sitä täällä kotona kuin laiskotellaan! Ympäristön mielestä!

Ehkä nämä pakkaset ja oma ja lasten flunssa saa nämä negatiiviset ajatukset ja väsymyksen pintaan.

Voi kun saisi apua joskus lastenhoitoon. Mies näyttää myös tosi väsyneeltä. Palkkatyö ja lapset ja kotityöt.

Voi hyvänen aika :/ Tämä taitaapi olla perusesimerkki siitä uusavuttomuudesta.

 

Vähän asian ohitse, mutta viisi lasta Tays:ssa synnyttäneenä voin lämpimästi kehua paikkaa Ainoastaan yhdellä kerralla koin jonkinasteista tylyä kohtelua, mutta ainahan sitä yksi rikka rokassa pitää olla

Aamulehdessä oli myös puolestapuhuvia kirjoituksia, ei pelkästään kritiikkiä. Nuorimman lapseni syntymän jälkeen lähetin kätilölle kukkasen ja osastolla olleelle "omalle" hoitajalle toisen :flower: ja myös kolmannen ja neljännen lapsen jälkeen lähti kiitoskortti synnytyksessä mukana olleille kätilöille.

 

Olen kuullut,että jos peräkkäin tekee muksut, max 3 v.olisi hyvä ikäero.Ihan mahdollista.Itselläni on 1,5 ikäerolla teinipojat ja iltatähti.Kyllä pienestä ikäerosta oli ja on vieläkin paljon iloa.Mutta kyllä sanoisin,etten enää tässä iässä jaksaisi kahta pientä.Toisaalta harvoin kukaan on lapsiansa katunut.
Mä suosittelisin pikaisia yrityksiä tossa vaiheessa,hih.On se niin mukavaa kun ovat suunnilleen samalla kehitystasolla,Ei tarvi aina seuraa etsiä lapselleen..mm.lomat,viikonloput.Kaksos"vaara" on varmaan aika pieni.

 

Hei,
meillä ei ole kuin yksi lapsi ja olemme olleet ihan tyytyväisiä näin. Lapsi on nyt 4v. Jos meille joskus lisää lapsia tulee, en pidä isoa ikäeroa huonona, vaikka kaikki muut täällä niin näyttävät väittävän: "putkeen vaan". Eivät kaikki äidit jaksa tehdä lapsia putkeen eivätkä edes halua. Isommallakin ikäerolla lapset voivat hyvin leikkiä keskenään -enemmänkin taitaa tuo yhdessä leikkiminen olla luonne- kuin ikäkysymys.
Kaverillani on pojat 4v ja 2v -eikä heistä vielä ole muuta seuraa toisilleen ollut kuin tappelukaverina olo. Ehkä se siitä "helpottaa"? Toisella kaverilla on 3 lasta 5 vuoden ikäeroilla ja hyvin 2 vanhinta (tyttöä) keskenään touhuavat. Kolmannella kaverilla 3 lasta 3:n ja 4 vuoden ikäeroilla, ja eniten leikkivät keskenään kakkonen ja kolmonen, tyttö ja poika, jotka nyt ovat 5v ja 9v.
Jos lapsilla on isompi ikäero, ei niitä hoitomaksujakaan tarvitse pitkään kahdesta maksaa. Ja sisarus on ihan yhtä rakas tai ei, isommallakin ikäerolla.